Aktiviimallin ja nuorisotakuun yhteensovitus – mahdollinen tehtävä?

Jaana Lähteenmaa
Kirjoittaja on nuorisotutkimuksen dosentti Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut nuoria työttömiä ja heidän aktivointiaan kahdessa eri Akatemia- rahoitteisessa projektissa.

"Taloudellisine sanktioineen aktiivimalli todennäköisesti katkeroittaa ja syrjäyttää sellaisia työttömiä nuoria, jotka jo muutoinkin ovat ns. syrjäytymisvaarassa. Sellainen saattaa sysätä ei vain aktivoinnin, vaan lopulta koko yhteiskuntajärjestelmän penkalle, tien poskeen ja ojaan asti osan työttömistä tavalla, joka voi olla kohtalokas."

Alustus! Juha Sipilän hallitus on julistanut rakentavansa ”luottamuksen yhteiskuntaa.” Useat suunnitelmat ja ehdotukset hallitusohjelmassa ja hallituksen johdolla toteutetut ratkaisut näyttävät kertovan pikemminkin epäluottamuksesta kansalaisia, ja erityisesti nuoria kohtaan.

Aktiivimallin lisääminen nuorisotakuun päälle nuorten työttömien hallinnoinnissa ei rakenna nuorten ja valtiovallan välistä luottamusta. Valtiovalta kontrolloi nuoria, varsinkin nuoria työttömiä entistä yksityiskohtaisemmalla patteristolla.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ehdottikin vastikään, (HS 7.5.18), että koko nuorisotakuun toimivuus olisi syytä tarkistuttaa asiantuntijatyöryhmällä. Niin tai näin selvityksenteon tarpeellisuuden kanssa, Aallon toteama nuorisotakuun ”tilkkutäkkimäisyys” on todellisuutta aktiivimallin mukaantulon jälkeen.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

On mahdollista, että kaikkien toimenpiteiden ja etujen ehdollistamisten jälkeen nuorten - tai ainakin osan heistä - luottamus valtiovaltaa ja sen reiluutta kohtaan rapautuu, ja osa nuorista vieraantuu yhteiskunnasta entistä enemmän. Eihän siihen pitänyt pyrkiä, vaan päinvastaiseen. Varsinkin, kun sisäasianministeriö on todennut, että syrjäytymisen lisääntyminen ja siihen liittyvä ongelmien voimakas kasaantuminen on Suomen sisäisen turvallisuuden suurin turvallisuushaaste (Sisäasiainministeriön julkaisu 25/2010, s.17).

Aktiivimalli, joka astui voimaan tämän vuoden alussa, koskee myös työttömiä yli 18-vuotiaita nuoria. Sitä vanhempi voi saada työmarkkinatukea työttömyysajalta, jos muut edellytykset työmarkkinatukeen täyttyvät. Hänellä on siis jotain, josta leikata; tätä nuorempi työtön ei käytännössä voi saada työmarkkinatukea työttömänä, paitsi aktivointitoimenpiteissä ollessaan.

Niinpä 18–25-vuotiaat nuoret sekä sellaiset alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset, jotka eivät ole oppilaitoksesta valmistumisensa jälkeen työllistyneet, ovat vuoden 2018 alusta lähtien siis kahden eri aktivointijärjestelmän, nuorisotakuun ja aktiivimallin syleilyssä.

Saadaanko tällä kahden järjestelmän yhteen limittämisellä entistä enemmän puhtia ns. syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen ja näiden oman toimijuuden tukemiseen? Vai onko seurauksena pikemminkin nuorten pakoa molemmista järjestelmistä, pois potentiaalisesta työvoimasta sekä tilastollisesti että käytännössä?

Kolhuilla oleva nuorisotakuu

Nuorisotakuu, joka astui voimaan pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen kaudella työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) lempilapsena, on kokenut rajuja kolhuja ja supistamisia pääministeri Sipilän hallituksen kaudella. Takuun toteuttamiselta on leikattu runsaasti resursseja. Silti se on virallisesti yksi tämänkin hallituksen kärkihankkeista. Hallitusohjelmassa se on kärkihankkeena tosin saanut omituisen nimikkeen: partitiivi-muotoisen ”Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan” (ks. Lähteenmaa 2016).

