Varhainen puuttuminen vähentää mielenterveysongelmien stigmaa eli häpeäleimaa. Mielenterveys on kansallista pääomaa ja mielenterveysongelmien ennaltaehkäiseminen olisi kaikkein kustannustehokkainta. Mielenterveysongelmat vahvistavat eriarvoisuutta: monet huono-osaiset eivät hakeudu mielenterveyspalvelujen piiriin.

Mielenterveyttä pitää aktiivisesti nostaa esiin, jotta teema ei jää politiikassa muun jalkoihin, sanoo Suomen mielenterveysstrategiatyötä johtava Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola. Mielenterveydestä puhuminen ja sen huomioon ottaminen yhteiskunnassa on taistelua syrjäytymistä ja leimaamista vastaan.

Mielenterveydestä puhuminen ajatellaan usein vain pehmeiden arvojen puolustamiseksi. Näin ei ole, vaan mielenterveys ja ihmisten hyvinvointi ovat myös yhteiskunnan strateginen resurssi.

– On selviä perusteita sille, että mielenterveyttä pitää nyt nostaa agendoille. Mielenterveys, hyvinvointi ja jaksaminen ovat yksi tuottavuuden osa, ja väestön hyvinvointi on kansallinen voimavara. Mielenterveys ei ole mikään marginaalinen sivuasia, vaan se on hyvinvoinnin keskiössä. Mielenterveys tekee meistä osallisia, Pirkola sanoo.

Mielenterveysstrategia pyrkii tuomaan jatkuvuutta mielenterveystyöhön.

Strategia pyrkii tuomaan jatkuvuutta mielenterveystyöhön. Sen on määrä valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä. Strategian tarkoitus on muodostaa runko tulevien hallitusten mielenterveyspolitiikalle seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Mielenterveysstrategia jakautuu viiteen alustavaan painopisteeseen, jotka ovat mielenterveys yhteisenä pääomana ja voimavarana, lasten ja nuorten hyvän mielenterveyden rakentaminen arjessa, mielenterveysoikeuksien kuuluminen kaikille, tarvelähtöiset ja laaja-alaiset palvelut eri ryhmille ja hyvä mielenterveysjohtaminen.

Moni länsimaa on viime aikoina laatinut mielenterveysstrategian, koska ihmisten mielenterveys on ymmärretty kansallisesti keskeiseksi asiaksi. Tällaisia maita ovat muun muassa Skotlanti, Ruotsi, Kanada, Australia, Englanti ja Norja. Strategioiden painopiste on sekä ennaltaehkäisyssä että hoitokeinojen kehittämisessä. Tavoite on, että isoja ongelmia syntyisi mahdollisimman vähän, kun niiden kehittymiskulkuihin puututaan ajoissa.

– Nämä strategiat ovat tyypillisesti kolmen-viiden painopisteen ohjelmia, joissa puhutaan esimerkiksi yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta ja palvelujen laadusta. Varhainen puuttuminen on iso mega- tai metateema.

Mielenterveyteen panostaminen tarkoittaa yksinkertaisia asioita: varhaista tukea, perheiden tukemista ja koulumaailmaan vietäviä ammattilaisia.

– Aina puhutaan, että pitäisi puuttua ongelmiin varhaisemmin, mutta politiikassa päätökset jäävät tekemättä. Se on ristiriitaista, koska ennaltaehkäiseminen olisi kaikkein kustannustehokkainta. Esimerkiksi käytöshäiriöihin voi puuttua koulussa, ja me tiedämme, miten niihin kannattaa puuttua. Nykyisellään puuttuminen on helppo jättää tekemättä ja myöhemmin korjata jälkiä, Pirkola sanoo.

Varhainen puuttuminen vähentää mielenterveysongelmien stigmaa eli häpeäleimaa. Jos matalan kynnyksen mielenterveystyö olisi osana arkea esimerkiksi koulu- ja työyhteisöissä, suhtautuisimme mielenterveyden ongelmiin luontevammin, Pirkola uskoo. Kynnys ottaa alkava ongelma ajoissa puheeksi laskisi, kun tietoisuus ja ymmärrys lisääntyisi ja ennakkoluulot hälvenisivät.

– Stigmassa on usein kyse ennakkoluuloista, mutta myös tietämättömyydestä ja varsinaisesta syrjimisestä. Mielenterveys nähdään valtavana ja pelottavana asiana. Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn vähentäisi tätä.

Toisaalta myös korjaavan hoidon tulee olla laadukasta, kaikille kuuluvaa ja oikeaan tietoon perustuvaa. Mielenterveysstrategia ei ota kantaa kysymykseen, pitäisi hoidon olla lääkepainotteista vai terapiapainotteista, sillä näitä ei useinkaan ole syytä asettaa vastakkain. Pirkolan mukaan kysymys on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Kärjistyneet puheenvuorot kuuluvat julkiseen keskusteluun, mutta tutkimuksessa lääkkeitä ja terapiaa ei aseteta vastakkain, vaan ne ovat monesti parhaimmillaan yhdessä käytettynä. Keskustelussa on usein ollut enemmän kysymys omien intressien ja intuitioiden puolustamisesta kuin tieteellisestä keskustelusta.

