Changing political engagements: populism, participation and social media

Positiiviset kosketusmuistot tuovat sosiaalista pääomaa ja tunnepääomaa. Ihmiset, joille on muodostunut positiivinen suhde koskettamiseen, ovat tutkijatohtori Marjo Kolehmaisen mukaan affektiivisesti etuoikeutettuja.

Koskettaminen on suomalaisten kesken vähäistä ja usein epäluontevaa. Syytä etsitään kansanluonteesta, lähihistoriassa käydyistä sodista ja tunteita näyttämättömästä kulttuurista. Suomalaisten aikuisten affektiiviset traumat eivät johdu pelkästään väkivaltaisesta kasvatuksesta, vaan enemmänkin kosketusta vaille jäämisestä.

Miksi suomalaisessa kulttuurissa koskettaminen on niin jännitteistä?

–  Jos lapsena oli jäänyt vaille hellää kosketusta, ihmisten koskettaminen saattoi tuntua aikuisena hyvin vaikealta, sanoo kosketuselämänkertoja tutkinut tutkijatohtori Marjo Kolehmainen.

Koskettamista on tutkittu jonkun verran, mutta Kolehmaisen ja Taina Kinnusen tutkimus on ensimmäinen tutkimus, jonka aineistona ovat suomalaisten kosketuselämänkerrat. Lapsena syntyneet kosketusmuistot vaikuttavat myöhempiin mahdollisuuksiin osallistua sosiaaliseen elämään. Noin puolet kaikista kirjoittajista totesi, että he olivat kärsineet jollain tavalla koko elämänsä ajan positiivisen kosketuksen puutteesta.

Tutkimuksen aineistona oli 61 kirjoitusta, joissa eri ikäiset ja eri puolella maata asuvat suomalaiset kertoivat, kuinka heitä oli kosketettu ja miten he olivat itse koskettaneet elämässään. Kinnunen keräsi aineiston yhteistyössä Suomalaisen kirjallisuuden seuran kanssa sekä opettamiensa kurssien yhteydessä kahdessa eri yliopistossa.

– Toisin kuin elämänkertatutkimuksessa, emme olleet varsinaisesti kiinnostuneita yksittäisistä elämänkerroista. Aineisto on meille arkisto, joka kertoo meille suomalaisesta kulttuurista ja koskettamisen tavoista, Marjo Kolehmainen sanoo.

Tutkimus lähti kosketusta paljon tutkineen Taina Kinnusen hypoteesista, että suomalaisessa kulttuurissa kosketusta vältellään ja suomalaisista moni on jäänyt vaille toivomaansa kosketusta.

Kinnunen ja Kolehmainen eivät tutkineet, mitä seurauksia kosketuksen puutteesta ja ikävistä kosketuskokemuksista on ollut ihmisten elämille. Silti kosketuselämäkertojen kirjoittajat kokivat Kolehmaisen mukaan usein, että lapsuuden kosketuskokemukset määrittivöt, millaisia kosketussuhteita myöhemmin elämässä syntyi.

Ei ole yhtä suomalaista kosketuskulttuuria

Aineellinen niukkuus on vaikuttanut Kolehmaisen mukaan kosketuskulttuurin syntymiseen. Suoria syy-seuraussuhteita ei tutkimusaineiston perusteella voi vetää, mutta yhteisiä syitä muistoille löytyi.

– Kosketuselämäkerroista näkyi, että kun on ollut köyhää, on tehty töitä, eikä ole syntynyt kulttuuria lasten hellittelyyn. Tapakulttuuriin on kuulunut vanhempien kunnioittaminen ja kuri. Lasten ruumiillinen kurittaminen kiellettiin vasta 1980-luvulla, Kolehmainen sanoo.

Lastenkasvatusopit kuin yleiset kosketustavat ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet merkittävästi. Kolehmaisen mukaan yhteiset affektiiviset traumat näkyvät silti yhteiskunnassa ja koskettamisen tavoissa. Kosketuselämäkertoja kirjoittaneilla suomalaisilla oli silti hyvin monenlaisia muistoja ja koskettamisen kulttuureita.

Positiiviset kosketusmuistot tuovat sosiaalista pääomaa ja tunnepääomaa. Ihmiset, joille on muodostunut positiivinen suhde koskettamiseen, ovat Kolehmaisen mukaan affektiivisesti etuoikeutettuja. Affektiivisesti etuoikeutetut voivat Kolehmaisen mukaan osallistua vaivattomammin kulttuurisesti arvostettuihin ja normalisoituihin kosketuksen muotoihin, kuten kättelemiseen, halaamiseen, lasten hellimiseen tai seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Affektiiviset traumat, kuten väkivallan aiheuttamat haavat voivat eriarvoistaa laajasti ja eristää muista ihmisistä. Koskettamisen puutteesta kärsivät myös sellaiset kirjoittajat, jotka eivät olleet varsinaisesti yksinäisiä. Ihminen, jolla on rahaa, ystäviä ja perhe, voi kärsiä koskettamisen puutteesta.

– Joku jolla on kokemuksia lähinnä väkivaltaisesta ja satuttavasta kosketuksesta saattaa kokea monet kosketuksen muodot hankaliksi, Kolehmainen sanoo.

Moni ikävistä kosketusmuistoista kärsinyt yritti tietoisesti muuttaa omia koskettamisen tapojaan, vaikka muuttaminen oli vaikeaa. Kosketuksen kaipuu tuntui monen elämässä, ja moni kirjoittaja koki sen henkilökohtaiseksi tragediaksi.

– Suhteessa omiin lapsiin saatettiin onnistua, mutta omia vanhempia tai sisaruksia ei opittu silti koskettamaan uontevasti myöhemminkään. Eräs isoisoäiti-ikäinen kirjoitti, että hänen ihonsa yhä ikävöi lapsena vaille jäätyä kosketusta.

Useammassa tapauksessa yksittäinen positiivinen kosketus oli muuttanut kertojien suhteen koskettamiseen. Eräs kertomuksensa lähettänyt nuori nainen oli ollut itsetuhoinen ja joutunut sairaalaan. Siellä henkilökuntaan kuuluva ihminen oli kertojan mukaan osannut koskettaa häntä niin, että hän koki elämänsä suunnan muuttuneen. Merkittävän kosketusmuiston ei siis tarvitse syntyä lähipiirissä.  Silti kirjoittajien elämässä oli suurin merkitys kosketusmuistoilla, jotka olivat syntyneet läheisissä suhteissa.

Moni on nauttinut eläinten koskettamisesta, vaikka omat ihmisten väliset kosketusmuistot olisivat ikäviä. Kinnuselta ja Kolehmaiselta on ilmestymässä myös artikkeli, jossa käsitellään ihmiskosketuksen lisäksi eläinten koskettamista.

Kinnunen, Taina; Kolehmainen, Marjo (2019): Touch and Affect: Analysing the Archive of Touch Biographies, Body and Society 25 (1), 29-56.