Nosto! Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumin (IASR) johtajan professori Risto Heiskalan 60-vuotisjuhlaseminaari Economy, Power and Gender järjestettiin Tampereen yliopistossa perjantaina 11.11.2016. Seminaariesitysten läpileikkaavaksi teemaksi nousi valta ja se, miten valta käsitetään yhteiskuntateoriassa sekä sosiaalisissa vuorovaikutus- ja merkityksenantoprosesseissa.

Heiskala väitteli tohtoriksi vuonna 1997 Helsingin yliopistossa sosiologian väitöskirjallaan Society as Semiosis: Neostructuralist Theory of Culture and Society. Väitöskirja on julkaistu uusittuna laitoksena kansainvälisen Peter Lang -kustantamon toimesta vuonna 2003. Suomeksi aiheiseen voi tutustua yleistajuisemmassa kirjassa Toiminta, tapa ja rakenne. Kohti konstruktionistista synteesiä yhteiskuntateoriassa (Gaudeamus, 2000).

Yliopisto-opettaja Aino Sinnemäki Helsingin yliopistosta muisteli avauspuheessaan, että Heiskalan ura alkoi tutkimusassistenttina 1980-luvulla. Yhteiskuntateoreettisesta kiinnostuksesta huolimatta Heiskalan sosiologia ei ole hänestä raskassoutuista saksalaista intellektualismia vaan lähempänä amerikkalaista pragmatismia, mikä johti myös tutkijavaihtoon Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssa (1990–1991).

Sosiologian apulaisprofessori Isaac Arial Reed (University of Virginia) tapasi Heiskalan pari vuotta sitten Tampereen yliopistossa järjestetyssä Power-konferenssissa. Esityksessään Power in Semiotic Social Theory hän kertoi inspiroituneensa Heiskalan työstä ja tulleensa jälleen mielellään Tampereelle. Hän esitteli näkemyksensä siitä, miten merkkijärjestelmät vaikuttavat valtasuhteisiin ja niiden legitimointiin. Teoreettisen esityksensä ohella hän antoi yleisölle myös empiirisen kuvauksen siitä, mitä tapahtuu, kun poliisi pysäyttää ajoneuvon Yhdysvalloissa.

Institutionaalisen logiikan mukaisesti poliisitoimenpiteet alkavat usein varsin vähäisestä liikennesääntöjen rikkomuksesta, esimerkiksi puutteellisesta suuntamerkin antamisesta tai rikkinäisestä ajovalosta. Poliisit käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen pysäyttäessään autoilijoita tarkkaillakseen vakavampia rikoksia. Yhdysvalloissa kyseinen käytäntö on rodullistunut ja ei-valkoiset ovat alttiimpia poliisin toimenpiteille. Tämä on johtanut pahimmillaan väkivaltaisiin yhteydenottoihin, joita on vastustettu viime aikoina Black Lives Matter -kansalaisliikkeessä.

Reedin mukaan poliiseja kehotetaan tarkkailemaan kaikkea epäilyttävää. Vallitsevaksi nousee esidiskursiivinen ymmärrys tilanteesta, joka rakentuu kulttuurisella tasolla, kuten Yhdysvaltain lähihistoria osoittaa. Reedin mukaan tämä esimerkki osoittaa mytologisen tason tärkeyden semioottisessa analyysissä. Heiskalan mielestä Reed oli ymmärtänyt lukemansa tekstit, ja hän korosti materiaalisen semiotiikan merkitystä yhteiskuntateorialle.

Sukupuolentutkimuksen professori Eeva Jokinen Itä-Suomen yliopistosta muisteli tavanneensa Heiskalan ensimmäistä kertaa laadullisista tutkimusmenetelmistä ja diskurssianalyysistä tunnetun David Silvermanin vetämässä seminaarissa kolme vuosikymmentä sitten. Tämän jälkeen he ovat työskennelleet yhdessä muun muassa Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Jokisen esitys Gender in Digital Capitalism käsitteli sukupuolen merkitystä ja sen muutosta digitaalisessa kapitalismissa.

