Työn ja äitiyden intensivoituminen houkuttelee yrittäjyyteen

Hanna-Mari Ikonen ja Amanda Eronen, Marju Grönholm, Hely Hollo, Essi Iisakka, Saana Kalliokoski, Viveka Laaksonen, Laura Parpala, Stiina Saikkonen & Annariina Valtanen
Kirjoitus perustuu sukupuolentutkimuksen kurssilla Työ, perhe ja feministinen äitiys toteutetun tutkimuksen tuloksiin.

"Analyysin perusteella ja vastoin kerrottua ihannetta näyttää, että arjen järjestämisessä vastuu lapsen hoidosta oli usein pääosin äidillä. Itse asiassa juuri käsitys intensiivisen läsnäolon tärkeydestä sai haastateltavat järjestelemään oman työelämänsä jopa kokonaan uusiksi."

Alustus! Keskustelu vanhemmuuden paineista, lastenhankinnan lykkäämisestä sekä tahattomasta ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta käy kuumana (esim. Helsingin Sanomissa otsikoilla Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma¬perheestä” lykkää lapsen¬tekoa, Suomalaiset eivät enää synnytä, ja nyt valtiovarainministeriö kiinnostui asiasta, ”Tämä minun elämäni nyt meni näin” ja Kysyimme lukijoilta toteutumatta jääneistä perhehaaveista, ja vastaukset yllättivät).

Otamme tähän keskusteluun lapsia saaneiden ja yrittäjänä itsensä työllistävien kolmekymppisten äitien näkökulman. Kerromme seuraavassa, miksi tätä joukkoa on hyödyllistä tarkastella työn ja vanhemmuuden yhteensovittamisen problematiikkaa pohdittaessa. Kirjoitus perustuu sukupuolentutkimuksen kurssilla Työ, perhe ja feministinen äitiys toteutetun tutkimuksen tuloksiin.

Työn intensivoituminen

Työelämä näyttää tänään erilaiselta nuorten aikuisten silmin kuin teollisen tuotannon ja hyvinvointiyhteiskunnan kukoistusaikana vielä pari vuosikymmentä sitten. Globaalissa maailmassa työvoima uudelleensijoittuu kansainvälisesti ja mahdollisimman tuottavia ratkaisuja etsitään yli rajojen. Tietotekniikan kehitys suuntaa työelämää kohti digitalisaation ja automatisaation mahdollisuuksia. Yhä useammin työtehtävät eivät enää edellytä läsnäoloa fyysisellä työpaikalla eikä säännöllisiä työaikoja aina tunneta. Samalla yksilön odotetaan huolehtivan työllistettävyydestään itsenäisesti. Toive tuottavuuden kasvusta, tehokkuuden lisäämisestä sekä ylimääräisten kulujen karsimisesta näkyy merkittävinä muutoksina yksilöiden työurien näkökulmasta: työelämä koetaankin usein epävarmaksi sekä turvattomaksi. Erityisesti keskiluokkainen työelämä näyttäytyy projektitapaisena, innostumista ja jatkuvassa muutosvalmiudessa oloa vaativana.

Etenkin nuoret naiset sekä pelkäävät että todella kohtaavat määräaikaisia, lyhytkestoisia työsuhteita työmarkkinoille astuessaan. Pirstaleiset työsuhteet hankaloittavat urasuunnittelun lisäksi myös yksilötasoista elämän suunnittelua (Närvi 2014). Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä vallitse näennäinen ajatus sukupuolten välisestä tasa-arvosta sekä sukupuolesta riippumattomista koulutus- sekä uramahdollisuuksista. Kuitenkin esimerkiksi lasten saaminen koetaan uhaksi naisten työurilla: mikäli perheellistymistä ei ajoita oikein, se voi olla este urakehitykselle, kokemuksen keräämiselle sekä määräaikaisten työsuhteiden jatkumiselle.

Äitiyden intensivoituminen

Äitiyden ja työelämän yhdistäminen on haastavaa varsinkin, kun tämän päivän äitiyskin on hyvin intensiivistä. Kiintymyssuhteita ja lapsen neurobiologista kehitystä tähdentävät äitiyden ihanteet ja käytännöt tuottavat tunne-, tieto-, aika- ja paikkaintensiivistä äitiyttä, jossa läsnäoleva, tiivis ja tiedostava yhteys lapseen korostuu (Lee ym. 2014).