Kärkihankkeen nimen partitiivi-muoto viitannee ainakin siihen, että hankkeen toteutuminen on tavoite, johon pyritään, mutta pyrinnön realistisuudesta ei olla varmoja. ”Yhteisötakuu” -termiä ei ole valtioneuvoston suunnalta selitelty. Mutta jo edellisen hallituksen nuorisotakuussa tavoiteltiin myös yritysmaailman mukaantuloa siitä vastuun kantamiseen. Kun jotakin valtion hanketta vieritetään ”yhteisön” vastuulle, se tarkoittaa uusliberaaleina aikoina sitä, että julkista rahoitusta asian hoidosta pyritään vähentämään. Niin Sipilän hallituksen nuorisotakuun budjetoinnissa on tehtykin.

Nuorisotakuu on nimikkeenä kuitenkin vielä virallisesti voimassa; tästäkin vallitsi jonkin aikaa epätietoisuus, mutta näin on opetus- ja kulttuuriministeriöstä vahvistettu. Sen keskeisiä käytäntöjä porkkanoineen ja keppeineen sovelletaan edelleen. Onpa siihen tehty joitain parannuksiakin: keskeisimpänä matalan kynnyksen palvelujen saatavuuden parantaminen (Aaltonen 2016). Viimeksi mainittu, eli "Ohjaamojen" kehittäminen maksettiin vuoden 2017 loppuun asti pääosin Euroopan Sosiaalirahaston varoista. Tästä alkuvuodesta vuoden 2021 loppuun saakka valtion budjetista maksetaan vuosittain 5 miljoonaa euroa Ohjaamojen vakiinnuttamiseen. (Onneksi rahat löytyivät!)

Nuorisotakuulla on virallisesti, työ- ja elinkeinoministeriön web-sivujen mukaan kolme päätavoitetta: nuorten työelämään tai koulutukseen pääsyn edistäminen, työttömyyden pitkittymisen estäminen sekä syrjäytymisen ehkäisy. Nämä tavoitteet eivät ensikatsomalla ole ristiriidassa aktiivimallin tavoitteiden kanssa. Sekä nuorisotakuu että aktiivimalli ovat oksia samasta puusta, eli ”workfare”- ideologiasta. Sen ytimessä on ajatus sosiaaliturvan vastikkeellistamisesta (ks. Kildal & Kuhnle 2007). Vastikkeellistaminen tarkoittaa sitä, että tukia ei saa ansaitsematta niitä tavalla tai toisella. Kun hyvinvointivaltio- ideologia hylätään, tilalle hiipii ideaali, jonka mukaan sosiaaliturvaa kansalaisen ei ylipäätään tule saada, jos hän ei osoita sitä saadakseen ”akiivisuutta” – muunkinlaista kuin vain lomakkeiden täyttämistä.

Käytännössä ”workfare”-ideologia tulee lähelle protestanttista ajatusta siitä, että ”ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”. Jos aktivoitava toistuvasti kieltäytyy hänelle tarjotuista toimenpiteistä tai ”työtarjouksista” – jotka tarkoittavat käskyjä hakea tiettyjä työpaikkoja, saipa niitä tai ei - toimeentulotukeakin voidaan leikata 20-40 prosentilla määräajaksi. Nuorisotakuun myötä toimeentulotukea voidaan leikata myös sellaiselta 18-25- vuotiaalta nuorelta, joka kieltäytyy hakemasta opiskelupaikkaa (ks. Kojo ja Lähteenmaa 2011). Nyt näiden velvoitteiden päälle tulevat lisäksi aktiivimallin sanktioin tuetut velvoitteet.

Ongelmia kaksin verroin?

