Workshopin puhujia ovat mm. yksi Pierre Bourdieun jälkeisen ranskalaisen sosiologian mielenkiintoisimpiin ajattelijoihin kuuluva, Luc Boltanskin kanssa oikeuttamisteorian kehittänyt professori Laurent Thévenot (Ecole des Hautes Etudes en Sciences Sociales), sekä professori Nina Eliasoph (University of Southern California).
Workshopin paikkana on Tampereen yliopiston päätalon luentosali A32, ja se on avoinna yleisölle.
Kirjoittaja on sosiologian professori (ma.) Tampereen yliopistossa
N
Ville Lähde: Teknis-taloudellinen utopia ei ratkaise ruokaongelmaa
Maailman ruokaongelmaa lähestytään julkisessa keskustelussa ja politiikassa edelleen pääosin ajattelemalla, että koska maailmassa on nälkäisiä ja väestö kasvaa, ruokaa pitää tuottaa lisää ja tehokkaammin.
Tässä tulevaisuudennäkymässä ruoantuotanto muuttuu robottien työksi, irtaantuu maaperästä ja vetäytyy auringon alta keinovalon valaisemiin halleihin. Tämä on johdonmukainen jatke ”luonnosta itsenäistymisen” ajatuksille, jotka ovat olleet leimallisia parin viime vuosisadan kehitykselle, Lähde kirjoittaa.
Mittakaavat ovat tässä utopiassa Lähteen mukaan hakusessa.
Salaatin, marjojen ja yrttien kasvattaminen pystyviljelmillä on kaukana siitä käsittämättömästä mittakaavasta, josta maapallon pellot, laidunmaat ja kalastusalueet vastaavat. Auringonvalon, ihmiskunnan tärkeimmän energianlähteen, korvaaminen keinovalolla on melkoinen uskonhyppy tilanteessa, jossa yhteiskuntien pitäisi pikemmin kyetä vähentämään kokonaisenergiankulutustaan, Lähde kirjoittaa.
Mittakaavaharha on myös ajatus, että olisi mahdollista sivuuttaa näkymätön työ, jonka ekosysteemit tekevät inhimillisen ruoantuotannon mahdollistamiseksi
Ruoantuotannon teknis-taloudellinen utopia kumpuaa tehokkuuspyrkimyksistä. Sen silmin ”maaseutu” tai laajemmin kaikki ruoan alkutuotantoon keskittyvät elämäntavat ovat katoava sivilisaation vaihe. Utopiassa tulevaisuuden ruoantuotannon tapahtuu kaupungeissa, intensiivisillä suurviljelmillä, tehdasmaisissa kasvattamoissa ja tulevaisuuden ruokareaktoreissa. Teknis-taloudellisen utopian ekologisena näyttäytyvä puoli se, että utopian turvin ihminen voi vetäytyä ruuantuotantoon valtaamiltaan laajoilta aluilta ja luonto saa tilaa.
Tämä teknis-taloudellinen utopia on Lähteen mukaan ainoa muutosvisio, jolla on todellista vaikutusvaltaa suomalaisessa, eurooppalaisessa tai globaalissa ruokapoliittisessa keskustelussa.
Utopian sijaan Lähde ehdottaa ruuantuotannon ja luonnonvarojen arvonpalauttamista:
Mikäli yhteiskunnat onnistuvat kohtaamaan käsillä olevia ympäristö- ja luonnonvaraongelmia ja muuttumaan niiden vaatimalla tavalla, myös eri elämänalueiden väliset tärkeysjärjestykset muuttuvat. Kun luonnonvaroja täytyy kuluttaa harkitummin, ruoan väheksynnän aikakauden täytyy päättyä. Tuo aikakausi on ollut sisäisesti ristiriitainen: kasvavaa yltäkylläisyyttä mutta yhä suurempaa haaskuuta ja hävikkiä. Tehostuvaa tuotantoa ja haavoittuvaisempia tuottajia.
