”Yanis Varoufakisin The Global Minotaur -teoksen perimmäisenä tarkoituksena on selittää nykyistä talouskriisiä, mutta minotauros-metaforan kautta se tulee esittäneeksi myös muita väitteitä talouden ja politiikan historiasta.”

Alustus! Vuonna 2008 alkanut talouskriisi on poikinut runsaasti kirjallisuutta, jossa kriisin syitä ja olemusta on pyritty selittämään. Kreikkalaissyntyinen taloustieteilijä Yanis Varoufakis on kantanut kortensa kekoon vuonna 2011 ensimmäistä kertaa ilmestyneellä teoksellaan The Global Minoutar, joka ilmestyi vastikään suomeksi Tampereen yliopiston poikkitieteellisen käännösprojektin tuloksena nimellä Maailmantalouden Minotauros (2014). Teoksessaan Varoufakis pyrkii selittämään talouskriisin syitä hyödyntämällä kuuluisaa Kreetan Minotauroksen myyttiä metaforana.

Teos on lyhennetty ja popularisoitu versio laajemmasta, tieteellisestä julkaisusta, jonka hän on julkaissut kahden muun kirjoittajan kanssa aiemmin nimellä Modern Political Economics: Making Sense of the Post-modern World (2011). Tässä alustuksessa tarkastelemme Varoufakiksen käyttämää vertauskuvaa yhtäältä puhtaana metaforana ja toisaalta poliittisena siirtona. Vaikka teoksen perimmäinen tarkoitus onkin selittää nykyistä talouskriisiä, tulee se metaforansa kautta vaivihkaa esittäneeksi myös muita väitteitä talouden ja politiikan historiasta, joista tässä käydään läpi vain muutama. Käytämme apuna ns. uuden retoriikan klassikkoteoreetikon, Chaïm Perelmanin näkemyksiä metaforasta retorisena välineenä.

Minotauros mytologiassa ja taloudessa

Alkuperäisessä myytissä Kreetan kuningas Minos oli saanut meren jumala Poseidonilta suosion merkiksi mahtavan härän, jonka hän oli luvannut uhrata jumalten kunniaksi. Minos ei kuitenkaan pitänyt lupaustaan, jonka vuoksi jumalat rankaisivat häntä houkuttelemalla hänen vaimonsa sekaantumaan härkään. Niinpä syntyi olento, joka oli puoliksi härkä ja puoliksi ihminen: Minotauros. Häpeällinen peto piilotettiin kuningas Minoksen rakennuttamaan labyrinttiin. Minos hyödynsi petoa alistaakseen vihollisiaan ateenalaisia, joiden täytyi alistumisensa merkiksi luovuttaa säännöllisin väliajoin nuoria poikia ja tyttöjä Minotaurokselle syötäväksi.

Varoufakisin mukaan USA sai junailtua itselleen mieluisen globaalin talousjärjestelmän Bretton Woodsissa, kun maailmantaloutta järjesteltiin uudelleen toisen maailmansodan jäljiltä vuonna 1944. USA torppasi John Maynard Keynesin ehdotuksen globaalista ylijäämien kierrätysmekanismista siinä uskossa, että se itse hyötyisi sen puuttumisesta ikuisesti. Se kuitenkin rakensi toisen maailmansodan jälkeen itsensä, Saksan ja Japanin välille eräänlaisen kierrätysmekanismin, jossa se pumppasi omia ylijäämiään pääoman muodossa näihin maihin.

Vuoteen 1971 mennessä Bretton Woodsin järjestelmä ja USA:n silloinen johtava asema tulivat kuitenkin tiensä päähän, kun se ei enää kyennyt vaihtamaan dollareita kullaksi. Sen täytyi asemoida itsensä uudelleen. Lopputuloksena oli se, mitä Varoufakis kutsuu maailmantalouden Minotaurokseksi.

Maailmantalouden Minotauros on Varoufakisin esityksessä mekanismi, jolla USA pyrki velkaannuttuaan ja Bretton Woodsin kaaduttua rahoittamaan omat alijäämäänsä. Pääomavirtojen kääntämiseksi olisi ensinnä lisättävä amerikkalaisyritysten kilpailukykyä suhteessa japanilaisiin ja saksalaisiin kilpailijoihinsa, ja toiseksi säädettävä korkotasot sellaisiksi, että ne houkuttelisivat suuria määriä pääomaa Yhdysvaltoihin. Uusi suunnitelma onnistui, ja 1980-luvulta alkaen elettiin uudenlaista amerikkalaisen hegemonian aikaa. USA:lla oli minotaurosmekanismin turvin ainutlaatuinen mahdollisuus kasata itselleen kaksoisalijäämää, vähentää varakkaiden verotusta ja kasvattaa valtavasti puolustusmenojaan, ”nimenomaan alijäämäaseman ansiosta eikä siitä huolimatta”, kuten Varoufakis itse asian ilmaisee.

