Nosto! ”Sellainen näkökulma, että miettikää tilannetta, jossa aikamies alkaa puhumaan poneista intissä/salilla/saunaillassa/kalareissulla/isänsä kanssa/töissä…” (MuroBBS 9.2. 2012, ketju “My Little Pony: Friendship is Magic”)

Teknologia-aiheisen verkkosivuston keskusteluketjussa aiheena ovat ”bronyt”, My Little Pony –sarjaa fanittavat miehet.

Tampereen yliopiston journalismin, median ja viestinnän tutkimuskeskus COMETin tutkija Mikko Hautakangas on tutkinut brony-ilmiötä osana Pojat ja nuoret miehet mediakansalaisina -tutkimusprojektia. Tutkimuksessa kysytään, millaisia medioita pojat käyttävät, miten he arvottavat eri medioita, missä mieheksi kasvamiseen liittyviä tunteita työstetään ja miten nuoria miehiä mediakansalaisina puhutellaan.

Hautakankaan mukaan MuroBBS-viestiketjun keskustelija rajaa ja tiivistää kommentillaan hyvin sen, mitä ja millaisia paikkoja pidetään maskuliinisuuden oikeina alueina. Näille alueille epämiehekkäänä pidetty ponien fanittaminen ei sovi

”Poneihin ihastuminen ei ole enää normaalia. Vastaava irrationaalinen ihastuminen sopii lähinnä teineille, joiden aivokuoren hermosolumassa hakee muotoaan. Aikuisten miesten kohdalla vastaava toiminta on ällöä.” (MuroBBS:n keskustelusta)

Se, että My Little Pony: Ystävyyden taikaa -sarja on herättänyt tunteita ja saanut juuri aikuiset miehet samaistumaan sen hahmoihin ja teemoihin on ollut faniyhteisön ulkopuolisille yllättävää ja vaikea käsittää. Hautakankaan mukaan kyse on sukupuolesta; ponien fanittaminen koetaan nimenomaan miessukupuolen kannalta epäsopivaksi aiheeksi. Ponittajat ovat paitsi väärää sukupuolta myös väärän ikäisiä.

”—Piirretyn kohderyhmäksi ajateltiin 3–6-vuotiaat tytöt ja heidän äitinsä. Friendship is Magic alkoi levitä internetissä, ja se tavoitti odottamattoman yleisön, 15–30-vuotiaat miehet.” (HS, kulttuuri, 21.6.2012)

Ponittajat ovat kertoneet Hautakankaalle haastatteluissa, että ponit ovat tuoneet heille väriä ja iloa elämään. Ilo, värikkyys, ystävällisyys, avoimuus ja tunteikkuus kuvataan fanien kesken vapauttavina asioina, joita muualta miehille suunnatusta mediakulttuurista he eivät ole löytäneet. Samat syyt poneista tykkäämiseen toistuvat myös lehtien tekemissä haastatteluissa.

”Ohjelma eroaa muista nykyajan televisio-ohjelmista, jotka ovat täynnä koheltamista, kärsimystä ja väkivaltaa. Pidän poneissa positiivisuudesta, Karila sanoo.” (HS, kulttuuri, 21.6.2012)

Hautakangas kertoo, että ponien kautta miehet ovat pystyneet käsittelemään vaikeita asioita, kuten esimerkiksi masennusta. He ovat kuvanneet Hautakankaalle, kuinka miehille suunnatut pelit ovat synkkiä ja verkkomaailma kyyninen. Toisaalta kaiken pitäisi olla hauskaa ja viihdyttävää, jotta siihen olisi miehenä lupa tarttua. Ponien tuoman ilon kaltaiset tunteet he ovat kokeneet miehiltä kielletyksi alueeksi.

”Naisilla on lupa ilmaista söpöjä asioita ja samaistua niihin. He ovat ikään kuin kylläisiä niiden suhteen. Pojilla/miehillä sitä vastoin söpöt asiat on hyvin usein pitänyt tukahduttaa pois mielestä, joten niihin tunnetaan alitajuista vetovoimaa.” (MuroBBS, My Little Pony: Friendship is Magic)

Suomalaisessa kulttuurissa aikuisten, yleensä myös miesten, on sallittua pitää esimerkiksi Muumeista. Vaikka sarjaa ei enää aikuisena seuraisikaan, voivat muumiastiat ja -oheistuotteet täyttää aikuisenkin astiakaapin hyllyt ilman, että se herättää samanlaista epäluuloisuutta kuin poneista innostuminen. Muumeilla on vakiintunut asema suomalaisessa kulttuurissa toisin kuin poneilla. Muumit mielletään osaksi suomalaisuutta. Tällainen kansakuntaan liitetty emotionaalinen suhde voi selittää muumien laajempaa hyväksyttävyyttä, mutta ilman tätä näissä kahdessa ohjelmassa ei loppujen lopuksi ole paljonkaan eroa. Mikä on kulttuurisesti hyväksyttyä, on myös sopimuksenvaraista.

