Jos vanhoja aikoja ei tutkita ammattimaisesti, tutkimus syntyy ilman lähdekritiikkiä

Tiina Heikkilä

Kysyntää suomenkieliselle vanhemman ajan historialle on paljon. Silti keskiaikaan ja uuden ajan alkuun sijoittuvia paikallishistoriallisia hankkeita sattuu yliopistossa työskentelevän historiantutkijan kohdalle yhä harvemmin, kirjoittaa FT Tiina Miettinen Triviumin blogissa.

Jos akateemiselle vanhemman ajan Suomen historian tutkimukselle ei riitä resursseja, omakustanteiden joukkoon ilmaantuu omia näkemyksiään ”suomalaisuudesta” ajavia kirjoittajia, joille lähdekritiikki on toissijaista.

Vaikka iso osa ei-akateemisten tutkijoiden tekemästä tutkimuksesta on Miettisen mukaan laadukasta ja tarkkaa, tilausta historiaa vääristeleville ja ideologioita tukeville tulkinnoille löytyy.

Trivium on monitieteinen antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun yhteiskuntien tutkimuskeskus, joka toimii Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Se edistää yhteiskunnallisen muutoksen ja pitkien jatkumoiden tutkimusta antiikista uuden ajan alkuun.

Esimerkiksi nettikeskusteluissa epäillään joskus, että tutkijat vaikenevat menneisyydestä tahallisesti.

– Netissä voidaan väittää, että akateemisen tutkijat eivät halua tutkia vaikkapa Suomen muinaisia kuninkaita, joista on mainintoja keskiajalla muistiinmerkityissä islantilaisissa saagoissa. Totuus on kuitenkin se, että meillä ei ole kirjallista lähdeaineistoa esihistoriallisen ajan oloista Suomessa, Miettinen ja kollega Raisa Toivo Triviumista sanovat.

Historioitsijan lähdeaineisto on aina vajavainen otos menneisyydestä. Näin on erityisesti vanhojen aikojen kohdalla. Akateemisen koulutuksen saanut historioitsija ymmärtää, millainen lähdeaineisto menneisyydestä jää ja millaisia vinoumia aineistoissa on.

Edes kaikki muutaman sadan vuoden takainen aineisto ei ole säilynyt, vaikka se olisi ollut jo omana aikanaan tärkeää. Siksi kaikkia nykyajan ihmistä kiinnostavia ilmiöitä ei pysty säilyneen lähdeaineiston avulla tutkimaan luotettavasti.

– Joskus lähdeaineiston puute johtuu siitä, että ilmiötä sinänsä ei ollut olemassa, joskus taas siitä, että asiat ymmärrettiin ja käsitteellisestettiin toisin kuin nykyään, ja siksi samat asiat eivät ole lähteissä tärkeitä, Miettinen ja Toivo sanovat.

Mahdotonta on esimerkiksi selvittää, millaista seksuaalista suuntautumista suomalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa oli 1500- ja 1600-luvuilla. Mahdotonta on myös selvittää, oliko elinikäinen naimattomuus jonkun henkilön oma, itsenäinen valinta vai olosuhteiden tulos. Ihmisten sairauksien tai kuolinsyiden selvittäminen varmaksi on vaikeaa.

Vanhojen aikojen tutkimusten tuloksena saatava tieto on merkittävää nykyisille identiteeteille.

Miettinen ja Toivo sanovat tutkivansa myös nykyisyyttä historian kautta. Vanhempien aikojen tutkimuksen tärkeät kysymyksen nousevat nyky-yhteiskunnasta. He ovat kiinnostuneita yhteiskunnan perusteista ja rakenteista.

– Vanhempien aikojen tutkijalla on nyky-yhteiskunnan tutkijaan verrattuna pari etua. Historiantutkija tietää seuraukset, eli mihin entisaikojen yhteiskunnalliset tai yksilölliset kokeilut johtivat, vaikka ei ollut tarkoitus. Kaukaisemman historian on myös helpompi tarkastella kriittisesti tekijöitä, jotka nykyäänkin vaikuttavat ajatteluumme, koska ne ovat kauempana itsestämme.

Suuri osa käsityksistä modernin yhteiskunnan synnystä on peräisin 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alusta, jolloin sosiologit loivat vastakkainasettelun uuden eli modernin ja vanhan eli ”esimodernin” välille, Miettinen ja Toivo kertovat. ”Vanhaan” sijoitettiin kaikki se, mihin nähden moderni haluttiin nähdä uutuutena ja usein parannuksena. Menneisyyden yhteiskuntien moninaisuus jäi pimentoon.

Vanhempien aikojen tutkimus saa Miettisen ja Toivon mukaan usein korjata käsityksiä esimerkiksi menneisyyden perherakenteista ja uskonnosta.

– Kaikki naiset eivät olleet ”ennen vanhaan” äitejä, eivätkä äidit yleensä olleet kotirouvia kuin hyvin pienissä yhteiskuntaluokissa, sanovat Miettinen ja Toivo.

Uskontoa on pidetty esimodernin maailman tärkeimpänä poliittisena ja yhteiskunnallisena ideologiana.

– Helposti jää näkemättä, miten moninaista sekin on ollut. Niin kutsuttuun Suomen yhtenäiseen luterilaiseen kulttuuriperintöön kuuluu monenlaisia uskonnollisia kilpailutilanteita ja vaihtoehtoliikkeitä katolisesta reformaatiosta tai ”vastauskonpuhdistuksesta” ortodoksisuuteen, juutalaisuuteen ja islamiin. Edes luterilaisuus ei ollut kovin yhtenäisesti ymmärrettyä, kun ihmiset sovelsivat uskoaan jokapäiväiseen elämäänsä.

Tampereen yliopistossa uuden ajan alun historian tutkijoita kymmenkunta. Triviumissa on nelisenkymmentä aktiivista tamperelaista vanhempien aikojen tutkijaa, kun mukaan lukee keskiajan ja antiikin tutkimuksen.

Trivium on tuottanut Radio Moreenin kanssa ohjelmasarjan vanhemmista ajoista. Sarjaa voi kuunnella Soundcloudista.