Lapsen kehittävä, viimeisimmän tutkimustiedon mukainen kasvattaminen näyttäytyy keskiluokkaisille, etuoikeutetuille äideille jopa urana itsessään, niin vaativana ja tärkeänä, että siitä tulee työelämästä tutun projektin kaltainen. Äitiyden vaativuus voi tarjota osalle äideistä jopa mahdollisuuden pitää yhteiskunnan silmissä kunniallinen ja hyväksytty hengähdystauko kiireisestä työelämästä (Rokkonen 2015).

Vanhemmuus on näennäisen neutraali käsite, joka kätkee taakseen sen tosiasian, että äitiyden ja isyyden kulttuuriset odotukset ja arjen toteumat poikkeavat yhä toisistaan (Jokinen 2005). Käytännössä vanhempi tarkoittaa useimmiten äitiä. Riittävän hyvän ja "tehtäviensä tasalla olevan" vanhemmuuden vaade suuntautuu yhä nimenomaan äiteihin samalla, kun naisten odotetaan kouluttautuvan, osallistuvan työelämään ja olevan taloudellisesti itsenäisiä yhtä lailla miesten kanssa – etenkin keskiluokkaisessa kontekstissa. Päivittäiseen huolenpitoon ja kasvatukseen sisältyy henkilökohtaiseksi koettu vastuu siitä, tuleeko lapsi varmasti varustetuksi sellaisilla taidoilla, kokemuksilla ja ominaisuuksilla, jotka optimaalisella tavalla turvaavat hänen mahdollisuutensa hyvään ja onnelliseen aikuisuuteen epävarmalta näyttävässä tulevaisuudessa.

Äitiydessä onnistuminen tai epäonnistuminen ymmärretään monenlaisia tietoja ja taitoja edellyttävänä yksilösuorituksena, joka vaikuttaa merkittävästi lapsen hyvinvointiin pitkälle tulevaisuuteen. Samalla äitiyden tekemisessä on kyse myös naiseuden tekemisestä ja identiteettiprojektista. Äitiyden intensivoitumisen yksi aspekti onkin tilanne, jossa lapsen paras ja äidin kokemus minuudestaan hitsaantuvat yhteen tavalla, jota luonnehtii kokonaisvaltaisuus, vaihtoehdottomuus ja tietynlainen totaalisuus, mikä näkyy esimerkiksi ekologisen ja lapsentahtisen äitimisen trendissä (Rokkonen 2015).

Läsnäoloon viitataan usein onnistuneen vanhemmuuden peruselementtinä, mutta sen sisältöä harvemmin eksplikoidaan. Läsnäololla voidaankin siten tarkoittaa sekä lapsen kanssa vietetyn ajan määrää, sisältöä että laatua. Yleensä ajankäytön organisoiminen lapsen ehdoilla ei sellaisenaan tarkoita läsnäolevuutta, vaan sillä viitataan nimenomaan reaaliaikaiseen lapsen tarpeisiin vastaamiseen. Olennaista läsnäolossa ovat tunteet: toisaalta lapsen tunteisiin vastaaminen ja niiden jakaminen sekä tunnetaitojen opettaminen, toisaalta omien tarpeiden siirtäminen ja lykkääminen sekä tunteiden formulointi tilannetta vastaaviksi. Intensiivinen äitiys saattaakin siten sisältää tunnetyötä, jossa ideaaliäitiyden mukaiset tunteet ovat toivottuja, elleivät suorastaan vaadittuja.

Kysyimme pienoistutkimuksessamme, miten työn, äitiyden ja niiden yhteensovittamisen kulttuurit muokkaavat toimijuutta. Olemme selvittäneet, millaisia kulttuurisia malleja käytetään kerrottaessa omasta tavasta tehdä nykyajalle tyypillistä työtä ja olla äiti. Samalla olemme selvittäneet tunnemaisemaa, joka kerronnassa välittyy.

