Mitä rikkaat ajattelevat itsestään ja yhteiskunnasta? Mitä ajattelee Suomesta ja veroista vanhan omistajasuvun perillinen? Mitä suuren yrityksen omistaja ajattelee työttömyydestä? Miten suuren yrityksen toimitusjohtaja kehittäisi yhteiskuntaa?

Professori Anu Kantolan ja yliopistotutkija Hanna Kuuselan kirja Huipputuloiset (Vastapaino, 2019) kuvaa 2000-luvun suomalaista yläluokkaa. Huipputuloiset on vertaisarvioitu tutkimus Suomen suurituloisimmasta promillesta, joka on irtoamassa muusta yhteiskunnasta.

Kirja perustuu kansainvälisesti ainutlaatuisen laajaan tutkimukseen. Kantola ja Kuusela selvittivät verotiedoista kymmenen vuoden ajalta 5000 eniten ansainnutta ja jäljittivät heidän varallisuutensa alkuperän. Tutkijat haastattelivat kolmea suurinta huipputuloisten ydinryhmää; perijöitä, ammattijohtajia ja yrittäjiä. Lisäksi Kantola ja Kuusela selvittivät, miten huipputuloiset ovat mukana poliittisessa edunvalvonnassa elinkeinoelämän järjestöjen hallituksissa. Yhteensä haastatteluja 90.

Alusta haastatteli Kantolaa ja Kuuselaa.

Huipputuloisilla on synkkä pohjavire suhteessa demokratiaan ja synkkä käsitys Suomen nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Kirjoitatte, että huipputuloiset eivät ole veronmaksuhalukkaita, koska he eivät usko suomalaiseen yhteiskuntaan. Rikkaimmilla on selkeät uudistukset mielessään, ja he ovat varsin yksimielisiä: sosiaalituet alas, lisää tehokkuutta, veroja alas. Kirjoitatte:

Huipputuloiset näyttävät olevan irtoamassa yhteiskunnasta ainakin niin, että he kuvaavat suomalaista yhteiskuntaa varsin synkillä väreillä eikä heillä ole voimakasta tunnetta yli tuloluokkien ulottuvasta solidaarisuudesta kaikkia suomalaisia kohtaan. Suurituloiset ovat valmiita nipistämään – kipeästikin – niiltä, joilla on heidän mielestään liian hyvät oltavat. Suomalaisten huipputuloisten yhteiskuntaan kohdistuva pessimismi on kansainvälisesti kiinnostavaa erityisesti siksi, että se vihjaa, mihin suuntaan pohjoismainen malli saattaa kehittyä vapautettujen markkinoiden ja finanssitalouden keskellä. Suomessa 1900-luvun jälkipuoliskolla rakennettu hyvinvointimalli perustui korkeisiin veroihin, joilla kustannettiin kaikille edullinen koulutus ja terveydenhoito sekä eläkkeet ja sosiaaliturva. Ne kaikki loivat mahdollisuuksien tasa-arvoa ja edellytyksiä todelliselle amerikkalaiselle unelmalle, jossa jokainen sai mahdollisuuden edetä yhteiskunnassa.

Miksi ja mitä huipputuloiset lobbaavat, jos he eivät luota demokratiaan? Millainen kiristysvara heillä on suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan?

Anu Kantola: Poliittisesti huipputuloiset haluavat keventää verotusta ja koska veroilla Suomessa rahoitetaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota, huipputuloiset kritisoivat usein suurta julkista sektoria ja sosiaalitukia. He myös arvelevat, että liian hyvät edut laiskistavat ja esimerkiksi työttömyysturvan leikkaukset aktivoisivat ihmiset töihin. Työttömyydessä on kyse passiivisuudesta, jota pitäisi hoitaa kepillä eikä porkkanalla. Moni myös ymmärsi veropakolaisuutta ja vaikka itse ei ollut lähdössä, ymmärsi niitä jotka niin tekevät.

Elinkeinoelämän järjestöjen – pääasiassa työnantajajärjestöjen – hallituksissa on huomattavan paljon huipputuloisia.

