Ikääntymisen tutkijat Jari Pirhonen, Kirsi Lumme-Sandt ja Katariina Tuominen sanovat, että vanhenemisen kuvasto on monipuolistunut. Ei ole vanhuksen stereotyyppiä, ja hoivapalveluiden pitää elää mukana.

– Joskus lähitulevaisuudessa palvelutalossa saattaa Rolling Stones-sukupolven edustaja, joka sanoo, että heitä helvettiin se puuro ja tuo minulle tupakka ja musta kahvi sen sijaan. Ja niin sen kuuluu ollakin, Jari Pirhonen sanoo.

Ikääntyvien määrä ja kunto kasvavat, ja ikä kertoo yksilöstä yhä vähemmän. Väestön vanhetessa työikäisen väestön ikärakenne muuttuu ja käsitys eläkeläisestä hälvenee. Väestön ikääntyminen kasvattaa toisaalta vanhenevaan väestöön kohdistuvia paineita. Vanhuuden roolien moninaisuus ja aktiivisuuden vaatimus voi tehdä vanhenemisesta suorituksen.

Positiivista on, että keinutuolissa istuvan menneen muistelijan sijaan 90-vuotias voi olla aktiivinen toimija, Kirsi Lumme-Sandtin sanoin ”normaali aikuinen ihminen”.  Ikääntymisen tutkijat korostavat, että vanhoja ihmisiä stereotypisoidaan usein juuri hoivan tarpeen kautta: tosiasiassa valtaosa yli 80-vuotiaista elää kotonaan ilman merkittävää apua.

Silti ikääntymistä pelätään. Ikääntymisen pelko on identiteetin menettämisen ja stereotypioiden pelkoa, tutkijat sanovat.

Kadunkulmista ja internetistä löytyvät, kauneutta vaativat ja normalisoivat mainokset aiheuttavat nuorillekin ulkonäköpaineita ja mielenterveysongelmia. Miten joka paikassa näkyvät nuoruuden ja kauneuden ihanteet vaikuttavat ikääntyneisiin ja ikääntymiseen? Mitä pelkäämme, kun pelkäämme fyysisen olemuksen rappeutumista, ja onko pelko erityisesti meidän aikamme tuote?

– Pelkäämme, että meihin yhdistetään stereotypioita, joita vanhoihin ihmisiin liitetään. Kukaan ei halua kuulua stereotyyppiseen vanhojen ihmisten ryhmään, Katariina Tuominen sanoo.

Nuoruuden ihanne on aina ollut olemassa, mutta mielikuvien ja markkinoiden ohjaamana aikana se korostuu.

– Se, mille asioille identiteettinsä rakentaa vaikuttaa ikääntymisen tuomien muutosten hyväksymiseen. Kysyisin, mitä pelkäämme ulkonäön muuttuessa. Pelkäämmekö tosiasiassa osattomuutta, syrjään joutumista ja sosiaalisen identiteetin menettämistä? Kirsi Lumme-Sandt kysyy.

Ulkonäön rappeutuminen on selkeästi sukupuolikysymys. Kirsi Lumme-Sandt arvelee, että ennen naisten työssäkäyntiä ongelma saattoi olla vielä pahempi naisille, koska naisten arvo määrittyi yksipuolisemmin ja ulkonäkö oli keskeinen määrittäjä.

Vanhuus saattaa pelottaa, koska se on kaikille tuntematon, kun taas edeltävistä elämänvaiheista on kaikenikäisillä jonkinlainen kuva, tutkijat arvelevat.

Kun iso osa ihmisistä elää pidempään, eutanasiakeskustelu nousee pinnalle. Professori Veikko Launis katsoo Ihmisarvo-kirjassaan, että eutanasiakeskustelussa on ihmisarvon kannalta kaltevan pinnan vaara. Lumme-Sandt, Pirhonen ja Tuominen varoittavat eutanasiakeskustelun ja vanhustenhoivakeskustelun sotkemisesta keskenään.

– Meidän täytyy olla hyvin, hyvin varovaisia, kun puhumme ikääntyneistä ja heidän hoidostaan ja sanotaan eutanasia samassa yhteydessä, Jari Pirhonen sanoo.

Lumme-Sandt, Pirhonen ja Tuominen eivät halua neuvoa vanhenemisessa. Kaksi neuvoa he kuitenkin antavat tutkimuksiinsa perustuen. Ensimmäinen on: hanki paljon ystäviä, myös itseäsi nuorempia ja tee se ajoissa. Toinen neuvo on: älä varaudu murehtimalla, vaan elä elämääsi siten, että se tuntuu mielekkäältä hetkessä. Hyvä vanhuus tulee elämällä hyvä elämä.

– Hyvää vanhuutta on hyvä eletty elämä, joka kantaa, vaikka sen elementit, kuten läheiset eläisivät vain muistoissa, Lumme-Sandt.

Jari Pirhonen, Kirsi Lumme-Sandt ja Katariina Tuominen keskustelivat ikääntymisestä yksilön  ja yhteiskunnan näkökulmasta 11. marraskuuta Tampereen yliopistolla Silvia Bovenschenin kirjan Vanheneminen pohjalta.