Kun hankalista oloista tulevan nuoren siirtymä aikuisuuteen epäonnistuu, syntyy vaaran paikka huono-osaisuuteen jämähtämiselle.
Mahdollisuus aikuistua rauhassa riippuu nuoren aikuisen taustasta. Aikuistuminen on yleensä vaikeampaa lastensuojelun asiakkaana olleille nuorille. Miten lastensuojelun jälkihuolto muutetaan aikuistumisen tueksi tähän aikaan sopivalla tavalla?
Paine lastensuojelun jälkihuollossa kasvaa, koska 2010-luvulla huostaan otetut nuoret ovat nyt aikuistumassa. 2010-luvulla lastensuojelua kehitettiin niin, että sen kohtaanto parantui. Parannuksen seurauksena myös jälkihuollon asiakasmäärä kasvaa merkittävästi, kertoo Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari. Tällä hetkellä lastensuojelun jälkihuolto koskee kodin ulkopuolelle sijoitettuina kasvaneita, 18–21 -vuotiaita nuoria.
Ministeri Annika Saarikko nimesi Saaren lastensuojelun jälkihuoltoa uudistavan työryhmän puheenjohtajaksi tammikuussa 2019. Työryhmä pyrkii järjestelmän toimintaperiaatteiden uudistamiseen huhtikuuhun 2019 mennessä, jotta esitys on hallitusohjelman laatijoiden käytössä.
– Palvelujärjestelmä ei pysty vastaamaan nuorten odotuksiin ja toiveisiin. Tilanne johtaa siihen, että meillä on paljon 21-vuotiaita toimeentulotukiasiakkaita vailla koulutusta ja työelämäkokemusta, ja heillä on päihdeongelmia ja ongelmia asumisessa. Kun eduskunta nyt linjasi, että lastensuojelun jälkihuolto ulottuu 25 vuoteen, palvelut ulottuvat pidemmälle. Nyt tämä palvelu tarvitsee tarkennetun sisällön.
Lastensuojelujärjestelmän kattavuus jälkihuoltoineen on parantunut, mutta vaikuttavuudesta ei ole vielä tietoa.
– Jos aikaisemmin näiden nuorten palvelut olivat kriminaalihuollon piirissä, siis esimerkiksi nuorisovankilassa, niin nyt ne ovat sosiaalitoimessa. He ovat nyt oikeassa paikassa, mutta seuraavat askeleet ovat tärkeitä. Välttämättä nuoren omat valinnat eivät ole hänen kannaltaan parhaita mahdollisia. Toisaalta he ovat 18 vuotta täytettyään aikuisia ja heillä oikeus ja velvollisuus päättää omasta elämästään.
Kun hankalista oloista tulevan nuoren siirtymä aikuisuuteen epäonnistuu, syntyy vaaran paikka huono-osaisuuteen jämähtämiselle.
Nuori aikuisuus on elämänvaihe, jonka aikana tapahtuu erilaisia siirtymiä ja tehdään pitkälle kantavia valintoja, jotka vaikuttavat työelämään, asumiseen ja ihmissuhteisiin. Siksi nuorten aikuisten asemaan pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota yhteiskuntapolitiikassa, Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia sanoo. Honkatukian ALL YOUTH-hanke tutkii nuorten aikuisten itsenäistymistä yhteistyössä Punaisen ristin Nuorten turvatalojen kanssa.
Suomalaisnuoret muuttavat lapsuudenkodistaan verrattain varhain eli keskimäärin alle 22-vuotiaina. Nuorten tulokehitys on jäänyt jälkeen muista, ja pitkäaikaisesti toimeentulotukea tarvitsevien nuorten aikuisten määrä kasvanut. Valinnat polulla aikuisuuteen ovat vaikeampia kuin edellisillä sukupolvilla. Kaikki tietävät, että vakaita töitä, joihin voi vain mennä, löytyy nykyisin hyvin vähän. Puolet nuorista aikuisista saa taloudellista tukea vanhemmiltaan ja nuorten maksuhäiriöt ovat lisääntyneet.
Jos elämänhistoria on hauras, aikuistumisen kysymykset voivat olla erityisen vaikeita.