Hanna Kuusela: Näillä huipputuloisten näkemyksillä on painoarvoa, koska he ovat selvästikin aktiivisia edunvalvonnassa. Tekemämme tutkimus osoitti, että elinkeinoelämän järjestöjen – pääasiassa työnantajajärjestöjen – hallituksissa on huomattavan paljon huipputuloisia. Vuosina 2006–2018 näiden hallitusten jäsenistä jopa yli 40 prosenttia kuului tutkimaamme huipputuloisimpaan promilleen. Joissain hallituksissa jäsenistä jopa yli 70 prosenttia lukeutui ylimpään tulopromilleen. Tulos yllätti meidät, sillä oletimme, että huipputuloiset eivät olisi niin vahvasti mukana arkipäiväisessä edunvalvonnassa.

Kirjanne mukaa suurten yritysten johtajat sanovat, että ammattijohtajilla on vilkkaat verkostot, joissa he rakentavat yhteistä identiteettiä ja kierrättävät yhteiskunnallisia ja poliittisia ideoita. Kirjoitatte:

On myös kiinnostavaa, että juuri kukaan huipputuloisista ei halua näkyä ja vaikuttaa julkisesti, mutta monet heistä osoittautuvat aktiivisiksi kansalaisiksi ja lobbareiksi, joilla on yhteydet poliittisiin eliitteihin. Varakkaiden eliitit toimivat usein näkymättömissä.

Mitkä ovat huipputuloisten verkostoja?

Anu Kantola: Suomessa eliitit ovat varsin pieni joukko, jossa moni allekirjoittaa sanonnan siitä, että Suomi on kerho, jossa kaikki ovat yhden puhelinsoiton päässä. Aivan ylimmällä huipulla on pieni joukko suurimpien yritysten johtajia, jotka muodostavat elinkeinoelämän edunvalvonnan ytimen. Erityisesti ammattijohtajat ovat innokkaasti mukana etujärjestöjen hallituksissa ja kertovat myös hyvistä yhteyksistä poliitikkoihin. Talouden ja politiikan päättäjät minglaavat monenlaisissa epämuodollisissa seminaareissa ja tapahtumissa ja he myös metsästävät ja urheilevat, erityisesti ammattijohtajat ovat tavoitteellisia urheilijoita. Perijöillä on oma perheyritysten liitoksi brändätty liittonsa, jonka kautta he ajavat etujaan. Yrittäjät ovat hajanaisin joukko ja usein heidän edunvalvontansa tarkoittaa hyviä yhteyksiä virkamiehiin ja poliitikkoihin silloin kun kyseessä ovat oman yrityksen asiat.

Kirjoitatte:

Kun kohtasimme huipputuloisia suomalaisia suuryritysten pääkonttoreiden neuvotteluhuoneissa, sukuyhtiöiden edustustiloissa ja kehäteiden varsilla sijaitsevilla tehtailla, useimmat kertoivat elävänsä ihan tavallista elämää, jossa harrastukset, elintavat ja arvostukset ovat samanlaisia kuin muillakin suomalaisilla. Aikana, jona suuri virta tuntuu kulkevan siihen suuntaan, että ihmiset haluavat korostaa erityisyyttään ja yksilöllisyyttään, huipputuloiset pyrkivät sulautumaan keskivertoon ja vähättelemään varallisuuttaan.

Tavallisuuden vakuuttelu näyttääkin ennen muuta keinolta kertoa muille moraalista tarinaa siitä, että maan vauraimmat ovat ansainneet paikkansa eikä raha ole turmellut heitä.

Suomalaiset huipputuloiset korostavat tutkimuksenne mukaan tavallisuuttaan. Miksi?

Hanna Kuusela: Syitä on varmasti monia. Yksi on suomalainen tai pohjoismainen kulttuuri. Varallisuudella leveilyä ei ole perinteisesti katsottu hyvällä, ja työnteon merkitystä on korostettu. Puhe protestanttisesta tai luterilaisesta asenteesta tai työmoraalista on kaikille tuttua.