Aineistona yrittäjä-äitien haastattelut

Etsimme haastateltaviksi äitejä, joiden oletimme pohtivan paljon hyvän äitiyden ja työn yhdistämistä. Arvelimme, että tällaisia löytyy työssäkäyvien äitien verkostoista, samoin kuin yrittäjistä, joiden yritysidea perustuu vanhemmuuden kokemuksen parantamiseen – tavallaan he ovat tehneet äitiydestä työtä. Näin tavoitimme suunnitellun määrän eli kymmenen haastateltavaa. He olivat noin 30-vuotiaita 1–3 lapsen äitejä Pirkanmaan ja Uudenmaan alueilta. Laadimme teemahaastattelujen kysymykset ryhmässä. Opiskelijat ja opettaja haastattelivat kukin yhtä äitiä ja litteroivat toin tunnin kestäneen haastattelunsa. Tekstimuotoista aineistoa käsittelimme yhdessä, jotta koko aineisto tuli tutuksi koko ryhmälle. Peilasimme aineistoa aikaisempaan tutkimukseen, luokittelimme aineiston teemoja alaotsikoiden alle ja tuimme löytöjä lainauksilla haastatteluista. Kymmenen analysoijan yhteistyö oli haastavaa, mutta se samalla toimi validiteetin lisääjänä, kun arvioimme koko ajan kriittisesti löydöksiämme.

Samanaikaisesti hauras ja vahva äiti-identiteetti

Äidin vastuu koetaan tyypillisesti painavana ja intensiivisenä. Äideillä on voimakas pyrkimys tarjota lapselle hyvää runsaan ja ristiriitaisen tiedon keskellä luovien. Äidit tunnistavat vaatimukset lähes mahdottomiksi ja kuvailevat, että toteutti äitiyttä niin tai näin, jonkun mielestä tekee aina väärin. Eräänlaisena selviytymiskeinona ja ratkaisuna ongelmaan haastateltavat tuovat esiin oman äitiyden mallin luomisen. Ihanteelliset äitiyden mallit ja huonon äidin leima on heidän mukaansa mahdollista sivuuttaa tällä tavoin edes osittain.

[M]ä oon jotenki ite valinnu sit niin et mä en ihan hirveesti jaksa [--] tavallaan muiden mielipiteitä seurata enkä niistä silleen välittää et mä uskon et jokainen perhe tekee sellaset ratkasut jotka heille sopii (Media-alan yrittäjä, 1 lapsi)

Monet haastateltavat kokevat, että paineet tietyntyyppiseen ideaaliseen äitiyteen tulevat paitsi yhteiskunnasta ja kulttuurisista malleista myös niitä välittävästä ja luovasta sosiaalisesta mediasta, jossa tuodaan herkästi esiin kaunisteltuja versioita perhe-elämästä (myös Orgad & De Benedictis 2015; Sørensen 2017). Syyllistymiseltä on äitiyden todellisuudessa vaikea välttyä. Toisten tekemiä ratkaisuja ei aina ymmärretä, ja valintoihin kohdistuu arviointia lukemattomista suunnista. Eräs haastateltava naurahtikin, että ei varmaankaan ole olemassa äitiä, joka ei joskus kokisi paineita lasten kasvattamisesta. Äitiyden tunneintensiivisyys, asiantuntijatiedon runsaus ja käsitys arvioitavana olemisesta näkyvät esimerkissä, jonka eräs haastateltava kertoo ystävästään. Tämä oli reagoinut kahvilassa kohdatun vieraan ihmisen "onpas hän pieni" -päivittelyyn vastaamalla, että lapsi kasvaa kyllä normaaliksi luokiteltavalla -1-käyrällä ja voi siis ihan hyvin. Tuore äiti koki heti tarpeelliseksi osoittaa, että lapsi on asiantuntijavalvonnan piirissä ja äiti tietää, miten lapsi voi.

Ken on heistä kaikkein läsnäolevin

Monet haastateltavat tunnistivat ajatuksen, että äiti oletetaan automaattisesti lapsen ensisijaiseksi vanhemmaksi. Tällöin äidille kuuluisi suurin vastuu lapsesta ja tämän hyvinvoinnin turvaamisesta ja äidille muodostuisi syvin tunnetason yhteys lapseen. Kuitenkin haastatellut äidit, joille työ on tärkeää, kamppailivat läsnäolon ja läheisyyden kysymysten kanssa. Vastuun jakautuminen tasaisesti vanhempien kesken oli tärkeää, mikäli molemmat vanhemmat olivat osallisina lapsen elämässä. Eräs haastateltava ihmetteli, miksi isien lapsistaan erossa olemista ei kyseenalaisteta yhtä voimakkaasti kuin äitien. Sen sijaan äidin pitäisi ”surkutella” lasten perään esimerkiksi silloinkin, kun lapset ovat isällään hoidossa.

