”Antiikin Roomassa isän hyvä maine ja arvostettu suku merkitsivät tyttärelle arvokasta poliittista pääomaa, joka paitsi oli houkutteleva piirre avioliittomarkkinoilla, myös auttoi selviytymään henkilökohtaisten kriisien yli.”

Alustus! Analysoin tässä alustuksessa Domitia Longinan poliittista merkitystä ennen kaikkea tämän sukutaustaa vasten. Mitkä tekijät vaikuttivat Domitia Longinan asemaan Flaviusten keisaridynastiassa ja takasivat hänen arvostuksensa jatkumisen myös tyrannina murhatun aviopuolisonsa Domitianuksen jälkeen?

Antiikin Roomassa naisilla ei ollut pääsyä poliittisiin virkoihin, mutta he saattoivat saavuttaa vaikutusvaltaa henkilökohtaisen omaisuuden tai sukulaissuhteiden kautta. Domitia Longina on yksi esimerkki siitä, kuinka isän osakseen saama arvostus ja yhteiskunnalliset kontaktit saattoivat periytyä myös tyttärelle ja tehdä tästä poliittisesti arvokkaan liittolaisen.

Flaviusten keisaridynastian (69–96 jaa.) naiset ovat jääneet historiankirjoituksessa varsin vähälle huomiolle, vaikka he ovatkin edeltäjiään paremmin edustettuina numismatiikassa ja piirtokirjoituksissa. Antiikin auktorit ovat keskittyneet pääasiassa kahteen keisari Domitianusta lähimpänä olleeseen naiseen, hänen vaimoonsa Domitia Longinaan ja veljentyttäreen Julia Titiin, käyttäen heitä välineinä keisarin mustamaalaamisessa ja tämän salamurhan oikeuttamisessa. Kirjallisten lähteiden takaa on vaikeaa löytää todellista, yksilöllistä Domitiaa, koska kaikki hänen tekonsa esitetään peilinä tyranniksi leimatun aviomiehensä toiminnalle.

Domitia Longina syntyi Claudiuksen keisarikauden loppupuolella (n. 50–55 jaa.) sotapäällikkö Gnaeus Domitius Corbulon tyttäreksi. Isän suku ei kuulunut Rooman korkeimpaan eliittiin, mutta tällä oli kuitenkin omaisuutta ja yhteiskunnallisia kontakteja. Corbulo soti voitokkaasti Germaniassa paikallisia heimoja vastaan, mutta keisari Claudius pelkäsi tämän kansan parissa saavuttamaa suosiota ja pakotti vetäytymään. (Tac. Ann. 11.18.1–20.3) Claudiuksen käytös herätti närkästystä, ja kun Neron keisarikauden alussa v. 54 oli aika valita sotakomentaja, joka palauttaisi Armenian Rooman hallintaan, neuvonantajat valitsivat Corbulon. (Tac. Ann. 13.8.2)

Corbulon sotilaallinen maine kasvoi pitkässä sodassa Armeniassa parthialaisia vastaan, mutta tämän kansansuosio kuitenkin teki hänestä varteenotettavan kilpailijan Nerolle. Corbulo pakotettiin tekemään itsemurha v. 67 osallisuudesta Neron murhaa suunnitelleeseen Beneventumin salaliittoon. Domitia Longina oli tällöin jo naitettu kuuluisaan Plautiusten sukuun, joka myöskin oli saavuttanut sotilaallista menestystä; Domitian ensimmäinen aviomies oli Lucius Aelius Lamia Plautius Aelianus.