Toisaalta viime aikoina sama ilmiö on näkynyt myös muualla maailmassa: rikkaat eivät välttämättä haluakaan korostaa rikkauttaan, vaan ennemmin omaa keskiluokkaisuuttaan. Suuret tulo- ja varallisuuserot sopivat huonosti yhteen demokraattisten ja meritokratiaan nojaavien yhteiskunnallisten ihanteiden kanssa. Ihmiset hyväksyvät kyllä taloudellisia eroja, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Moni ajattelee, että yhteiskunnille ei tee hyvää, jos taloudelliset erot ovat liian suuria. Poikkeuksellisen suuria tuloja tai varallisuutta onkin yhä vaikeampi oikeuttaa yhteiskunnallisesti. Siksi moni huipputuloinen niin meillä kuin muuallakin pyrkii ennemminkin esittämään itsensä keskiluokkaisena keskiluokkaisine vaatimattomuuden hyveineen.

Toki yksi syy voi olla myös se, että ihmisillä on tapana vertailla omaa asemaansa muihin, ja verratessaan itseään maailman rikkaisiin moni suomalainen huipputuloinen aidosti ajattelee olevansa ennemminkin vain tavallinen hyvätuloinen kuin varsinaisesti rikas.

 Yksi perijöille keskeinen keino oikeuttaa varallisuuttaan ja asemaansa on tutkimuksenne mukaan suomalaisen yhteiskunnan tukeminen ja Suomen tarpeet. Kirjoitatte:

Oman näkemyksensä mukaan he eivät ole kapitalisteja, yksisilmäisiä voitontavoittelijoita, vaan pitkäjänteisiä yhteiskunnan rakentajia, jotka tunnistavat Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan arvon. Yhteiskuntavastuutaan korostaen myös meidän haastattelemamme perijät esittävät itsensä usein sijoittajina, veronmaksajina tai työnantajina, joiden toiminta hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Yritysten työllistävä vaikutus on ollut korkeiden tulojen ja pääoman kasautumisen oikeuttaja, mutta toimiiko se aikana, jona varallisuus on enenevässä määrin kansainvälistä ja reaalitaloudesta irrallista?

Hanna Kuusela: Tämä on hyvä kysymys. Moni perinteinen suomalainenfirma on jo ulkoistanut tuotantonsa ulkomaille, etenkin Aasiaan. Toiset taas ovat myyneet yrityksensä kokonaan esimerkiksi pääomasijoittajille tai kansainvälisille kilpailijoilleen. Näin monista entisistä teollisuussuvuista on tullut sijoittajasukuja. Jos he sijoittavat aktiivisesti Suomeen ja hyvin työllistäville aloille, vanha kertomus heidän merkityksestään työpaikkojen synnyttäjinä pitää tietysti jossain määrin paikkansa. On kuitenkin paljon merkkejä ja moni haastattelemamme perijäkin puhui siitä, miten sijoitustuottoja ja kilpailukykyä haetaan aktiivisesti sieltä, mistä sitä on helpoiten saatavissa – siis usein Suomen rajojen ulkopuolelta.

On kuitenkin paljon merkkejä ja moni haastattelemamme perijäkin puhui siitä, miten sijoitustuottoja ja kilpailukykyä haetaan aktiivisesti sieltä, mistä sitä on helpoiten saatavissa – siis usein Suomen rajojen ulkopuolelta.

Meidän tulkintamme onkin, että huipputuloisilla perijöillä on käytössään kaksi melko erilaista – ja paljolti ristiriitaistakin – selitysmallia: toisaalta he puhuvat itsestään kansakunnan rakentajina, toisaalta suuri osa heistä toimii globaalitaloudessa aivan kuten kaikki muutkin, parhainta tuottoa hakien ilman sen suurempaa pohdintaa oman taloudellisen toimintansa yhteiskunnallisista vaikutuksista.