Hegemonisen maskuliinisuuden käsite on yksi tapa yrittää ymmärtää sitä, miksi miehet eivät saisi fanittaa söpöjä, pastellinsävyisiä, ystävyyden ja erilaisuuden hyväksymisen puolesta puhuvia poneja. Hegemonisen maskuliinisuuden ajatuksena on, että kulttuureissa elää jokin eniten oikeaksi kuviteltu tapa olla mies. Vaikka maskuliinisuuksia on monenlaisia, nämä muut maskuliinisuudet ovat alisteisessa asemassa kulloinkin valta-asemaa pitävälle maskuliinisuuden esittämisen tavalle.

Bronyjen kohdalla ilmenee ainakin se, miten “oikeanlaista maskuliinisuutta” ja sen rajoja pyritään erilaisten sanktioiden, kuten kiusaamisen, haukkumisen ja hyväksymättömyyden avulla kontrolloimaan.

Hautakankaan mukaan ponittajiin liittyvässä keskustelussa käy selkeästi ilmi se, millaisia piirteitä suomalaisen kulttuurin kontekstissa pidetään epämiehekkäinä. Näiden piirteiden kautta voidaan ymmärtää sitä, mikä vastaavasti nähdään miehekkäänä.

”— Miehen pitäisi istua saunassa ja juoda kaljaa. Jos olet erilainen, saat turpaasi.” (HS, kulttuuri, 21.6.2012)

Bronyt korostavat omassa puheessaan, että vaikka he fanittavat poneja, ovat he muuten täysin normaaleja miehiä: he käyvät salilla, ovat seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroja, ovat käyneet armeijan ja saattavat harrastaa ponien lisäksi esimerkiksi autoja. Hautakankaan mukaan tällaisella puheella rajataan sitä, mitä normaalin ajatellaan tarkoittavan. Bronyja onkin kritisoitu siitä, että he tulevat korostaneeksi normatiivisen maskuliinisuuden käsitettä todistelemalla omaa heterouttaan ja normaaliuttaan niillä kaikista kliseisimmillä maskuliinisuuden muodoilla.

Toisaalta ponien fanittaminen ei sodi ainoastaan sukupuolijärjestelmää, mutta myös laajemmin vallitsevaa sosiaalista järjestystä vastaan. Ponileikit eivät sovi aikuisille miehille, eivätkä naisille, joiden tulisi olla jatkuvasti tuottavia ja hyödyllisiä yhteiskunnan osia. Poneja fanittava nainen rikkoo kuitenkin vain sosiaalisen järjestyksen tuottamia konservatiivisia odotuksia, mies rikkoo lisäksi sukupuolijärjestelmän vaatimuksia. “Normaali”, kulttuurin hyväksymällä tavalla maskuliinisuuttaan toteuttava mies ei toisin sanoen käsittele tunteitaan poni-sarjan kautta ilman sanktioita. Bronyt ilmaisevat myös itse virallisella sivustollaan itseironisesti sen, että ponien fanittamisessa on kulttuurisesti jotakin outoa; “I just don’t know what went wrong”.

Maskuliinisuutta esitetään ja rakennetaan usein huumorin keinoin. Hautakankaan tutkimuksissa on ilmennyt, että huumori ja hauskuus määrittävät vahvasti miesten mediakulttuuria. Miehiä puhutellaan yleisimmin huumorilla, ja pojat seuraavat erityisesti medioita, jotka ovat hauskoja ja huvittavat.

Tähän viittaavat myös bronyjen tuntemukset siitä, että asioihin olisi oikeus tarttua vain silloin, kun ne ovat hauskoja. Vaikka ponittamisessa on mukana myös huumoria, ovat sarjan fanit kertoneet Hautakankaalle, ettei sarjaa seurata läpällä.

