“Säästöpolitiikalla on pääosin negatiivisia vaikutuksia kansalaisiin Britanniassa”

Alustus! Britannia on toiminut markkinaliberalistisen talouspolitiikan eurooppalaisena koekaniinina pisimpään. Noin viisi vuotta sitten siellä aloitettiin myös hyvinvoinnin ehdollistamisen politiikan kokeilu, jossa toisaalta vastavuoroistettiin ja sopimuksellistettiin uudella tavalla sosiaalisen tuen saaminen ja toisaalta siirrettiin sosiaalisen kysymyksen hoitamista entistä enemmän sosiaalisen talouden ja kansalaisten omille hartioille iskulauseena vapaaehtoisuuden yhteiskunnan kehittäminen. Taustalla on ollut sama julkisen sektorin säästöpolitiikka kuin Suomessakin. Tätä vain alettiin toteuttaa Suomea aikaisemmin. Suomessa uusimpia esimerkkejä tästä on työntekijöiltä vaadittava työnäyte eli harjoittelu ennen työhön ottamista (Hallituksen yrittäjyyspaketti ja työllisyyspaketti tukevat kasvua, 2016).

Kun meillä säästämisvimma eri variaatioineen on vasta päässyt vauhtiin, on terveellistä katsoa tuloksia siitä, miten Britanniassa on hyvinvoinnin ehdollistamisen politiikassa onnistuttu tähän mennessä. Nyt siitä on jo saatavissa tutkimustuloksia luotettavammin kuin aivan uuden politiikan ensimmäisistä vuosista (ks. Koskiaho 2014).

Ehdollistaminen tarkoittaa sitä, että lisätään kansalaisten omaa vastuuta hyvinvoinnistaan (Watson 2015). Vastuu tarkoittaa sekä taloudellista että moraalista vastuuta ja käytännöllisiä tekoja. Sosiaaliseen turvallisuuteen liittyviä julkisen vallan vastuita hellitetään. Kansalaisten käyttäytymistä sen sijaan pyritään julkisen vallan toimesta muuttamaan ns. nudgepolitiikalla eli tönäisten siihen suuntaan, mikä vastaa yleisiä poliittisia toiveita kunnon kansalaisista (Koskiaho 2015). Sosiaalisia oikeuksia yhdistetään sanktioihin. Ihmisten pitää käyttäytyä hyväksytyllä tavalla.

Sosiaalisiin oikeuksiin perustuvien tukimuotojen korvaaminen entistä enemmän erilaisilla ehdoilla ja yksilön omalla vastuulla vaatisi erittäin hyvää informaatiota ja toimenpiteiden kehystämistä niin, että informaatio todella vaikuttaa ihmisten valintoihin. Ihmiset turvautuvat helposti tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin eivätkä välttämättä osaa hyötyä uudenlaisista mahdollisuuksista. Päähuomio kohdistuu ihmisten omaan tekemiseen ja valintoihin. Niissä pitäisi harjoittaa itsekontrollia, kuten monissa terveydellisissä seikoissa. Vain omat ponnistukset vaikuttavat siihen, että yhteiskunnan jäsen on ”kelvollinen” yhteiskunnalta saatavaan tukeen. Jäsenyys ei siihen yksin riitä, kuten aiemmin on ajateltu.

Ehdollistaminen on kansalaisen uudenlaista vastavuoroisuutta yhteiskunnan kanssa. Se on uutta yksilöllistä sopimuksellisuutta, kun vanha hyvinvointivaltio on ollut kollektiivista sopimuksellisuutta sosiaalisista oikeuksista (Ervik ym. 2016). Nyt kansalainen on suoraan vastuussa tekemisistään. Oletetaan, että kansalainen on kypsä tekemään oikeita valintoja. Häntä aktivoidaan erilaisin toimin etsimään työtä, asuntoa, kelvollisia elintarvikkeita ja hänen oletetaan käyttäytyvän terveiden elintapojen mukaisesti. Aktivointi ei tapahdu, kuten vanhassa hyvinvointivaltiossa, kollektiivisesti vaan se määräytyy yksilöllisesti ja räätälöidysti, jolloin yksilön oma vastuu valinnoistaan tulee selvästi esille.

Tällaisessa yhteiskunnassa kollektiiviset sopimukset korvautuvat eri partnereiden, kumppaneiden, suorilla sopimuksilla. Kansalaisista tulee automaattisesti myös partnereita, ei vain yhteisöllisistä toimijoista. Heidän mielipidettään kysytään myös palveluiden tuottamisessa. Suomeenkin on Sote-kaavailuissa suunniteltu erilaisia palvelujen käyttäjien palautejärjestelmiä ja ideointia, jotka ovat kuitenkin jäämässä muiden massiivisten rakenteellisten muutosten jalkoihin tällä hetkellä.

