”Yhteisöllisyyden tuomasta hyvinvoinnista nauttivat helpoiten ne, joilla on entuudestaan resursseja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja luomiseen. Paikallisuuteen perustuvat yhteisöt tarjoavat matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuden erityisesti niille, joilla on jo valmiiksi rakentunut vahva paikallisidentiteetti.”
Alustus! Yksinäisyydestä on tullut yhteiskunnallinen ongelma, josta on viime aikoina käyty vilkasta julkista keskustelua. Lisääntyvää ja yhä syvenevää yksinäisyyttä on selitetty muun muassa nyky-yhteiskunnan heikentyneellä yhteisöllisyydellä. Yhteiskunnallisen kehityksen katsotaan kulkeneen kohti yksilöllistynyttä ja solidaarisuuden kadottanutta elämäntapaa, jossa perinteiselle, esimerkiksi asuinpaikkaan ja perheeseen kiinnittyneelle yhteisöllisyydelle ei enää ole sijaa. Erityisesti ikäihmisten katsotaan kärsineen perinteisen yhteisöllisyyden katoamisesta.
Yhteisöllisyyden eli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuvan yhteenkuuluvuuden kokemuksen oletetaan olevan erityisen tärkeää ikääntyneille. Eläkeiässä työyhteisön merkitys jokapäiväisessä elämässä häviää, eikä ammatillisiin rooleihin perustuvia sosiaalisia suhteita ole enää samalla tavalla tarjolla. Ikäihmiset asuvat pidentyneen eliniän vuoksi kotona yhä pidempään ja usein yksin. Samanaikaisesti kotihoidossa kamppaillaan niukkenevien resurssien kanssa. Matalamman kynnyksen palveluita keskitetään maaseudulta ja taajamista kasvukeskuksiin. Näiden muutosten myötä yhteisöille ja niiden tarjoamalle tuelle asettuu yhä enemmän odotuksia.
Yksinäisyydellä on todettu olevan yhteys hyvinvointiin kaikissa väestöryhmissä (esim. Saari 2016). Yhteisöllisyydellä on puolestaan todettu olevan terveyttä ja koettua hyvinvointia edistävä vaikutus (esim. Hyyppä 2002). Siksi yhteiskunnallisessa keskustelussa yhteisöllisyyttä tarjotaan usein lääkkeeksi ikäihmisten yksinäisyyden lieventämiseen. Tässä hengessä ikääntyneelle väestölle kehitetään muun muassa erilaisia yhteisöllisen asumisen muotoja, päivätoimintaa ja seuralaispalveluja.
Eri toimijoille yhteisenä haasteena näyttäytyy se, etteivät uudet palvelumuodot useinkaan tavoita niitä, jotka tukea eniten tarvitsevat. Kiinnostavaksi nousee myös kysymys siitä, voiko yhteisöllisyyttä tarkoituksellisesti rakentaa ja millaiset eväät se todellisuudessa tarjoaa yksinäisyyden torjuntaan. Missä mielessä esimerkiksi sosiaaliseen toimintaan osallistuminen tuottaa yhteisöllisyyden ja yhteisöihin kuulumisen tunnetta?
Olemme tarkastelleet näitä yhteisöllisyyttä koskevia kysymyksiä käynnissä olevassa Helsingin, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistojen yhteisessä etnografisessa tutkimushankkeessa, joka käsittelee ikämiesten yhteisöä Lappeenrannassa. Hankkeessa tarkastelemme ikääntyneiden yhteisöihin ja sosiaalisiin suhteisiin sisältyviä reunaehtoja yhteisöllisyyden ja kuulumisen kokemiselle.
Paikkaan ja elämänvaiheeseen kiinnittyvä yhteisö: Lauritsalan kauppalan pojat
Lappeenrannan kaupungin alueella toimii yli sadan ikääntyneen miehen ryhmä, joka sai alkunsa kesällä 2006. Tuolloin muutamat, Lappeenrantaan vuonna 1967 liitetyn entisen Lauritsalan kauppalan alueella asuneet eläkeikäiset miehet ryhtyivät tavatessaan muistelemaan menneitä ja pohtimaan nykyistä elämänmenoa. Vuosien saatossa joukkoon on liittynyt monia muita jäsenyyden ehdot täyttäviä miehiä, jotka ovat yli 70-vuotiaita ja asuneet jossain vaiheessa elämäänsä Lauritsalan kauppalan alueella.
