Työosuuskunnat ovat yritys vastata yksinyrittämisen ongelmiin

Freelancereiden uudet työosuuskunnat eivät ole yhteisöllistä yrittämistä, vaan yritys vastata yksinyrittämisen ja sosiaaliturvan ongelmiin.

Työosuuskuntia on esitetty viime vuosina yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa yhdeksi ratkaisuksi prekaarin, epävarman työn ongelmiin. Työosuuskuntien avulla epävarmassa asemassa olevat työntekijät kuten freelancerit voisivat parantaa asemaansa työskentelemällä itse hallinnoimissaan työosuuskunnissa. Uudet työosuuskunnat eivät kuitenkaan tarjoa automaattisesti työtä tai ole solidaarisia yhteisyrittämisen paikkoja. Ne toimivat kuitenkin turvana freelancer-työn riskejä vastaan ja parantavat etenkin freelancerien sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa.

 

Työosuuskuntien uusi tuleminen – uudet luovan alan työosuuskunnat

 

Vaikka osuuskuntamuotoinen yrittäminen on edelleen marginaalista verrattuna perustettujen osakeyhtiöiden tai toiminimien määrään, on osuuskuntien määrä kasvanut tilastojen mukaan Suomessa 90-luvun puolesta välistä lähtien, ja voidaan puhua jonkinlaisesta osuuskuntien uudesta aallosta. Osuuskuntia on osuustoimintakeskus Pellervon mukaan perustettu 2000-luvulla keskimäärin 200 vuodessa (Pellervo ry 2019). Lisäksi osuuskuntien uusi tuleminen on näkynyt viime vuosina myös yhteiskunnallisissa kirjoissa. Esimerkiksi kirjoissa Uusi osuuskunta – tekijöiden liike (2014) ja Uusi työväki – Työ ja yrittäjyys prekarisoituvan palkkatyön yhteiskunnassa (2017), osuuskuntia on esitetty yhdeksi vaihtoehdoksi prekaarille työväelle, kuten epävarmassa asemassa oleville freelancereille työllistyä.

 

Työosuuskunnat ovat yksi osuuskuntayrittämisen muoto, ja työosuuskunnat tähtäävät nimensä mukaisesti jäsentensä työllistämiseen yhteisesti omistetussa yrityksessä. Lisäksi osuuskuntaideologiaan kuuluu, että osuuskuntien tulisi ottaa huomioon pelkän yrittämisen lisäksi myös jäsentensä hyvinvointi, tasa-arvo ja solidaarisuus. Osuuskunnat tai työosuuskunnat eivät ole historiallisesti uusi sosiaalinen innovaatio tai yritysmuoto. Osuuskunnat ovat aina 1800-luvulta lähtien pyrkineet parantamaan työntekijöiden asemaa ja oikeuksia, kun feodaaliyhteiskunnista siirryttiin teolliseen aikaan, ja palkkatyö syntyi, mikä taas toi mukanaan sosiaalisia ongelmia säätelyn puuttuessa. (Troberg 2014.)

 

Viime vuosikymmeninä työosuuskunnat ovat löytäneet erityisesti luovien alojen freelancerit, kuten toimittajat, graafikot ja erilaiset tv-alan ammattilaiset. Media- ja kulttuurialan työosuuskuntia toimii paljon esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella. Tampereella toimii yksi Suomen vanhimmista kulttuurialan työosuuskunnista, vuonna 1997 perustettu Komeetta, ja Helsingissä Journalistiliitto perusti vuonna 2017 viestintäalan freelancerien Mediakunta-työosuuskunnan, jossa on jo yli 200 jäsentä. Lisäksi Helsingistä ja Tampereelta löytyy myös lukuisia pienempiä media- ja kulttuurialan freelancereiden työosuuskuntia.

 

Freelancer-työlle on ominaista työn tekeminen yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastossa sekä erilaisissa lyhyissä projekteissa. Freelancerit voivat toimia välillä palkkatyössä ja välillä toimeksiantoja tehden yrittäjinä, tai tehdä palkkatyötä ja toimeksiantoja samaan aikaan. Freelancereiden työ ja tulot ovat kuitenkin pitkälti projekti- ja kausiluonteisia, joten epävarmuus töiden jatkumisesta on vahvemmin läsnä verrattuna esimerkiksi vakituisilla sopimuksilla työskenteleviin työntekijöihin.

