Aleksanteri Suuri on antiikin legendaarisimpia hahmoja: kuningas, sotapäällikkö ja monen kansan kansallissankari. Kertomukset ja legendat Aleksanterista elävät yhä kansainvälisessä politiikassa ja kansallisessa identiteettipolitiikassa.

Mutta miten paljon Aleksanteri Suuren legendaa voi pitää faktana?

Peruskertomus perustuu tositapahtumille, jotka voi varmistaa useasta lähteestä: Aleksanteri kuoli 33-vuotiaana vuonna 356-323 ea. Aleksanterin armeijat kukistivat Dareioksen armeijat Issoksen (333 ea.) ja Gaugamelan (331 ea.) taisteluissa, sanoo Jaakkojuhani Peltonen.

Peltonen väitteli Aleksanteri Suuresta kerrotuista tarinoista syksyllä 2017. Peltosen mukaan tietomme Aleksanterista perustuvat pääosin viiteen, 300-400 vuotta Aleksanterin jälkeen eläneeseen historiankirjoittajaan, jotka ovat Diodoros, Curtius, Plutarkhos, Arrianos ja Justinus. Aleksanterista kirjoittaneet historioitsijat ovat perustaneet tietonsa myös aikalaisteksteihin.

– Luuranko tarinassa on totta ja uskottava. Mutta kun sen päälle lisätään legendaa, emme voi olla enää varmoja, mitä kaikkea todella tapahtui. Joskus yhdestä tapahtumasta useampi versio, minkä jälkeen pelataan todennäköisyyksillä tai hyvin sekä huonosti perustelluilla mielipiteillä, kertoo Peltonen.

Peltonen tutki väitöskirjassaan historian käyttöä antiikissa vuodesta 150 ea. vuoteen 600. Hän tutki Aleksanterista kerrottujen tarinoiden käyttöä. Lähteenään Peltonen käytti aikalaiskirjoituksia: filosofisia tekstejä, kirjeitä ja saarnoja.

– Poliitikot, yksinvaltiaat, sotapäälliköt, kirjailijat ja taidemaalarit ovat yli 2000 vuoden ajan käyttäneet tarinaa Aleksanteri Suuresta omien tarkoitusperiensä välineenä. Roomalaiset, kreikkalaiset, juutalaiset ja varhaiset kristityt käyttivät tarinoita identiteettinsä rakentamisen välineinä ja oman yhteiskunnallisen asemansa vahvistamisessa, Peltonen sanoo.

Aineisto on suodattunut poliittisten suodattimien läpi, emmekä tunne niitä kaikkia

Menneisyyden käyttö on ja on ollut aina nykyisyyden muodostamista. Myös Aleksanteri-myyttiä on käytetty monenlaisten päämäärien oikeuttamiseen ja perustelemiseen. Antiikin historiankirjoittajilla on ollut poliittisia motiiveja, ja lähdeaineistot ovat suodattuneet monen kirjoittajan ja kertojan läpi.

Itsessään Aleksanterin kuolemasta on paljon legendoja, joita syntyi heti kuoleman jälkeen. Hän kuoli 33-vuotiaana. Aleksanterin persoonallisuudesta on mahdotonta saada pitävää ja varmaa tietoa. Silti hänestä vallitsee kyseenalaistamaton jälkikuva määrätietoisena suurmiehenä, joka oli myös äkkipikainen.

Eräs tunnettu ja käytetty tarina Aleksanterista varoittaa vihasta ja alkoholista. Kiihkeän sanasodan lopputuloksena päihtynyt Aleksanteri surmasi vanhan ystävänsä pahamaineisissa juomingeissa vuonna 328 ea.

Tarinan mukaan Aleksanteri riitaantui päihtyneiden makedonialaisten upseerien kanssa, kun nämä ylistivät Aleksanterin isän Filippoksen valtakautta. Aleksanterin kenraali ja ystävä Kleitos oli alkanut kehua Filippoksen saavutuksia ja kritisoida Aleksanterin vallankäyttöä sekä itämaisia hovitapoja. Seurauksena Aleksanteri surmasi Kleitoksen.
Antiikin roomalaisessa traditiossa tapauksesta saatiin paljon käytetty mallitarina.

