”Käyttäytymisen muuttamisen tuominen erillisenä argumenttina yhteiskuntapolitiikkaan ilman yhtäaikaisia rakenteellisia muutoksia sekä ilman virkamiesten asenteiden muutosta on arveluttavaa. Se leviää helposti maasta toiseen taloustieteilijöiden ja lakimiesten levittämänä, kuten tähän asti on tapahtunut. Sosiaalipolitiikan yhteydessä se voi saada aikaan väärinkäytettynä negatiivisia kokonaisvaikutuksia.”
Alustus! Lontoon School of Economics and Political Science on yhteiskuntatieteellisen opetuksen kulmakivi Britanniassa. Tähän yliopistoon kuuluu myös sosiaalipolitiikan Grand Old Manin, Richard Titmuksen, sosiaalipolitiikan oppituoli. Tämän viran haltijana on toiminut pitkään Julian Le Grand, joka on jäämässä eläkkeelle. Lukuvuonna 2014–2015 hänen opetuksensa keskeisenä aiheena on ollut ”Behavioural Public Policy”, käyttäytymisen yhteiskuntapolitiikka, uusi aihe oppiaineen historiassa.
Käyttäytymisen ohjailun perusta psykologiassa ja taloustieteessä
Vuodesta 2010 noudatetun brittihallituksen Big Society -ohjelman mukaan valtiota on saatava pienennettyä ja huomiota kiinnitettyä enemmän kansalaisyhteiskunnan valtaistamisen suuntaan. On tehtävä tilaa kansalaisyhteiskunnan omalle toiminnalle, suosittava yhteiskunnallisia yrityksiä ja siirrettävä niin paljon julkisia palveluja muiden yhteiskunnallisten toimintojen hoidettaviksi kuin mahdollista (Koskiaho 2014).
Tähän toimintaan tarvitaan julkisen sektorin harjoittamaa työntöapua. On houkuteltava, työnnettävä, rohkaistava ja kannustettava ihmisiä toimimaan siten kuin hallitus haluaa heidän toimivan. Tämä rohkaisupolitiikka, nudgepolitiikka, ammentaa perusideansa behaviorismista ja erityisesti käyttäytymisen taloustieteestä, jota on erityisesti amerikkalaisin voimin kehitetty 1990-luvulta alkaen. Yleiseen tietoisuuteen se roihahti kuitenkin vasta 2008 (Thaler ja Sunstein 2008 ).
Käyttäytymisen taloustieteessä keskitytään korkeamman auktoriteettitason intentioiden toteutumiseen työntekijöiden, asiakkaitten, potilaiden tai kuluttajien käyttäytymisessä. Rohkaisemalla ja lievästi painostamalla saadaan esimerkiksi työntekijä toteuttamaan niitä intentioita, joita ylempi taso haluaa. On kyse pehmeästä paternalismista (Conly 2013, Kahneman 2011). Amerikkalaiset tutkijat lisäävät eteen vielä liitteen libertaristinen, jolloin ymmärretään rohkaisemisen kohdistuvan yhteisön jäseniin. ”Me” pidämme huolta toisistamme kuten norsuemo työntäessään kärsällään poikastaan edellään. Tämä visio on toteutettu amerikkalaisten alan ”gurujen”, Thalerin ja Sunsteinin, Nudge-kirjan (2008) kannessa kuvaamassa pehmeän paternalismin ydintä. Psykologisia käyttäytymisen muutoksen aikaansaamisen ideoita toteutetaan taloudellisin intentioin. Liiketaloustieteessä halutaan valloittaa markkinoita ja julkisessa taloudessa säästää varoja eli tehostaa toimintaa. Behavioristinen taloustiede onkin yksi uusliberalistisen taloustieteen osa.
