Nosto! Sosiologian professori Pertti Alasuutarin 60-vuotisjuhlaseminaari Local and global interaction in the world society pidettiin Tampereen yliopistossa perjantaina 22.1.2016. Alasuutari tunnetaan kansainvälisesti laadullisesta tutkimuksesta, kulttuurintutkimuksesta ja mediatutkimuksesta. Sittemmin hänen tutkimusryhmänsä on keskittynyt tutkimaan valtaa ja politiikkaa kulttuurisesta, konstruktionistisesta ja uusinstitutionalistisesta näkökulmasta, mistä myös juhlaseminaarin arvostetut luennoitsijat puhuivat omissa esityksissään.

Alasuutari on yksi johtavia ns. kulttuurisen käänteen sosiologeja, joille tekstit ovat tilastoja kiehtovampia tutkimuskohteita, kuten YKY:n johtaja Risto Kunelius totesi avauspuheessaan. Erityisesti hän kiitti Alasuutaria siitä, että hänen uraauurtavan työnsä jälkeen hänelle ja monille muille tiedotusoppineille tuli mahdolliseksi tehdä laadullista tutkimusta.

Kuneliuksen mukaan erityisesti Alasuutarin 90-luvun puolivälin Toinen tasavalta (1996) toimii vielä nykyäänkin malliesimerkkinä laadullisesta tutkimuksesta suomalaisesta sotien jälkeisestä yhteiskunnasta. Hänen mielestään mediatutkimuksesta peräisin olevan domestikaation käsitteen haltuunotto ja käyttö kansainvälisten politiikkamallien yhteydessä kertoo puolestaan hyvin Alasuutarin nykyisestä luovuudesta. Alasuutari käänsi metaforan medialaitteiden kotouttamisesta globaalien politiikkamallien käyttöönottoon, omaksumiseen ja muokkaamisen paikallisissa konteksteissa.

Sosiologian professori George Thomas (Arizona State University) muisteli puheenvuorossaan The problem of similarity and difference: The importance of place ensimmäistä vierailuaan Alasuutareiden kotona. Pertin levyhyllystä hän oli huomannut ensin Bob Dylanin, sitten Leonard Cohenin levyt, minkä jälkeen The Moody Bluesin albumi sai hänet paitsi yllättymään myös vakuuttumaan siitä, että heillä on yhteisesti jaettujen tutkimuksellisten mielenkiinnon kohteiden lisäksi myös yhteneväinen musiikkimaku. Maku puolestaan liittyy erontekoihin ja siihen, että sosioekonomisen aseman lisäksi he jakavat samanlaisen kulttuurisen elämismaailman huolimatta siitä, että he asuvat eri puolilla maailmaa.

Tämä on esimerkki maailmankulttuurista (world culture), johon me kaikki kiinnitymme tavalla tai toisella. John W. Meyer aloitti jo 1970-luvulla tutkimussuuntauksen, joka tunnettaan world polity theory tai world society theory -nimellä. Siinä tutkitaan sitä, miten eri toimijat omaksuvat maailmankulttuurisia malleja, jotka kulkeutuvat yhdestä paikasta toiseen. Thomas tiivisti esityksessään, että kun aiemmin sosiologisessa rakennefunktionalismissa yhteiskuntaa lähestyttiin kokonaisuutena, sen hylkäämisen jälkeen oli olemassa vain eroja. Nykyisessä yhteiskuntatieteessä kyse on niin yhteyksistä kuin eroista, missä paikan merkitys ja ylikansalliset suhteet korostuvat entisestään.

Thomasin jälkeen sosiologian professori Sigrid Quack (University of Duisburg-Essen) puhui otsikolla Swimming against the current: Critical professionals and paradigm shift in transnational governance. Hänen puheensa rakentui Alasuutarin käyttämän metaforan varaan kalojen parvikäyttäytymisestä (school of fish). Erityisesti pienet kalat kerääntyvät parviksi ja sovittavat liikkeensä suhteessa muihin kaloihin. Tämä muistuttaa monin tavoin ”maailmanyhteiskunnan” (world society) jäsenten, kuten kansallisvaltioiden, toimintaa. Samoin kuin parvessa uivat kalat, ne sovittavat liikkeensä synkronisesti suhteessa muihin valtioihin. Tämä tapahtuu mm. kansainvälisen vertailun kautta, minkä turvin päätöksentekijät omaksuvat kansainvälisten järjestöjen suosittelemia, asiantuntijatiedon turvin tuotettuja, poliittisia suosituksia ja menettelytapoja.

Sosiologian professori, Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, Risto Heiskala kertoi tunteneensa Alasuutarin jo yli 30 vuotta. Esityksessään Have we ever been modern? hän kommentoi Alasuutarin vasta julkaistua teosta The Synchronization of National Policies: Ethnography of the Global Tribe of Moderns (Alasuutari 2016). Hän sanoi olevansa lähes kaikesta samaa mieltä Alasuutarin kirjan kanssa paitsi modernin käsitteen käytöstä. Alasuutarin mielestä maailmanyhteiskunnan voi ajatella koostuvan yhdestä itseään Moderneiksi kutsuvasta heimosta, joka jakautuu kansakunniksi tai valtioiksi kutsuttuihin klaaneihin. Modernit on Alasuutarin mukaan maailmanlaajuisen heimon nimi, joka ei sinänsä tarkoita mitään, mutta mihin toimijat itse samaistuvat.