Britanniassa siirryttiin kertaheitolla tämäntapaiseen yhteiskunnalliseen ohjelmaan 2010, kun siirryttiin uuteen korservatiivien ja liberaalidemokraattien hallituskauteen Big Society -ohjelmineen. On aika selvää, että ihmiset ovat kuitenkin tottuneet vuosikymmeniä tiettyihin julkisen ja yksityisen toimijuuden sekä kansalaisyhteiskunnan välisiin suhteisiin, joten yhtäkkinen uusi ymmärrys näistä suhteista tuottaa hämmennystä. Parhaiten jo aiempien tulosten mukaan ovat selvinneet tähän asti keskiluokkaiset alueet ja yhteisöt, jotka ovat osanneet ottaa tarjotuista mahdollisuuksista hyödyn itselleen (Koskiaho 2014). Nyt sekä Englannissa että Skotlannissa on meneillään tutkimusprojekti ”Welfare Conditionality” vuoteen 2018 asti, jossa tutkitaan empiirisesti sekä yhteiskunnallisia toimijoita että kansalaisia, jotka ovat sosiaalisten palvelujen ehdollistamisen piirissä. Nämä henkilöt ovat niitä, joilla on sosiaalisia ongelmia ja jotka tarvitsevat yhteiskunnan tukitoimia.

Tutkimuksen puolivälin tulokset julkistetaan juuri nyt eli toukokuussa 2016 ja ne osoittavat, että pääosin nudgepolitiikka on ainakin toistaiseksi koettu sosiaalipalvelujen toimijoiden ja erityisesti kohteiden piirissä negatiivisesti. Pitkäaikaisen laadullisen tutkimuksen kohteena olleet 480 haastateltavaa Englannissa ja Skotlannissa ovat työttömiä, toimeentulotuen (Universal Credit) saajia, vammaisia, maahanmuuttajia, yksinhuoltajia, rikollisia, julkisen vuokra-asunnon haltijoita, kodittomia, epäsosiaalisen käyttäytymisen toimenpiteiden kohteita ja perheiden tukemisen piirissä olevia.

Käyttäytymisen muuttamisen vaatimukset ja sanktion uhat on koettu ahdistaviksi ja ei-voimaannuttaviksi. Ne ovat aiheuttaneet rahallista, materiaalista, emotionaalista ja terveydellistä haittaa ja johtaneet jopa itsemurhiin. Kohdehenkilöt ovat kokeneet erityisesti epäoikeudenmukaisuutta vertailukohtana aiempi tilanne, jossa sosiaalipalveluja on annettu ilman vastavuoroisuuden ja käyttäytymisen muuttamisen vaatimusta. Sanktioiden perusteet jäävät hämäriksi eikä niiden syitä ymmärretä.

Sanktioihin tulisikin suhtautua varovaisesti, ne ovat jo manipulatiivista paternalismia eikä enää libertaristista kuten nudge-politiikka. Suomenkin uudessa työpolitiikassa on nähtävissä toisaalta nudge-piirteitä ja toisaalta manipulatiivisten keinojen käyttöä. Tällaisesta ehdollistamisesta on esimerkkinä uudelleen käyttöön otettu esimerkki työn pakollisesta ottamisesta vastaan tietyn kilometrirajan sisällä.

Brittien työohjelmissa, kuten suomalaisissakin, on myös positiivisia piirteitä ja niiden koetaan olevan hyväksi henkilökohtaisen työkokemuksen saamisessa. Tämä positiivisuus peittyy kuitenkin negatiivisten kokemusten alle brittitutkimusprojektin tulosten mukaan. Positiivisuus koskee vain vähemmistöä työn etsijöistä ja se ei kytkeydy positiivisesti sanktioihin vaan siihen, että yksilö saa sopivaa tukea itselleen. Ehdollistamisen merkitys jää kaiken kaikkiaan ehdollistamisen kohteelta ja työntekijöiltä ymmärtämättä. Kohderyhmät poikkeavat myös perusluonteeltaan toisistaan suuresti, joten niitä olisi kohdeltava jo lähtökohtaisesti eri tavoin.

Britanniassa aletaan nyt keskustella näistä tutkimustuloksista, jotka on saatu yhteiskuntatieteellisen tiedeakatemian ESRC sateenvarjon alla ja valtion rahoittamina. Sosiaalipolitiikan rakentaminen ja laajentaminen on helppoa puuhaa verrattuna sen purkamiseen ja uudelleenrakentamiseen. Britanniassa ylläkuvattuun politiikkaan siirryttiin varsin nopeasti laadituin poliittisin ohjelmin.

Suomessa pitäisi alkaa keskustella laajasti siitä, minkälaista sosiaalipolitiikkaa kansa haluaa ja mistä se haluaa verovaroillaan maksaa. Nykyisellä suomalaisella säästöpolitiikalla on yhtymäkohtansa brittipolitiikkaan ja siten oletettavasti myös tämän politiikan tuloksiin.

Kirjallisuus

Ervik, Rune ym. (eds.) (2016). New Contractualism in European Welfare State Policies. Routledge. London & New York.

Hallituksen yrittäjyyspaketti ja työllisyyspaketti tukevat kasvua. Työ- ja elinkeinoministeriö. Tiedotteet 12.4.2016.

Koskiaho, Briitta (2014). Kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa etsimässä. Setlementtijulkaisuja 32/2014. Suomen Setlementtiliitto ry. Unipress Global. Tallinna.

Koskiaho, Briitta (2015). Käyttäytymisen yhteiskuntapolitiikan valloitukset. Alusta! 5.5.2015.

Watson, Sara (2015). Does Welfare Conditionality Reduce Democratic Participation? Comparative Political Studies. April 2015 vol. 48 no. 5, 645-686.

Welfare Conditionality: Sanctions Support and Behaviour Change.