Mainitussa Le Grandin opetuksessa tavoitteena on tutkia käyttäytymisen muutokseen johtavia tapoja yhteiskuntapolitiikassa. Ensimmäinen osa kurssista perehdyttää julkisen sektorin työntekijöiden, lääkäreiden, opettajien ja sosiaalityöntekijöiden, motivaatioon huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla potilaistaan, oppilaistaan tai asiakkaistaan. Mikä on professionalismin ja julkisten palvelujen eetoksen suhde? Pitääkö palkita tai rangaista työntekijöitä suoritusten mukaan? Näillä kysymyksillä Le Grand luonnehtii opetustaan käyttäytymisen yhteiskuntapolitiikasta.
Toisessa osassa lontoolaista käyttäytymisen yhteiskuntapolitiikan kurssia perehdytään yksilöiden ja kotitalouksien käyttäytymisen muuttamisen tapoihin kiinnittäen huomiota sellaisiin kysymyksiin kuin tupakointi, ylipaino ja ympäristö. Nämä ovatkin ne tyypillisimmät esimerkit, joita käytetään amerikkalaisessa käyttäytymisen taloustieteessä, jossa on hyvin tekninen pohjavire julkisen ja kansalaisten välisestä suhteesta (Norman 2014).
Le Grand kysyy, miten ihmiset voidaan saada lopettamaan tupakointi tai harjoittamaan enemmän liikuntaa taikka vähentämään haitallisia päästöjä lämmityksessä. Britanniassa keskuslämmityksen sijasta hiilellä lämmitettävät uunit ovat edelleen yleisiä asunnoissa ja päästöjä syntyy. Ihmiset voivat itse suoraan vaikuttaa päästöihin lämmittäessään. Pitäisikö ryhtyä rankaiseviin toimenpiteisiin vai positiivisten kiihokkeiden, kuten rahapalkintojen tarjoamiseen vai rohkaisupolitiikalla muuttamaan ns. valinta-arkkitehtuuria, Le Grand kysyy.
Onkohan yhteiskunnan valinta-arkkitehtuuri kunnossa? Onko asukkailla todellisia mahdollisuuksia muuttaa lämmitystapojaan jossakin kaupunginosassa, sitä voidaan epäillä. Valinta-arkkitehtuurilla tarkoitetaan käyttäytymisen taloustieteessä niitä vaihtoehtoja, joita yleensä tarjotaan kansalaisille. Oletus on, että ihmisillä on haitallisia tapoja, jotka seuraavat heitä ajan myötä. Tätä kutsutaan heuristiikaksi. Haitallisesta heuristiikasta pitäisi päästä pois ja muuntaa negatiivinen heuristiikka positiiviseksi (Kahneman 2011).
Le Grand esittää lopuksi kysymyksen, pitääkö käyttäytymiseen puuttua ollenkaan, jos käyttäytymisen ylhäältä päin katsotut haitat ja harmit tulevat koskemaan vain ihmisiä itseään näiden tehdessä valintojaan ja toimiessaan oman tahtonsa mukaisesti. Näin päädytään väistämättä rohkaisupolitiikan filosofisiin kytkentöihin.
Nudgetartunta
Monet yhteiskunnalliset innovaatiot, kuten käyttäytymisen yhteiskuntapolitiikka, ovat syntyneet siten, että amerikkalaiset ovat ensin kehitelleet niitä soveltaen käytäntöön ideoitaan ja sitten britit ovat tarttuneet ideoihin ja tuoneet ne Eurooppaan. Behaviorismilla on myös vanhat eurooppalaiset juurensa mutta juuri tällaisessa talouden ja käyttäytymisen yhdistämisessä yhteiskunnan sääntelytarkoituksiin amerikkalaiset ovat kehittäneet uuden version, joka on lähtenyt kiertämään englanninkielisiin maihin ja sitten muualle.
Brittien pääministeri Cameron sai ”nudgetartunnan” suoraan presidentti Obamalta ja sovelsi sitä heti Britanniaan valtaan astuttuaan 2010. Molempiin maihin nämä valtiojohtajat perustivat erityiset ”nudgeyksiköt”, joiden tarkoituksena oli alun perin edistää juuri kansalaisten käyttäytymiseen vaikuttamista pehmeän paternalismin keinoin käyttäen rohkaisupolitiikan valinta-arkkitehtuuria.