Poliittinen avioliitto molempien osapuolien hyödyksi

Neron kuolemaa seurasi lyhyt sisällissota, josta Vespasianus selviytyi voittajaksi ja nousi valtaistuimelle vuonna 69. Domitianus oli keisarin nuorempana poikana asemassa, jossa hänellä oli lähinnä seremoniallinen rooli keisarillisessa politiikassa; sen sijaan hänen vanhempi veljensä, Titus, toimi käytännössä isänsä kanssahallitsijana. Domitianus omistautui poliittisten velvollisuuksien sijasta lemmenseikkailuille maaseutuhuvilassaan Albassa, mutta valitsi naimisissa olevien rakastajattariensa joukosta vaimokseen Domitia Longinan v. 70. (Suet. Dom. 1.3; Cass. Dio 66.3.4) Corbulon saavuttama sotilaallinen maine ulottui hänen tyttäreensäkin; lisäksi Domitialla oli yhteyksiä keisari Neron murhaa suunnitelleisiin Pison ja Beneventumin salaliittolaisiin. Tämä auttoi Domitianusta omaksumaan sovittelevan roolin siinä missä Vespasianus ja Titus joutuivat kohtaamaan senaattoriluokan vastustusta heidän dynastisille suunnitelmilleen.

Avioitumalla Domitia Longinan kanssa Domitianus käytännössä ”nai ylöspäin”, sillä Domitia kuului äitinsä Cassia Longinan puolelta vanhaan ja arvostettuun senaattorisukuun, kun taas hänen oma sukunsa Flaviukset olivat taustaltaan ritarisäätyisiä nousukkaita. Todennäköisesti juuri Domitia Longinan sukutausta ja avioliitto Aelius Lamian kanssa olivat ne seikat, jotka kiinnittivät Domitianuksen huomion. Domitian nimi takasi tämän isän ystävien ja upseerien tuen; hänen puolellaan olivat myös salaliittoihin osallistuneet selviytyjät, jotka olivat palaamassa Roomaan Neron syrjäyttämisen jälkeen.

Avioliitto Domitianuksen kanssa oli myös Domitia Longinan kannalta hyödyksi: Tituksella ei ollut miespuolisia perillisiä, ja Tituksen kuoltua Domitianuksesta nuorempana veljenä tulisi keisari. Barbara Levick (2002) katsoo, että Domitianus mahdollisesti teki tietoisen siirron aloittamalla julkisesti suhteen omalla tahollaan naimisissa olleen Domitia Longinan kanssa. Näin Domitianus varmisti, että Aeliuksen ainoa kunniallinen tie ulos tilanteesta oli ottaa pikainen avioero – toinen vaihtoehto olisi ollut nostaa virallinen syyte keisarin poikaa vastaan. Toisin sanoen, Domitianus ei antanut perheelleen muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä hänen itsensä valitsema vaimoehdokas julkisen skandaalin uhalla, ja Aeliuksen ja tämän isän oli väistyttävä hallitsevan dynastian tieltä. Vastineeksi Aeliuksen isä sai poliittisia etuja korkeiden virkojen muodossa.

Vespasianuksen keisarikaudella Tituksella oli vanhempana veljenä isänsä kanssa miltei yhtäläinen valta, mutta Domitianus sai osalleen vain kunnianimiä vailla poliittisia velvollisuuksia. Vespasianuksen kuolema v. 79 ei muuttanut tilannetta: keisariksi noustuaan myöskään Titus ei osoittanut merkkejä halusta jakaa valtaansa veljensä kanssa, vaan salli tälle ainoastaan tavanomaisen konsulinviran. Lisäksi potentiaaliseksi kilpailijaksi Flaviusten suvun sisällä oli noussut Domitianuksen serkku Flavius Sabinus, Vespasianuksen vanhemman veljen poika, jolle Tituksen tytär Julia Titi oli naitettu. Vaikka Flavius Sabinuksella ja Julia Titillä ei ollutkaan vielä lapsia, tilannetta vaikeutti se, että Domitianuksen ja Domitia Longinan ainoa poika oli kuollut eikä uutta perillistä ollut tiedossa. Tituksen hallintokausi jäi kuitenkin lyhyeksi. Hän kuoli v. 81, ja keisarin poikana ja veljenä Domitianuksella oli kiistaton oikeus valtaistuimeen.

