Omavaraisuus ylittää arkiymmärryksen

Olli Herranen ja Tere Vadén
Herranen sosiologian väitöskirjatutkija, Vadén on dosentti ja tutkija BIOS-tutkimusyksikössä.

"Omavaraisuuden poikkeavuus myös ärsyttää, koska se tuntuu haastavan ihmisten moraalin. Vaikkei Nordlund nosta itseään missään kohtaa jalustalle tai edes kannusta seuraamaan omia valintojaan, kokevat lukijat tulleensa haastetuiksi. Ehkä tapauksen äärellä kukin voi pysähtyä pohtimaan, mistä tämä haaste kumpuaa."

Alustus! Moni haaveilee taloudellisesta omavaraisuudesta, mutta harva on valmis menemään yhtä pitkälle kuin Lasse Nordlund. Nordlund aloitti 1990-luvun alussa kokeilun, jossa hän eli niin omavaraisesti kuin mahdollista. Lopulta hän pärjäsi Pohjois-Karjalan maakunnassa sijaitsevalla Valtimolla vain 30-50 eurolla vuodessa, kasvattaen ja valmistaen kaiken muun alusta loppuun itse.

Nordlundista tekee poikkeuksellisen hänen kokeilunsa syvyys. Poikkeuksellista oli myös hänestä 2008 kirjoitetun, Helsingin Sanomissa julkaistun jutun keräämä kommenttiryöppy. Artikkeli, joka kuvasi Nordlundin perheen elämäntapaa, keräsi verkkoon 451 kommenttia viikossa. Tätä laajempaa kansalaiskeskustelua radikaalista omavaraisuudesta on vaikea löytää.

Nordlund otti kommentit talteen myöhempää tarkastelua varten. Tähän aineistoon pohjaava tutkimuksemme julkaistiin Kulttuurintutkimus-lehdessä (2-3/2017), jonka pohjalta Herranen on jo popularisoinut tuloksia.

Artikkelissa teimme katsauksen kommentteihin ja kaivoimme niistä esiin sen, mitä kutsumme tässä arkiymmärrykseksi (common sense). Arkiymmärrys viittaa ihmisten arkiseen kokemus- ja käytäntöperustaiseen tapaan hahmottaa maailmaa. Kiinnostavaa arkiymmärryksessä on, kuinka havaintokyvyn ylittäviä asioita, kuten politiikan mahdollisuuksia arvioidaan suhteessa siihen, millaisena maailma meille välittömästi näyttäytyy. Tämä siitä huolimatta, ettei meillä ole suoraa pääsyä moniinkaan ilmiöihin, joihin kuitenkin otamme kernaasti kantaa.

Arkiymmärrys tai ‘terve järki’ näyttäytyy meille usein yksityisenä järjenkäyttönä, vaikka kyseessä on vahvasti yleisen järjenkäytön tapa: ihmiset eivät muodosta käsitystään maailmasta tyhjiössä, vaan moni yksityiseltä tuntuva järkeily on osa vallitsevaa yleistä käsitystä. Tämän vuoksi arkiymmärrystä kuvaavasta aineistosta voi hahmottaa yleisiä järjenkäytön tapoja.

Nordlundin tapauksessa on kiinnostavaa, kuinka vieras hänen elämäntapansa on arkiymmärrykselle. Kommentaattoreiden oli vaikea hyväksyä jotakin niin heidän kokemusmaailmalleen kaukaista. Kommentointia sävyttikin erityisesti epäluulo moista elämäntapaa kohtaan. Ihmisten oli vaikea uskoa, että joku voisi tulla toimeen niin täysin rahatalouden ja järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella.

Artikkelissa päädyimme pohtimaan, kuinka raha on niin keskeisessä roolissa ihmisten elämässä, että se tarjoaa kaikkein helpoimman sillan ymmärtää välittömän kokemuspiirin ylittäviä asioita. Tyypillisesti radikaalisti ‘normaalista’ poikkeavan elämäntavan mahdollisuus pelkistyi kysymyksiin siitä, mitä mikäkin maksaa ja kuka saa minkäkin laskun. Raha selkeästi tarjoaa helpoimman tavan käsittää jotain itselle vierasta ilmiötä ja ihmisten välisiä suhteita – mitä kukakin on kenellekin velkaa. Ottaen huomioon rahan sopimusperustaisen luonteen, ovat edellä nämä huomiot hatkähdyttäviä – ikään kuin ihmiselämä ei olisi mahdollista ilman rahavälitteisyyttä.

Tutkimuksessa keskityimme kommentoijien moraalisiin reaktioihin suhteessa Nordlundin elämäntapaan. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että reaktiot jakautuivat hyvin myönteisen ja hyvin kielteisen välille, mutta ainoastaan kaikkein myönteisimmin asiaan suhtautuneet pystyivät uskomaan moisen elämäntavan olevan ylipäätään mahdollista. Tyypillisempää oli osoittaa lievää tai voimakasta epäluuloa jutun todenperäisyyttä kohtaan.