Digitaalinen kapitalismi on muuttanut palkkatyötä, työaikaa, työpaikkoja ja työuria. Digitaalinen kapitalismi eroaa teollisesta kapitalismista ja merkantilismista. Sillä on myös sukupuolivaikutuksia, joita ei ole vielä tutkittu. Sukupuolen näkökulmasta digitaalisuus miellettään usein miehiseksi alueeksi, jota ei ole olemassa ilman yhteiskunnallista uusintamista, kuten naisten tekemää kotitaloustyötä. Lisäksi digitaalinen kapitalismi on pohjimmiltaan ykkösiä ja nollia patriarkaalista sukupuolijakoa noudattaen, Jokinen kertoi.

Jokisen mukaan digitaalisessa kapitalismissa sosiaalisesta sukupuolesta (gender) on tullut kuitenkin siinä määrin merkityksetöntä, että se avaa uusia mahdollisuuksia toimia. Digitaalisuus tarkoittaa paitsi uutta aikakautta myös eroa analogiseen teknologiaan sekä digitaalisia prosesseja, mikä on herättänyt paniikkia, mutta myös optimismia tulevaisuuden suhteen. Vastauksessa Jokisen esitykseen Heiskala halusi lisätä, että sukupuolella on yhä merkitystä identiteetin rakentamisen välineenä. Heiskala on toimittanut yhdessä Marita Husson kanssa teoksen Sukupuolikysymys (Gaudeamus, 2016).

Aiemmin tammikuussa 60 vuotta täyttänyt sosiologian professori Pertti Alasuutari palasi esityksessään Theorising Power: Adding a Nominalist Layer to the Neostructuralist Approach professorien väliseen keskusteluun siitä, miten valtaa tulisi lähestyä yhteiskuntateoriassa. He eivät ole koskaan onnistuneet vakuuttamaan toisiaan asioissa, joissa ovat eri mieltä (ks. Heiskala 2016). Heiskalan tavoitteena on muodostaa teoreettinen synteesi, jota Alasuutari kutsui viimeiseksi yritykseksi yhteiskunnalliseen kokonaisteoriaan. Alasuutarin konstruktionistisesta näkökulmasta valtaa ei tulisi lähestyä hierarkkisena järjestyksenä. Michel Foucault´n sanoin: emme ole vieläkään katkaisseet kuninkaan kaulaa.

Alasuutari antoi esimerkin, jossa sotaa lähestytään signaalinantopelinä, jossa vihollisen tiedusteluun pyritään vaikuttamaan hämäämällä vastustajaa, jotta vihollisella ei olisi rohkeutta iskeä. Valtapelin turvin toimijoiden intresseihin pyritään paitsi vaikuttamaan myös rakentamaan tulkintoja, joihin kaikki osallistuvat. Esimerkiksi Yhdysvaltain merijalkaväelle lentotukialuksia valmistava Northrop Grumman on lanseerannut sloganin: ”90 tonnia diplomatiaa”, millä Alasuutari tulkitsee olevan ennalta ehkäisevän pelotteluvaikutuksen.

Heiskalalla puolestaan on konstruktionistinen, mutta realistinen näkökulma valtaan. Uusstrukturalistinen käsitys vallasta kattaa paitsi Foucault´n myös Steven Lukesin ja Michael Mannin perinteisemmät valtakonseptiot, missä valtaa lähestytään hierarkisena subjektien välisenä hallintana siten, että konstruktionistisen näkökulman oletetulta relativismilta vältytään (ks. esim. Dowding 2006).

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Eeva Luhtakallio kertoi esityksessään Habitualized Engagements: Understanding Power in Interaction tuntevansa Heiskalan Helsingin yliopistosta 1990-luvun puolivälistä alkaen. Luhtakallio on tutkinut osallistuvaa demokratiaa etnografisen menetelmin Hallakummuksi nimetyssä lähiössä. Teoreettisena viitekehyksenä hänellä on Laurent Thevenault´n ja Luc Boltanskin oikeuttamisteoria, jossa tutkitaan kiistoja, jotka tuovat esiin toimintaan liittyviä oikeutuksia (ks. Lonkila & Lehtonen 2013).

