Koululiikunnan tutkimusta on Suomessa tehty lähinnä liikuntapsykologian pohjalta. Liikuntakasvatuksen yliopistonlehtorit Tiina Kujala ja Liisa Hakala lähestyvät tutkimuksessaan koululiikuntaa uudesta näkökulmasta kansalaisuuden käsitteen kautta. Neljän viimeisimmän opetussuunnitelman avulla Hakala ja Kujala tutkivat, millaista kansalaisuutta koululiikunnan oletetaan tuottavan.

Koululiikunta ei ole mitä tahansa urheilua. Eron tekemisessä auttaa sportin käsite, johon sisältyy kaikenlainen kilpaurheilu, kunto- ja harrasteliikunta. Sportti oli isossa roolissa 1900-luvun alussa, kun Suomessa rakennettiin yhtenäistä kansakuntaa. Kansalaiskasvatus ja sportti ovat aina olleet tiukasti yhteydessä koululiikuntaan.

Hakala ja Kujalan mukaan liikunnanopetuksessa tuotetaan kulttuurikansalaisuutta, sillä koululiikunnan tärkeä tehtävä on ylläpitää suomalaista liikuntaperinnettä. Hiihdon ja yleisurheilun rinnalla nuorisokulttuurisille lajeille ei ole ollut tilaa. Ensi vuonna voimaan astuva uusi opetussuunnitelma antaa tilaisuuden siirtyä pois tiukasta lajivalikoimasta.

– Nyt on mahdollisuus miettiä, mitä kaikkea lumessa voi tehdä. Olisiko mahdollista mennä vaikka lumikenkäilemään? Kujala pohtii.

Hyvä työntekijä juoksee ja jumppaa

Koululiikunnan välittämä ihannekansalainen on Kujalan mukaan lähellä työelämän ihannetta. Isossa-Britanniassa kouluikäisiä tyttöjä käsittelevässä tutkimuksessa esiin nousivat keskiluokkaiset tytöt. Näiden tyttöjen elämään kuuluvat terveelliset elämäntavat, kielitaito, ulkonäkökeskeisyys ja pyrkimys akateemisiin opintoihin. Keskiluokkaisista tytöistä kasvaa työelämään päteviä kansalaisia, mutta ihanne vaatii toteutuakseen myös ne toiset tytöt. Toiseuden asemaan joutuvat usein maahanmuuttajataustaiset tai alempien sosiaaliryhmiin kuuluvat tytöt. Heillä ei välttämättä ole resursseja niiden asioiden tavoitteluun, joiden avulla on mahdollista kouliutua ihannetyöntekijäksi. Briteissä käsitys ihannekansalaisesta on siis keskiluokan muokkaama.

– Vaarana on, että sama ilmiö voimistuu myös Suomessa, jos eriarvoistuminen jatkuu nykyiseen malliin. Luotan kuitenkin Suomen tasa-arvoiseen peruskouluun.

Kujalan mukaan kasvattajien tekemä työ ei yksin riitä, mikäli yhteiskunta antaa jatkuvasti erilaista viestiä. Hän nostaa esimerkiksi Kauppalehden Päättäjän kalenteri -juttusarjan. Johtajien viikkosuunnitelmiin kuuluu olennaisena osana urheilu. Salille on mentävä vaikka kuudelta aamulla, jotta liikuntakiintiö täyttyy. Aktiivinen elämäntapa on menestyksen merkki. Siitä pääministeri Alexander Stubb on malliesimerkki.

Yrittäjyys on 90-luvun alusta lähtien ollut iso osa opetussuunnitelmia. Vaikka kaikista lapsista ei tulisikaan yrittäjiä elinkeinonharjoittajina, yritteliäisyyttä pidetään kaikille tärkeänä piirteenä. Elinikäisen oppimisen mantran mukaan itseään on kehitettävä jatkuvasti, jolloin työttömyyden riskit pienenevät. Yksilönvastuu työelämässä selviämisestä on lisääntynyt.

Opettajat eivät huomaa liikunnan syrjiviä rakenteita

Tampereen yliopiston naiskulttuuripäivillä keskusteltiin urheilun ja liikunnan syrjivistä käytännöistä. Nuorsiotutkimusverkoston tutkija Päivi Bergin mukaan yhteiskuntaluokan merkityksen liikkumiseen voi havaita jo nyt. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, onko lapsen mahdollista päästä harrastamaan liikuntaa urheiluseuroissa. Jo saavutettujen taitojen avulla kouluissa on mahdollisuus osallistua valinnaiseen liikunnanopetukseen. Ylimääräinen liikunta kertyy niille, jotka harrastavat liikuntaa myös vapaa-ajallaan.

Tiina Kujalan mukaan koululaiset ovat nykyään hyvin eritasoisia perusliikuntataidoiltaan. Juokseminen, kiipeäminen ja pallon heittäminen eivät enää ole itsestäänselviä taitoja, ja ääripäät liikuntataidoissa korostuvat.

– Sosiaalisella taustalla voi olla tekemistä asian kanssa. Kaikilla ei ole varaa osallistua urheiluseurojen toimintaan, Kujala sanoo.

Naiskulttuuripäivien paneelissa Jyväskylän yliopiston tutkija Marja Kokkonen oli huolissaan tulevista liikunnanopettajista. Kokkonen on liikunnanopettajia opettaessaan huomannut, että opiskelijat eivät tiedosta urheilun syrjiviä rakenteita. Tiina Kujala tunnistaa saman ongelman. Suomessa aihetta ei ole tutkittu, mutta Norjassa tehty tutkimus antaa tukea Kujalan ja Kokkosen huolelle. Haastattelujen mukaan vastavalmistuneet liikunnanopettajat halusivat päästä opettamaan lahjakkaita ja motivoituneita oppilaita. Kujala epäilee, että vahvan urheilutaustan takia liikunnanopettajat näkevät ihanteesta poikkeavat oppilaat helposti erityistoimenpiteitä vaativina tapauksina.

– On tärkeää hyväksyä nekin lapset, joita oman lajin löytäminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Tärkeämpää on kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan.

Yleisenä huolena onkin se, miten nuoret saataisiin ylipäätään liikkumaan enemmän. Mutta onko kaikista suomalaisista tehtävä hyviä liikuntakansalaisia? Tätä pohditiin Helsingin Sanomissa lihavien kuntosaleja käsittelevän jutun yhteydessä. Kujalalla on asiaan selvä näkökulma.

– Kyllä, mikäli liikuntakansalaisuus tarkoittaa sitä, että liikunnasta saa hyvää oloa. Ei kansantalouden tai kilpailukyvyn takia.

KOMMENTOI

KOMMENTOI JULKAISUA