Tietoa popularisoivia ja popularisointiin välineitä tarjoavia hankkeita syntyy jatkuvasti. Tuoreita tulokkaita ovat muun muassa Julkea ja Kuka.

Kukan ajatus on nostaa asiantuntijatietoon perustuvia juttuaiheita ja näkökulmia ajankohtaisen keskusteluun. Myös Tampereen yliopisto on mukana rahoittamassa Kukaa. Kuka aloitti 2015.

Valtavirtamedia suosii ajankohtaisia aiheita. Kuka haluaa olla helppo tapa esittää nopeasti asiantuntijanäkökulmia ajankohtaisaiheista. Kukan avulla tutkija voi tuoda julki asiantuntemustaan, kun hänen aihepiirinsä on otsikoissa.

Kuka toimii näin: asiantuntija tekee tunnukset ja voi koska tahansa kirjoittaa heiton, eli lyhyen kommentin, joka on sellaisenaan kiinnostava tietoisku. Julkaisu moderoi käyttäjiä niin, ettei kuka tahansa pääse esiintymään asiantuntijana. Kukassa kirjoittaa asiantuntijoita muun muassa korkeakouluista, järjestöistä ja yrityksistä. Esimerkiksi eläketurvakeskuksen tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino kirjoittaa, että vanhuuseläkkeelle siirtyi 2016 ennätysmäärä ihmisiä ja Koneen säätiön tutkijatohtori Juhana Venäläinen kertoo, että kimppakyytien suosio on kasvanut.

Tähän mennessä Kukan kautta on syntynyt sata haastattelua, kertoo Iris Sandelin Kukasta. Sandelinin mukaan useampi media seuraa julkaisua vakituisesti. Kukan tarkoitus on asiantuntijoiden ja toimittajien vuorovaikutuksen lisääminen.

Julkea! kehittää yhteiskuntatieteellisen ympäristö- ja aluetutkimuksen sekä maantieteen kotimaista julkaisutoimintaa, ja hankkeen alla kehitetään julkaisualustaa tutkijoille. Julkea! on avaus yhteistyölle tieteellisten seurojen välillä. Hanketta johtaa akatemiatutkija Kirsi Pauliina Kallio ja koordinoi tutkija Pieta Hyvärinen Tampereen yliopistosta. Julkea! on kaksivuotinen ja sitä rahoittaa Koneen säätiö.

Hankkeen taustalla ovat tieteenalaseurat Alue- ja ympäristötutkimuksen seura AYS, Suomen Maantieteellinen Seura SMS ja Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura YHYS.

Hankkeen tavoite on tiivistää lähialojen seurojen välistä yhteistyötä, vahvistaa yhteyksiä tieteellisten seurojen ja tiede- ja ammattiyhteisöjen välillä sekä  kehittää uudenlaisia tiedejulkaisemisen käytäntöjä ja  keskusteluareenoja.

Julkean puheenvuorosarjassa on pohdittu mm. tiedejulkaisemisen muutoksia, tieteellisten julkaisujen kustantamista, tieteenalayhteisöjä ja tiedeviestintää.

Puheenvuorosarja on avoin tutkijoille ja muille tiedejulkaisemisen parissa toimijoille sekä tiedon käyttäjille.

– Luonnon- ja yhteiskuntatieteiden rajapinnoilla liikkuva tutkimus tarjoaa välineitä ja lähtökohtia aikamme suurten sosio-ekologisten kysymysten kontekstuaaliseen käsittelyyn. Julkean! puitteissa on syntynyt ajatus kehittää AYS:n Alue ja Ympäristö -lehden yhteydessä toimivasta Versus-foorumista hankkeen sisartieteenalojen yhteinen verkkojulkaisu. Tavoitteena nostaa näkyviin  aluetieteen, maantieteen ja yhteiskuntatieteellisen  ympäristötutkimuksen alojen yhteiskunnallisesti merkittävää  tutkimusta. Verkkojulkaisu on tarkoitus julkistaa ensi vuonna, kertoo Pieta Hyvärinen.