Haastatteluissa pohdittiin, että juuri äidin on oltava koko ajan ikään kuin tietoinen lapsistaan ja heidän hyvinvoinnistaan. Samoin puhuttiin tilanteista, joissa ”äidinrakkaus” ei tullutkaan automaattisesti tai vauva-aikaan suhtauduttiin pakollisena pahana. Hyvän äidin malliin eivät näytä sopivan tilanteet, joissa äiti ei kiinnity lapseen emotionaalisella tasolla välittömästi.

Vastoin kerrottua ihannetta analyysin perusteella näyttää, että arjen järjestämisessä vastuu lapsen hoidosta oli usein pääosin äidillä. Itse asiassa juuri käsitys intensiivisen läsnäolon tärkeydestä sai järjestelemään oman työelämän jopa kokonaan uusiksi.

Läsnäolon ja oikeiden valintojen merkitystä ei välttämättä avattu, vaan niillä tuntui olevan itsestään selvä asema lapsen kehityksen vaalimisessa ja valmistamisessa tulevaan. Koska tulevaisuuden vaatimukset eivät ole selkeitä, pärjääminen pyritään takaamaan taitoja kokonaisvaltaisesti kehittämällä. Äidit kokivat erityisesti tunnetaitojen kehittämisen ja lapsen varustamisen myöhempää elämää kuuluvan varten omalle vastuulleen. Jos jotain menee pieleen, syyllinen on äiti.

Siis ensinnäkään mikään ei saa mennä pieleen tai se on äidin vika [--], että jos jotain menee pieleen ni sit se on äidin moka. (Koulutusalan yritystään kannattamattomana lopetteleva, 2 lasta)

Haastateltavat sekä tunnistivat tietynlaisia kulttuurisia äitiyden malleja että vastustivat niihin liittyviä ideaaleja. Tästä huolimatta ajoittain koettiin omien voimavarojen olevan rajalliset ja tunnettiin riittämättömyyttä. Kulttuuristen mallien luomat paineet vaikuttavat äiteihin, vaikka niihin suhtauduttaisiin kriittisesti.

Mmm, on siinä osittain sitäkin että siitä on tullut ikään kuin semmonen suoritus, et lapset on projekteja, joihin panostetaan et niille syötetään ne oikeet vitamiinit ja hankitaan ulkovaatteet joissa ei ole perfluoriyhdisteitä tai mitä ne nyt on nämä kaikki, et on mahdollisimman hormonivapaa ympäristö ja ikään kuin, pyritään tuottamaan mahdollisimman optimaalinen, edullinen, kasvuympäristö sille lapselle. Ainakin siinä yhteiskuntaluokassa ja elämänpiirissä missä minä olen. (Terveysalan yrittäjä, 2 lasta)

Yrittäjyys ihanneäitiyden mahdollistajana

Kulttuurissa, jossa naisten kokopäivätyö on normi, äitiyden ei oleteta muodostavan yksilön koko identiteettiä. Työ oli myös haastatelluille eräs identiteettiä vahvasti määrittävä tekijä. Yksilöä motivoiva ja omasta halusta harjoitettava yrittäjämäinen työ hahmottuikin tällaisena merkityksellisenä asiana. Yrittäjyys ja itse laaditut aikataulut näyttäytyivät ratkaisuna, joka tuotti palkkatyöhön nähden paremmat mahdollisuudet huolehtia omasta jaksamisesta ja elää oman näköistä elämää, mikä saattoi tarkoittaa esimerkiksi yksinhuoltajaäidin mahdollisuuksia käydä treffeillä.

