Podcast: Tietokone on ihmisen apuväline myös tekoälyn aikana
Mitä itseoppiva tekoäly ja koneet tarkoittavat yhteiskunnalle ja työelämälle?
– Tietokone on apuväline, vaikka sillä olisi jatkossa käytössään enemmän dataa kuin ihmisen aivojen on mahdollista käsitellä. Päätökset tekee lopulta ihminen. Teknologia voi kasvattaa tuottavuutta ja lisätä työviihtyvyttä jos sitä ei käytetä vain työtahdin kiristämiseen ja työnkuvien kaventamiseen, sanoo Dr. Phoebe Moore. Moore on poliittisen taloustieteen ja teknologian professori Leicesterin yliopistossa.
Mooren mukaan teknologian käyttö voi luoda yksipuolisia työnkuvia, joista tulee joko hyvin suorittavia tai hyvin kapea-alaisia. Tuottavuuden kasvu ei silti ole negatiivinen asia työntekijöille.
Jos ihmisen työnkuva on hienostuneen teknologian ohjaaminen tai valvominen, hänelle kehittyy erityistaito, joka lisää hänen arvoaan työnantajan näkökulmasta. Syntynyt taito voi kuitenkin olla hyvin kapea-alainen ja työpaikkakohtainen, eikä taidolla ole arvoa, jos teknologia muuttuu.
Jos työpaikalla ei ole koulutusta ja teknologian käyttöön tai valvomiseen perustuvat työnkuvat ovat yksipuolisia, teknologia voi kaventaa työntekijän taitoja.
Tekoäly on nyt otsikoissa, koska se korvaa koko ajan enemmän ajatustyötä. Moore muistuttaa, että teknologiaa ja automaatiota on ollut aina, ja olemme tottuneet koneisiin, joita emme enää miellä teknologiaksi.
– Valinnan ja päätöksen tekemisellä on ero, ja ihmisen rooli on valintojen tekijä, Moore sanoo.
Autonomisen tieteenteon aika on ohi, mutta haittaako se?
Professori Stephen Turnerin mukaan akuutti ja todellinen konflikti kahden tiedekäsityksen välillä on totta, ja siitä pitäisi keskustella.
1800-1900-lukujen vaihteessa tieteen sisäiset arvot ja julkisuuskuva perustuivat tieteen autonomialle ja vertaiskontrollille. Tiedettä tekivät yksilöt etsimällä totuutta ympäristössä, jossa saavutukset olivat selkeitä ja niiden välitön sovellettavuus oli toissijaista.
Tiede menestyi, koska se oli hyödyksi yhteiskunnalle ja autonomia korvautui ulkoisella kontrollilla. Syitä rahoittaa tieteentekoa syntyi akateemisen maailman ulkopuolelle, koska tiede osoitti hyödyllisyytensä. Todetun hyödyllisyyden vuoksi tieteellinen tutkimus vastaa nyt ympäristön vaatimuksiin vaikuttavuudesta ja ratkaisuista, ja rahoitusta saa samalla periaatteella.
Näin katsoo professori Stephen Turner tieteen kehityksen menneen tekemisen noin sadan viime vuoden aikana. Stephen Turner on filosofian professori Etelä-Floridan yliopistossa ja erikoistunut tieteenfilosofiaan ja -sosiologiaan.
Turner kutsuu 1800-1900-lukulaista tiedeihannetta liberaaliksi teoriaksi tieteestä.
Tieteen liberaalin teorian ja ihanteen tieteentekijät olivat autonomisia, mutta toisista kaltaisistaan riippuvaisia: he pystyivät perustavanlaatuisia uusia oivalluksia ja löydöksiä tehdessään luottamaan toistensa työhön ja tieteen ohjailemattomaan, sisäsyntyiseen laadunvarmistukseen ja sosiaaliseen kontrolliin.