Sosiologian klassikoissa on kuitenkin myös muita lähestymistapoja. Bruno Latour kyseenalaisti modernin sosiologian klassikoille keskeisen jaottelun luonnon ja kulttuurin välillä väittäen ettemme ole koskaan olleet moderneja. Esimerkiksi otsonikato on niin kulttuuria kuin luontoa, joten luontoa ja kulttuuria ei tulisi erottaa toisistaan. Holistisissa lähestymistavoissa, joissa yhteiskuntaa lähestyttiin kokonaisuutena, modernisaation kautta historialliset kehityskulut nähtiin etenevän progressiivisesti länsimaiseen malliin. Riippuvuusteoria kritisoi modernisaatioteoriaa siitä, ettei se kiinnittänyt huomiota kehittyviin maihin ja maailmanjärjestelmäteoria vei kritiikkiä eteenpäin erityisesti marxilaisesta teoriaperinteestä käsin.

Heiskalan mukaan tieteen, teknologian, kapitalistisen tuotantotavan ja byrokratian kehittyminen sekä hallinnan rationalisoituminen ovat modernin sosiologian klassikoiden aluetta, mitkä unohduksen sijaan tulisi pitää mielessä. Modernisaatiosta tulisi Heiskalan mukaan puhua näissä asiayhteyksissä eikä irrallaan kontekstista. Modernisaatio ei myöskään aiheuta tai selitä mitään itsessään. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen voi modernisaation käsitettä Heiskalan mukaan käyttää sosiologisessa nykytutkimuksessa, minkä Alasuutari on hänestä osoittanut episteemisen hallinnan tutkimuksen yhteydessä.

Tutkijatohtori Marjaana Rautalin on työskennellyt Alasuutarin kanssa jo yli vuosikymmenen ajan. Hän puhui esityksessään International organizations and epistemic capital: The case of Frontex siitä, miten kansainvälisten organisaatioiden kautta vaikutetaan poliittiseen päätöksentekoon. Julkisessa puheessa maahanmuutto näyttäytyy tällä hetkellä sekasortona ja hallitsemattomana kaaoksena. Frontex, joka koordinoi jäsenmaiden välistä ulkorajavalvontaa, josta ne vastaavat tällä hetkellä itse, ilmestyy säännöllisesti mediakeskusteluissa.

Rautalin kysyi esityksessään, miksi on olemassa niin paljon kansainvälisiä organisaatioita (kuten Frontex), jos niillä ei kuitenkaan ole todellista valtaa päättää kansallisesta politiikasta? Maailmanyhteiskunnan teorian mukaan kyse on maailmanlaajuisesti leviävistä maailmankulttuurisista käsikirjoituksista, jotka konstituoivat kansallisvaltioita ja muita toimijoita. Instituutiot nähdään osana näiden käsikirjoitusten ruumiillistumista.

Maailmankulttuurin ohella tulisi kuitenkin tutkia myös paikallisia konteksteja, joista löytyvät kansainvälisten organisaatioiden olemassaolon ja oikeuttamisen selitykset. EU, OECD ja muut kansainväliset organisaatiot ovat osa maailmankulttuuria, mutta niiden asema perustuu vaikutusvaltaan, joka niillä uskotaan olevan niiden tuottaman asiantuntijatiedon turvin. Tätä voidaan Alasuutarin tutkimusryhmän mukaan kutsua episteemiseksi pääomaksi.

Loppupuheenvuorossaan Alasuutari kertoi aloittaneensa uransa etnografisesta tutkimuksesta. Viimeaikaisessa artikkelissaan globaalista rockkulttuurista hän kertoi palanneensa kulttuurintutkimukseen, mutta uudesta näkökulmasta. Eri puolilla maailmaa paikallisessa musiikissa otetaan vaikutteita nykymusiikista, joka on maailmanlaajuista. Tämä on Alasuutarin mukaan vain vahvistanut hänen aiempaa näkemystään siitä, että kaikki on viime kädessä kulttuuria.

Yhteenvedossaan hän palasi myös vertauskuvaan kalojen parvikäyttäytymisestä ja siihen, mistä kriittinen ääni nousee. Kritiikki ilmentää Alasuutarin mukaan toivetta siitä, että emme olisi yksin, vaan että muut seuraisivat meitä. Tällöin kyseessä on jälleen kerran parvikäyttäytyminen, sillä parven ulkopuolelle jääneet yksittäiset kalat jäävät muiden syötäväksi. Näiden liikkeissä kyse on myös sattumanvaraisista käännöksistä ja siitä, mikä käsite tai idea saa milloinkin parven uimaan johonkin määrättyyn suuntaan.

Alasuutarin johtama tutkimusryhmä Tampere Research Group of Cultural and Political Sociology (TCuPS) on julkaissut artikkeleita lukuisissa kansainvälisissä julkaisuissa ja projektin tutkijat ovat kirjoittaneet myös väitöskirjoja. Vuonna 2015 perustettiin englanninkielinen Global and transnational studies -maisteriohjelma, jonka opetus liittyy tiiviisti tutkimusryhmässä tehtävään tutkimukseen. Kuluneiden vuosien aikana Alasuutari on nimetty kahdesti akatemiaprofessoriksi.

KOMMENTOI

KOMMENTOI JULKAISUA