“—Haluan tähdentää, että se ei ole meille minkäänlainen vitsi. On täysin irrelevanttia, että kyse on poneista – tärkeämpää on se mitä ne edustavat.” (“Isojen poikien heppaleikit”, City-lehden verkkoversio, 8.7.2011)

Vaikka monimuotoisia maskuliinisuuden esityksiä löytyy mediakulttuurista paljon, palautuvat tavat, joilla poikia ja miehiä puhutellaan, ja joilla heistä puhutaan Hautakankaan mukaan yhä helposti perinteisiin uskomuksiin: pojat ovat poikia ja miehet eivät puhu tunteistaan. Hänen mukaansa tällaiset stereotypiat ovat huumoriin verhottuja väkivallan, tunneilmaisun ja seksuaalisuuden kontroillointikeinoja. Koska pojat vain vitsailevat, painivat ja keppostelevat, heidän ei ajatella puhuvan tunteistaan. Ja vaikka pojat puhuisivat vakavistakin asioista, niistä puhutaan usein huumorin läpi ja sen suojassa. Poikien tunnepuhetta ei aina osata tunnistaa.

Hautakankaan mukaan oletus siitä, etteivät miehet koskaan puhuisi tunteistaan vilpittömästi, ilman huumoria, on väärä. Hänen mielestään miesten vilpitön, läsnä oleva tunnepuhe on paljon yleisempää kuin usein uskotaankaan.

Poikien verkkokulttuuria tutkiessaan Hautakangas on huomannut, että erilaisilla keskustelupalstoilla pojat puhuvat omista kokemuksistaan, tunteistaan ja sukupuolestaan hyvin samanlaisilla tavoilla kuin tytöt. Myös pojat pohtivat seurusteluun, omaan kehoon, treenamiseen, pukeutumiseen ja tyyliin, sellaisiin asioihin liittyviä kysymyksiä, joita yleensä pidetään vain ”tyttöjen juttuina”. Tytöt ja pojat puhuvat tunteistaan vain eri alustoilla.

Tytöille ja naisille on esimerkiksi useita erilaisia naistenlehtiä, näiden lehtien nettikeskustelupalstoja ja erilaisia blogeja, joiden avulla työstetään kokemusta omasta sukupuolesta. Hautakankaan mukaan poikien tunnepuhetta taas löytyy esimerkiksi pelialueiden ja erilaisten harrastussivustojen keskustelualueilta ja niiden sosiaalisista piireistä. Pojat käyvät tunnepuhetta harrastusten parissa ja niiden kautta.

Miesten tunnepuhe ei ole yhtä selvästi julkisesti esillä kuin naisten. Naisten tunnepuhe täyttää kauppojen lehtihyllyt ja julkiset tilat, mutta miesten tunnepuhe piiloutuu verkon sosiaalisiin piireihin. Ehkä ponittajien tunnepuhe onkin noussut julkisuuteen näkyvämmin kuin mihin olemme tottuneet; ponittajat eivät pysy piilossa verkon keskustelualueilla vaan he pukeutuvat värikkäästi ja näyttävästi ponipukuihin ja valtaavat julkisia tiloja, kuten Finlandia-talossa järjestetyssä Crystal Fair -tapahtumassa. He kokoontuvat yhteen verkon ulkopuolella ja puhuvat ääneen kyllästymisestään mediakulttuurin synkkiin kuvastoihin, ja ihastelevat sitä, kuinka ponimiiteissä ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen ja saavat olla sellaisia kuin ovat.

“Friendship is Magic -sarjan fanikulttuuri on aidosti kirkkain valopilkku mihin olen apaattisessa internetissä törmännyt. Omalla kohdallani tämä sarja auttoi kääntämään maailmankuvani ylösalaisin. Kyynisyys sai jäädä, ja nyt pyrin elämään elämäni vaikuttaen kaikkiin ihmisiin mahdollisimman positiivisesti omalta osaltani – maailma on täynnä rakkautta, kaikesta huolimatta.” (“Isojen poikien heppaleikit”, City-lehden verkkoversio, 8.7.2011)

Hautakangas sanoo, että tässä mielessä maskuliinisuuden rajat ovat paljon tiukempia kuin feminiinisyyden. Vaikka yhteiskunnallisella ja tilastollisella tasolla tarkasteltuna miehiä suosittaisiinkin, ovat raamit, joiden sisälle on mahduttava ollakseen mies, hyvin kapeat.

– Toistaiseksi on ollut aika vähän puhetta siitä, kuinka erilaisia mieheyksiä pitäisi voida olla. Brony-esimerkkien kohdalla näkyy se, kuinka helppoa on hyvin luonnollisesti ja huomaamatta todeta, ettei jokin asia ole kovin miehekäs.

KOMMENTOI

KOMMENTOI JULKAISUA