Paikallinen, yliopistojen budjetista tuleva rahoitus mahdollisti autonomian. Skaalat ja piirit olivat pieniä, ja painetta julkaista tiheästi oli vähän. Autonomisen tieteenteon vapaus oli mahdollista valiojoukolle, joilla oli mahdollisuus laboratoriotyöskentelyyn ja muuhun välttämättömään.
– Ajatus tieteestä spontaanina järjestyksenä, jonka autonomisen yksilöt tuottivat kiinnostuksensa ja omistautumisensa sivutuotteena, eli tieteen liberaalin teorian ydin, tuli pian vähemmän keskeiseksi käytännössä, kun tieteellisen tutkimuksen teko lisääntyi ja sen kenttä ja sovellettavuus laajeni, Turner sanoo.
– Ajatus tieteestä spontaanina järjestyksenä, jonka autonomisen yksilöt tuottivat kiinnostuksensa ja omistautumisensa sivutuotteena, eli tieteen liberaalin teorian ydin, tuli pian vähemmän keskeiseksi käytännössä, kun tieteellisen tutkimuksen teko lisääntyi ja sen kenttä ja sovellettavuus laajeni, Turner sanoo.
Tiede onnistui voittamaan yhteiskunnan luottamuksen hyödyllisyydellään. Isommat projektit mahdollistavaa rahaa alkoi virrata tieteentekijöille. Iso raha tarkoittaa isoja organisaatioita, kalliita tutkimusinfrastruktuureja ja kollektiivisempaa päätöksentekoa.
– Se tarkoittaa tulosten tuottamista, ja nimenomaan vaikuttavien tulosten. Patentteja lasketaan viittausten ja saaden rahoituksen ohella, Turner sanoo.
Nykyisin tutkimusta julkaistaan monikymmenkertaisia määriä verrattuna sadan tai muutaman kymmenen vuoden takaiseen. Turner sanoo, että tänään tieteenteko vastaa vaatimuksiin ratkaisujen keksimisestä, ja rahoitusta saa samalla periaatteella. Rahoitus samaan aikaan mahdollistaa tutkimuksen ja rajoittaa, mitä tutkija voi tehdä.
Nykyinen kvantitatiivisen mittaamiseen perustuva järjestelmä kannustaa Turnerin mukaan konformismiin, joukkojen seuraamiseen ja palvelemaan rahoittajia, joiden rahat tekevät kilpailemisen mahdolliseksi.
Kasvaneet julkaisumäärät ja –paineet ovat tehneet tieteestä reagoivaa ja tavoitteiltaan aiempaa lyhytnäköisempää. Nykyinen kvantitatiivisen mittaamiseen perustuva järjestelmä kannustaa Turnerin mukaan konformismiin, joukkojen seuraamiseen ja palvelemaan rahoittajia, joiden rahat tekevät kilpailemisen mahdolliseksi. Päätökset, mitä ja miten tutkimusta tehdään rajoittuvat ja suodattuvat ulkoisten odotusten läpi. Vanhat mallit tieteellisen uran tekemiseen eivät enää päde.
– Nyt vaaditaan patentoitavaa, vaikuttavaa, yleisesti tunnustettujen tavoitteiden kannalta käyttökelpoista tai voittoa tuottavaa, Turner sanoo.
Tieteen tuotteet ovat ennemminkin malleja kuin täysin kehittyneitä teorioita: tarve tuloksille tarkoittaa, että kokonaisuuden ymmärtäminen kestää liian kauan tai se ei ole mahdollista tutkimuskohteen monimutkaisuuden takia.
– Silloin käyttökelpoiset mallit, jotka mahdollistavat ennustaminen ja kohteen manipuloinnin, riittävät rahoittajalle.
Miltä osin tieteenteko on kehittynyt nykyisenlaiseksi valintojen ja miltä osin tieteen oman kehittymisen vuoksi?
– Voimme kysyä myös, onko näiden valintojen hyväksyminen tappion hyväksymistä. Onko tämä tieteen luonnollisen kehityksen vaihe vai väärien valintojen tulos, Turner kysyy.