Jumalaksikorotetun prinssin äiti: Domitia Longina ja toive dynastian jatkuvuudesta

Pian keisariksi noustuaan Domitianus antoi vaimolleen arvonimen Augusta. Tämä oli feminiinimuoto Augustuksesta, merkityksenä ”kunnianarvoisa”. Sanana se periytyi tasavallan ajalta, jolloin sitä käytettiin jumalallisten tai pyhinä pidettyjen asioiden yhteydessä. Keisarillisena arvonimenä Augusta viittasi maalliseen valtaan sekä jumaluutta lähestyvään statukseen. Titus oli jo keisarikaudellaan tehnyt tyttärestään Julia Titistä Augustan, ja Domitiasta eteenpäin muodostui tavaksi myöntää tämä arvonimi hallitsevan keisarin vaimolle. Samalla Domitianus myös korotti jumalaksi poikansa, joka oli syntynyt noin vuonna 73, mutta kuollut jo ennen Domitianuksen keisarikautta.

Dynastinen propaganda nousee voimakkaasti esille jo ensimmäisissä Domitianuksen lyöttämissä kolikoissa erityisesti keisariparin kuolleen pojan kautta, joka korotettiin jumalaksi nimellä divus Caesar imperatoris Domitiani filius. Tämän lisäksi myös Domitia Longina sai arvonimen divi Caesaris mater. Tämä tekee Domitiasta ainoan keisarinnan, jota tiedetään kunnioitetun hänen elinaikanaan divuksen äitinä. Tällä arvonimellä oli tärkeitä dynastisia ja poliittisia implikaatioita, sillä jos Domitia oli kyennyt jo synnyttämään yhden miespuolisen perijän, hän toivottavasti pystyisi siihen myös tulevaisuudessa ja varmistaisi näin Flaviusten dynastian jatkumisen.

Domitianus eliminoi nopeasti Flavius Sabinuksen sekä tämän kannattajia, mikä jätti Julia Titin leskeksi, jota oli enää mahdoton naittaa: Domitianuksen ei kannattanut nostaa itselleen toista kilpailijaa Flavius Sabinuksen tilalle. Tästä Domitianus sai idean mennä itse naimisiin Julia Titin kanssa, sillä näin hän estäisi tämän muodostumisen vaaraksi. Suunnitelma vaati pääsyä eroon Domitia Longinasta: hedelmättömyyden nojalla avioliittoa ei voinut tehdä tyhjäksi, sillä Domitia oli todistettavasti synnyttänyt yhden pojan. Niinpä Domitiaa syytettiinkin aviorikoksesta näyttelijä Parisin kanssa, mikä mahdollisti hänen lähettämisensä maanpakoon n. 83–84.

Domitianuksen suhde Julia Titin kanssa ei nähtävästi kuitenkaan onnistunut, sillä Domitia palasi pian keisarilliseen palatsiin ”kansan vaatimuksesta”. (Suet. Dom. 3.1; Cass. Dio 67.3.1–2) Domitia Longinalla oli yhä ystäviä ja suojelijoita Roomassa, ja epäilemättä monet näistä olivat myös hyötyneet hänen avioliitostaan keisarin kanssa. Julia Titi kuoli n. 89–90, ja huhujen mukaan syynä tähän oli se, että Domitianus oli pakottanut tämän abortoimaan heidän yhteisen lapsensa. (Suet. Dom. 22) Monet historiantutkijat ovat epäilleet tarinan todenperäisyyttä: abortti olisi ollut järjetön ratkaisu tilanteessa, jossa Domitianukselle oli välttämätöntä saada perillinen dynastisen vallan jatkumisen varmistamiseksi.

Tyranninsurmaajasta tiilitehtailijaksi: Domitia Longina Flaviusten jälkeen

Kirjallisen tradition mukaan Domitia Longina oli yksi salaliittolaisista, jotka murhasivat keisari Domitianuksen vuonna 96. Joukko keisarin ystäviä ja vapautettuja puukotti hänet kuoliaaksi hänen omassa makuuhuoneessaan keisarillisessa palatsissa 18. syyskuuta. (Cass. Dio 67.15; Suet. Dom. 14.1) Domitian motiivina miehensä surmaamiseen saattoi olla huoli hänen omasta turvallisuudestaan, mihin antiikin auktorit viittaavat. Sen jälkeen, kun Domitia oli epäonnistunut tuottamaan tulevan perijän Flaviusten dynastialle, hänen asemansa hovissa saattoi olla vaakalaudalla.