Erityisesti yrittäjyys mahdollisti palkkatyötä paremmin läsnäolovanhemmuuden joustavien aikataulujen ja mahdollisten osa-aikaisten päivien vuoksi (myös Ekinsmyth 2014; Luckman 2015; Taylor 2015). Sana vapaus toistui haastateltavien puheessa usein. Lapsia ei esimerkiksi tarvinnut viedä ulkopuoliseen hoitoon ainakaan koko päiväksi. Yrittäjyys mahdollisti muun muassa joustavan työskentelyn äitiysvapaan aikana. Lisäksi haastateltavat toivat esiin, kuinka lapsi voi paremmin ja itse kykenee parempaan vanhemmuuteen, jos oma hyvinvointi on taattu mielekkään ja autonomisen työn takia.

Et mä aattelen niin et jos niinkun mun elämä on tasapainossa [--], mä tykkään kuitenki ihan hirveesti mun työstä, et jos mä saan tehä sitä ja niinku kaikkee muutakin mun elämässä tärkeetä, ni sitten se ois sen lapsenkin [etu] (Luovan alan yrittäjä, 1 lapsi)

Aikaisempi aikaa ja jaksamista vienyt palkkatyö saattoi aiheuttaa äideissä myös pelkoa ja syyllisyyttä siitä, että työt olivat vieneet liikaa aikaa lapsilta. Tämä taas oli vauhdittanut päätöstä yrittäjäksi ryhtymisestä. Palkkatyö koettiin stressaavana eikä ajatus paluusta palkkatyöläiseksi houkuttanut. Usein toistuva ajatus oli se, että tiukka "kahdeksasta neljään" työ ei enää tuntunut mielekkäältä ratkaisulta.

[T]ällä systeemillä [yrittäjyys] kun mulla on vapautta enemmän, niin mä voin olla se äiti mikä mä haluan olla koska mä voin vilpittömästi, tämmösissä hetkissä olla, niin kun oikeesti läsnä enkä vaan silleen näennäisesti läsnä [--] mää siis kävin ihan tällasia ajatuksia että, että tuleeko päivä jolloin mun tytär vaikka parikymppisenä tulee niin kun sanoon mulle että se oli ihan niin kun piip piip piip kun sää vaan teit töitä. (Terveysalan yrittäjä, 3 lasta)

Tosin myös yrittäjyys saattoi olla myös uuvuttavaa ja paljon aikaa perhe-elämältä verottavaa. Rajat yrittäjyyden ja äitiyden välillä vuotivat ja jopa kaatuivat, sillä työ tunkeutui helposti vapaa-ajallekin.

[H]aluu kuitenkin päivällä olla hänenkin [lapsen] kanssaan, niin sit se tarkottaa sitä, että teen tosi paljon töitä öisin. [--] Mutta toisaalta tää on mulle arvokysymys, että voisinhan mä laittaa sen [lapsen] kokopäiväsestikin hoitoon, ja sitten saisin tehdä ehkä päivällä enemmän ja vähän normaalimmin, mutta oon valinnut niin, että mielummin sumplin ja teen vähän iltaa (Luovan alan yrittäjä, 1 lapsi)

[S]e työn ja äitiyden yhdistäminen on vaatinut semmosii jotenkin selkeitä rajoja et nyt mä teen töitä ja nyt mä oon äiti, tavallaan. Ja siinä hirveen helposti käy silleen, et sit sillonkin kun on ilta, ja on sillee, lapset on himassa ni toki se voi vähäsen vuotaa et mä katon vähän nyt sähköpostei vielä ja itseasias mä vastaan nyt tälle ihmiselle vielä (Koulutusalan yritystään kannattamattomana lopetteleva, 2 lasta)

Yrittäjyys toimi monelle ratkaisuna epävarmaan työtilanteeseen ja työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmiin. Joidenkin kohdalla siirtymiseen yrittäjäksi oli vaikuttanut se, että määräaikainen palkkatyö oli päättynyt äidiksi tulon aikoihin ja äitiysloma oli saattanut venyä pitkäksikin, kun ei ollut työtä, johon palata. Nämä naiset olivat pystyneet yrittäjyyttä aloittaessaan suhtautumaan taloudelliseen tappioon sivuseikkana, kun vastapainona oli yrittäjyyden tuoma vapaus, joka taas mahdollisti joustavuuden ja läsnäolon myös äitiydessä.