Periaatteellista tai loogista ristiriitaa ei nuorisotakuun ja aktiivimallin samoihin kohteisiin soveltamisessa ole. Sen sijaan käytännössä voi tulla ongelmia, kun niitä on valmiiksi muutenkin molemmissa malleissa.

Nuorisotakuun yhtenä ongelmana on sen soveltamisen alusta asti ollut epärealistiset aikataulut, jotka on esitetty vielä julkisten lupausten muodossa. Lupaus työllistymis- tai aktivoimiskeskusteluun ja sitten toimenpiteeseen, opintoihin tai töihin pääsemisestä kolmen kuukauden sisällä työttömäksi joutumisesta ei ole toteutunut (ks. Nuorisotakuu-työryhmä, 2015). Toisena isona ongelmana on ollut se, että joukko nuoria aloittaa toistuvasti toimenpiteissä olon, keskeyttää, on karenssissa välillä ja palaa taas - ja sama uudestaan (Westerlund 2016). Tällainen loputon toimenpiteissä pyöriminen, joka ei tuota onnistumisen kokemuksia kellekään, vaan ainoastaan loputonta ”paperisotaa”, ei ole hyödyllistä kenellekään.

Kokemustietoa nuorisotakuun ja aktiivimallin soveltamisesta päällekkäin alle 30-vuotiaisiin ei ole vielä saatavilla. TEM ei myöskään ole antanut erityisohjeita näiden mallien yhteensovittamiseen; tämän tarkistin ministeriön virkamieheltä. Nuorisotakuun soveltamista ja sen ongelmia lähes viisi vuotta tutkineena uskallan esittää muutaman oletuksen siitä, mitkä Nuorisotakuun soveltamisen ongelmat saattavat muuttua entistä haastavammiksi aktiivimallin mukaan astumisen myötä.

TE-toimistoilla entistä hankalampi tehtävä

Hoputtamista ja painostamista toimenpiteisiin, koulutukseen, työkokeiluihin, työpaikkoja vapailta markkinoilta hakemaan… näitä nuoret työttömät tulevat kohtaamaan todennäköisesti aiempaa enemmän. Jo nyt ennen kaikkea TE-toimistojen virkailijoiden tehtävänä on - nuorisotakuun normien vuoksi - ollut nuorten saaminen edes johonkin toimenpiteeseen, koulutukseen, työhön tai töitä hakemaan mahdollisimman nopeasti. Tosin ponnistuksista huolimatta ”kolmessa kuukaudessa toimenpiteeseen tai töihin” – ihannenormia ei ole saavutettu (TEM 2015; Haikkola et al. 2017; Luukkanen 2017). TE- toimistojen työntekijät ovat olleet paineen alla, ei vähiten koska samaan aikaan kun nuorisotakuu lanseerattiin, TE-toimistoissa ajettiin läpi iso organisaatiomuutos ja niiden resursseja vähennettiin.

Jo vuonna 2009, jolloin oli voimassa nuorisotakuun edeltäjä ”nuorten yhteiskuntatakuu”, monet nuoret työttömät kokivat TE-toimistoissa asioinnin ahdistavaksi, painostavaksi tai nöyryyttäväksi (Lähteenmaa 2010; 2018).

Nuorisotakuussa on kiedottu yhteen entiset nuorten yhteiskuntatakuu ja opiskelutakuu. Lainsäädäntöä ei nuorisotakuun voimaan tultua muutettu, lakien soveltamistapoja vain harmonisoitiin ja valvontaa sekä toimenpiteitä paikoin tiukennettiin.

Henkilökohtaista työllistymis- tai aktivointisuunnitelmaa laadittaessa käydään läpi opiskeluunkin liittyviä mahdollisuuksia sekä sanktioita, jotka on kiedottu opiskelupakkoon. Jos alle 25- vuotiaalla ei ole toisen asteen ammatillista koulutusta tai korkea-asteen koulutusta, hänen on haettava opiskelemaan, tai muutoin hän menettää työttömyyspäivärahansa. ”Pelkkä” peruskoulu, mutta myöskään ”pelkkä” lukiokoulutus ei riitä; sen päälle on haettava joko ammatilliseen tai korkeakoulutukseen.