Domitianus oli jo murhauttanut omia sukulaisiaan ja huhujen mukaan hän oli tehnyt listan henkilöistä, joiden halusi kuolevan. Domitian osallistumisella salaliittoon saattoi olla myös poliittisia motiiveja: sympatiat hänen omaa säätyään, senaattorisäätyä, kohtaan, joka oli tyytymätön Domitianukseen. Koska Domitianus oli vainonnut Rooman yläluokkaa ja osoittanut enenevässä määrin epävakaata ja suuruudenhullua käytöstä, hänet nähtiin tyrannina. Kirjallisessa narratiivissa Domitian roolille ei jää vaihtoehtoa: hänen oli oltava joko tyrannille uskollinen vaimo ja itsekin siis syyllinen, tai osallisena tämän murhaan ja vapautua näin epäilyksistä.

Domitianuksen murhan jälkeen kirjalliset lähteet vaikenevat hänen vaimonsa kohtalosta. Epigrafiset ja visuaaliset todisteet kuitenkin antavat muutamia viitteitä Domitia Longinan elämästä sen jälkeen, kun hän oli menettänyt asemansa keisarillisessa hovissa ja vetäytynyt julkisesta elämästä. Domitia Longinan väitetty osallisuus suunnitelmaan syrjäyttää Domitianus varmisti sen, että häntä edelleen kunnioitettiin muotokuvilla jopa Domitianuksen damnatio memoriaen jälkeen. Damnatio memoriae, ”muiston kiroaminen”, oli postuumi häpeärangaistus, jonka Rooman senaatti saattoi langettaa valtiota vastaan raskaasti rikkoneille. Tuomitun etunimeä ei saanut enää käyttää suvussa, hänen nimensä oli poistettava kaikista piirtokirjoituksista ja muotokuvansa tuhottava.

Domitianuksen kuoleman jälkeen valmistetuista Domitia Longinan muotokuvista puuttuu varhaisempiin muotokuvatyyppeihin kuulunut diadeemi, mikä viittaa siihen, että häntä ei esitetty niissä enää Augustan roolissa. Muotokuvat todistavat kuitenkin siitä, että Domitia säilytti arvostetun aseman seuraavan keisaridynastian kaudellakin. Roomassa Museo Nazionalen kokoelmissa oleva muotokuvapää on yksi parhaiten säilyneistä Domitian kolmannen ja viimeisen tyypin muotokuvista (Kuva 1). Vaikka Domitian kasvonpiirteet ovat edelleen hienoisesti idealisoidut, niissä näkyy tässä vaiheessa selviä iän merkkejä.

Epigrafinen todistusaineisto viittaa siihen, että Domitialla oli elinaikanaan omaisuutta Puteolissa ja Peltuinumissa sekä tiilituotantoa Gabiin lähellä. Tiilileimojen ja piirtokirjoitusten perusteella Domitia Longinan kuolema voidaan ajoittaa vuosien 126 ja 140 välille. Domitian kuoleman jälkeen yksi hänen vapautetuistaan, Gnaeus Domitius Polycarpus, ja tämän vaimo Domitia Europe rahoittivat Gabiin kaupungin maalle temppelin, joka oli omistettu heidän entisen emäntänsä ja tämän perheen muistolle. Temppelin fasadiin kuuluneeseen palkkiin tehdyssä omistuspiirtokirjoituksessa (CIL 14.2795) Domitiasta käytetään nimitystä ”Domitia Augusta, Gnaeus Domitius Corbulon tytär”. Piirtokirjoitus tekee selväksi, että myös kuolemansa jälkeen Domitiaa kunnioitettiin Augustana ja aivan erityisesti maineikkaan sukunsa jäsenenä.