Brittien Nudge Unit -yksikön tehtävänä oli ideoida kansalaisten erilaisen haitallisen kulutuskäyttäytymisen suitsemismalleja, jätteiden kierrätystä ja energian kulutuksen vähentämistä osana valtionhallintoa. Sen toimintaa piti laajentaa terveydenhoitoon ja sosiaalipalveluihin (Quigley 2013). Big Society –politiikan mukaisesti nimensä muuttanut The Behavioural Insights Team siirrettiin kuitenkin pois hallinnosta jo 2013. Siitä tuli valtion, sen entisten työntekijöiden ja Nesta-yhtiön omistama kumppanuusyritys. Se toimii ajatuspajan tapaisesti kehittäen nudgepolitiikkaa maailmanlaajuisesti julkisen sektorin ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden hyväksi (ks. tarkemmin The Behavioural Insights Team).
Nudgepolitiikka on tunnustettu eri puolueiden politiikassa tärkeäksi keinoksi. Finanssiyritykset ovat myös kokeneet sen omaksi keinokseen. On meneillään lisäeläke-etuuksien ottoon houkutteleva kampanja ja nuoriin kohdistuva rohkaisutoiminta, jolla pyritään saamaan nuoret säästämään tulevaa eläkettään varten (Norman 2014).
Le Grand on auttanut hallitusta tutkimustoiminnallaan. Amerikkalaisen esikuvan mukaisesti hän on ryhmineen tutkinut esimerkiksi adoptoitujen lasten ylipainoisuutta ja havainnut, että adoptioäitien ja — lasten ylipainoisuudella on yhteyksiä (Costa-Font ym. 2015). Niinpä tällaiset perheet ovat nudgepolitiikan oiva kohde.
Behavioural Science -tartunta on levinnyt ensinnä englanninkieliseen tiedemaailmaan mutta myös muualle. Pohjoismaista tanskalaiset taloustieteilijät ovat perustaneet Roskilden yliopistoon nudgepolitiikan tutkimusyksikön ja -verkoston. Kööpenhaminan yliopistossa on myös käyttäytymisen taloustieteen opetusta. Hollantilaiset ovat kiinnostuneet tästä uudesta suunnasta. Maailmanpankki on puuhaamassa myös käyttäytymisen taloustieteen nostamista esille ja EU:n piirissäkin näyttää olevan kiinnostusta. Puuhataan myös eurooppalaista nudge-tutkijoiden verkostoa. Käyttäytymisen taloustiede luetaan jo taloustieteen valtavirtaan ainakin USA:ssa ja Britanniassa (Oliver 2013 ja Shafir 2013).
Entä Suomi?
Suomeen yhteiskuntapolitiikan käytännön muutostuulet näyttävän tulevan valtiovarainministeriön välityksellä. Näin tapahtui julkisten palvelujen markkinoistamisen osalta (Koskiaho 2008) ja näin näyttää tapahtuneen myös yhteiskuntapolitiikan kansalaisyhteiskunnallistamisen ja behavioristisen käänteen osalta (Koskiaho 2014). Valtiovarainministeriö on ollut kiinnostunut siitä, miten verotuksella voidaan vaikuttaa alkoholin, tupakan ja epäterveellisen ruoan kulutuksen vähentämiseen (Kotakorpi 2010) eli siis siitä, miten paternalistisin keinoin sysätään kansalaiset oikealle käyttäytymisen tielle. Esimerkiksi toteutetulla ns. makeisverolla pyritään Suomessa epäsuotavan kulutuksen ohjailuun.
