Nosto! Poikkitieteellinen verkkolehti Akateemiset Sanomat on julkaissut sivustonsa beta-version viime kuussa. Akateemiset Sanomat on syntynyt projektiluontoisesti tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyön tuloksena.

Julkaisu sai alkunsa tarpeesta löytää tieteelliset tekstit samalta alustalta hakukoneissa seikkailemisen sijaan. Samalla Akateemiset Sanomat halusi antaa suomalaisille tutkijoille oman julkaisukanavan.

Akateemisten Sanomien päätoimittaja Viljami Vuorento kertoo, että tieteellinen viestintä on hajautunut eri sivustoille ja tutkijoiden omiin blogeihin.

– Tutkijoilla on suuri tarve kirjoittaa, mutta kaikilla ei ole alustaa, jossa he saisivat äänensä kuuluviin. Pyrimme tekemään julkaisemisesta mahdollisimman vaivatonta tarjoamalla tutkijoille luotettavan sivuston, jossa he voivat itse julkaista.

Tieteellisten julkaisujen muoto on melko vapaa. Tällä hetkellä sivustolta löytyy tieteellisiä artikkeleita ja tiedeuutisia, mutta tutkijoiden käyttöön tulee myös blogimahdollisuus.

Tällä hetkellä Akateemisten Sanomat tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston kanssa, mutta tavoitteena on saada palvelu koko Suomen laajuiseksi. Yliopistojen lisäksi yhteistyötä tehdään erilaisten tiedeblogien, kuten AntroBlogin ja Politiikasta kanssa. Yhteistyön tekeminen hyödyttää kaikkia osapuolia, joiden tavoitteena on edistää tieteen matkaa tutkimuspaperilta mahdollisimman suuren yleisön tietoon.