Tuoreen, Uudenmaan työvoimapiirissä kerättyyn empiiriseen aineistoon pohjautuvan pro-gradu -työn mukaan vajaa puolet nuorista ei henkilökohtaisen aktivointi- tai työllistymissuunnitelman laadinnan jälkeen ymmärrä kunnolla, mitä ja mistä sovittiin (Luukkanen 2017). Tämä ei ole ihme, vaikka yllättävältä saattaa kuulostaakin. Pykälät, sitoumukset ja sanktioiden saamista koskevat normit ovat monimutkaisia; lisäksi rajatussa ajassa pitäisi saada keskusteltua myös opiskelupaikkoihin hakemisesta ja työnhakuvelvoitteista. Näiden kaikkien asioiden sisäistäminen lyhyessä aktivointi- tai työllistämiskeskustelussa näyttää olevan osalle nuorista liian vaikeaa.

Kun nuorisotakuun päälle laitetaan nyt vielä aktiivimalli, aktivointisuunnitelmien laadinnat yhdessä nuorten kanssa käyvät yhä haastavammiksi. Kun niissä tapahtuu jo nyt paljon väärinymmärryksiä (Luukkanen 2017) ja nuorille tulee sivuutetuksi tulemisen kokemuksia (ks. Haikkola et al. 2017), tilanne ei ainakaan helpotu, kun normi- ja säännösrakennelmaan tulee vielä yksi elementti lisää.

TE-toimiston virkailijat sekä Ohjaamoissa työskentelevät TE-viranomaiset joutuvat selittämään nuorille vielä sen, että jos et suostu tekemään sitä tai menemään tuonne – jonne et välttämättä pääse, mutta yritä silti – niin työttömyyspäivärahaasi leikataan ensi kuussa. He joutuvat painostamaan ja lähes pakottamaan nuoria entistä enemmän, nyt vielä 4,5 %:n ”pikaleikkurilla” uhaten. Tehtävä käy yhä haastavammaksi.

”Keskinäisen luottamuksen” yhteiskunta?

Todennäköisesti TE-toimistoihin pettyvien ja vihaisten nuorten osuus kasvaa. Myös Ohjaamoissa toimii ”jalkautuneita” TE-viranomaisia. Ohjaamojen moniammatilliset tiimit ja leppoisaksi rakennettu, nuortenkin sellaiseksi kokema ilmapiiri pehmentänevät tilannetta ja antavat enemmän aikaa vaikeille neuvonpidoille kuin TE-toimistot (ks. OhjaamoHelsinki 2017; Lähteenmaa 2018). Silti tehtävä hankaloituu niissäkin.

Taloudellinen nousukausi, jossa taas tovin elämme, saa työmarkkinat vetämään eri tavalla kuin viimeisimmän taantuman ollessa syvimmillään. Työttömiä nuoria tulee silti riittämään asiakkaiksi. Laman vaihduttua nousukaudeksi nuorisotyöttömyys vähenee yleensä viiveellä verrattuna yleisen työttömyyden laskuun (Santacrose 2013; Scarpetta et al. 2010). Julkinen työvoimapulasta puhuminen samaan aikaan, kun kaikille ei löydy töitä, voi tuntua nuorista varsin turhauttavalta.

Osa nuorista työttömistä kyselyaineistossani vuodelta 2009 kohdistaa ainakin ajatuksissaan- ja avovastauksissaan pettymyksensä ja vihaisuutensa suoraan TE-toimistoihin ja niiden työntekijöihin. Kaikki eivät seuraa politiikkaa, tunne yhteiskunnan rakenteita tai muutenkaan ymmärtää, mistä nämä kaikki säännöt ja sanktiot tulevat.