 

Kilpailu media- ja kulttuurialoilla on ollut myös kovaa. Alalle valmistui etenkin 2000-luvulla Suomessa paljon työvoimaa, jonka on pitänyt löytää itselleen työtä (Moilanen ym. 2014). Samaan aikaan mediatalot ovat pyrkineet säästämään kustannuksissa kilpailun kiristyttyä, median monikanavaistumisen myötä ja mainostulojen heikennyttyä (Aubert 2007; Saarenmaa & Sauri 2017). Prekaarin työn yhdeksi tunnusmerkeistä on määritelty työn jatkumisen ja tulojen epävarmuus (ILO 2011; Standing 2011; Rodgers & Rodgers 1989), joten yhdeksi ratkaisuksi prekaaria työtä vastaan voi pitää työmarkkinoilta saatavaa säännöllistä työtä ja työtuloja.

 

Freelancerien työ työosuuskunnissa – yksinyrittämistä yhdessä

 

Löytyykö työosuuskunnista sitten säännöllistä työtä? Tutkija ja toimittaja Hanna Moilasen vuonna 2010 toteuttamassa kyselytutkimuksessa neljäsosa kaikissa työosuuskunnissa työskentelevistä työllistyi työosuuskuntien kautta vakituisesti, ja loput osa-aikaisesti tai satunnaisesti. Samankaltaisia tuloksia sain myös media- ja kulttuurialan freelancerien kohdalla omassa gradussani. Graduani varten haastattelin kahdeksaa työosuuskunnassa työskentelevää freelanceria 6:ssa eri työosuuskunnassa Helsingissä, Tampereella ja Porvoossa. Vain kahdelle haastateltavalle työosuuskunta oli ainut työpaikka, ja suurin osa freelancereista teki työtä muualle ja työskenteli työosuuskunnassa osa-aikaisesti tai satunnaisesti. Työosuuskunta ei siten yksin vaikuta takaavan työtä tai tuloja, vaan sen kautta tehdään työtä pääasiassa osa-aikaisesti tai satunnaisesti. Työosuuskunta on esimerkiksi media- ja kulttuurialan freelancereille yksi työllistymisen kanava muiden joukossa, jonka kautta freelancerina voidaan toimia.

 

Freelancer-työn tekemisen tapa ei myöskään muutu työosuuskunnissa. Kuten työosuuskuntien ulkopuolella, myös työosuuskunnissa freelancerit ovat itse vastuussa omasta työllistymisestään, eivätkä työosuuskunnat olleet graduni tulosten mukaan yhteisyrittämisen paikkoja, jossa jäsenten työasemaa pyrittäisiin parantamaan kollektiivisesti. Aktiivista yhteistyötä tai työskentelyä esimerkiksi samoissa työtiloissa oli haastateltavien freelancereiden mukaan käytännössä varsin vähän. Tämä on varsin ymmärrettävää, jos katsotaan esimerkiksi toimittajan tai graafikon työn luonnetta, joka on lähtökohtaisesti pitkälti yksin tehtävää työtä. Tämän takia aktiivisen yhteisöllisen yrittämisen edut voivat olla vähäiset ja synergiaa ei työntekijöiden välille luonnollisesti muodostu.

 

Työosuuskunta käytännössä laskuttaa freelancereiden tekemän työn asiakkaalta, ottaa hallintomaksun välistä ja maksaa työosuuskunnan kautta toimiville freelancereille palkan tehdystä työstä. Freelancerien työn tekemisen tapaa työosuuskunnissa kuvaa siten hyvin pitkälti samanlainen yksinyrittäminen kuin työosuuskunnan ulkopuolellakin, vaikka yksinyrittämiseen liittyvä hallinto onkin ulkoistettu. Yhteisöllisyyden lisäämiseen freelancereiden työosuuskuntia ei siis kannata varauksetta markkinoida. Tästä kertoo myös Itä-Suomen yliopistossa Anu Puusan ja Kirsi Hokkilan (2015) tekemä ja työosuuskuntia käsittelevä haastattelututkimus, jonka mukaan työllistyminen uusissa työosuuskunnissa ei ole välttämättä yhteisöllistä, vaan työosuuskunnista saatetaan hakea mahdollisuutta vain minimoida omia yksinyrittäjyyteen liittyviä riskejä ja yritetään parantaa omaa työmarkkina-asemaa.

