Alkuperäinen kuva: Marxism´s last stand? JD Lasica (Creative Commons)

”Marxismin ja strukturalismin uudelleenarvioinnin myötä huomio kiinnittyi yhteiskunnallisista rakenteista sosiaaliseen toimintaan ja kieleen artikulaationa. Tämä osoittaa muutoksen ajattelutavoissa, joissa kieltä alettiin korostaa sosiaalisena toimintana.”

Alustus! Käsitteellisten metaforien tutkimus on tärkeää yhteiskunta- ja kulttuuritieteissä vallitsevien ajattelu- ja toimintatapojen kuvaamiseksi ja niiden analysoimiseksi. Käsitteelliset metaforat kuten artikulaation käsite eivät ole vain teoreettisia ja analyyttisiä työkaluja, vaan ne luovat perustan koko yhteiskuntaa ja sosiaalista toimintaa käsittelevän tiedon rakentumiseksi. Tämä johtuu siitä, että ne tekevät abstrakteista yhteiskuntaa ja sosiaalista toimintaa koskevista käsitteistä ja ajatuksista konkreettisempia kääntämällä ne yhden järjestelmän tai diskurssin kielestä toiseen.

Alustuksessani tarkastelen yhteiskuntaa ja sosiaalista toimintaa kuvaavia käsitteellisiä metaforia artikulaation käsitteen kautta, joka viittaa ensimmäisessä ranskankielen sanakirjassa (1694) ensin kahden luun väliseen yhteyteen eli niveleen ja tämän jälkeen sanojen selkeään ääntämiseen. Nykyisessä Oxford English Dictionaryssä artikulaation kaksoismerkitys anatomisena sekä puheentuottamiseen liittyvänä ilmauksena on säilynyt, mutta se saa useita lisämäärityksiä. Nykyisin artikulaation käsitettä käytetään laajalti akateemisissa keskusteluissa, mutta sen merkitys on kuitenkin muuttunut, mikä viittaa muutoksiin paitsi käsitteen käyttötavoissa myös laajemmin yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisissä ajattelutavoissa.

Esimerkiksi sosiologi Richard Harvey Brown (1977/1989) väittää, että klassisessa sosiologiassa on olemassa viisi perustavaa juurimetaforaa, joiden pohjalta käsitykset yhteiskunnasta ja sosiaalisesta toiminnasta rakentuvat. Nämä Brownin mainitsemat metaforat ovat: yhteiskunta organismina tai koneena sekä sosiaalinen toiminta kielenä, draamana tai pelinä. Suhteessa näihin juurimetaforiin osoitan, miten artikulaation käsite muuttuu käytännöksi, jonka turvin yhteiskunnallisia ja poliittisia kytköksiä muodostetaan käytännössä.

Tämä käänne perustuu strukturalistisessa kielitieteessä esitetylle ajatukselle sosiaalisesta toiminnasta kielenä ja kielestä artikulaation alueena, jolla asioiden välille luodaan sopimuksenvaraisesti yhteyksiä ja eroja (Saussure 1916/1966). Ennen strukturalistista ja marxilaista ajattelua artikulaation käsite oli esimerkiksi poliittisessa filosofiassa käytetty anatominen metafora, minkä kautta yhteiskunta nähtiin mekanistisesti jäsentyneenä kokonaisuutena, joka on organisoitu ihmisten mielivaltaa vastaan, kuten Thomas Hobbesin (1651) kuvailema Leviathan (kuvassa).

Kuva: Josh Petersen (Creative Commons)

Yhteiskunta organismina tai mekanismina

Aloitan Karl Marxin käsityksestä yhteiskunnallisesta rakenteesta jäsentyneenä kokonaisuutena:

”Porvarillinen yhteiskunta on tuotannon kehittynein ja monipuolisin historiallinen organisaatio. Tämän vuoksi sen suhteita ilmaisevat kategoriat, sen organisaation [Gliederung] ymmärtäminen auttavat samalla ymmärtämään organisaatiota [Gliederung] ja tuotantosuhteita kaikissa aikansa eläneissä yhteiskuntamuodoissa, joiden jäänteistä ja elementeistä porvarillinen yhteiskunta rakentuu.” (Marx, 1975. “Grundrissen” johdanto eli yleisjohdatus vuosien 1857–1858 taloustieteellisiin käsikirjoituksiin).