Hallituksen uusimman ilmoituksen mukaan resursseja TE-toimistoissa tullaan lisäämään. Siihen onkin syytä; TE -toimistojen virkailijat ja heidän esimiehensä ovat itse astuneet julkisuuteen kertomaan kohtuuttomasta kuormituksesta, joka heihin kohdistuu aktiivimallin voimaan astumisen myötä. Kansalaiset ovat jupisseet TE-toimistojen kasvaneista jonoista ja korvausten viivästymisistä lukuisilla some- ja keskustelupalstoilla.

Nuorisotakuun astuminen voimaan vuonna 2013 samaan aikaan TE-toimistojen organisaationmuutoksen kanssa sai aikaan puhelinlinjojen tukkeutumista sekä muutakin kaoottisuutta työttömien nuorten neuvonnassa. Se turhautti ja hämmensi. Vuoden 2015 haastatteluissani nuoret kuvailivat tilannetta kafkamaiseksi:

Siellä on tehty joku organisaatiomuutos, joka on aivan p.....stä. Kun sinne pitää soittaa, yleisin vastaus on että ”palvelumme on tilapäiseseti ruuhkautunut, emme ota jonoon uusia asiakkaita.” Sit ku menee sinne paikan päälle niin ne sanoo, että ”täällä ei oteta vastaan, että tos on sulle puhelin, että soita meidän puhelinpalveluun”, sit sieltä tulee taas että ”palvelumme on tilapäisesti ruuhkautunut.

(nuori kvalitatiivisessa haastattelussa syksyllä 2015)

Valtioneuvosto julkaisi syksyllä 2015 suunnitelman, jossa pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman tavoitteita täsmennetään: suunnitelmassa alleviivataan, että tavoitteena on yhteiskunta, jossa ”vallitsee luottamus”. Kuten ”Nuoruus hallitusohjelmassa” -analyysikokoelman (Pekkarinen ja Aapola (toim.) 2016) teksteissä osoitetaan, useat hallituksemme aikeet nuorten suhteen näyttävät perustuvan pikemminkin epäluottamukseen nuoria kohtaan (ks. Aaltonen 2016).

Artikkelikokoelmaa varten nuorisotutkijat ovat lähilukeneet nimenomaan tämän hallituksen ohjelmaa; siinä ei väitetä, että aiemmin olisi ollut parempi. Mutta epäluottamuksen osoittaminen ja luottamuksen korostaminen yhdessä ja samassa hallitusohjelmassa on silmiinpistävää. Se, että nuorten työttömien elämä ja toimeentuloa normittaa nyt kaksi eri hallinnollista mallia, ja lisäksi hallitus ehdottaa heikennyksiä nuorten työmarkkina-asemaan, ei kasvattane nuorten luottamusta järjestelmään .

Vuonna 2009 tein nuorille työttömille (16-29- vuotiaille) internet- kyselyn niin, että linkki lomakkeeseen oli Työministeriön sittemmin Työ- ja elinkeinomisteriö) sivustolla (www.mol.fi) kolmen viikon ajan. Nuorisotyöttömyys oli silloin noussut vauhdilla yli 20 prosenttiin Suomeen rantautuneen rajun taantuman myötä. Kyseessä oli itsevalikoitunut näyte (N 780; avovastauksia 460) suomenkielisiä nuoria ja nuoria aikuisia eri puolilta maata.

Kyselyn avovastauksissa jotkut nuoret kirjoittivat muun muassa , että ”aion taatusti muuttaa Suomesta, tällä yhteiskunnalla ei ole minulle mitään annettavaa.” Tämä oli lievä katkeruuden ilmaus verrattuna muutamiin muihin. Toisaalta osa nuorista työttömistä, varsinkin kasvokkaisissa haastatteluissa, ilmaisi kiitollisuuttakin suomalaiselle yhteiskunnalle. Nuorisotakuusta sanottiin myönteisiäkin asioita, kuten ” Hyvä, että yritetään edes jotakin” ja ” Totta kai tämä on parempi kuin ei mitään”. Nuorten työpajoja kehuttiin vuolaastikin.