Jos tarjolla ei ole tukiverkkoja lapsuudenperheestä tai muuten vahvoja verkostoja, siirtymä aikuisuuteen voi muodostua yksinäiseksi. Silloin valintojen tekeminen voi olla vaikeaa.
– Jos elämänhistoria on hauras, aikuistumisen kysymykset voivat olla erityisen vaikeita. Jokaista aikuistuvaa nuorta pohdituttaa oma tulevaisuus työhön, asumiseen ja ihmissuhteisiin liittyvine kysymyksineen, Honkatukia sanoo.
Honkatukian mukaan huono-osaisesta taustasta tulevat nuoret ovat hyväosaisiin verrattuna täysin eriarvoisessa asemassa valintoja tehdessään.
– Lähtökohdat vaikuttavat itsenäistymisvaiheessa todella paljon. Suomessa myös arvostetaan varhaista itsenäistymistä ja oletetaan, että itsenäistyminen tapahtuu nopeasti ja helposti eikä ja siinä ei tarvita erityistä tukea.
Entä jos ei ole vanhempia, joilta pyytää tai saada tukea elämän valinnoissa, vaan vanhemmat itse ovat yhteiskunnan avun tarpeessa? Lasten ongelmista ja eriarvoisuudesta puhutaan paljon. Nuoruusiän ja aikuistumisen kysymykset ovat Honkatukian mukaan jääneet vähemmälle huomiolle strategisessa ajattelussa ja yhteiskunnallisessa suunnittelussa. Moni nuori selviytyy ja onnistuu kehittämään oman verkoston tai hakemaan neuvoja omista verkostoistaan, viranomaisilta tai kolmannelta sektorilta. Toisille voi käydä huonommin.
Honkatukian mukaan kysymys on nimenomaan luotettavien ihmissuhteiden, tuen, tiedon ja neuvojen hakemisesta: ei tarvita raskasta ja kallista erityispsykiatrista apparaattia, jotta nämä nuoret voidaan pelastaa. Tarvitaan nykyistä enemmän matalan kynnyksen neuvonta- ja tukipalveluja sekä yhteisöihin kiinnittävää vertaistukea. Niiden organisoiminen edellyttää julkisen vallan tukea ja tahtoa.
Honkatukian mukaan nuorten aikuisten kohdalla puhutaan usein kapeasti vain työelämästä ja koulutuksesta: ajatellaan, että työelämään pääsy ratkaisisi kaikki muutkin ongelmat. Itsenäistymiseen liittyy erityisesti haavoittuvien ryhmissä hyvin paljon muutakin ratkottavaa, ja tällaisessa tilanteessa työelämään työntäminen voi aiheuttaa paineita ja ahdistusta.
Meillä vallitsee eräänlainen normatiivinen aikuisuuden malli, jossa työelämään integroitumista pidetään aikuisuuden ja hyvän elämän merkkinä, professori Päivi Honkatukia sanoo.
– Meillä vallitsee eräänlainen normatiivinen aikuisuuden malli, jossa työelämään integroitumista pidetään aikuisuuden ja hyvän elämän merkkinä. Ajattelu on liian teknistä ja keskittyy yhteiskunnan jatkuvuuteen veroja maksavien työelämäkansalaisten muodossa. Nuorten oma todellisuus, toiveet ja tarpeet jäävät tällöin helposti katveeseen.
Veronmaksajiakin tuotettaisiin ehkä tehokkaammin, jos palvelujärjestelmässä oltaisiin sensitiivisempiä nuoren aikuisuuden siirtymien erityisyydelle. Esimerkiksi yhteisöllinen ryhmätoiminta voisi jatkua nuorten aikuisten työvoimapalveluissa.
– Kun resursseja aikuistumiseen on heikosti, nuoren tulevaisuuden rakentavista valinnoista voi tulla melkoista arpapeliä: Sattuuko valinnan hetkellä kiinnostamaan riittävästi, mitä sattuu löytämään ja kenet kohtaamaan. Vai lamaantuuko tietoisena paineesta ja käsillä olevien valintojen kriittisyydestä?