Suomessa on jo ainakin pari vuosikymmentä harjoitettu ns. aktiivista sosiaalipolitiikkaa. Aktiivinen viittaa juuri kansalaisten aktivoimiseen. Saksalaisen ja tanskalaisen esikuvan mukaan aktiivista sosiaalipolitiikkaa alettiin harjoittaa työvoimapolitiikassa. Kun työt loppuivat ja syntyi pysyvää työttömyyttä, havahduttiin parantamaan työttömien työkelpoisuutta sen sijaan, että olisi keskitytty hankkimaan enemmän työtä vanhan teollisen työn loppuessa ja rakenteiden kaatuessa 1990-luvulla. Siitä asti aktiivinen työvoimapolitiikka on ollut voimissaan taloudellisten kriisien toistuessa ja rakennemuutoksen seuratessa toinen toistaan. Työhön rohkaisemisesta on tullut pysyvä keino monessa maassa ja myös Suomessa.
2010-luvun ideoita on ottaa myös markkinatoimijat työnantajina mukaan pehmeään paternalismiin. Työnantajia suostutellaan ja rohkaistaan ottamaan työntekijä palvelukseensa maksaen julkisista varoista osan palkasta. Idea on tullut Britannian työvoimapolitiikasta Eurooppaan ja levinnyt myös Suomeen.
Uusinta käytännön sosiaalipolitiikkaa edustava käsite on osallistava sosiaaliturva. Osallistaminen viittaa siihen, että harkinnanvaraisen sosiaaliturvan varassa elävät pitäisi saada aktivoitumaan ja osallistumaan oman toimeentulonsa suhteen. Sote-uudistuksen yhteydessä on toiminut osallistavaa sosiaaliturvaa koskeva sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä. Se on nyt saanut työnsä valmiiksi ja antanut raporttinsa ehdotuksineen (Osallistava sosiaaliturva 2015). Osallistaminen voidaan hyvin ymmärtää rohkaisupolitiikaksi, jossa kohteen tulisi tarttua hänelle tarjottuihin ehdotuksiin valinta-arkkitehtuurin mukaisesti. Kyseisessä raportissa rohkaiseminen on kätkeytynyt osaksi muuta toimenpidekokonaisuutta eikä sitä tarjota irrallisena tai paljaana, kuten amerikkalaisen käyttäytymisen taloustieteen sovelluksissa USA:ssa tai Britannian nudgepolitiikan suoraan käyttäytymiseen vaikuttavissa esityksissä.
Käyttäytymisen muuttamisen tuominen vahvana erillisenä argumenttina yhteiskuntapolitiikkaan ilman yhtäaikaisia rakenteellisia ja institutionaalisia muutoksia sekä ilman virkamiesten asenteiden muutosta on arveluttavaa. Se leviää helposti maasta toiseen taloustieteilijöiden ja lakimiesten levittämänä, kuten tähän asti on tapahtunut. Sosiaalipolitiikan yhteydessä se voi saada aikaan väärinkäytettynä hyvin negatiivisia kokonaisvaikutuksia.
Sosiaalipolitiikka ja yhteiskuntapolitiikka -oppiaineiden piirissä en ole vielä havainnut merkkejä suuresta behavioristisesta tutkimusinnostuksesta. Kansainvälisesti lainoppineet ja taloustieteilijät ovat innokkaimmin olleet liikkeellä. Näin on myös Tampereen yliopistossa. Käyttäytymisen taloustieteeseen viittaavia tutkimuksia ovat ainakin väitöskirjat verotuksen kansalaisia ohjailevasta vaikutuksesta (Kotakorpi 2007) sekä tuloverotuksen käyttäytymisvaikutuksista (Matikka 2014). Yliopistossa vierailee professori Lisa Adkins Newcastle Universitystä. Hänen tutkimusryhmänsä tekevät sekä kotimaassa että Suomessa arvioivaa sosiologista tutkimusta työttömien aktivoinnista. Työvoimapolitiikan onnistumisen ja epäonnistumisen tutkimus on Suomessa verraten yleistä mutta behavioristisen näkökulman mukaan ottaminen ei niinkään. Kannustinpolitiikkaa eli laajemmin rohkaisupolitiikkaa koskevasta aiheesta ovat väitelleet vuonna 2008 myös Liisa Björklund ja Elsa Keskitalo Helsingin yliopistossa (arviointia, ks. Koskiaho 2014). Kauppakorkeakouluissa näyttää talouden ja psykologian kytkennän opetus olevan myös Suomessa laajaa. Sen sijaan julkisen hallinnon harjoittamaan politiikkaan (policy), yhteiskuntapolitiikkaan, kytkentöjä ei vielä ole laajasti toisin kuin Britanniassa.