On vaarana, että aktiivimalli rapauttaa tätä kiitollisuutta ja luottamusta. Nuorisotakuun kolmas virallinen tavoite on ”syrjäytymisen ehkäisy”. Sen hyväksi on tehty töitä onnistuneestikin, varsinkin edellä kuvatuissa Ohjaamoissa, joiden toimintaan nuoret ovat olleet hyvin tyytyväisiä (ks. Ohjaamo Helsinki 2017; Määttä 2017; Lähteenmaa 2018) . Syrjäytyminen on niin problemaattinen termi, että se olisi pitänyt haudata ennen syntymistään. Koska termiä kuitenkin käytetään, niin median kuin politiikankin retoriikassa, käytettäköön sitä tässäkin.

”Syrjäytyminen” on määritelmien mukaan taloudellista, sosiaalista, kulttuurista, koulutuksellista, ulkoasuun ja olemukseen kiinnittyvää eli habituksellista ja kaiken muunkin luonteista osattomuutta. On mahdollista, että aktiivimalli tulee lisäämään nuorista työttömistä ehkä juuri moniongelmaisimman osan syrjäytymistä.

Luottamuksen rapautuminen turvallisuusuhkana?

Työttömyysturvan leikkaukset pahentavat köyhyyttä, pettymykset epäonnistuneiden työnhakuyritysten myötä musertavat itsetuntoa. Aktivointitoimenpiteisiin hakeutumisen hankaluudet tai noudatettavien normien ylenpalttinen monimutkaisuus ja kasvava riski väärinymmärryksiin lisäävät helposti koko aktivointijärjestelmästä poisjättäytymisiä. Jos näin käy, osalla sivuun systeemistä jättäytyvistä voi lisääntyä masentuneisuus, osalla vihaisuus; saman kolikon kaksi eri puolta.

Tällaisen kehityskulun edesauttaminen valtiovaltamme toimesta on ristiriidassa sen kanssa, että Sisäasiainministeriö on määritellyt sisäisen turvallisuutemme keskeiseksi uhaksi syrjäytymisen (Sisäasiainministeriö 2010). Sisäasianministeriö saattaa dramatisoida tai, kuten sanonta kuuluu, maalata piruja seinille. Tuskin nuoret työttömät sentään terroristeiksi ryhtyvät? Muutamat aineistoni avovastauksissa puhuvat tosin ”TE-toimistojen räjäyttämisestä”, yksi jopa haaveestaan ryhtyä terroristiksi työttömyyskokemuksensa katkeroittamana. Mutta näitä on vain kourallinen lähes viidensadan avovastauksen kirjoittaneen vastaajan joukossa. Lisäksi fantasioimisesta on todella pitkä matka konkreettisiin terroritekoihin (Hamm & Spaaij 2017).

Sisäasiainministeriö on huolissaan varsinkin toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien syrjäytymisestä. Ongelmissa oleva nuori tosiaan tarttuu helpommin vaikkapa ISIS-oppeihin kuin sellainen, jolla kaikki on hyvin ( ks. Sandelin 2016). Tähän saakka suomalainen yhteiskunta on suhteellisen hyvin pystynyt integroimaan maahanmuuttajat ja heidän lapsensa; toimiva koulujärjestelmä on ollut olennaisessa roolissa. Työmarkkinoille sijoittumisessa on ollut enemmän ongelmia: työttömissä on prosentuaalisesti enemmän maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään kuin heitä on väestössä muutoin (Joronen 2013) .

Aktiivimallin upottaminen nuorisotakuun sekaan ja väliin osunee erityisen pahasti vaikeasti työllistyviin nuoriin, ja heidän joukossaan on runsaasti maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Aktiivimallin vaatiman 18 tunnin työn saaminen voi oikeasti olla vaikeata osalle työttömistä: esimerkiksi sellaisille, joilla on sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä pelkoja. Osa vaikeasti työllistyvistä nuorista kärsii sosiaalisista peloista ja tarvitsisi lähinnä terapiaa, mutta voimat tai varat eivät riitä sellaisen hakemiseen (ks. Kellokumpu 2017; Rikala 2018).