Seuraavaksi esittelemme aineiston osaa, jota ei tarkasteltu varsinaisessa tutkimuksessa. Sitä on kuitenkin mielekästä käsitellä, koska se avaa erilaisia näkymiä omavaraisuudesta käytyyn keskusteluun ja viestii, kuinka kauas itse aiheesta sen innoittamana voidaan päästä, mutta silti kytkeä aina ulkoavaruuteen asti suuntaavat hahmotelmat pohjois-karjalalaiseen elämäntapavalintaan.

Lapset ja sokeripullakansa

Nordlund elää perheineen nykyisillä standardeilla melko alkeellisissa olosuhteissa, joita Helsingin Sanomissa kuvailtiin. Monille kommentaattoreille närästystä aiheutti se, että perheen lapset joutuvat tekemään saman valinnan kuin heidän vanhempansa, eli asumaan suhteellisen omavaraisesti. Tämä koettiin pitkälti vääryytenä, ja lasten katsottiin sekä kärsivän että tulevan aivopestyiksi vasten tahtoaan (esim. eikka, 20.12.; millamagia, 20.12.) [1].

Kaikki eivät kuitenkaan nähneet asiaa näin. SummerHill (20.12.) kääntää ajatuksen ympäri ja kommentoi: ”Saman kysymyksen voisi kysyä kaupunkilaisperheiltäkin”. Keskustelu etenee pohdintaan, kuinka pitkälle aikuisten velvollisuus on päättää lasten puolesta ja mikä on normaalia. Keskustelusta voi havaita, että monille se elämäntapavalinta joka poikkeaa kuvitellusta standardista, on jotain, johon lapset pakotetaan. Sen tarkemmin määrittelemätöntä keskimääräistä elämäntapaa pidetään normaalina tavalla, jota ei tarvitse erikseen perustella.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä kutsumme arkiymmärrykseksi: elämäntapa jonka välittömässä elämänpiirissämme havaitsemme, ja jota itse elämme, on normaali ja luonnollinen. Kaikki muu koetaan joksikin, jolta lapsia pitää suojella.

Ei ole myöskään yllättävää, että omavaraistaloutta käsittelevä sanomalehtiartikkeli herättää ajatuksia koskien nykyistä maailmanmenoa ja järjestelmää jossa elämme. Reaktiot jakautuivat tässä kohtaa kahtaalle. Toisaalta maapallon ja talouskasvun suhteen rajallisuutta korostettiin (Ajattelija_XB, 20.12) ja tuotiin esille, että ”[j]os kaikki maapallolla asuisivat kuten suomalaiset jouluhysteriassaan, meille ei riittäisi kaksikaan maapalloa” (Kaupunkilainen, 20.12.). Toisaalta ihmisiä nimiteltiin sohvalla möllöttäviksi elintasoläskeiksi (Ekhnaton 20.12.) ja yleisemmin sokeripullakansaksi (Tiikerililja, 20.12.). Kädentaitojen menetyksestä kannettiin myös huolta (Hieno elämäntapa, 20.12.) ja kaupunkilaisen katsottiin elävän oravanpyörässä (ekotekoja, 20.12.).

Nordlund tarjoaa ihmisille peilin, jota vasten moni yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen tason problematiikka nousee esiin. Riippumatta siitä kuinka totuudenmukaisena ihmiset pitävät Nordlundista kerrottua tarinaa, voivat he makustella sen pohjalta millaisia ongelmia he havaitsevat yleisellä ja/tai yksityisellä tasolla. Tässä kohtaa erityisesti ympäristöongelmien suhde normaalina pidettyyn elämäntapaan mietityttää siinä missä kädentaitojen ja yleisen toimeliaisuuden katoaminen.

Siirtolaisuus ja omavaraisuuden lupaus

Tällä hetkellä paljon palstatilaa saava siirtolaisuus on suorastaan paraatiesimerkki siitä, kuinka päivänpolttavat aiheet onnistutaan kytkemään arkiymmärrykselle vieraaseen ilmiöön. Omavaraistalous nähdään suhteessa siirtolaisuuteen pääsääntöisesti sitä puskuroivana: ”Hyvä puoli asiassa [omavaraistaloudessa] olisi se, että "pakolaisten" ryntäys loppuisi viikossa kuin seinään.” (rähmis, 20.12.)