Anu Kantola: Kyllä monet yritykset myös edelleen tuovat tuloja ja työllisyyttä myös Suomeen, kokoava työ on ulkoistettu ja osin myös suunnittelu silloin kun markkinat sitä vaativat, mutta pääkonttorit ja suunnittelu ovat pääsääntöisesti Suomessa.  Asian kääntöpuoli on kuitenkin myös se, että Suomi on yrityksille hyvä sijaintipaikka – kiitos hyvinvointivaltion. Korkeilla veroilla on kustannettu käytännössä ilmainen koulutus ja edullinen terveydenhuolto ja sosiaalisektori, jotka kaikki tuottavat työvoimaa yrityksille. Yritysten palkkapaineita keventää myös se, että työntekijöiden ei tarvitse maksaa lastensa koulutusta ja palveluja on saatavilla. Esimerkiksi yksi Nokian menestyksen salaisuus oli aikanaan insinöörien maltillinen palkkataso. Hyvinvointivaltio onkin luonut hyviä kehiä, joissa satsaukset palveluihin ovat tuoneet myös talouskasvua. On vaikea kuvitella miten Suomen kaltainen pieni yhteiskunta pärjäisi, jos köyhien määrä olisi samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa: iso osa syrjäytyisi ja se näkyisi välittömästi koko yhteiskunnassa ja katukuvassa ja vahingoittaisi myös yrityksiä.

Melkein kaikki haastattelemanne perijät pitivät perintöveroa ongelmana. Osa ajatteli, että sen voisi poistaa kokonaan. Huipputuloisista erityisesti perijät esittävät perintöveron poistoa lääkkeenä talouden ongelmiin.

Perinnöt siis kasautuvat suurituloisille. Kirjoitatte:

Esimerkiksi vuonna 2014 alle 50 000 euroa ansainneet maksoivat perinnöistään veroa vain reilun kymmenyksen siitä, mitä 200 000–500 000 euroa ansainneet maksoivat.  Jos perintöjä ei verotettaisi lainkaan, ovi perimysyhteiskuntaan revähtäisi auki: sukupolvelta toiselle siirtyvä vauraus keskittää varallisuutta harvoille ja lisää eriarvoisuutta, kuten varallisuuden periytymistä koskevat kansainväliset tutkimukset vihjaavat.

Mikä on suomalaisen huipputuloisuuden tärkein syntymekanismi, eli miten raha on huipputuloisille kasautunut? Mikä perimisen osuus on?

Hanna Kuusela: Kysymys herättää intohimoja tutkijoissa ja tietysti myös poliitikoissa ympäri maailman. Ja monet tutkijat ovatkin keskenään aika eri linjoilla sen kanssa, mikä on perintöjen ja toisaalta niin sanotun itse tehdyn rahan osuus tulo- ja varallisuuserojen syntymekanismeissa.

Meidän tutkimuksemme antaa joitain käyttökelpoisia tuloksia siitä, miten veronalaiset ja Suomessa verotettavat tulot kasautuvat. Tutkimuksemme mukaan vuosien 2007–2016 ylimmässä tulopromillessa noin kolmasosa oli johtajia, noin kuudesosa perijöitä ja noin kuudesosa itse perustamallaan yrityksellä vaurastuneita. Loput olivat usein yritysten osakkaina vaurastuneita ammattilaisia, kuten juristeja tai lääkäreitä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tutkimme tuloja, emme varallisuutta. Jos meillä olisi mahdollisuus tehdä samanlainen tutkimus omaisuuksista, tulos olisi varmasti toisenlainen.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tutkimme tuloja, emme varallisuutta. Jos meillä olisi mahdollisuus tehdä samanlainen tutkimus omaisuuksista, tulos olisi varmasti toisenlainen. Perijät ja ehkä yrittäjätkin olisivat varmasti merkittävämmässä asemassa. Tästä antavat viitteitä esimerkiksi pörssiomaisuuden merkittävä kasaantuminen etenkin perijöille sekä yrittäjien ja perijöiden suuret pääomatulot ja heidän johtajia suuremmat keskitulonsa. Varallisuusveron poiston jälkeen meillä on kuitenkin huonosti tarkkaa tietoa omaisuuksista, joten nämä ovat sirpaleisten lähteiden avulla tehtyjä arvioita.

Lopullista vastausta siihen, miten nyky-Suomessa rikastutaan, emme siis mekään pysty antamaan, mutta yhden hyvän ja perustellun osavastauksen kylläkin.