Vaikka maahanmuuttajanuori ei edes pelkäisi kanssakäymistä, kuten osa kantasuomalaisista vaikeasti työllistyvistä, hänen voi silti vaikeata saada työtä: rasismin tai vajaan suomen kielen taitonsa takia. Työllistymistä edistäviksi määritellyille kursseillekaan ei niin vain pääse. Sitten tulee sanktio epäonnistumisesta. Tällainen ei rakenna keskinäistä luottamusta kansalaisen ja valtion välillä, saati että se perustuisi sellaiseen.

Sinänsä tämäkään ristiriita Sipilän hallituksen toiminnassa ei yllätä. Mutta jos sisäistä turvallisuutta aletaan oikeasti heiluttaa vain siksi, että saataisiin muutama työtön pois kortistosta, ainakin hetkeksi, tai saataisiin peloteltua työttömiä – ja mitä tavoitteita aktiivimallilla nyt sitten onkaan, ilmifunktioista piilofunktioihin - otetaan jonkin asteinen riski. Vaikeata uskoa, että Sisäasianministeriö olisi tuottanut tekstiä syrjäytymisen tuomista turvallisuusuhista kepeästi, lähinnä pelleilläkseen.

Aktiivimalli – nuorisotakuun sanelemien pakkojen päälle - voi ehkä saada muutaman työhaluttomankin nuoren töihin, 18 tunniksi kuussa. Mutta taloudellisine sanktioineen se todennäköisesti katkeroittaa ja syrjäyttää sellaisia työttömiä nuoria, jotka jo muutoinkin ovat ns. syrjäytymisvaarassa. Sellainen saattaa sysätä ei vain aktivoinnin, vaan lopulta koko yhteiskuntajärjestelmän penkalle, tien poskeen ja ojaan asti osan työttömistä tavalla, joka voi olla kohtalokas - kohtalokas ei vain lukuisien inhimillisten tragedioiden muodossa, vaan myös Suomen sisäisen turvallisuuden kannalta.

Sosiologi Niklas Luhmanin (2004) analyysit yhteiskunnan järjestelmistä ja niiden eriytymisestä - etenkin ”autopoesian” , eräänlaisen totaalisen itseensäkietoutuneisuuden vallassa kehittyvistä osajärjestelmistä, jotka kasvavat harottaviin suuntiin, eivätkä huomioi ympäristöään ja toisiaan - auttavat tulkitsemaan sekavaa tilannetta. Yhteiskunnan osajärjestelmät voivat Luhmanin mukaan toimia toistensa kannalta vahingoittavasti, koska systeemeinä ne katsovat vain sisään- eikä ulospäin. Luhman totesi lakonisesti: ”Es gibt Systeme.”

Nyt meillä on ”systeemi”, aktiivimalli, joka voi vahingoittaa vakavasti toisen systeemin eli nuorisotakuun vähiä hyviä aikaansaannoksia: TE-toimistoista tai Ohjaamoista saatua apua, ja joidenkin vaakalaudalla olleiden nuorten vähitellen syntynyttä luottamusta yhteiskunnan toimivuuteen ja jopa reiluuteen.

Lähteet

Aaltonen, Sanna (2016): Hyppää voltti! Nuoret ja palvelujärjestelmää hallituksen toimenpidesuunnitelmassa. Kokoelmassa Pekkarinen, Elina ja Aapola- Kari, Sinikka (toim.): Nuoruus hallitusohjelmassa. Nuorisotutkimusverkosto ja Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 180 (verkkojulkaisuja 100), Helsinki.

Haikkola, Lotta, Näre, Lena ja Lähteenmaa, Jaana (2017): Tunnistamisen institutionaaliset kontekstit. Nuoret työttömät aktivointitoimenpiteissä. Teoksessa Aaltonen, Sanna ja Kivijärvi, Antti (toim.): Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina. Nuorisotutkimusverkosto ja Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 198, Helsinki.