Lauritsalan kauppalan pojat ei ole juridisesti organisoitunut yhdistys, sillä jäsenet katsovat esimerkiksi yhdistykseksi rekisteröitymisen muuttavan toimintaa liian viralliseksi ja hierarkkiseksi. Siksi miehet kutsuvat yhteisöään mieluummin porukaksi, tai yksinkertaisesti Kauppalan pojiksi. Miesporukka kokoontuu säännöllisesti kerran kuussa, ja usein kokoontumisiin kutsutaan eri alojen asiantuntijoita kertomaan ajankohtaisista ja osallistujia kiinnostavista aiheista. Kokoontumisiin liittyy kaksi sääntöä: niissä ei puhuta puoluepolitiikasta tai uskonnosta, eikä niihin saa osallistua humalassa. Yhteisten kokoontumisten lisäksi miesporukka järjestää paikkakunnalla erilaista toimintaa, kuten pilkkikisoja ja laivamatkoja Saimaan kanavalla. Porukka organisoi myös talkootyötä, ja tarjoaa yhteisöllistä apua esimerkiksi kodin kunnossapidon ja pihatöiden tekemisen muodossa.
Lauritsalan kauppalan poikien toiminnan ydin on vahvasti paikallisessa muistelussa ja ”lauritsalaisuuden” hengen ylläpitämisessä. Vaikka pakkoliitoksesta Lappeenrantaan on kulunut 50 vuotta, Lauritsalalla on voimakas paikallisidentiteetti. Tässä paikallisidentiteetissä on keskeisessä osassa sodan jälkeinen jälleenrakennus, jossa tehdaspaikkakunnan paikallisyhteisö rakensi uutta parempaa elämää voimakkaan yhteenkuuluvuuden hengessä.
Porukassa olemisen monet muodot
Ei ole yllätys, että miehillä on moninaisia motiiveja osallistua Lauritsalan kauppalan poikien toimintaan. Yksi osallistuu siksi, että kokoontumisissa pääsee muistelemaan yhteistä lapsuutta ja nuoruutta, toinen etsii ystäviä, kolmas tulee kokoontumisiin muun tekemisen puutteessa, neljäs haluaa hetkeksi pois kotinurkista ja vaimon vaikutuspiiristä, viides osallistuu, kun kaveri kerran pyysi. Miehet osallistuvat Lauritsalan kauppalan poikien kokouksiin vaihtelevalla aktiivisuudella. Joillekin miehistä on kunnia-asia ottaa osaa jokaiseen tapaamiseen, kun taas muut tulevat paikalle, jos muilta kiireiltään ehtivät. Monet miehistä osallistuvat useisiin epävirallisiin yhteisöihin, kuten erilaisten yhdistysten ja urheiluseurojen toimintaan, kuoroon ja kalastusporukoihin. Lisäksi monilla miehillä on tapana käydä säännöllisesti kahvilla Lappeenrannan torilla tapaamassa tuttuja ja vaihtamassa heidän kanssaan kuulumisia.
Perhesuhteet ovat miehille tärkeitä. Monet haastateltavamme tapaavat lapsiaan ja sukulaisiaan säännöllisesti, ja vapaa-ajan vieton ohella sukulaisuussuhteisiin liittyy myös monenlaisia ajankäyttöä suuntaavia velvoitteita. Jotkut miehet osallistuvat aktiivisesti lastenlastensa hoitamiseen, ja helpottavat näin aikuisten lastensa taakkaa. Perheiden sisällä eri sukupolvet tekevät myös yhdessä fyysistä työtä, kuten erityisesti poikien kanssa tehtäviä metsä- ja remonttitöitä. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että useimmat haastattelemistamme miehistä ovat sosiaalisesti varsin aktiivisia.