– Voidaan sanoa jokseenkin varmaksi, että näin todella tapahtui. Tästä tapahtumasta on monta tulkintaa, jotka riippuvat siitä, haluaako kertoja kritisoida hallitsematonta vihaa vai liiallista alkoholin käyttöä.

Myös tarina Gordionin solmusta kertoo Aleksanterista ongelmanratkaisijana. Gordionin solmu oli Zeuksen temppelissä sijainnut monimutkainen solmu, jonka avaajasta tulisi Aasian kuningas. Osa tutkijoista sanoo Gordionin solmusta, että näin on ehkä tapahtunut, mutta osa sanoo, että se on pelkkää legendaa. Tarina elää oma elämäänsä, eikä sillä ole enää merkitystä, onko tarina totta vai ei.

Imitaatio-Aleksanteri kansojen samaistumisen kohteena

Aleksanterin hahmo ja tarina on ollut nykyaikaan asti inspiraation ja samaistumisen kohde, ja tutkimuksessa puhutaan imitaatio-Aleksanterista historiallisen hahmon ohella. Aleksanterin historiallinen hahmo on eri aikoina ja eri kulttuureissa eri tavoilla jäljitellyn imitaatio-Aleksanterin takana.

Peltosen mukaan Aleksanteria käytetään siis eksemplumina ja didaktisena keinona, ja taustalla on ajatus historiasta opettajana.

Aleksanterin avulla on perusteltu hyvin erilaisia filosofisia, pedagogisia, poliittisia ja uskonnollisia kantoja ja myyty tuotteita Grappasta alkaen.

– Nykyään kun tehdään näitä self-made maneja, voisi vedota Aleksanteriin. Aleksanterin tarinalla voisi myydä esimerkiksi yksityiskoulutusta varakkaiden lapsille, koska Aleksanterin kuuluisilta filosofeilla saama koulutus on keskeinen osa hänen jälkikuvaansa.

Roomakaan ei rakennettu päivässä ja muita opettavaisia kertomuksia

Aleksanteri Suuren ohella myös muuta antiikin perintöä on käytetty ideologisesti ja identiteettipoliittisesti. Antiikin tarinoita on käytetty esimerkiksi italialaisessa fasismissa ja Euroopan yhteisön rakennustyössä.

Esimerkiksi Rooman valtakunta esiintyy maahanmuuton vastustajien identiteetinrakennuskertomuksissa, joissa barbaarilauma uhkaa valtakuntaa. Myöhäisantiikin historiasta ei löydy katetta väitteelle barbaarilaumasta, mutta sitä käytetään silti, antiikintutkija Ville Vuolanto sanoo.

– Se osoittaa miten kiva on nostaa sieltä ad hoc-argumentteina historia opettaa-tyylisinä anekdootteja.

Mielikuvia ja anekdootteja käytetään kirjavasti, ja niitä harvoin kyseenalaistetaan. Tarinoilla on yleensä opetus. Tarinoista ja sanonnoista on tullut niin arkisia, että antiikin Rooman historian tunteminen ei ole välttämätöntä sisällön ymmärtämiselle.

Esimerkkejä antiikin nationalistisesta käytöstä on paljon: nationalisteille kansa, jota he mieltävät edustavansa on Rooman kaltainen muuri idän barbariaa vastaan. Suomalainen nationalismi yhdistettiin esimerkiksi persialaissotiin. Tämä antiikin tarinoiden samaistaminen Suomen asemaan ”lännen etuvartiona itää vastaan” näkyi vaikkapa kansakoulujen historiankirjoissa tai muissa nuorille suunnatuissa lukemistoissa. Antiikin Rooma on keskeinen osa katolisen kirkon identiteettiä. Euroopan yhteisöä on sen rakennusvaiheessa 1960-1970-luvuilla yhdistetty Rooman valtakuntaan Pax romana-ajattelun hengessä, eikä ole sattumaa, että Rooman sopimus oli Rooman sopimus.