Maailma maksoi uhrilahjansa maailmantalouden Minotaurokselle pääoman muodossa, ei pakotettuna vaan vapaaehtoisesti. Se on eräänlainen käänteinen ylijäämien kierrätysmekanismi, jossa USA imee itseensä muun maailman ylijäämät ja kierrättää ne sitten ostamalla heidän tuotteitaan. Samalla se on USA:n päättäjien uhkarohkea valinta, jossa kaksoisalijäämät käännettiin sen omaksi eduksi muun maailman toimiessa maksumiehinä. Varoufakisin selitys vuoden 2008 kriisille on se, että maailmantalouden Minotauros järjestelmänä haavoittui, eikä maailma ole vieläkään toipunut siitä.

Minotauros metaforana

Chaïm Perelman halusi tuoda järjen takaisin retoriikan tutkimuksen keskiöön. Hänen argumentaatioteoriansa keskittyy siihen, miten arvopäätelmien hyvyyttä tai huonoutta voidaan arvioida järjenkäytön avulla (Summa 1996). Perelmanin (2007) mukaan argumentaatiossa tavoitteena on saada yleisön hyväksyntä. Hän jakaa argumentaatiotekniikat neljään ryhmään: kvasiloogisiin, dissosiatiivisiin, todellisuuden rakenteeseen nojaaviin sekä todellisuuden rakennetta luoviin argumentteihin. Metaforan Perelman sijoittaa edellä mainituista viimeiseen luokkaan, koska niiden avulla ”pyritään joko jäsentämään tuntematonta todellisuutta tai ottamaan siihen kantaa.”

Perelman määrittelee metaforan analogian kautta. Analogia on väite siitä, että ”a:n suhde b:hen jotenkin muistuttaa c:n suhdetta d:hen”, eli sen tehtävä on ”teeman valaiseminen perustan avulla”. Metafora puolestaan on ”teeman ja perustan sulautumisen tuloksena syntynyt tiivistynyt analogia”. Metaforan ymmärtäminen saattaa edellyttää analogian rekonstruoimista. Kun analogia on muotoa ”A:n suhde B:hen on kuten C:n suhde D:hen”, voi metafora olla jokin seuraavista: ”A:n D”, ”C:n B” tai ”A on C”. Varoufakisin metafora on ”maailmantalouden Minotauros”. Siten se on muotoa A:n D (tai C:n B, sillä ne ovat Perelmanin mukaan keskenään vaihdettavissa algebrallisen symmetrian nojalla).

Puuttuvat termit ovat B ja C. Varoufakis mainitsee, että historian tutkimuksessa Minotauroksen myyttiä on pidetty kertomuksena Kreetan poliittisesta ja taloudellisesta hegemoniasta Egeanmeren alueella. Hänen perusväitteensä on se, että USA dominoi maailmantaloutta samaan tapaan kuin Kreeta aikanaan (Minotauroksen hahmossa) dominoi Egeanmerta. Näin ollen on perusteltua rekonstruoida Varoufakisin metaforan perustana oleva analogia muodossa:

Maailmantalous on USA:lle sama kuin Egeanmeri on Minotaurokselle.

Edellä olevassa rekonstruktiossa palautettiin puuttuvat termit B (USA) ja C (Egeanmeri). Puuttuvat termit voitaisiin toki palauttaa toisinkin, riippuen siitä missä määrin maailmantalouden Minotauroksen ajatellaan olevan yhtä kuin USA. Edeltävällä tavoin määritellyn analogian perusteella voidaan kuitenkin esittää kaikki kolme mahdollista metaforaa:

Maailmantalouden Minotauros (A:n D)
Egeanmeren USA (C:n B)
Maailmantalous on Egeanmeri (A on C)

Kahta muuta analogiasta johdettua metaforaa tarkastelemalla voidaan löytää implisiittisiä vivahteita Varoufakisin ajattelun pohjana olevasta analogiasta. Kirjan nimi voisi periaatteessa olla mikä tahansa edellä esitetyistä kolmesta metaforasta ilman että kirjoittajan keskeinen väite siitä kärsisi. Toisen johdannaismetaforan (Egeanmeren USA) toimivuus edellyttää että yleisö hyväksyy premissinä ajatuksen siitä, että USA dominoi muuta maailmaa samalla tavalla kuin Kreeta aikanaan Egeanmerta. USA ei Varoufakisin esityksessä ollut mikään ajopuu Bretton Woodsin järjestelmän päättyessä, vaan se pyrki aktiivisesti kääntämään maailmantalouden suunnan hyödykseen. Esimerkiksi hänen provokatiivinen väitteensä siitä, että amerikkalaiset itse asiassa halusivat öljyn hinnan nousevan 1970-luvulla kuuluu hänen todellisuuden rakennetta luovaan argumentaatioonsa. Tässä mielessä öljykriisiä ei Varoufakisin mukaan tulisikaan pitää niinkään kriisinä, vaan maailmantalouden Minotauroksen kasvukipuina.