Osallistumisen motiivien moninaisuuden vuoksi porukan merkitys on erilainen miesten elämässä. Haastattelujen, kirjoitusten ja osallistuvan havainnoinnin perusteella jaoimme Kauppalan pojat kolmeen ryhmään heidän osallistumisaktiivisuutensa ja porukassa saamansa aseman suhteen. Kauppalan poikien toimintaan alusta asti osallistuneet miehet ovat yleisesti ottaen sitoutuneita toimintaan, ja käyttävät varsin runsaasti aikaa toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tämä ydinjoukko toimi muun muassa aktiivisesti Lauritsalan historiaa käsittelevissä kirjaprojekteissa, Lauritsalaan pystytetyn muistomerkin pystyttämisessä ja yhteisten retkien tai tapahtumien järjestämisessä. Ydinporukka toimii moottorina myös erilaisissa huomionosoituksissa, kuten porukasta edesmenneiden miesten muistoadresseissa.
Ydinryhmää lähellä on satunnaisemmin ja vaihtelevammalla intensiteetillä porukan toimintaan osallistuva sisärinkiläisten joukko. Nämä miehet ovat usein osallistuneet aiemmin nykyistä aktiivisemmin toimintaan, mutta jättäytyneet varsinaisen ydinjoukon ulkopuolelle eri syistä. Joillekin ikä on tuonut rajoitteita osallistua toimintaan, ja toisilla on elämässä ilmennyt uusia kiinnostuksen kohteita. Näiden kahden aktiivisen ryhmän ohella Kauppalan poikien enemmistö kuuluu ulkokehäläisiin. Näillä miehillä osallistumisen aste Kauppalan poikien toimintaan vaihtelee. Osa ulkokehäläisistä saattaa osallistua säännöllisesti sekä kuukausitapaamisiin että muuhun toimintaan (kuten talkoot ja retket), mutta he haluavat tietoisesti pitäytyä ydinryhmän toiminnan ulkopuolella. Useat ulkokehäläiset sanoivat haastatteluissa, etteivät halua sitoa itseään liikaa Kauppalan poikien toimintaan, varsinkaan toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen, ja siten antaa porukan toiminnan määrittää ajankäyttöään liiaksi.
Kauppalan poikien toimintaan osallistuvat miehet jakautuvat edellä esiteltyihin ryhmiin sen mukaan, mikä on heidän paikkansa suhteessa ryhmän toimintaan ja sen organisointiin. Jos asiaa ajatellaan yhteisöllisyyden ja erityisesti sosiaalisten suhteiden näkökulmasta, Kauppalan pojat ei ole kenellekään haastatellulle tai kirjoituksen jättäneelle elämän ensisijainen yhteisö, vaan ensisijaiset yhteisöt löytyvät yleensä perheestä tai harrastusten parista. Useimmat haastateltavat eivät ole Kauppalan poikien muiden jäsenten kanssa juuri tekemisissä kokoontumisten ulkopuolella, satunnaisia kohtaamisia lukuun ottamatta. Ne, jotka puolestaan tapailevat muiden jäsenten kanssa kuukausitapaamisten ulkopuolella, tekisivät näin Kauppalan pojista huolimatta, sillä heidän kaveruutensa on usein lähtöisin jo pidemmältä ajalta.
Yhteisöistä lääke yksinäisyyteen?
Lauritsalan kauppalan pojat on selvästi merkityksellinen yhteisö jäsenilleen ja vahva paikallinen identiteetti toimii liimana yhteisössä. Yhteisön merkitykset muotoutuvat kuitenkin erilaisiksi jäsenille sen mukaan, miten he asemoituvat suhteessa yhteisöön. Yhteisö tarjoaa tekemistä, mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä kuulumisen ja osallisuuden tunnetta. Sen jäsenten on mahdollista säädellä toimintaan osallistumista, josta seuraa kolme erilaista yhteisöön kuulumiseen tapaa. Lauritsalan kauppalan poikien porukka ei ole miehille ainut yhteisö, vaan useimmat ovat aktiivisesti mukana monissa eri yhteisöissä, ja heidän muut sosiaaliset suhteensa rakentuvat tutkitun yhteisön ulkopuolisista verkostoista, joskin osin Lauritsalan poikiin kuuluvien kanssa muodostuneista suhteista.
Kuuluminen Lauritsalan kauppalan poikien yhteisöön lisää sosiaalisia kontakteja, tuo elämään mielekästä tekemistä ja mahdollistaa osalle porukan miehistä erityisesti kriisitilanteissa konkreettisen avun. Yhteisön sisällä olevat tukiverkostot eivät kuitenkaan rakennu yksinomaan Kauppalan poikien vaan usein aikaisempien, elämänkulun varrella sidottujen ystävyyssuhteiden ympärille. Tutkimushavaintojemme pohjalta arvioimme, etteivät kaikkein yksinäisimmät ja syrjäytymisestä kärsivät lappeenrantalaismiehet osallistu Kauppalan poikien, tai vastaavien yhteisöjen toimintaan.