Hallakummussa äänestetään perussuomalaisia. Asukkaat eivät ole korkeakoulutettuja, heidän tulonsa ovat pienet ja alueella asuu myös paljon maahanmuuttajia. 1960-luvun vuokrakerrostalojen kerhohuoneissa järjestetään asukaskokouksia, joihin Luhtakallio on osallistunut tutkijana. Siellä asukkaat voivat pyytää esimerkiksi hissin korjaamista kokouksissa, joiden johtajalla on iso rooli. Luhtakallion mukaan kyseessä on asukkaiden ainoa mahdollisuus vaikuttaa asuinympäristöönsä ja se vaatii paljon osallistujilta.

Asukkaat voivat sitoutua yhteistoimintaan halutun muutoksen aikaansaamiseksi. Kyseenalaistamalla heitä koskevien päätösten oikeuttamiseen käytettyjä laskelmia, asukkaat ovat mutkistaneet valtasuhteita. Valtaapitävät puolestaan pyrkivät kyseenalaistamaan vastustajien oikeutukset ja palauttamaan vallitsevan järjestyksen. Tutkijan katse kohdistuu siis toimintaan ja valta toteutuu vuorovaikutussuhteissa.

Lopuksi sosiologian väitöskirjatutkija Olli Herranen Tampereen yliopistosta esitteli tulevaa Heiskalan ja Jari Aron toimittaman kirjan Policy Design in the European Union. An Empire of Shopkeepers in the Making? -lukua Harmonizing Fiscal Policies – Institutional Economic Coordination in the European Union. Herranen kertoi esityksessään, että EU:ssa Valtiovarainministeriöt käyttävät samoja indikaattoreita politiikan teon välineinä, jotka eivät ota huomioon kansallisia eroja. Hän on kiinnostunut Euroopan Talous- ja rahaliitto EMU:sta talouden koordinointivälineenä, joka sai alkunsa Maastrichtin sopimuksesta (1992). Se asetti sääntöjä ja asetuksia Euroopan taloudelliselle integraatiolle.

EU:n tärkein talouspoliittinen mekanismi on vakaus- ja kasvusopimus (SGP), jonka mukaan jäsenmaiden ”vuosittaiset julkistalouden alijäämät eivät saa ylittää 3 %:ia eikä valtion velka 60 %:ia kansantulosta” (Streeck 2015). Herrasen mukaan nämä luvut ovat kuitenkin yleistyksiä poliittista käyttöä varten eikä niillä ole tieteellistä perustaa. EU:n ensimmäisen komission puheenjohtaja Jacques Delors`n raportti 1980-luvun lopulta kannattaa pelkkää rahapolitiikkaa ja sitä tukevia monetaristisia sääntöjä, mutta toisessa julkaisussa samalta vuodelta kuin raportti, hän suosittelee koko talousalueen kattavaa finanssipolitiikkaa.

Kattava finanssipolitiikka on hajanaisen talousalueen solidaarisuuden edellytys, ja näin ollen toimivan unionin edellytys. EU:lta kuitenkin puuttuu yhtenäinen finanssipolitiikka sekä ylijäämien kierrätysmekanismi. Euroalueen maat ovat luovuttaneet rahapoliittisen suvereniteettinsa Euroopan keskuspankille. EU:n hajoaminen johtuu osaltaan puutteellisista mekanismeista, jotka tarjontapuolen taloustiede on vallannut keynesiläiseltä taloustieteeltä, kun tavoitteeksi on asetettu taloudellinen integraatio poliittisen yhdentymisen sijaan.

Herranen lähestyi valtaa institutionalistisesta näkökulmasta ja Heiskala kertoi oppineensa jotain uutta niin Herraselta kuin Luhtakalliolta. Lopuksi hän toivoi yhteistyön jatkuvan kaikkien juhlaseminaarin puhujien kanssa myös tulevaisuudessa.

KOMMENTOI

KOMMENTOI JULKAISUA