Hamm, Mark & Spaaij, Ramon (2017): The age of lone wolf terrorism. Columbia University Press, New York.

Joronen, Tuula(2013): Työn ja opiskelun ulkopuolisuus on ensimmäisen maahanmuuttajapolven ongelma. Kvartti 2/2013.(/fi/kvartti-2-2013).

Kellokumpu, Artti (2017): Näkymiä neljän seinän sisältä – tutkielma sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten identiteetistä ja toimijuudesta. Sosiologian pro gradu-työ, Helsingin yliopisto, toukokuu 2017.

Kojo, Marjaana ja Lähteenmaa, Jaana (2011): Nuorten toimeentulotuen leikkaukset – vaarallinen tie. Kommentti, Nuorisotutkimuksen verkkokanava, tammikuussa 2011. www.nuorisotutkimusseura.kommmentti.fi, käyty 15.1.2018.

Kildal, Nanna & Kuhnle, Stein (2007): Normative foundations of the welfare state: the Nordic experience. Routledge, London.

Luhmann, Niklas (2004): Ekologinen kommunikaatio. Gaudeamus, Helsinki.

Luukkanen, Joonas (2017): Nuorten aktivointipoliittinen kannustaminen. Nuorisotakuu asiakaskohtaamisen ja rekisteriaineiston perusteella TE-toimistoissa. Pro gradu- tutkielma, sosiologia, Jyväskylän yliopisto, kevät 2017.

Lähteenmaa, Jaana (2018): Nuorten työttömien orientaatiot aktivointitoimenpiteissä. Käsikirjoitus. ( 20.4.2018, lähetetty Janus-lehteen.)

Lähteenmaa, Jaana (2016): Nuorten yhteisötakuun kompuroivat alkumetrit ja laahaavat jatkoaskeleet. Kokoelmassa Pekkarinen, Elina ja Aapola-Kari, Sinikka (2016). Ks. edellä; sama teos.

Lähteenmaa Jaana (2010): Nuoret työttömät ja taistelu toimijuudesta. Työpoliittinen aikakauskirja. 4/2010.

Määttä, Mirja (2017): Johdanto. Teoksessa Määttä, Mirja (toim.): Uutta auringon alla? Ohjaamot 2014-2017. Kohtaamo-hanke (ESR), Keski-Suomen ELY- keskus, käyty 15.3.2018).

Nuorisotakuu-työryhmä (2015): Väliarviointi. (julkaistu www.nuorisotakuu.fi. -osoitteessa, käyty 15.9.2017.)

Ohjaamo/Navigatorn (2017): Työn alla Ohjaamo Helsinki. Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2017:16. Helsinki.

Pekkarinen, Elina ja Aapola-Kari, Sinikka (2016): Nuoruus hallitusohjelmassa. Nuorisotutkimusverkosto ja Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 180/ (verkkojulkaisuja 100), Helsinki.

Sandelin, Magnus (2016): Svenska IS-krigare. Från Al- Qaida till Jihadi cool. Fri Tanke förlag. Stockholm.

Santacrose, Ryan(2013): Long term consequences of Youth Unemployment. Visited 25.4.2018.

Scarpetta, Stefano, Sonnet, Anne & Manfredi, Thomas (2010): Rising youth unemployment during the crisis: how to prevent negative long-term consequences on a generation? OECD Social, Employment and Migration Working papers, no 106, OECD Publishing, Paris. Visited 26.4.2018.

Sisäasianministeriö (2010): Turvallinen ja moniarvoinen Suomi – sisäinen turvallisuus ja maahanmuutto 2020. Keskustelualoitteet- sarja, Sisäasiainministeriön julkaisu 25/2010, Helsinki.

Westerlund, Jaakko (2016): Koulunpenkiltä palkkkaty... Työkkärin listoille! Tutkimus koulutustaustan vaikutuksesta alle 25-vuotiaan nuoren kohtaamaan aktivointiin TE-toimiston palvelujärjestelmässä. Pro gradu- tutkielma, Jyväskylän yliopisto.