Nimimerkki rähmiksen ajatus toistuu ja syyt ovat melko yhteneväiset: ”[M]aahan ei tulisi pakolaisia, jos täällä olisi ankeammat olot kuin heidän lähtömaassaan.” (yksityisajattelija, 20.12.); ”Pakolaisten maahantulo loppuisi kuin seinään kun joutuisi vettä kantamaan, halkoja hakkaamaan ja lumessa tarpomaan.” (Ekhnaton, 20.12.); ”[Jos kaikki eläisivät näin,] maahantulevat pakolaiset joutuisivat ite elättämään itsensä! ei oo luukkua mistä hakea rahaa!! vaan pitää pärjätä niinkuin kuka tahansa muukin! eli omavaraisesti!” (JOIJO. 21.12.)

Asia nähdään myös toisin. Julle (21.12.) vastaa rähmikselle:

”Päinvastoin: maahan tarvittaisiin aikamoinen määrä materiaalisesti köyhistä oloista tulevia ja tarvittavat perustaidot yhä taitavia ihmisiä opettamaan suomalaisille urhoille, miten päin siemenperuna on syytä maahan laittaa, miten se vuohi lypsetään ja kuinka tehdään tuli ilman huoltoasemalta karvanoppien kanssa ostettua, vähäpukeisen naisen kuvalla somistettua sytkäriä. […] [M]aahanmuuttajien pieniä pizza- ja elintarvikemyymäläyrityksiä on pilvin pimein - mutta vaikka starttituet sun muut ovat kaikille samat, en ole nähnyt monenkaan "leijonakorukaulan" pyörittämässä minkään lajin yritystä?”

Siirtolaisuuteen kielteisesti suhtautuvat näkevät toisaalta omavaraisuudessa ratkaisun ongelmaan, toisaalta he ymmärtävät omavaraisuuden nimenomaan oman toimeliaisuuden kautta hankittuna elantona. Tässä kohtaa ei osata tehdä eroa rahatalouden ja luonnonvaratalouden välille, vaan kaikki työ tapahtuu samoilla ehdoilla, oli se sitten maanviljelystä tai palkkatyötä.

Myönteisesti siirtolaisuuteen suhtautuvat näkevät heissä mahdollisuuden. Köyhemmistä oloista tulevilla on luultavasti vastaavia taitoja kuin Nordlundilla ja tätä kautta heidän mukanaan Suomeen tulee tärkeää osaamista. Tulevaisuudessa näkyvät epävarmuudet saavat ihmiset ajattelemaan, ettei yhteiskunta voi enää järjestäytyä täysin samoilla ehdoilla kun tähän asti, vaan jostain on tingittävä ja ihmisten pitää opetella elämään niukemmin ja omavaraisemmin.

Matkalla ulkoavaruuteen

Keskustelu viestii myös siitä, kuinka rikas inhimillinen mielikuvitus on provosoituessaan. Sen lisäksi, että omavarainen elämäntapa on vaikeasti nieltävä asia ihmisille ja siihen tulee herkästi muodostettua moralisoiva kanta, herättää tämä arkiymmärrykselle vieras ilmiö sankan joukon täysin eri sfääriin suuntaavia ajatuksia. Ihmiset päätyvät jopa pohtimaan ihmiskunnan mahdollisuuksia ja ajatuksissa pelastuksen avaimiksi nähdään matka kauas pois:

”Jos ihmiskunnan pelastus on päämääränä niin olemme jo tuhon omia. Paitsi jos kehitämme, kulutamme ja rakennamme avaruusaluksia, joilla voimme paeta varmaa tuhoa. Eläessämme pienyhteisöissä vaikka kuinka omavaraisina niin tuhoudumme varmasti. Tässä on varmasti paljon pohtimisen aihetta.” (Balvenie, 25.12.)

Mutta auttaako edes matka ulkoavaruuteen perusongelman kanssa?

”Ihminen on laumaeläin. Toisin sanoen, me pärjäämme tässä maailmassa paremmin, jos voimme turvautua toistemme apuun ja niihin toistemme erityistaitoihin, jotka meiltä itseltä puuttuvat. […] Avaruusmatkoista ei varmasti ole tässä asiassa mitään apua!” (Yksityisajattelija, 26.12.)

Omavaraisuuden ‘epänormaalius’ samaan aikaan ärsyttää ja inspiroi ihmisiä. Nordlund antaa eväitä pohtia omia ja koko ihmiskunnan mahdollisuuksia selviytyä tulevista haasteista, ja tämän selviytymisen reunaehtoja. Samaan aikaan omavaraisuuden poikkeavuus myös ärsyttää, koska se tuntuu haastavan ihmisten moraalin. Vaikkei Nordlund nosta itseään missään kohtaa jalustalle tai edes kannusta seuraamaan omia valintojaan, kokevat lukijat tulleensa haastetuiksi. Ehkä tapauksen äärellä kukin voi pysähtyä pohtimaan, mistä tämä haaste kumpuaa.

[1] Nimimerkkien perässä näkyvä päivämäärä viittaa siihen vuoden 2008 päivään, jolloin kommentti on julkaistu verkossa.