Kulttuurisen käänteen tarve
Sosiaalipolitiikan kannalta tarkastellen behaviorismin käytännön sovellukset vaikuttavat teknisluonteisilta ja kapeilta. Britit ovat kuitenkin *Big Society *–ohjelmaan sisältyvässä kehittämistyössä laventaneet näkökulmaa ja tällöin käyttäytymisen suitsiminen on jäämässä apurin eikä varsinaisen tavoitteen asemaan yhteiskuntapolitiikassa. Birminghamin yliopiston tutkimus- ja kehittämisprojektissa päähuomio on ollut paikallisten julkisten palveluiden muotoilun ja jakamisen mallien muuttamisessa rohkaisupolitiikan suuntaisiksi (Mangan ja Goodwin 2013). Tutkijat ovat sitä mieltä, että todellinen muutos syntyy vain kulttuurisen muutoksen myötä ei pinnallisin taikatempuin.
Väestön palvelutarpeen tyydyttäminen on hyvinvointivaltioideologian mukaan tapahtunut sääntelyn sekä palvelujen ja tukien jakamisen avulla. Hyvinvointivaltion viimeaikaisessa käänteessä on kysymys syvenevästä kansainvälisestä taloudellisesta riippuvuudesta, julkisen talouden kriisiytymisestä samanaikaisesti kun tarpeet lisääntyvät mutta myös uudet tekniset mahdollisuudet ovat laajenemassa. Jakovara eli se, miten paljon on jaettavaa julkisin varoin, ei kuitenkaan kasva samaa tahtia tarpeiden kanssa. Birminghamilaiset tutkijat hakevatkin uutta ymmärrystä hyvinvointivaltion käänteen haltuunotolle.
Tähän ongelmaan he hakevat vastausta myös käyttäytymiseen vaikuttamisen avulla. Tutkijat esittävät, että julkisia palveluita varten on tarpeen tehdä uusi (yhteiskunta)sopimus julkisen sektorin ja kansalaisten kesken uusista pelisäännöistä. Resurssien jakautumiseen on vaikutettava. Myös julkisen sektorin toimijoiden käyttäytymiseen on vaikutettava siten, että nämä toimijat, poliitikot ja virkamiehet, vähitellen ymmärtävät, että he työskentelevät yhteistyössä kansalaisten kanssa, ei sääntelijöinä eikä etuuksien jakajina kansalaisten yläpuolella vaan uuden sopimuksen mukaisesti heidän kanssaan yhteistyössä.
Myös sosiaalipolitiikan kohdeväestöön on vaikutettava rohkaisupolitiikalla, tutkijat toteavat. Kansalaisten on tartuttava mahdollisuuksiin, joita heille on tarjolla heidän oman elämänsä parantamiseksi. Mainittu kulttuurinen muutos tarkoittaa sitä, että yhteistyön, kumppanuuden, idea sisäistetään kaikkien yhteiskunnallisten toimijoiden kohdalla toimintaideaksi. Markkinat pyrkivät tällöin sosiaaliseen ja ympäristölliseen kestävyyteen yhdessä kansalaisten ja julkisen sektorin kanssa, samoin myös nämä kaksi muuta toimijaa.
