Nosto! Tampereen yliopiston emeritusprofessori Jorma Sipilä kirjoittaa yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaiseen kasvavista lasten syrjäytymisriskeistä.

Sipilä viittaa hänen ja taloustieteilijä Eva Österbackan tekemään selvitykseen Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua?, jossa kirjoittajat pureutuvat helppojen syrjäytymisselitysten taakse.

Monta kertaa syrjäytymisen syyksi leimattu 1990-luvun lama ei sinänsä riitä selittämään vielä 20 vuotta myöhemmin tapahtuvaa syrjäytymistä, vaan vaikuttavaa syytä on haettava aktiivisesti syrjäyttävästä politiikasta.

Syrjäyttäviin politiikkatoimiin siirryttiin kyseisenä ajankohtana tapahtuneen politiikkakäänteen myötä. Siirryttiin kilpailuyhteiskuntaan. Myös laman aikana tehdyt leikkaukset jätettiin voimaan, vaikka Suomi eli vahvaa kasvukautta jo muutamaa vuotta myöhemmin.

Sipilän mukaan myös positiivista kehitystä on tapahtunut. Paljon tiedetään lasten kehitysmahdollisuuksista sekä ongelmien ehkäisystä. Valitettavasti suuri osa tästä tutkimuksesta kuitenkin on yhdysvaltalaista, eikä se ole sellaisenaan sovellettavissa pohjolaan.