[J]os mä olisin palkkatöissä yhessäkään näis yrityksissä, missä mä oon aikasemmin ollu töissä ni mä luulen et mä oisin ollu paljon pitempään kotona [--] koen sen niin että nyt ku mä oon yrittäjänä niin se työn tekeminen on niin paljon mielekkäämpää [--] Et vaik mulla nyt suhteellisen alottavana yrittäjänä on tulot esimerkiksi tippunu melkeen puolella, mitä ne oli aikasemmin ni tavallaan semmonen hyvä fiilis [--] että on ite vastuussa kaikesta ja semmonen vapaus mitä toi yrittäjyys on tuonu ni se on niin paljon tärkeempi asia et se menee kaiken muun yli. Ja sit just se, että et nyt varsinki ku on pieni laps ni on hirveen paljon helpompaa joustaa (Media-alan yrittäjä, 1 lapsi)

Autonomian ajama yrittäjä, rakkaudesta resurssoitu lapsi

Haastattelemamme äidit kokivat, että yrittäjyys mahdollisti läsnäolevan vanhemmuuden palkkatyötä paremmin samalla, kun se saattoi toimia työmarkkinoihin kiinnittävänä siteenä ja itsensä kehittämisen välineenä. Kotona tehtävä työ lisäsi äitien päätäntävaltaa ajankäyttöön ja työn organisointiin, mutta toisaalta se lisäsi myös työn ja perheen yhteenkietoutumista ja tuotti uupumusta.

Työ ja ura näyttäytyivät kuitenkin monille haastateltaville merkittävinä elämän ja identiteetin sisältöinä, joita ei kyseenalaistettu. Silti naisten työmarkkina-asemaa, yrittäjyyttä pakkoratkaisuna ja naisten uran suhteen tekemiä uhrauksia ei intensiivisen äitiyden kulttuurissa pohdittu rakenteellisena tasa-arvokysymyksenä.

Äitiyden intensivoituminen näkyi haastatteluissa ajankäytön järjestelynä, läsnäolon vaatimuksena sekä jatkuvina valintoina, joiden tavoitteena oli tarjota lapselle parhaat mahdolliset kasvun edellytykset. Runsaasti saatavilla olevasta, osittain ristiriitaisestakin tiedosta ja erilaisista vanhemmuustrendeistä pyrittiin valikoimaan ratkaisut, jotka olisivat optimaalisesti omaa yksilöllisyyttä korostavia ja lasta tulevaisuutta varten resurssoivia. Intensiivinen äitiyden tunnemaisemakin on intensiivinen, sillä arkinen vanhemmuus sisältää tietoisen lapsen tulevaisuuteen investoimisen elementin. Mahdollisista jaetun vanhemmuuden ideaaleista huolimatta lapsen tämän hetken hyvinvointi ja mahdollisimman hyvä tulevaisuus näyttäytyivät ensisijaisesti äidin yksilösuorituksena.

Lähteet

Ekinsmyth, C. (2014). Mothers’ business, work/life and the politics of ‘mumpreneurship’. Gender, Place & Culture 21:10, 1230–1248. Jokinen, E (2005). Aikuisten arki. Vastapaino, Tampere.

Lee, E., Bristow, J., Faircloth, C. & Macvarish, J. (toim.) (2014). Parenting culture studies. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Luckman, S. (2015). Women's micro-entrepreneurial homeworking. Australian Feminist Studies 30:84, 146–160.

Närvi, J. (2014). Määräaikainen työ, vakituinen vanhemmuus. Sukupuolistuneet työurat, perheellistyminen ja vanhempien hoivaratkaisut. Tutkimus 122. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Orgad, S. & De Benedictis, S. (2015). The ‘stay-at-home’ mother, postfeminism and neoliberalism: Content analysis of UK news coverage. European Journal of Communication 30:4, 418–436.

Rokkonen, L. (2015). Moratorio. Teoksessa Jokinen, E., Venäläinen, J. & Vähämäki, J. (toim.) Prekarisaatio ja affekti. SopHi, Jyväskylä, 113–133.

Sørensen, S. Ø. (2017) The Performativity of Choice: Postfeminist Perspectives on Work–Life Balance. Gender, Work & Organization, 24: 297–313.

Taylor, S. (2015). A new mystique? Working for yourself in the neoliberal economy. The Sociological Review 63, 174–187.