Antiikintutkija Jussi Rantalan mukaan tärkein Mussolinin kehittämistä yhteyksistä antiikin Roomaan oli todennäköisesti ajatus ”Välimeren imperiumista”, jonka hengessä Italia pyrki aluevalloituksiin Afrikassa ja myöhemmin, toisen maailmansodan aikana, Kreikassa ja Balkanilla.

Laajentumisen ideologinen perusta ja oikeutus löytyi Roomasta ja erityisesti Rooman roolista ”sivistyksen levittäjänä”. Tämä ajattelu oli voimakkainta 1930-luvun jälkipuolella Etiopian sodan jälkeen. Fasismi nähtiin eräällä tavalla jatkumona Rooman imperiumin missiolle, sivilisaation levittämiselle ja väistämättömälle leviämiselle yli maantieteellisten rajojen.

– Alun perin fasistinen kulttuuripolitiikka ei ollut mitenkään itsestään selvästi antiikin kulttuuriin suuntautunutta. Etenkin 1920-luvulla siinä oli useita eri suuntauksia ja painotusta modernismiin.

Rantalan mukaan varsinkin 1930-luvulla voidaan puhua fasistisesta ”kulttuurivallankumouksesta”, jonka johtavana ajatuksena oli antiikin Rooma ja sen popularisoiminen.

– Siinä missä 1800-luvun käsitys Roomasta nähtiin ”porvarillisena”, oli fasistien tavoite tuoda se osaksi massojen kulttuuria. Tämä näkyi mm. ’yhteiskunnallisessa taiteessa’ eli seinämaalauksissa, arkkitehtuurissa, elokuvassa sekä yleisesti eräänlaisessa Augustuksen kultissa, jota luotiin etenkin 1930-luvulla. Augustuksen hautamonumentista suunniteltiin ”fasismin temppeliä”, Rantala sanoo.

Toisaalta antiikista periytyy esimerkiksi oikeusperiaatteita ja käytäntöjä, joilla on itsestään selvä asema länsimaisessa kulttuurissa.

– Laillisuusperiaate, eli se, että ylimmän vallankäyttäjän täytyy noudattaa lakeja, on roomalainen periaate. Se ei ole ollut itsestään selvä länsimaissakaan, mutta kyse on roomalaisesta traditiosta, joka ei ole Euroopan ja länsimaiden ulkopuolella ollut keskeinen, Rantala ja Vuolanto kertovat.

Aleksanteri Suuren tarina on ollut kansallista identiteettipolitiikkaa monelle maalle

Erilaiset Aleksanterin jälkeiset imperiumien luojat, kuten portugalilaiset siirtomaavallanpitäjät ovat rinnastaneet saavutuksensa Aleksanteri Suuren saavutuksiin 1400-1500-luvuilla. Sekä roomalaiset että kreikkalaiset nostivat Aleksanterin sankariksi. Idealisoitu sankarikuva suurmiehestä ratsastajapatsaineen on jäänyt vallitsevaksi kuvaksi Aleksanterista, vaikka tutkimuksella on hänestä monta tulkintaa.

–1900-luvun alussa tutkijoilla oli Aleksanterista hyvin positiivinen näkemys. Myöhemmin on haluttu korostaa esimerkiksi kansoja, jotka kärsivät Aleksanterin sotaretkistä, eli mukaa tuli moralisoiva ote. Kolmas tie on yrittää nähdä Aleksanterin hahmo antiikin kontekstista käsin. Idealisoitu kuva Aleksanterista on vallinnut yleisissä mielikuvissa enemmän kuin kuva Aleksanterista massamurhaajana. Idealisoitu kuva perustuu erityisesti Plutarkhokseen, joka kirjoitti Aleksanterista hyvin ihannoivasti, Jaakkojuhani Peltonen sanoo.

