Nosto! Sateenkaarinuoret eivät halua sitoutua ulkopuolelta nimettyihin identiteetteihin, ilmenee tutkija Riikka Taavetin joulukuussa julkaistavasta tutkimuksesta.

– Tutkimukseen osallistuneet nuoret saattavat kutsua itseään homoiksi, lesboiksi, transihmisiksi tai sukupuolettomiksi, mutta nimeäminen tehdään usein pakon edessä, jos joku sitä edellyttää. Nimeämistä ei koeta niin, että jes, vihdoin löysin nimen sille, mitä tunnen, kertoo Taavetti.

Nimeäminen saatetaan Taavetin mukaan kokea tarpeellisemmaksi silloin, kun oma identiteetti on niin sanotusti vähemmän tunnettu, kuten esimerkiksi sukupuolettomien tai aseksuaalien kohdalla.

Taavetin tutkimuksen nuoret toivovat myös entistä avoimempaa keskustelua ja ymmärrystä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Nuoret haluaisivat, että sateenkaariteemoista puhuttaisiin avoimesti jo lapsuudesta saakka sekä lapsille että näiden vanhemmille. Suurin osa tutkimuksen nuorista kuului seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Nuoret nostavat tutkimuksessa esille koulutuksen ja kasvatuksen merkityksen asenneilmapiirin muokkaamisessa. He toivovat, että moninaisuus ymmärrettäisiin positiiviseksi asiaksi, eikä poikkeavuudeksi.

Taavetin laadullinen tutkimus on toinen osa Seta ry:n ja Nuorisotutkimusseuran yhteisestä tutkimus- ja kehittämishankkeesta, Hyvinvoiva sateenkaarinuori. Hankkeen ensimmäisessä ja toisessa tutkimuksessa kartoitettiin nuorten hlbtiq-ihmisten hyvinvointia Suomessa. Hlbtiq-lyhenne viittaa homoihin, lesboihin, biseksuaaleihin, transihmisiin, intersukupuolisiin ja queer-ihmisiin.

Taavetti korostaa, että syrjintää kokevat nuoret tarvitsevat matalan kynnyksen kanavia, joista hakea apua. Ainoastaan nuoret eivät kamppaile identiteettikysymysten ja ympäristön paineen kanssa, vaan Taavetin mukaan myös heidän vanhempansa tarvitsevat tukea. Heille matalan kynnyksen apua on vielä vähemmän saatavilla.

– Usein voi käydä niin, että sellaisissa perheissä, joissa kipuillaan esimerkiksi sen kanssa, että lapsi on homo tai lesbo, nuori joutuu omien kokemustensa ja identiteettinsä selvittämisen lisäksi tukemaan vanhempiaan. Se on nuorelle raskas taakka. Vanhemmille on hyvin vähän paikkoja, joista hakea tukea ja puhua omista tunteistaan.

Valtakunnallisen Sinuiksi-tuki- ja neuvontapalvelun toiminnanjohtaja Mikko Väisäsen mukaan vanhemmat ovat yksi heidän palvelunsa kohderyhmistä. Sinuiksi-palvelu tarjoaa vanhemmille keskusteluapua uuden tilanteen kohtaamisessa. Väisänen kertoo, että usein vanhempien päällimmäisenä huolenaiheena on se, miten muut suhtautuvat lapsen seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiin. Vanhempien huolena on myös se, kuinka he osaisivat tukea lastaan olemaan oma itsensä.

Pääosin vanhemmat ovat Väisäsen mukaan ylpeitä siitä, että voivat ymmärtää lastaan paremmin ja että he ovat olleet tämän luottamuksen arvoisia. Vanhemmat voivat saada tällä hetkellä tukea myös Sateenkaarilasten vanhempien yhdistyksestä, jonka kanssa Sinuiksi-palvelu on tiivistämässä yhteistyötä. Sinuiksi-palvelussa kirjoitetaan parhaillaan ulostulosta opasta, jossa kerrotaan myös omaisten huomioinnista.

Taavetin mielestä konkreettiset tukipisteet ovat yksi ratkaisu, jonka lisäksi hän painottaa varhaisen vaiheen tiedottamisen tärkeyttä ja tarpeellisuutta.

– Vanhemmille pitäisi kertoa, että esimerkiksi transsukupuolisuus on oikeasti olemassa oleva asia, eikä sitä voida etukäteen tietää, missä perheissä se on totta. Kun näistä asioista kerrottaisiin kaikille, lapsen tulon osuessa omalle kohdalle näihin asioihin voisi jo etukäteen suhtautua luontevammin.

Taavetti on selvittänyt tutkimuksessaan sateenkaarinuorten elämän- ja arjentilanteita. Hän on keskittynyt lisäksi nuorten toimijuuteen eli siihen, miten nuoret esimerkiksi reagoivat ja mitä he tekevät erilaisissa kohtaamissaan tilanteissa, kuten syrjintätilanteissa.

Yhtenä esimerkkinä Taavetti mainitsee kouluympäristön ja sen, miten sateenkaarinuoret reagoivat heteronormatiiviseen kouluympäristöön. Heteronormatiiviset odotukset voivat tulla vastaan opetuksessa tai kavereiden, opettajien ja terveydenhoitajien kanssa.