Tämä katkelma on lähtöisin ”Grundrissen” (engl. 1973) johdannosta, jota voi pitää myös Pääoma-teoksen alustavana metodologisena suunnitelmana. Siinä Gliederung (ks. lisää Weber 1994) on anatominen metafora. Se tulee saksankielen sanasta Glied eli jäsen tai elin, joka on käännetty tässä yhteydessä organisaatioksi.

”Porvarillinen yhteiskunta”, josta Marx oli kiinnostunut, käsitetään näin ollen ikään kuin organismina tai monimutkaisesti jäsentyneenä kokonaisuutena, joka on kehittyneempi kuin sen aiemmat tai jo ”aikansa eläneet” muodot. Marxin mukaan se eroaa muista yhteiskuntamuodoista siten, että se on tuotannon kehittynein ja monipuolisin muoto, joka on rakentunut edellisten yhteiskuntamuotojen ”jäänteistä ja elementeistä”. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sen orastavat ja vallitseviksi muuttuneet elementit voidaan vielä jonain päivänä nähdä vanhentuneina.

Evolutionistisen näkemyksensä vuoksi porvarillisen yhteiskunnan monimutkaisia suhteita ilmaisevat kategoriat, kuten Gliederung, auttavat Marxin mielestä ymmärtämään menneitä yhteiskunnallisia organisaatioita ja tuotantosuhteita sekä näiden mekanistisia lainalaisuuksia, jotka voidaan myös empiirisesti todeta. Marx käsitti porvarillisen yhteiskunnan organisoituna kokonaisuutena, joka uusintaa itsensä kapitalistisen tuotantotavan kautta.

Grundrissen käännösten ilmestyessä 1960–70-luvulla talousantropologiassa ja sen niin kutsutussa ”artikulaatiokoulukunnassa” kiisteltiin tuotantotapojen artikulaatiosta, eli siitä voiko kapitalistinen tuotantotapa olla olemassa muiden tuotantotapojen kanssa ja miten tämä tapahtuu käytännössä esimerkiksi Ranskan entisissä siirtomaissa. Tätä keskustelua käytiin myös Economy & Society -lehden ensimmäisten vuosikertojen sivuilla. Mielestäni keskustelu tuotantotapojen artikulaatiosta ei koske vain poliittista kansantaloustiedettä ja talousantropologiaa, vaan strukturalistisessa ja marxilaisessa ajattelussa tapahtuvaa kulttuurintutkimuksellista muutosta, jolloin luokkataistelun ohelle nousevat myös sukupuoli- ja rotukysymykset.

Kulttuurintutkija Stuart Hall omaksui artikulaation käsitteen politiikantutkija Ernesto Laclaulta (1977) yhteiskunnallisiin ja poliittisiin liikkeisiin liittyvistä uusvasemmistolaisista keskusteluista, joita käytiin Antonio Gramscin (1929–35, suom. 1979) sekä Louis Alhusserin (1964–1975, suom. 1984) ja hänen kollegoidensa esittämien strukturalistismarxilaisten uudelleenluentojen pohjalta vielä vuosisata Marxin taloustieteellisten käsikirjoitusten jälkeen. Marxismin ja strukturalismin uudelleenarvioinnin myötä huomio kiinnittyi yhteiskunnallisista rakenteista ja niiden piilevistä mekanismeista sosiaaliseen toimintaan ja kieleen artikulaationa. Tämä osoittaa muutoksen ajattelutavoissa, joissa kieltä ja sen rakenteita alettiin korostaa sosiaalisena toimintana luonnontieteiden joustamattomien käsitteellisten metaforien sijaan.

