– En ollut varma, seuraanko eduskuntavaali- vai presidentinvaalikeskustelua. Presidentinvaali vaikuttaa olevan eduskunta- ja maakuntavaalien esivaali, kommentoi tutkijatohtori Niina Meriläinen 17.1. järjestettyä nuorten presidentinvaalipaneelia, jonka teemoina on kestävä kehitys ja tulevaisuus.

Presidenttiehdokkaat nostivat esille aiheita presidentin toimivallan ulkopuolelta, eikä kiistoja juuri syntynyt. Ehdokkaista kuultavina olivat Tuula Haatainen, Pekka Haavisto, Merja Kyllönen, Nils Torvalds, Matti Vanhanen ja Paavo Väyrynen. Paneelia kommentoimassa olivat ihmisoikeuksiin ja valtasuhteisiin erikoistunut tutkijatohtori Niina Meriläinen ja politiikan tutkija Jarmo Rinne ALL-YOUTH-hankkeesta, yliopisto-opettaja Mikko Perkiö Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta ja ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Nina V. Nygren.

Kommentoijat totesivat vaalit ja paneelin yllätyksettömiksi. Istuvan presidentin gallupkannatus on 72 prosenttia muutama viikko ennen vaaleja. Jarmo Rinne luonnehtii Niinistön kannatusta pohjoiskorealaiseksi. Miksi Sauli Niinistö on niin ylivoimainen?

Niina Meriläinen selittää Niinistön suosiota suomalaisten konsensushakuisuudella, jonka henkilöitymä Niinistö on.

– Niinistö nähdään hyvänä tyyppinä. Se ei tunnu miltään, ei maistu miltään, ja edustaa meitä ihan kivasti kansainvälisillä areenoilla. Se sopii hyvin meille rauhaa rakastaville suomalaisille. Suomessa arvostetaan sellaista epäpolitisoitunutta harmaata tolkun ihmistä, joka on kaiken keskellä, ja jolla ei oikein ole mielipiteitä, Meriläinen sanoo.

Politiikan tutkija Jarmo Rinteen mukaan Niinistöllä on hyvä tarina, inhimillinen pelastuskertomus: vallaton leskimies selvisi tsunamista ja sai nuoren, edustavan ja omilla ansioillaan pärjänneen vaimon, jonka kanssa on vauvakin tulossa sopivasti vaalien aikaan. Toisaalta Niinistöllä on äreän vanhan isännän karismaa.

– Niinistö on myös särmikäs hahmo, ja hän on esimerkiksi kritisoinut Vladimir Putinin toimintaa enemmän kuin Tarja Halonen. Niinistön nuorekas imago ja persoona auttavat henkilövetoisessa politiikassa, Rinne sanoo.

Vaikka aiheena oli tulevaisuus, ilmastonmuutos ei noussut keskustelun lähtökohdaksi

Nuorten presidentinvaalipaneelin teemana olivat kestävä kehitys ja tulevaisuus. Ilmastonmuutoksesta puhuttiin paneelissa globaalina kansainvälisen yhteistyön kenttänä, ja välteltiin kysymystä, mitä tapahtuu, kun kansainvälisten sopimusten vaikutus pitää ulottaa Suomeen.

– Ilmastonmuutos ei ole ollut politiikan ykköskysymys, vaikka sen pitäisi olla, Nina. V. Nygren sanoo. Esimerkiksi kukaan ei uskaltanut nostaa esiin, miten LULUCF-tavoitteet vaikuttaisivat Suomen metsätalouteen, ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Nina Nygren kommentoi presidenttiehdokkaiden puheita.

LULUCF-lainsäädännön tarkoitus on säädellä, miten hiilinielut otetaan huomioon päästövähennyksissä. Lainsäädäntö vaikuttaa siihen, paljonko metsää Suomessa voi hakata, koska metsien hakkaaminen heikentää hiilinieluja. Nygren katsoo, että ilmastopolitiikka on Suomen ulkopolitiikan kovassa ytimessä. Ilmastopolitiikkaa presidentti tekee, kun hän tekee valintoja, mihin ottaa kantaa ja osallistuu ja mihin ei, Nygren sanoo.

Paneelin perusteella Niinistön kilpailijoilta voi odottaa myötämielistä suhtautumista perinteisiin vaikuttamisen tapoihin ja ihmisoikeuskysymyksiin. Konkretiana esille nousivat lähinnä #metoo-kampanja kampanjat ja sopimusten, kuten alkuperäiskansojen oikeuksia turvaavan ILO-sopimuksen ratifiointi, mutta omia avauksia ehdokkaat eivät tehneet.

Presidenttiehdokkaat luottivat, että Donald Trumpiin voi tehdä vaikutuksen ilmastopolitiikassa tukeutumalla bisneskieleen. Nils Torvalds sanoi, ettei usko ”rationaalisen keskustelun” käymisen olevan mahdollista Trumpin kanssa.

– Huolimatta siitä, mitä paneelissa väitettiin, ilmastotutkijoiden tieteellistä asiantuntemusta ei kuunnella riittävästi. Politikantekoon tiettyjen intressipiirien miehittämää, ja asiantuntijat valikoidaan sen mukaan, sanoo Jarmo Rinne.

Rinne ja Nygren eivät usko, että presidentinvaaleissa tulee toista kierrosta. Presidentti-instituution pysyvyyteen he luottavat, koska Suomessa ei ole mitään valtavirtaista liikettä, joka tietoisesti ajaisi sen lakkauttamista.

– Kiintoisimmaksi kysymykseksi näissä vaaleissa osoittautuu, miten ensimmäisen kierroksen jälkeen hävinneiden ehdokkaiden puolueet selittävät parin prosentin kannatustaan korostamalla kuinka presidentinvaalit ovat henkilövaalit. Tämä on sinällään totta, mutta olisi luontevaa kysyä ja patistaa puolueita pohtimaan myös, miksi oma äänestäjäkunta lipeää sankoin joukoin kilpailevan ehdokkaan taakse? Miksi se meidän puolueemme ehdokas ei osoittautunutkaan vetovoimaiseksi henkilöksi? Veikkaanpa, ettei nuo jatkokysymykset juurikaan nouse esiin silloin, kun puolueet koettavat esittää tappion torjuntavoittona, sanoo Rinne.