Tällä tavoin ymmärrettynä amerikkalaisperäinen käyttäytymiseen vaikuttava talousajattelu kulkee pintavesissä, kun birminghamilaiset soutavat syvällä. Kulttuurinen muutos ja uusi sopimuskulttuuri ovat idealismia, toteavat kuitenkin monet kriitikot. Milloin voidaan odottaa, että markkinatoimijat luopuisivat vapaaehtoisesti voiton maksimointipyrkimyksistä, jotka ovat talousliberalismin kulmakiviä? Milloin taas voisi odottaa virkamiesten luopuvan vapaaehtoisesti sääntelevästä ja määräilevästä asenteestaan, jonka ajatellaan perustuvan lakeihin ja asetuksiin? Milloin voidaan olettaa kaikkien kansalaisten suostuvan oman etunsa ja kokonaisuuden hyväksi käyttäytymiseen vaikuttavaan ”holhoukseen”?
Käyttäytymisen politiikan kaksi merkitystä
Käyttäytymisen politiikkaa käytetään kahdessa merkityksessä. Ensinnä sitä toteutetaan alkuperäisessä amerikkalaisen taloustieteen behavioristisessa soveltamisessa pehmeänä paternalismina, joka voi olla käytännössä kovaakin manipulointia ulottuessaan kansalaisten käyttäytymisen sääntelyyn, jotta julkisen sektorin tai markkinoiden tavoitteet toteutuisivat. Toiseksi, laajemmassa merkityksessä sitä käytetään yhtenä keinona kulttuurisen muutoksen aikaansaamiseksi yhteiskunnallisissa instituutioissa, kansalaisten keskuudessa ja näiden yhteistoiminnassa.
Kritiikki USA:ssa, Britanniassa ja Australiassa, joihin alkuperäistä amerikkalaista mallia on toteutettu, kohdistuu pehmeän paternalismin suojissa tapahtuvaan mahdolliseen manipulaatioon (Evans, ei vuotta, Harrison ja Sanders 2014, Leggett 2014, Mols ym. 2015, White 2013). Sen teknisillä interventiokeinoilla saadaan aikaan vain lyhytaikaista käyttäytymisen muutosta, ihmisten arvot ja asenteet jäävät ennalleen. Yhteiskuntaan sen sijaan luodaan vain uutta kontrollijärjestelmää tällä keinoin, kriitikot epäilevät.
Esimerkiksi kulutusmarkkinoilla toimivat yrittäjät ovat jo kauan osanneet käyttää mainontaa ja asiakkaitten houkuttelua hyväkseen. Päivittäistavaramyymälät on organisoitu asiakkaita johdattelevan kulkujärjestelmän mukaan ja tavarat ovat esillä houkuttavuusjärjestyksessä. Kritiikin mukaan käyttäytymiseen tuijottaminen saa aikaan sen, että julkinen järjestelmä alkaa toimia samoin houkuttavuuskriteerein ohjatessaan kansalaisten elämää kuin päivittäistavarakauppa.
Kulttuurisen käänteen vaatimus on sen sijaan teknisiä temppuja suurempi haaste. Behaviorismia käytetään siinä apuna mutta pääpaino on toimijoiden arvojen ja asenteiden muutoksessa. Se liittyy keskusteluihin kestävästä yhteiskunnasta ja kumppanuuksien rakentamisesta, jotta kansalaisten tarpeita voitaisiin ratkoa yhteistoiminnalla eikä vain kuten nyt tehdään esimerkiksi julkisen sektorin ostaessa tarvitsemiaan palveluja muilta pelkän liiketaloudellisen suosituksen perusteella. Siinä markkinatoimijat ja kansalaisyhteiskunnalliset toimijat toisaalta alistetaan julkisen sektorin ”orjiksi” ja toisaalta niiden annetaan tehdä voittoa niin paljon kuin pystyvät veronmaksajien kustannuksella. Kansalaiset taas eivät voi vaikuttaa tähän prosessiin muuta kuin äänestämällä tai kieltäytymällä julkisista palveluista taikka yrittäen valintojen tekemisen kautta vaikuttaa tähän ”peliin”. Tästä syystä yhteiskuntapolitiikka ja sosiaalipolitiikka sen osana voi olla menossa arveluttaville teille, jos se alkaa painottaa vain ihmisten käyttäytymisen muutosta, erityisesti jos nämä ihmiset ovat sen toimenpiteiden kohteina. Sillä voi olla vain toimettomuutta edistävä vaikutus (Gwendolyn 2013). Unohdetaan, että piti muuttaa myös ympäröivää maailmaa, yhteiskunnallisia instituutioita ja niiden suhdetta kansalaisiin.