Sosiaalinen toiminta kielenä, draamana tai pelinä

”Artikulaation käytäntö (. . .) muodostuu solmukohtien rakentamisesta, jotka kiinnittävät osittain merkityksen; ja tämän kiinnittymisen osittainen luonne johtuu sosiaalisen avoimuudesta, joka puolestaan on seurausta jatkuvasta diskurssien ylivirrasta rajattomalla diskursiivisen alalla.” (Laclau & Mouffe, 1985. Hegemony and Socialist Strategy. 2001, 113).

Tämä sitaatti on peräisin Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen työstä, joka on kirjoitettu 1980-luvun puolivälissä. Nämä jälkistrukturalistista diskurssiteoriaa ja poliittista analyysia edustavat ajattelijat ottavat kriittisen etäisyyden strukturalistiseen ja marxilaiseen paradigmaan.

Lacanilaisen diskurssiteorian termein Laclau ja Mouffe väittävät, että artikulaation käytäntö muodostuu niin kutsuttujen solmukohtien rakentamisesta, jotka kiinnittävät tilapäisesti merkityksen. Tämä kiinnittymisprosessin vaillinaisuus johtuu yhteiskunnallisen avoimuudesta, joka on seurausta siitä, että diskursiivisella ei ole rajoja. Näin ollen merkitsijät kelluvat ja ne saavat eri merkityksiä eri konteksteissa kunnes ne artikuloidaan toisiin merkitsijöihin solmukohtien avulla. Esimerkiksi poliittiset ideologiat kuten kommunismi ja liberalismi ovat tällaisia solmukohtia, joiden turvin merkitsijöitä kuten vapaus, demokratia ja valtio voidaan liittää tai jättää liittämättä yhteen.

Toisin sanoen artikulaatio nähdään diskursiivisena käytäntönä, jonka turvin merkitseviä elementtejä voidaan tilapäisesti yhteenliittää tai purkaa siten, että muodostetaan uusia merkityksiä. Otettaessa huomioon, että tilapäisten merkitysten muodostaminen on aivan olennaista kyvyllemme toimia yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä, voidaan todeta, että kielelle erojen järjestelmänä, jonka turvin merkityksiä muodostetaan käytännössä, annetaan yhteiskunta- ja kulttuuritieteissä aivan erityinen painoarvo. Käsitys sosiaalisesta toiminnasta kielenä voi tosin johtaa ongelmiin. Yhteiskuntateorian valossa erityisen ongelmallista on Laclaun ja Mouffen olettamus, jonka mukaan yhteiskuntaa ei ole olemassa; ei ainakaan siinä mielessä, missä Marx sen esitti.

Kritisoidessaan Laclaun ja Mouffen käsitystä artikulaatiosta Stuart Hall (1992, 374) puhuu Lawrence Grossbergin haastattelemana reduktionismin ongelmasta. Reduktionismissa ylöspäin, esimerkiksi Laclaun ja Mouffen ajattelussa, yhteiskunta tiivistetään sitä koskeviin keskusteluihin. Näin sinänsä hyödyllinen metafora, jonka turvin sosiaalinen toiminta nähdään operoivan kielen kaltaisesti, voi supistua väitteeksi, jonka mukaan yhteiskunta on yhtä kuin kieli.

Väittäisin Hallin tapaan, että tämä on erittäin radikaali tiivistymä otettaessa metafora kirjaimellisesti. Artikulaatio käsitteellisenä metaforana voi olla kuitenkin keino välttää reduktionismia (ks. esim. Slack 1996) kiinnitettäessä huomio asioiden välisiin suhteisiin ja siihen, miten käytännössä asioiden välille muodostetaan yhteyksiä ja eroja. Hall (1992, 368–372) kuvaileekin käyttävänsä artikulaation käsitettä aina kuin mahdollista, sillä se on:

(. . .) ”yhteennivellys, joka tiettyjen ehtojen vallitessa, voi tehdä kahdesta alkeisosasta ykseyden. Tämä kytkeytymä ei ole kaiken aikaa välttämätön, determinoitu, ehdoton eikä olennainen. Onkin kysyttävä missä oloissa liitos voidaan tehdä tai pakottaa voimaan. (. . .) Siten juuri artikulaatio, ei-väIttämätön linkki (. . .) käynnistää tapahtumakulun, jossa historian näyttämölle syntyy uusi yhteiskunnallinen ja poliittinen asema, uusi yhteiskunnallis-poliittisten subjektien joukko.” (Stuart Hallin haastattelu ”Postmodernista ja artikulaatiosta” teoksessa Kulttuurin ja politiikan murroksia, suom. 1992).