Antiikin voimahahmot ovat myös osa 2010-luvun valtioiden identiteettipolitiikkaa. Kun uusi valtio syntyy, se haluaa löytää tarinan ja popularisoida tarinan monumenteilla.
Kreikka ja Makedonian tasavalta ovat kiistelleet kohta 30 vuotta, saako Makedoniaa kutsua Makedoniaksi. Kiistassa on olennaisesti kysymys myös siitä, kummalle Aleksanteri Suuri kuuluu. Makedonia on Kreikan pohjoisen maakunnan nimi. Suurin osa historiallista Makedoniaa kuuluu Kreikkaan ja osa Makedonian tasavaltaan. Kreikka korostaa historiallista Makedoniaa ja Makedonian kuningasta, Aleksanteri Suurta osana kreikkalaista kulttuuria, eikä hyväksy Makedonian kutsumista Makedoniaksi.

Makedonia on ottanut Aleksanterin hahmon käyttöönsä vahvistaakseen omaa kansallista identiteettiään. Kreikkalaisia on ärsyttänyt, kun Aleksanterille on pystytetty Makedoniassa patsaita ja hänen mukaansa on nimetty julkisia tiloja. Kiistan seurauksena Makedoniasta käytetään monilla kansainvälisillä areenoilla kompromissinimeä ”Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia”.

– Kreikka ei hyväksy, että Jugoslavian hajotessa syntynyt Makedonian tasavalta käyttää nimeä, joka Kreikan mielestä kuuluu Kreikalle. Nimikiista jatkuu yhä, vaikka viime aikoina Makedonia on koittanut liennyttää tilannetta hieman – muun muassa aiemmin Aleksanteri Suuren mukaan nimetty Skopjen kansainvälinen lentoasema jätti kuninkaan nimen pois tämän vuoden alussa, Rantala kertoo.

Jaakkojuhani Peltosen mukaan on vaikea sanoa, että esimerkiksi makedonialaiset eivät saisi samaistaa itseään Aleksanteriin.

– On itsessään mysteeri, mitä ne muinaiset makedonialaiset olivat, ja mikä heidän kielensä esimerkiksi oli.

Aleksanteri Suuri osasi käyttää historiaa ja rakensi tietoisesti tarinansa

Aleksanteri Suuri tiesi Peltosen mukaan, miten imagoa rakennetaan ja mikä tarinoiden ja historiankirjoituksen merkitys jälkikuvan kannalta on.

Vanhojen lähdeaineistojen ja historiankirjoittajien teosten säilyminen on perustunut siihen, että niitä kopioitiin käsin. Esimerkiksi Herodotoksen ja Thukydideen kirjoittamat historiantulkinnat ovat säilyneet siksi, että niitä pidettiin jäljentämisen vaivan arvoisina. Jäljentämiseen liittyi paljon politiikkaa, ja jälkeenpäin on mahdotonta tietää, millaisin ehdoin ja motiivien poliittinen suodatin toimi. Aleksanteri tuotti itsestään myyttiä ja taustalla oli merkittävä valtakoneisto.

– Aleksanteri oli hyvin julkisuustietoinen ja hänellä oli oma hovihistorioitsija Kallisthenes, joka oli sotaretkillä mukana kirjaamassa asioita ylös. Heidän avullaan Aleksanteri esitti itse itsensä puolijumalana ja sankarina. Hän loi tietoisesti sankarimyyttiään ja tiesi historiallisen jäljen jättämisen voiman.

Peltonen tekee väitöskirjansa pohjalta kirjaa Routledgelle ja suomenkielistä tietokirjaa Aleksanteri Suuresta. Aleksanterin merkitystä roomalaisessa maailmassa käsittelevä englanninkielinen tietokirja on suunnattu kansainväliselle tiedeyhteisölle ja kaikille Aleksanterista kiinnostuneille. Suomenkielisessä teoksessa Aleksanterin hahmon kulttuurihistoriaa käydään läpi aina antiikin kuvanveistäjä Lysippoksesta elokuvaohjaaja Oliver Stoneen.

%2Ftunnettu-fanitettu-ja-jaeljitelty-aleksanteri-suuri-osasi-kaeyttaeae-historiaa-ja-rakensi-tietoisest.html&locale=en_GB&sdk=joey&type=button_count” style=”border: none; visibility: visible; width: 75px; height: 20px;” kwframeid=”6″ class=””>