Voi myös kysyä, onko yhteisöllinen osallistuminen kaikille tarkoituksenmukaista. Sosiaalisten kontaktien vähyys ei välttämättä tarkoita yksinäisyyden kokemusta. Ja kuten Taina Kalliokoski blogikirjoituksessaan toteaa, yhteisössä toimiminen ei aina poista yksinäisyyden kokemusta niiltä, joille sosiaaliset vuorovaikutustilanteet ovat vaativia. Osallistuminen edellyttää lisäksi suhteellisen hyvää toimintakykyä ja toki myös halua olla osa laajaa porukkaa. Aikaisempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että yksinäisyyden syiden moninaisuudesta huolimatta yksinäiset ikämiehet kaipaavat erityisesti läheisen ystävän tai kumppanin tukea (Tiilikainen 2016).
Havaintojemme mukaan Lauritsalan kauppalan poikien kaltaisten yhteisöjen ensisijainen merkitys liittyy ennen muuta jo olemassa olevien sosiaalisten kontaktien ja kuulumisen tunteen vahvistamiseen. Jaetut kokemukset paikkaan kuulumisesta ja muistot Lauritsalasta tarjoavat porukassa mukana oleville miehille samaistumispintoja ja vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta porukan sisällä. Yksinäisyyden ratkaisijaksi tällaisesta yhteisöllisyydestä tuskin kuitenkaan on, sillä fyysiseen paikkaan kuulumiselle perustuvat yhteisöt jättävät helposti ulkopuolelleen ne, jotka ovat olleet tuossa paikassa vain vähän aikaa. Näin on Lauritsalan kauppalan poikien tapauksessa esimerkiksi niiden miesten kohdalla, jotka ovat asuneet osan lapsuuttaan paikkakunnalla, mutta muuttaneet muualle ja palanneet takaisin esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Nämä miehet eivät välttämättä koe Lauritsalan paikallisidentiteettiä samassa määrin itselleen merkitykselliseksi, eivätkä myöskään aina omaa sellaista paikalliseen historiaan liittyvää tarinavarantoa, jota täysivaltainen osallistuminen porukkaan edellyttäisi.
Yhteisöllisyyden tuomasta hyvinvoinnista nauttivat helpoiten ne, joilla on entuudestaan resursseja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja luomiseen. Yhteisöllisyys toimii siis yksinäisyyden kitkemisen lääkkeenä toisille, mutta ei kaikille. Vanhojen ihmisten yksinäisyyttä koskevaan julkiseen keskusteluun ja politiikkaan olisikin löydettävä myös toisenlaisia rakenteellisia ratkaisuja yksinäisyyttä kokevien auttamiseksi. Taina Kalliokoski (20017) esittää yhdeksi ratkaisuksi yhteistoimintataitojen kehittämistä. Hän toteaa, että yksinäisyyden haavoittaman ihmisen voi olla vaikea avata itseään uusille vuorovaikutussuhteille ja sosiaaliset tilanteet voivat näyttäytyä siksi potentiaalisina pettymyksen paikkoina. Samalla on kuitenkin huomattava, että paikallisyhteisöihin osallistumisessa ei ole kyse ainoastaan yksilön taidoista, vaan myös elämänhistoriaan liittyvistä resursseista, kuten muistoista, kokemuksista ja tarinoista, jotka kiinnittävät yksilön yhteisöön. Paikallisuuteen perustuvat yhteisöt tarjoavat matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuden erityisesti niille, joilla on jo valmiiksi rakentunut vahva paikallisidentiteetti.
Kirjallisuus
Hyyppä, Markku (2002) Elinvoimaa yhteisöstä. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kalliokoski, Taina (2017) Lääke yksinäisyyteen. Saatavilla http://blogs.helsinki.fi/socialethics/2017/05/15/laake-yksinaisyyteen/
Saari, Juho (toim.) (2016) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus.
Tiilikainen, Elisa (2016) Yksinäisyys ja elämänkulku. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja, 4:2016. Helsinki: Helsingin yliopisto.