 

Freelancerit voivatkin omien tutkimustulosteni mukaan jakaa yhteisesti yrittämisen riskejä työosuuskunnissa. Suuri etu on, että jäsenmaksun ja hallintomaksut maksamalla freelancerit pystyvät ulkoistamaan yrittäjyyteen liittyvän byrokratian kuten sosiaaliturvan hoitamisen ja kirjanpidon työosuuskunnalle. Myös työtilojen jakaminen tai tuotantovälineiden yhteisomistus jakaa riskejä yritystoiminnassa, mutta käytännössä freelancerit maksoivat työosuuskunnan maksuja pääasiassa, jotta he saisivat sosiaaliturvansa hallinnon ulkoistettua ja välttäisivät yrittäjäksi leimaamisen. Tämä onkin tulkintani mukaan tärkein syy, miksi uusiin työosuuskuntiin liitytään tai miksi niitä on alettu perustaa. Sosiaaliturvan ongelmat ovat myös prekaarin työn toinen iso ongelmakohta työn ja työtulojen vähyyden lisäksi (esim. ILO 2011; Standing 2011; Rodgers & Rodgers 1989).

 

Työosuuskunnista oikeus työntekijän työttömyysturvaan ja sosiaaliturvaan

 

Vuonna 2016 työttömyysturvalakia muutettiin niin, että freelancereista tehtiin lähtökohtaisesti yrittäjiä, kun aikaisemmin he olivat olleet omassa työssään työllistyviä (STM 2019). Gradussani haastattelemieni freelancereiden mukaan moni freelancer etsikin työosuuskunnasta turvaa erityisesti yrittäjäksi määrittelemistä vastaan, koska työskentely työntekijänä työosuuskunnan kautta vaikuttaa oleellisesti heidän sosiaaliturvaansa. Yrittäjä hoitaa sosiaaliturvansa itse, kun taas työntekijän sosiaaliturvan maksatuksen hoitaa työnantaja kuten esimerkiksi työosuuskunta, joka toimii työnantajana.

 

Keskeisin asia yrittäjä–työntekijä määrittelyssä viranomaisten ja lain silmissä on, että päätoimiselle yrittäjälle ei makseta työttömyysturvaa ajalta jolloin tuloja ei yritystoiminnasta tule tai yrittämisessä on hiljaisempi jakso. Työttömyysturvalla ei siis lähtökohtaisesti kateta yrittäjyyden riskiä, vaan yrittäminen pitää lopettaa, että työttömyysturvaan voi saada oikeuden. Näin esimerkiksi freelancer, jonka viranomaiset tulkitsevat työmuodoltaan päätoimiseksi yrittäjäksi, ei ole oikeutettu työntekijän työttömyysturvaan ajoilta jolloin työtä ei ole tai sitä on vähän. Esimerkiksi yrittäjäeläkevakuutuksen ottamisen työtuloraja (7799 € vuodessa vuonna 2019), vaikuttaa yrittäjäksi tulkitsemiseen, mutta mitään kiveen hakattuja sääntöjä sivu–päätoimikseksi -yrittäjäksi määrittelystä ei ole, vaan arviointi on pitkälti aina viranomaistulkintaa. (STM 2019; TE-palvelut 2019.) Toisaalta myös yrittäjä voi saada työttömyysturvaa, mikäli hän pystyy todistamaan, että on työskennellyt palkansaajaan rinnastettavassa toimeksiantosuhteessa (Yrittäjien työttömyyskassa 2019). Työsuhteen laadun yrittäjä–työntekijä, päätoiminen–sivutoiminen -yrittäjä todistelu vaatii kuitenkin paljon byrokratiaa, jonka graduni haastateltavat kokivat vaikeaksi. Työn muodon, työn määrän ja tulojen vaihtelu taas on erityisen tyypillistä projekteissa toimiville freelancereille.