Toisaalta Taavetti on kiinnittänyt huomiota myös positiivisessa mielessä siihen, mitkä asiat kouluissa tukevat nuorten moninaisuutta ja mahdollisuutta toteuttaa itseään sellaisina kuin he ovat.

Taavetin mukaan kouluympäristöt ovat muuttuneet 1990-luvulta lähtien selvästi avoimemmiksi niin sateenkaarinuorten näkyvyyden kuin myös oppimateriaalin tasolla. Hän sanoo, että on yhä harvinaisempaa, ettei koulussa puhuttaisi lainkaan homoseksuaalisuudesta. Silti edelleen on niitä kouluja, joissa homouteen suhtaudutaan asiana, jota ei ole olemassakaan.

– Tämä näkyy opettajilla tehdyissä tutkimuksissa. Yhä löytyy opettajia, jotka eivät mielestään ole opettaneet yhtään ei-heteroa oppilasta. Tämähän on käytännössä mahdotonta. Se kertoo jotakin kouluista ja opettajista, jos siellä ei tällaista asiaa edes tiedetä.

Setan mukaan on puolestaan arvioitu, että joka 10. suomalainen kuuluisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön riippumatta asuinpaikasta, iästä, syntyperästä tai muusta tekijästä.

Taavetti sanoo, että kouluissa ja esimerkiksi harrastuksissa nuoria ja heidän identiteettejään voidaan tukea ja kannustaa yksinkertaisilla tavoilla. Kouluissa voidaan tehdä näkyväksi sateenkaari-ihmisten olemassaolo esimerkiksi tuomalla koulujen kirjastoihin esille sateenkaariteemoihin liittyvää kirjallisuutta tai terveydenhoitaja voi kiinnittää seinälleen lapun, joka kannustaa ja kertoo, että täällä saat olla sellainen kuin olet. Tukemisen pitäisi tulla aikuisten aloitteesta niin, ettei nuoren tarvitse yksin nostaa näitä asioita esille.

– Nuorilla on usein positiivisia kokemuksia sellaisista harrastuksista, joissa tehdään ilmiselväksi ja näkyväksi se, etteivät kaikki ihmiset ole heteroja. Esimerkiksi partiolaisilla on pinkki partiomerkki, jolla voi ilmaista oman tukensa avoimelle partiolle.

Taavetin mukaan opettajien ja koulujen tietoisuuteen on aika vaikea vaikuttaa. Hän mainitsee erilaiset koulutukset positiivisena asiana, mutta huomauttaa, että niihin ottaa osaa usein lähinnä sellaiset opettajat, jotka ovat jo valmiiksi kiinnostuneita sateenkaariteemoista. Negatiivisesti tai välinpitämättömästi yhdenvertaisuusasioihin suhtautuvat opettajat harvemmin osallistuvat.

Taavetin mielestä yksi mahdollisuus olisi opetussuunnitelman perusteisiin vaikuttaminen. Jo siellä tulisi mainita, mitä moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden pitäisi koulumaailmassa tarkoittaa. Toisena tärkeänä muutoksen edistäjänä Taavetti pitää sateenkaariteemojen kirjaamista oppimateriaaliin.

– Silloin opettajakaan ei voi kokonaan vaieta.

Tutkimuksen ensimmäinen osa julkaistiin marraskuussa 2013. Ensimmäinen osa paljasti muun muassa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret voivat keskimäärin huonommin kuin esimerkiksi heteroseksuaaliset nuoret. Suurin osa joutuu kohtaamaan vaikeuksia, jotka aiheutuvat yhteiskunnan sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista koskevista normatiivisista käsityksistä.

Taavetti on käyttänyt oman laadullisen tutkimuksensa pohjana ensimmäisen tutkimuksen aineistoja. Aineistoina on muun muassa keväällä 2013 toteutettu laaja verkkokysely, johon osallistui yli 1500 15 – 25-vuotiasta nuorta. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneista ilmoittivat kuuluvansa seksuaalivähemmistöön. Noin neljännes ilmoitti omaavansa transidentiteetin ja seitsemän ilmoitti olevansa intersukupuolisia.

Taavetin mielestä ensimmäinen tutkimus sai hyvän vastaanoton. Sen käsittelemät teemat ovat nousseet keskusteluun ja tulokset ja teemat ovat vahvistuneet ja nousseet esille myös toisenlaisissa tutkimuksissa. Esimerkiksi keväällä julkaistu Onnettomuustutkimuskeskuksen alle 18-vuotiaiden ei-luonnollisia kuolemia käsittelevä tutkimus nosti esille, että ympäristön ymmärtämättömyys seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta kohtaan vaikuttaa itsemurhiin.

– Vaikka on paljon sanottu, että yksi tutkimus onnistuisi päättämään jonkin näkymättömyyden historian, niin kyllä tämä tutkimuksen ensimmäinen osa ainakin tietynlaisen hiljaisuuden katkaisi.

Tutkimuksen alustava julkaisupäivä on 10.12.

KOMMENTOI

KOMMENTOI JULKAISUA