Hallin strukturalistismarxilaisessa lähestymistavassa yhteiskunta ja sosiaalinen toiminta käsitetään monimutkaisesti jäsentyneenä artikuloituneena kokonaisuutena, jonka osat kuten poliittinen ja taloudellinen eivät ole identtisiä toistensa kanssa. Esimerkiksi Hallin analysoimassa thatcherismissa hyvin erilaisia ideologian alkeisosia artikuloitiin menestyksekkäästi yhteen sillä seurauksella, että se puhutteli ihmisiä ja muuttui yhteiskunnallisesti vaikuttavaksi voimaksi, mitä ei voi selittää vain yhteiskunnan taloudellisilla olosuhteilla tai poliittisella välinpitämättömyydellä ja haluttomuudella.

Lähestymistapaa voi käyttää myös niin kutsutun ekonomismin kritiikkiin. Ekonomismilla tarkoitan ajattelutapaa, jossa marxilaisittain sanottuna yhteiskunnan poliittiset ja ideologiset rakenteet palautetaan talouden perustalle, mikä on reduktionismia alaspäin. Tämä on tyypillistä ajattelulle, jossa yhteiskunta jäsentyy jonkin tietyn yksittäisen ristiriidan kuten palkkatyön ja pääoman välillä, mistä voi pyrkiä eroon tutkimalla ristiriitojen rakentumista ja niiden kasautumista kielen kaltaisena sosiaalisena toimintana.

Toivottavasti opimme tästä alustuksesta sen, että käsitteellisiin metaforiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota, sillä rakennamme käsityksiämme yhteiskunnasta ja sosiaalisesta toiminnasta kielen kautta – halusimme sitä tai emme!

Tämä alustus on omistettu Stuart Hallin muistolle.

David Morleyn ja Bill Schwarzin kirjoittama Stuart Hallin muistokirjoitus The Guardianissa.

Kirjallisuus:

Althusser, Louis (1984). Ideologiset valtiokoneistot. Helsinki & Tampere: Kansankulttuuri & Vastapaino.

Brown, Richard Harvey (1989). A Poetic for Sociology: Toward a Logic of Discovery for the Human Sciences. Cambridge & New York: Cambridge University Press.

Gramsci, Antonio (1979). Vankilavihkot – valikoima 1. Helsinki: Kansankulttuuri.

Hall, Stuart (1992). Kulttuurin ja politiikan murroksia. Tampere: Vastapaino.

Laclau, Ernesto (1977). Politics and Ideology in Marxist Theory: Capitalism, Fascism, Populism. London: Verso.

Laclau, Ernesto; Chantal Mouffe (2001). Hegemony and Socialist Strategy. Towards a Radical Democratic Politics. London & New York: Verso.

Marx, Karl (1975). “Grundrissen” johdanto eli yleisjohdatus vuosien 1857-1858 taloustieteellisiin käsikirjoituksiin. Helsinki: Kansankulttuuri.

Saussure, Ferdinand de (1966). Course in General Linguistics. New York: McGraw-Hill.

Slack, Jennifer Daryl (1996). The Theory and Method of Articulation in Cultural Studies in Stuart Hall: Critical Dialogues in Cultural Studies. London: Routledge: 113–129.

Weber, Thomas (1994). Artikulation, Gliederung. Historisch-Kritische Wörterbuch des Marxismus. Vol. 1. Hamburg: Argument-Verlag: 613–628.