Gabiin templumista löydettiin arkeologisissa kaivauksissa v. 1792 rintakuva, jonka on arveltu esittävän yhtä Domitian äidinpuoleisista esivanhemmista, tyranninsurmaaja Cassius Longinusta. Tämä oli yksi salaliittolaisista, jotka surmasivat Julius Caesarin v. 44 eaa. Temppelin kontekstissa Cassiuksen muotokuvan esillepano korostaa ideologista yhteyttä Domitian ja hänen tasavaltakautisen esi-isänsä välillä. Molemmat olivat osallisina salaliittoihin, jotka kulminoituivat senaattorisäätyisen opposition tyranneiksi leimaamien hallitsijoiden surmaamiseen. Näin ollen Domitialle omistettu muistomerkki Gabiissa saattoi myös implisiittisesti antaa tunnustusta hänen osallisuudelleen suunnitelmassa murhata Domitianus. Domitialle Gabiissa annettu kunnianosoitus on myös merkittävä siinä mielessä, että se implisiittisesti vertaa häntä naisten sijasta menneisyyden sankarillisiin miehiin.

Domitia Longina on esimerkki siitä, kuinka arvostettu sukutausta oli antiikin Roomassa usein myös naiselle hyödyksi ja turvaksi. Senaattorisäätyinen Domitia, jonka nimi takasi suurta kansansuosiota nauttineen isänsä, Corbulon, kannattajien tuen, oli Domitianukselle poliittisesti hyödyllinen naimakauppa. Domitian kautta Flaviusten keisariperhe pystyi myös tekemään julkisesti pesäeroa pahamaineiseen keisari Neroon, sillä Corbulo oli ollut yksi Neron uhreista. Vaikka keisariparin pojan kuolema ja epäonnistuminen uuden perillisen tuottamisessa, syyte aviorikoksesta sekä Domitianuksen suhde veljentyttärensä kanssa olivat vähällä johtaa Domitian syrjäyttämiseen keisarillisesta hovista, Corbulolle lojaalit ystävät ja kannattajat tekivät tämän tyttärestäkin liian arvokkaan henkilön eliminoitavaksi. Domitianuksen kuoleman jälkeen Domitia vetäytyi hovista viettämään yksityistä elämää maaomaisuutensa turvin, mutta vielä seuraavan keisaridynastian kaudellakin häntä kunnioitettiin muotokuvilla, mahdollisesti arvostuksena osallisuudesta Domitianuksen murhaan. Vielä viimeisenä muistomerkkinä Domitialle ja tämän suvulle Gabiissa omistettu temppeli osoittaa, kuinka arvostettu hän oli loppuun asti ”Corbulon tyttärenä”.

Kirjallisuutta:

Bengtson, H. 1979: Die Flavier. Vespasian, Titus, Domitian. Geschichte eines römischen Kaiserhauses. München: Beck.

Cenerini, F. 2009: Dive e donne. Mogli, madri, figlie e sorelle degli imperatori romani da Augusto a Commodo. Imola: Angelini.

Chausson, F. 2003: ’Domitia Longina. Reconsidération d’un destin impérial’. Journal des Savants 1, 101–129.

CIL = Corpus Inscriptionum Latinarum.

Freisenbruch, A. 2010: The first ladies of Rome: the women behind the Caesars. London: Vintage Books.

Jones, B. W. 1993: The Emperor Domitian. London: Routledge.

Levick, B. 2002: ’Corbulo’s daughter’. Greece & Rome 49.2, 199–211.

RIC II.1² = I. A. Carradice & T. V. Buttrey 2007: Roman imperial coinage Vol. 2 Pt. 1. 2. fully rev. ed. London: Spink.

Southern, P. 1997: Domitian: tragic tyrant. London: Routledge.

Syme, R. 1970: ’Domitus Corbulo’. Journal of Roman Studies 60, 27–39.

Temporini, H. & G. Vitzthum (Hrsg.) 2002: Die Kaiserinnen Roms. Von Livia bis Theodora. München: Beck.

Varner, E. R. 1985: ’Domitia Longina and the politics of portraiture’. American Journal of Archaeology 99, 187–206.

Vinson, M. P. 1989: ’Domitia Longina, Julia Titi and the literary tradition’. Historia 38, 431–450.