Anu Kantola: Kiinnostavaa oli myös se, että 17% promilleen kuuluneista pysyi kadoksissa: emme pystyneet selvittämään nimen perusteella julkisista lähteistä, ketä nämä ihmiset olivat ja heistä ei ollut jäänyt jälkeäkään, mikä on merkillistä kun tulot ovat kuitenkin erittäin mittavia. Luultavasti perijöitä on heistä merkittävä osa, esimerkiksi naispuolisia perijöitä, joiden sukunimi on vaihtunut avioliitossa. Tämä tarkoittaisi, että lähes joka kolmas huipputuloinen saattaa olla perijä. Se on melkoinen osuus maassa, jonka sosiaalinen liikkuvuus on ollut maailman suurimpia. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei välttämättä toteudu kovin hyvin edes Suomessa, jossa se kuitenkin on maailman huippua.

Kirjassa ei mainita ilmastonmuutosta kertaakaan. Huipputuloiset ovat mukaanne keskeisiä yhteiskunnallisia vallankäyttäjiä, ja ilmastonmuutos on ongelma, jota koskevien ratkaisevien päätösten tekeminen on eliittien käsissä. Mikä rikkaiden rooli voisi olla tämän kaikille yhteisen, mutta erityisesti huipputuloisten varallisuutta kasanneen ongelman ratkaisussa? Miten arvelette huipputuloisten näkevän vastuunsa asiassa?

Hanna Kuusela: On totta, että aihetta ei käsitellä kirjassamme. Syy on yksinkertaisesti se, että aiheesta puhui niin harva haastateltavamme. Emme erikseen kysyneet aiheesta, mutta toisaalta ilmastonmuutos tai ympäristöasiat eivät myöskään nousseet esiin kysyessämme haastateltaviltamme esimerkiksi Suomen suurimmista haasteista. Vain muutama puhui ilmasto- ja ympäristökysymyksistä: yksi tai kaksi haastateltavistamme piti aihetta hyvin tärkeänä, mutta pari haastateltavaa myös jarrutteli aiheen kanssa.

Kirjanne sai rahoitusta Koneen säätiön Jakautuuko Suomi? -haussa. Ohjelmassa rahoitettiin yhteensä 3,8 miljoonalla eurolla noin 30 projektia. Kun eriarvoisuutta tutkitaan, tutkitaan tyypillisesti matalatuloisimpia. Miksi valitsitte tulohaitarin toisen päädyn?

Anu Kantola: Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimpia maita ja siksi oli kiinnostavaa tutkia, millaisia rikkaat ovat täällä. Tulokset näyttivät, että jopa tasa-arvoisimmissa maissa rikkaista on tullut poliittinen voima, joka pyrkii ajamaan omaa etuansa ja samalla kasvattamaan tuloeroja.

Hanna Kuusela: Suomi on ollut melkoisessa myllerryksessä globalisaation, EU-jäsenyyden ja markkinoiden vapauttamisen jäljiltä. Meitä kiinnosti se, miltä kansallinen projekti ja hyvinvointivaltion tulevaisuus näyttävät eliittien näkökulmasta keskellä tätä myllerrystä.

Yksi yksinkertainen syy aihevalintaamme oli se, että talouden eliittejä on tutkittu niin kovin vähän Suomessa, vaikka julkiset verotiedot mahdollistavat tutkimuksen meillä jopa paremmin kuin monessa muussa maassa.

Tietysti yksi yksinkertainen syy aihevalintaamme oli se, että talouden eliittejä on tutkittu niin kovin vähän Suomessa, vaikka julkiset verotiedot mahdollistavat tutkimuksen meillä jopa paremmin kuin monessa muussa maassa.

Talouden eliitit ovat viime vuosikymmeninä nousseet uudestaan tärkeäksi tutkimuskysymykseksi maailmalla, pitkälti kasvaneiden tulo- ja varallisuuserojen innoittamana. Yksi kimmokkeistamme oli juuri tämä kansainvälinen tutkimus. Eli halusimme tuoda tätä tutkimusta Suomeen.

Kirjan vaihtoehtoinen nimi oli Promillen projekti. Mikä suomalaisen huipputuloisen promillen projekti olisi?

Anu Kantola: Poliittisesti he edustavat selvästi amerikkalaistyyppistä talousajattelua, jossa jokainen on oman onnensa seppä ja valtio byrokraattinen ja passivoiva. Jos he päättäisivät, Suomesta tehtäisiin Amerikka, jossa verot olisivat matalampia ja sosiaalitukia leikattaisiin.