Kolmas johdannaismetafora (maailmantalous on Egeanmeri) puolestaan implikoi, että muu maailma on pelkästään toiminnan passiivinen objekti. Alkuperäisessä myytissä ateenalaiset joutuivat avuttomina tuomaan omia nuoriaan uhriksi pedolle. Varoufakisin kertomuksessa muut maat kykenivät vielä Bretton Woodsin aikaan tekemään vastaiskuja USA:n hegemoniapyrkimyksille. Maailmantalouden Minotauroksen aikakautta 1970-luvulta eteenpäin sen sijaan leimaa käsitys USA:n esteettömästä voittokulusta ja globaalista herruudesta aikana, jota on yleensä pidetty kaksinapaisena vaiheena maailman historiassa.

Varoufakisin mukaan myös kommunistiblokin sortuminen on viime kädessä selitettävissä Minotauroksella siten, että Itä-Euroopan maiden kumouksiin johtanut syöksykierre sai alkunsa 1970-luvulla aloitetusta korkotasojen nostosta. Maailmantalous on siis kuin Egeanmeri, jota peto voi vapaasti dominoida mielensä mukaan. Toisaalta voidaan huomauttaa myös, että kun maailmantalouden Minotaurokseen mekanismina kuuluu lähinnä USA, Saksan vetämä Eurooppa ja Japani, voidaan itse asiassa puhua ’kapitalistisen maailman talouden Minotauroksesta’.

Miksi juuri Minotauros?

Tieteessä ja argumentaatiossa käytetään paljon metaforia ja vertauskuvia. Kun metafora käsitetään Perelmanin tavoin todellisuuden rakennetta luovana argumenttina, voidaan pohtia, tekeekö kirjoittaja myös poliittisen teon valitessaan käytettävän metaforan. Varoufakis itse huomauttaa teoksessaan, että olisi voinut käyttää jotain toistakin metaforaa. Pölynimuri olisi hänen mukaansa riittänyt tuomaan esille Minotauroksen keskeisen piirteen maailmantalouden mekanismina: sen, että se imee itseensä sekä muun maailman pääomat että hyödykkeet. Hän toteaa teoksessaan kuitenkin aivan suoraan, että halusi tuoda esiin ilmiön ”petomaiset” ja ”mytologiset” aspektit. Teoksen suomenkielisen version julkaisutilaisuudessa Tampereella 25.8.2014 hän totesi pitävänsä siitä, miten myytin Minotauros on vanhempiensa likainen salaisuus samalla tavoin kuin se maailmantaloudessa on USA:n. Tämä ei olisi mahdollista imurivertauksen avulla.

Voidaan sanoa, että imuri olisi ollut liian eloton ja epädramaattinen teoksen poliittisia implikaatioita ajatellen, vaikka se olisikin ollut asiasisällöltään sama. Varoufakis pohjustaa väitettään maailmantalouden Minotauroksen luomisesta kapitalismiin nihkeästi suhtautuvalla historiallisella alustuksella, jossa hän päätyy muun muassa kysymään, ovatko ihmiset ”luovuttaneet tahtonsa liiaksi pääoman alamaisuuteen?” Metafora Minotauroksesta ponnistaa tältä pohjalta esittämään USA:n dominanssia epäimartelevassa valossa.

Varoufakisin esityksessä USA ja sen alaiset eri toimijat vaikuttavat kaikki toimivan rationaalisesti kohti samaa päämäärää, eli maailmantalouden Minotauroksen luomista Bretton Woodsin romahdettua. Metaforan voidaan sanoa pitävän sisällään myös ajatuksen eräänlaisesta kuningas Minoksesta, eli yksituumaisesta USA:sta, joka loi mekanismin omaksi hyödykseen. Minotauroksen valitseminen teoksen metaforaksi tuo siihen uusia ulottuvuuksia ja samalla luo uuden tavan tarkastella talouden ja politiikan historiallisia käänteitä.

Lähteet:

Perelman, Chaïm (2007). Retoriikan valtakunta. Suomentanut Leevi Lehto, 2. painos. Tampere: Vastapaino.

Summa, Hilkka (1996). Kolme näkökulmaa uuteen retoriikkaan. Burke, Perelman, Toulmin ja retoriikan kunnianpalautus. Teoksessa Palonen, Kari & Hilkka Summa (toim.), Pelkkää Retoriikkaa. Tutkimuksen ja Politiikan Retoriikat, 51–85. Tampere: Vastapaino.

Varoufakis, Yanis; Halevi, Joseph & Theocarakis, Nicholas J. (2011): Modern Political Economics: Making Sense of the Post-modern World. Routledge.

Varoufakis, Yanis (2014): Maailmantalouden Minotauros. Suomentanut Hannu Laurila & työryhmä. Tampere: Vastapaino.