Kirjallisuus
Björklund, Liisa (2008). Kannustaminen ja moraali. Kannustamisen idea suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa 1990-luvulta alkaen. Systemaattisen teologian laitos. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Helsinki.
Conly, Sarah (2013). Against Autonomy. Justifying Coercive Paternalism. Cambridge University Press. Cambridge.
Costa-Font, Joan, Jofre-Bonet, Mireia ja Le Grand, Julian (2015). Vertical transmission of overweight: evidence from English adoptees. CEP Discussion Papers, CEPDP 1324. Centre for Economic Performance, London School of Economics and Political Science, London, UK.
Evans, Nick (ei vuotta). A ’nudge’ in the wrong direction. IPA Review Article. Institute for Political Affairs. Melbourne
Gwendolyn, Carpenter (2013). Nudging citizens towards social innovation? European Social Innovation Research. Blog 9.5.2013.
Harrison, Malcolm ja Sanders, Teela (2014). Social policies and social control. New perspectives on the ’not-so-big society’. Policy Press. Bristol.
Kahneman, Daniel (2011). Thinking, Fast and Slow. Allen Lane. London.
Keskitalo, Elsa (2008). Balancing Social Citizenship and New Paternalism. Finnish activation policy and street-level practice in a comparative perspective. Research Report 177. STAKES. Helsinki.
Koskiaho, Briitta (2008).Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa. Palvelutalous ja sosiaalipolitiikka Englannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Vastapaino. Tampere.
Koskiaho, Briitta (2014). Kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa etsimässä. Setlementtijulkaisuja 32. United Press Global. Tallinna.
Kotakorpi, Kaisa (2007). Essays on taxation and regulation. Tampereen yliopisto. Acta Universitatis Tamperensis 1269. Tampere.
Kotakorpi, Kaisa (2010). Näkökohtia alkoholin, tupakan ja epäterveellisten elintarvikkeiden verotuksesta. Tampereen yliopisto 20.9.2010.
Leggett, Will (2014). The politics of behavior change: nudge, neoliberalism and the state. Policy & Politics (January 2014) Vol. 42, Number 1, 3-19.
Le Grand, Julian (2014). Behavioural Public Policy. SA4F8 Half Unit. Information for the 2014/15 session. LSE 2014-15. London School of Economics and Political Science.
Mangan, Catherine ja Goodwin, Daniel (2013). Beyond “nudge”. Chapter 3. University of Birmingham. Institute of Local Government Studies. June 2013
Matikka, Tuomas (2014). Essays on behavioral responses to income taxes. VATT Publications. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Helsinki 2014.
Mols, Frank ym. (2015). Why a nudge is not enough: A social identity critique of governance by stealth. European Journal of Political Research. Vol 54, Issue 1, February 2015, 81-98.
Norman, Tessa (2014). Nudge theory: How behavioural economics is shaping financial services. Money Marketing 24.12.2014.
Oliver, Adam (ed.) (2013). Behavioural Public Policy. Cambridge University Press. Cambridge.
Quigley, Muireann (2013). Nudging for health: on public policy and designing choice architecture. Medical Law Review (Autumn 2013) 21 (4), 588-621.
Shafir, Eldar (ed.) (2013). The Behavioral Foundations of Public Policy. Princeton University Press. Princeton.
Thaler, Richard ja Sunstein, Cass (2008). Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth and Happiness. Yale University Press. New Haven.
White, Mark D. (2013). The Manipulation of Choice: Ethics and Libertarian Paternalism. Palgrave Macmillan. New York.