Työosuuskuntien kautta freelancer voi tehdä kuitenkin työtään lähtökohtaisesti työntekijän statuksella menettämättä oikeutta työntekijän työttömyysturvaan, mikä taas ehkäisee toimeentulon riskiä ja epävarmuutta.

Työosuuskuntien kautta freelancer voi tehdä kuitenkin työtään lähtökohtaisesti työntekijän statuksella menettämättä oikeutta työntekijän työttömyysturvaan, mikä taas ehkäisee toimeentulon riskiä ja epävarmuutta. Vuonna 1995 työttömyysturvalain muutoksen mukaan yli 7 jäsenen osuuskunnissa jäsentä ei katsota yrittäjäksi (Moilanen ym. 2014). Lisäksi työosuuskunnat hoitavat myös työnantajavelvoitteet kuten sairausvakuuttamisen ja eläkkeet, joiden varalta vakuuttaminen kuuluisi muuten myös freelancerille itselleen.

 

Työosuuskunnat uuden ajan ammattiliittoina ja taustatukena

 

Graduni haastatteluiden perusteella työosuuskunnista syntyikin siten pitkälti kuva, että freelancerit hakevat työosuuskunnista vastavoimaa erityisesti freelancerina toimimisesta ja yrittäjyydestä seuraaville toimeentulon riskeille sekä erityisesti sosiaaliturvan ongelmille ja riskeille. Tutkimusten mukaan vain 14 % freelancereista haluaa toimia omasta halustaan yrittäjinä (Pärnänen & Sutela 2014). Myös tämä puoltaa sitä, että uusiin työosuuskuntiin ei liitytä ensisijaisesti yrittämisen takia, vaan työosuuskunnat voivat olla keino säilyttää työntekijän asema, jos esimerkiksi palkkatyötä ei ole media- ja kulttuurialalla tarpeeksi tarjolla, tai jos freelancerien asiakkaat ja yritykset haluavat ulkoistaa työtä yrittäjätyöksi, jota on joustavampaa käyttää projektiluontoisessa työssä.

Uusilla työosuuskunnilla on myös ammattiliittomaisia piirteitä, mikä on nähtävissä työosuuskuntien toiminnassa, mutta myös niiden organisoitumisessa.

Uusilla työosuuskunnilla on myös ammattiliittomaisia piirteitä, mikä on nähtävissä työosuuskuntien toiminnassa, mutta myös niiden organisoitumisessa. Vuonna 2017 Journalistiliitto eli journalistien oma ammattiliitto perusti Mediakunta-työosuuskunnan tukemaan viestintäalan ammattilaisia. Sosiaaliturvan ohella isommat työosuuskunnat antavatkin taustatukea esimerkiksi oman työn oikeassa hinnoittelussa, ja ne järjestävät myös tapahtumia sekä koulutuksia jäsenilleen. Eli työosuuskunnat valvovat jossain määrin jäsentensä etuja kuten ammattiliitot. Tapahtumissa työosuuskunnat jäsenet voivat myös verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia, joten aivan vaille sosiaalista tukea työosuuskunnissa ei tarvitse myöskään jäädä, vaikka työn luonne olisikin luonnostaan yksin tehtävää työtä. Työosuuskunnat antavat näin ollen jonkinlaisen mahdollisuuden media- ja kulttuurialan työntekijöille muodostaa ammatillista yhteisöllisyyttä, joka muuten voi olla vaikeaa saavuttaa, koska freelancerit työskentelevät lyhyen aikaan vaihtuvissa projekteissa ja työsuhteissa.