– Kysymys lääkkeiden ja terapian suhteesta on tutkimuksen asia. Ihmisiä voidaan hoitaa onnistuneesti monenlaisin keinoin. Hoitomuotojen valinta ei ole strategiatason kysymys. Strategia pyrkii siihen, että ihmiset saavat mahdollisimman laadukasta hoitoa mahdollisimman oikea-aikaisesti. Strategian mukaista on myös, että tarpeensa mukaan ihmiset voivat saada sekä psykoterapiaa ja lääkkeitä. Asioita ei pidä asettaa vastakkain. Pirkola sanoo.

Yhteiskunta ei voi hoitaa ihmisten mielenterveyttä heidän puolestaan, eikä mielenterveystyö voi Pirkolan mukaan tehdä valintoja ihmisten puolesta.

– Emme voi holhota ihmisiä, vaan tavoitteena on oman osallisuuden tunteen lisääminen. Meidän pitää nähdä tulevaisuudessa mielenterveystyö siten, että emme mene holhoamaan ja hoitamaan ihmisiä omien, usein paternalististen käsitystemme mukaisesti, vaan lähdemme siitä mikä on potilaan tarve ja toive, ja mahdollisuudet täysipainoiseen elämään.

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on merkittävä riskitekijä mielenterveysongelmille.

– Pelkään pahoin, että ihmiset tulevat tällä hetkellä kohdelluksi eri tavoilla riippuen asemastaan. Sosiaalipsykiatrian puolella tutkimme juuri, miten ihmisen asema määrittää hänen saamaansa hoitoa. Emme ole niin objektiivisia ja yhdenvertaisuutta tukevia kuin meidän pitäisi olla tai uskomme olevamme.

Marraskuussa 2018 saimme sosiaali- ja terveysministeriön palveluvalikoimaneuvostoon sellaisen ohjeen, että psykoterapia kuuluu kaikille. Se on suuri askel, professori Sami Pirkola sanoo.

Rahalla saa parempaa hoitoa, ja työssäkäyvä työterveyshuollon asiakas pääsee parempien palveluiden äärelle. Kela harkitsee kuntoutuspsykoterapian tarpeen tapauskohtaisesti, ja jonoja on. Kela tekee psykoterapian tukemisesta päätöksiä yhdeksi vuodeksi kerrallaan, ja yhteensä enintään kolmen vuoden ajalle. Terapian tarkoitus on tukea työ- ja opiskelukykyä.

– Marraskuussa 2018 saimme sosiaali- ja terveysministeriön palveluvalikoimaneuvostoon sellaisen ohjeen, että psykoterapia kuuluu kaikille. Se on suuri askel, Pirkola sanoo.

Pirkola sanoo, että ohje ei ole hoitotakuu kaikille, mutta merkittävä kannanotto yhteiskunnalta. Vielä suurempi eriarvoisuusongelma on, että monet huono-osaiset eivät hakeudu mielenterveyspalvelujen piiriin. Paremmin koulutetut osaavat hakea avohoitoa pienempiin ongelmiin ja vaikeasti mielenterveysongelmaiset kyky hakea hoitoa on rajoittunut. Tiedonpuute ja joskus myös mielenterveysongelma itsessään rajoittaa ihmisen omaa ymmärrystä sairaudesta.

Lähes kaikki tuntevat jonkun mielenterveysongelmaisen joko tietoisesti tai tietämättään. Pirkolan mukaan on keskeistä tukea myös mielenterveysongelmaisten läheisten jaksamista. Tukeminen on tärkeää myös heidän oman hyvinvointinsa takia.

– Omaiset ja perhe ovat erityisesti nuorten kohdalla tärkeässä asemassa. On iso poliittinen kysymys, kuinka iso osa hoidosta sälytetään omaisten vastuulle ja miten vaikeat kysymykset kuuluvat yhteiskunnan vastuulle, Pirkola sanoo.

Itsemurhien määrät Suomessa ovat viimeisten vuosikymmenien aikana laskeneet tasaisesti jo puoleen entisestä, mutta kahtena viime vuotena luvuissa on nähty pieni kohoama. Itsemurhat kytkeytyvät laajasti mielenterveyteen, ja itsemurha jättää usein laajan jäljen itsemurhan tehneen ympäristöön. Pirkolan mukaan riskien tunnistaminen, kaikkinainen tuki ja hyvä hoito ovat itsemurhien ehkäisyn avaintekijöitä.

– Mielenterveysongelmat ovat keskeisimpiä riskitekijöitä itsemurhille, mutta itsemurhilla on myös selvä yhteiskunnallinen puoli. Sosiaaliset tekijät vaikuttavat itsemurhien yleisyyteen.Itsemurhien ehkäisy vaatii monenlaisia toimia, joista osa liittyy parempaan hoitoon, ja osa muuhun tukeen ja eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Pirkola sanoo.

Mielenterveysstrategian laatimisen yhteydessä on tekeillä itsemurhien ehkäisyohjelma. Pirkola vetää myös toista työryhmää, joka laatii itsemurhayritysten jälkihoitoon uutta Käypä hoito -suositusta. Itsemurhien ehkäisyssä ja itsemurhayritysten jälkihoidossa on ongelmia. Niiden ehkäisyyn on hankalaa laatia yksielitteistä ohjeistusta, koska ihmiset päätyvät itsemurhaan .

– Itsemurhat ovat moninaisten kasautuneiden ongelmien ja vastoinkäymisten kulminaatioita ja ehkäisytyössä on otettava huomioon hyvin monenlaisia asioita. Tämä on erittäin tärkeä haaste meille kaikille, Pirkola sanoo.