– Se, mikä vaikuttaa muodin sanelemalta tutkimukselta, onkin tosiasiasiassa tutkimusta, joka vastaa nopeasti muuttuvan ympäristön tarpeisiin.
Joka tapauksessa yleisö ja tieteentekijät itse näkevät tämän päivän tieteen menneisyyden tieteen kuvan ja saavutusten valossa. Kuitenkin tavat, joilla tiedettä tehdään ja arvioidaan ja asiat, joista tiedettä vastuutetaan eivät sovi yhteen tieteen historiallisen kuvan kanssa.
– Meillä on nostalgista halua pysyä liberaalin tieteen ideaalissa, vaikka ilmassa on paljon muutosta.
– Meillä on nostalgista halua pysyä liberaalin tieteen ideaalissa, vaikka ilmassa on paljon muutosta.
Turner sanoo, että tieteen tulevan suunnan määrää tähtien sijaan esimerkiksi isoilla aineistoilla ja tekoälyn tai vähintään hyvin monimutkaisella laskennan avulla saadut tulokset, jotka edellyttävät yhteistyötä.
– Nykyisin tiede ei perustu henkilökultteihin ja se on hyvä asia.
Kukaan ei suunnitellut nykytilannetta, vaan asiat kehittyivät ilman erityistä syytä tai syyllistä tai aiheuttajaa. Liberaalin teoria mukainen tiede on pitkälti Turnerin mukaan menetetty, mutta onko se huono asia?
Liberaalin, puhtaan tieteen käsityksen kannalta kehitys huono. Niin kutsuttujen sidosryhmien, rahoittajien ja osan tieteentekijöistä mielestä tilanne on hyvä, koska alisteisuus ympäristön vaatimuksille tekee tieteestä vaikuttavampaa.
Turnerin mukaan voimmekin vastata kyllä tai ei. Joka tapauksessa Turnerin mukaan akuutti ja todellinen konflikti kahden tiedekäsityksen välillä on totta, ja siitä pitäisi keskustella.
Jos haluaa vastata, että liberaalin tieteen ideaalin katoaminen ei ole huono asia, eräs mahdollisuus on hyväksyä uusi normaali eikä haikailla historiaan painuneen, kokeilemalla löytämään pyrkineen liberaalin tieteen perään. Uuden tilanteen hyviä puolia olisi helpompi soveltaa, jos muutoksen hyväksyy. Uusi tilanne edellyttää Turnerin mukaan uudenlaista etiikkaa. Koska emme ole enää tekemisissä perustason tieteellisten löytöjen kanssa, yhä pienemmistä, käytännöllisiin ongelmiin vastaavista tieteen sovelluksista tulee tärkeitä. Uusi, vaikuttavuuteen nojaava etiikka korostaa tieteen käytökelpoisuutta.
– Nämä pienet löydöt voivat olla dramaattisen tärkeitä esimerkiksi jonkin sairauden parannuskeinon kehittämisessä, vaikka ne eivät olisi mullistavia fundamentaalisten löytöjen tekemisen näkökulmasta, Turner sanoo.
Jos luopuu vanhasta – tai vanhentuneesta – ideaalista, voi luopua konfliktista, jonka se luo todellisuuden kanssa ja keskittyä hyviin puoliin, eli ajatukseen todellisten ongelmien ratkaisemisesta.
– Tämä käytännössä valitsemamme tieteenteon tapa on selvästi “parempi” joillain tavoilla. Se on parempi tuottamaan käyttökelpoisia tieteellisiä tuotteita markkinoille ja valtioiden käyttöön.
Mutta tämän paremmuuden priorisoiminen löytämisen ohi johtaa arvokkaiden asioiden syrjäyttämiseen. Kysymys kuuluu, onko löytämisen mahdollisuuden väistyminen liikaa, Turner sanoo.
Suuri osa tieteen rahoituksesta menee lääke- ja terveystutkimukselle. Siinä ei useinkaan ole kysymys löytämisestä, vaan taloudellisesti tuottavien tulosten tekemisestä säännellyssä järjestelmässä, jossa menestys on ehdollista monimutkaisten standardien täyttämiselle tietyllä tavalla.