 

Uusien lähestymistapojen kuten uusien työosuuskuntien ilmaantuminen freelancer-työtä tukemaan on ollut odotettavaa, koska freelancerien määrä on lisääntynyt 2000-luvun alusta lähtien (Pärnänen & Sutela 2014), mutta valtion tasolta freelancereita on alettu kohdella lähtökohtaisesti pitkälti rinnastettuina muihin yrittäjiin. Siksi työosuuskuntien perustaminen tai työosuuskuntiin liittyminen on voinut tuntua hyödylliseltä ratkaisulta monelle freelancerille, joka haluaa selkeämmin työskennellä työntekijän statuksella ja välttää etenkin yrittämisen ja sosiaaliturvan riskejä. Tulevaisuudessa onkin mielenkiintoista nähdä, miten uuden tyyppisiin ja perinteisistä vakituisista palkkatyösuhteista poikkeaviin työn tekemisen malleihin suhtaudutaan myös valtion ja lainsäädännön tasolla – määritelläänkö uudet työn tavat kuten freelancer-työ yrittäjyydeksi vai aletaanko sitä pitää palkkatyöhön rinnastettavana yhtenä työn tekemisen muotona. Tämä linjanveto ei ole tulevaisuudessa yhdentekevä, mitä tulee uusissa työmuodoissa työskentelevien asemaan ja sosiaaliturvaan työmarkkinoilla.

 

 

Lähteet:

Aubert, Clemence (2007) Renewing the theory of dualism: the paradoxal labour market of the French journalists. University Paris1 Pantheon-Sorbonne.

ILO (2011) From precarious work to decent work. Policies and regulations to combat precarious employment. Intenational Labour Organization.

Moilanen, Hanna & Peltokoski, Jukka & Pirkkalainen, Jaana & Toivanen, Tero (2014) Uusi osuuskunta – Tekijöiden liike. Helsinki: Into.

Moilanen, Hanna (2010) Työosuuskunnat ja työosuuskuntien kautta työllistyminen Suomessa – alustavia tuloksia tutkimusmatkan varrelta, Seminaari: Työllisyys ja osuuskunnat 25.5.2010, Eduskunta, Helsinki: www.coopfin.coop/Resources/Coop%20H%20Moilanen.pdf

Pellervo-Seura ry. Usein kysyttyä osuuskuntatoiminnasta: http://pellervo.fi/tietoa-osuustoiminnasta/usein-kysyttya-osuustoiminnasta/

Peltokoski, Jukka & Pirkkalainen, Jaana (2017) Osuuskunnat työn ja tuotannon tiloina – Työllistävistä osuuskunnista radikaaliin osuuskuntaliikkeeseen. Teoksessa Nuutinen, Veera (toim.) Uusi työväki – Työ ja yrittäjyys prekarisoituvan palkkatyön yhteiskunnassa. Helsinki: Into, 157–191.

Puusa, Anu & Hokkila, Kirsi. (2015). Self-employment in a worker co-operative: Finding a balance between individual and community needs. Co-operatives and the World of Work, 2015 International Research Conference, Antalya, Turkey, 8-10 November 2015

Pärnänen, Anna, & Sutela, Heli (2014) Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013. Helsinki: Tilastokeskus.

Rodgers, Gerry & Janine Rodgers (1989) (toim.) Precarious Jobs in Labour Market Regulation. The Growth of Atypical Employment in Western Europe. Geneva: International Labour Organization.

Saarenmaa, Kaisa & Sauri Tuomo (2017) Mediamarkkinat kovassa testissä: http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/artikkelit/2017/mediamarkkinat-kovassa-testissa

Standing, Guy (2011) The Precariat – The New Dangerous Class. London: Bloomsbury.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2019) Kysymyksiä ja vastauksia työttömyysturvan yrittäjämääritelmän muuttamisesta: http://stm.fi/usein-kysyttya-tyottomyysturvan-yrittajamaaritelman-muuttamisesta

TE-palvelut (2019) Yrittäjä ja työttömyysturva: https://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyottomyysturva/yrittaja_tyottomyysturva/index.html

Troberg, Eliisa (2014) Osuustoiminnan idea. Helsinki: Pellervo-Seura.

Ulmanen, Joni (2018) Yrittäjyyden riskeiltä turvaan työosuuskuntaan. Media- ja kulttuurialan freelancereiden näkemyksiä työosuuskunnissa työskentelystä ratkaisuna työn epävarmuuteen. Pro gradu –tutkielma. Sosiaalipolitiikka. Tampere: Tampereen yliopisto.

Yrittäjien työttömyyskassa (2019) Milloin yrittäjä on työtön? https://ayt.fi/fi/tyottomille/milloin-yrittaja-tyoton