– Esimerkiksi epidemiologiassa luodaan malleja, joiden avulla ehkäistään sairauksia. Näiden mallien teko nojaa vanhoille peruslöydöksille. Tekoälyn käyttöön perustuva big data -tiede toimii ilman löytämistä, tai oikeastaan ilman hypoteeseja. Datasta havaitaan kaavoja ja niitä käytetään ennustamiseen.
Tieteen riippumattomuuden ihanne muuttuu, mutta elää vahvana. Mikä teki tieteestä sata vuotta sitten yhteiskunnan luottamuksen arvoista? Miksi tiede menestyi ja on säilyttänyt asemansa?
Ennen menestyminen oli löytöjen tekemistä, nyt menestyminen on vaikuttavuutta. Vaikka menestymisen määritelmä on muuttunut, Turnerin mielestä on tärkeää muistaa, että ennenkin tiede oikeutti asemansa käyttökelpoisuudellaan.
Ennen menestyminen oli löytöjen tekemistä, nyt menestyminen on vaikuttavuutta. Vaikka menestymisen määritelmä on muuttunut, Turnerin mielestä on tärkeää muistaa, että ennenkin tiede oikeutti asemansa käyttökelpoisuudellaan.
– Ennen tieteentekijät korostivat toimivansa puhtaan tieteentekemisen ehdoilla ja olevansa riippumattomia. Nykyisin tieteentekijät perustelevat uskottavuuttaan objektiivisuudella ja korostavat riippumattomuutta rahoittajistaan ja tutkimuksen vapautta eturistiriidoista, Turner sanoo.
Riippumattomuuden ihanne siis elää, vaikka sen määritelmä on jonkin verran muuttunut. Olennaista on, että tieteenteko perustuu kiinnostukselle asiaa kohtaan.
Tutkimuksen kaupallistaminen on yksi tapa tavoitella vapautta. Eräs keino saavuttaa liberaalin tieteen teorian mukainen tutkimuksen autonomia on perustaa menestyvä yritys. Silloin tutkimuksen tai tuotekehityksen tulokselle on oltava markkinat, jotta saa lisää rahaa tutkimukseen.
– Nykyisin tieteentekijöillä on enemmän mahdollisuuksia ja syitä osallistua suuriin, korkean riskin ja mahdollisesti suuren taloudellisen palkinnon antaviin projekteihin. Projekteihin osallistuminen ei enää uhkaa tieteellistä uskottavuutta, Turner sanoo.
Toisaalta tieteenteon volyymin kasvu ja tutkimuksen tekeminen vertaisarvioinnin ulkopuolella on luonut mahdollisuuksia huijareille.
Toisaalta tieteenteon volyymin kasvu ja tutkimuksen tekeminen vertaisarvioinnin ulkopuolella on luonut mahdollisuuksia huijareille. Viittausfarmit ja Theranoksen kaltaiset suuria sijoitusrahoja viehättäneet tiedehuijaukset olivat Turnerin mukaan ennen tuntemattomia. Turner sanoo, että Theranos ei ollut yksittäistapaus, vaan sen kaltaisia pienemmän mittakaavan tapauksia esiintyy lääkebisneksessä toisinaan.
Ne olivat mahdottomia, koska maineeseen perustuvat piirit olivat pieniä. Esimerkiksi Theranos sai sijoittajiltaan rahaa niin kauan, kun sen tekemä tutkimus vaikutti hyödylliseltä, mutta se onnistui haalimaan rahaa vuosia ilman näyttöjä ja pitkälti perustajansa, yliopiston kesken jättäneen Elizabeth Holmesin karismalla ja tarinalla julkisuuskuvaansa luoden.
– Theranos ratsasti menneisyyden tieteen ihannekuvalla poikkeusyksilö-keksijästä, ja tarina upposi rahoittajiin.
