Pitääkö meidän hoitaa traumatisoituneita pakolaisia?

Kirsi Peltonen
Kirjoittaja on yliopistotutkija ja mielenterveyden psykologian dosentti. Hänen tutkimusryhmänsä tutkii Suomeen sota-alueilta tulleiden lasten ja nuorten traumaoireilua ja oireiden lieventämistä.

"Traumaan keskittynyttä hoitoa saaneet lapset toipuivat traumaoireista huomattavasti todennäköisemmin kuin tavanomaisen terveydenhuollon piirissä olevat lapset. Kolmen vuoden seurannassa nämä lapset olivat käyttäneet merkittävästi vähemmän terveyden-ja sosiaalihuollon palveluita. Traumahoidon kustannustehokkuus, josta tämä tutkimus antaa viitteitä, saattaa olla vieläkin merkittävämpää, jos siihen lisätään mahdollisesti parantuneiden muistitoimintojen kautta saavutettavat kouluttautumiseen liittyvät hyödyt. Humaanien, inhimillistä kärsimystä vähentävien näkökohtien soisi ajavan kohti kehitystä, jossa traumatisoituneet pakolaiset saavat tarvitsemaansa hoitoa. Vaikka inhimillisen kärsimyksen vähentäminen ei riittäisi kaikille syyksi traumahoidon antamiselle, sen antaminen on myös kansantaloudellisesti perusteltua."

Alustus! Konfliktialueilla eläminen ja sieltä pakolaisiksi lähteminen ovat olosuhteita, joissa ihmiset altistuvat traumatisoiville tapahtumille suurella todennäköisyydellä. Sekä pakolaisaikuisista että -lapsista noin kolmasosa kärsii traumaoireista ja muista mielenterveysongelmista.

Traumatisoituminen aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja merkittäviä taloudellisia kustannuksia. Osa taloudellisista seurauksista syntyy mielenterveyden häiriöiden hoitokuluista. Traumatisoituminen saattaa myös vaikeuttaa tai estää koulutuksen hankkimista tai työuran rakentamista, mikä aiheuttaa yksilön itsensä kannalta alentunutta toimeentuloa. Menetetyillä verotuloilla on myös kansantaloudellisia seurauksia.

Samaan aikaan kun keskustellaan Suomen halusta ja kyvystä vastaanottaa pakolaisia, keskustellaan terveydenhuollon piirissä myös kyvystä ja resursseista (ehkä halustakin ), hoitaa vakavasti traumatisoituneita henkilöitä.

Pakolaistaustaiset mielenterveysongelmista kärsivät potilaat eivät riittävästi hakeudu tai heitä ei ohjata hoidon piiriin, vaikka heillä on siihen samat oikeudet kuin muilla Suomessa asuvilla. Vielä ei ole selkeää käsitystä siitä mitkä ovat hoitopolkujen esteet näiden henkilöiden kohdalla. Monikulttuurisuus, tulkkauksen tarve sekä suurelle osalle psyykkistä tukea tarjoavista ammattilaisista uuden tyyppiset traumatapahtumat ovat haasteita joita turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kanssa tehtävään mielenterveyden tukemiseen ja hoitoon liittyy. Näiden asioiden äärellä ammattilaiset kokevat hämmennystä ja osaamattomuuden tunnetta.

Ihmistä mahdollisesti traumatisoivaksi tapahtumaksi katsotaan tiukan määritelmän mukaan tapahtuma, johon on liittynyt tunne kuoleman tai vakavan loukkaantumisen uhasta, joka koskee joko itseä tai läheistä ihmistä.

Välittömästi tällaisen kokemuksen jälkeen suurin osa ihmisistä kokee järkytystä, halua kieltää koko tapahtuma sekä voimakkaita tunteita kuten surua, vihaa ja syyllisyyttä. Tunteet ovat normaaleja ja yleisiä reaktioita, mutta joskus trauman vaikutukset pitkittyvät ja voivat olla niin vakavia, että ne häiritsevät ihmisen kykyä elää normaalia elämää. Varsinkin jos kyseessä on useat toisiaan seuraavat traumatapahtumat, riski traumaoireisiin kasvaa.

Yleisin mielenterveyden häiriö traumaattisten tapahtumien jälkeen on traumaperäinen stressihäiriö (PTSD). Sen oireita ovat tapahtuman uudelleenkokeminen painajaisina tai ns. flashbackeinä, ylivirittyneisyys eli vaikeus rauhoittua ja nukahtaa tai jatkuva levoton, säpsähtelevä olo sekä voimakas halu välttää traumatapahtumasta muistuttavia asioita.

Vakavat traumatapahtumat saattavat muuttaa ihmisen kykyä käyttää muistiaan. Erityisesti työmuistijärjestelmä saattaa heikentyä kun ihmisen mielessä pyörivät mielikuvat traumatapahtumasta (vrt. trauman uudelleenkokeminen). Työmuisti tarkoittaa kykyä tallentaa ja hallita tietoja mielessä lyhyen aikaa. Työmuisti on osa toiminnanohjausjärjestelmää, jota tarvitsemme suunnitellaksemme ja organisoidaksemme päivittäisiä tehtäviä ja toimintoja. Työmuisti auttaa siis pitämään tiedon mielessä niin kauan että voimme käyttää sitä.

Muistikokeissa on pystytty osoittamaan, että traumatisoitumiseen liittyvät mieleen tunkeutuvat muistot eli trauman uudelleenkokeminen häiritsevät työmuistin toimintaa: sekä muistiin tallettamista että mieleen palautusta). Väkisin mieleen tunkevat traumamielikuvat ja työmuistin sisällöt siis ikään kuin kilpailevat samasta kapasiteetista ja valitettavan usein traumamuistot vievät voiton ja sen hetkinen ongelmanratkaisu tai huomion suuntaaminen opittavaan asiaan jää jalkoihin. Vakavasti traumatisoituneiden henkilöiden arjessa nämä väkisin mieleen tunkevat muistot ovat hyvin voimakkaita, ja ne voivat häiritä esimerkiksi akateemista suoriutumista.

Traumatisoituneiden ihmisten hoitaminen on siis tärkeää paitsi mielenterveyden, myös mahdollisesti muistin heikentymisen korjaamiseksi. Konfliktialueilta tulevien ihmisten kanssa työskenneltäessä on huomioitava, että traumaattisten kokemusten kasautuminen ja niiden vakavuus lisäävät sekä traumaoireita että negatiivisia muistivaikutuksia. Niin sanotulla muistitreenauksella eli yrityksillä parantaa työmuistia toistamalla tiettyjä työmuistitehtäviä, ei ole todettu pitkäkestoisia tai tehtävästä toiseen siirtyviä vaikutuksia. Siksi on erittäin tärkeää että huomioidaan ja hoidetaan nimenomaan traumaoireita mikäli ne ovat muistitoimintojen heikkenemisen taustalla.

Eräs äskettäinen toteutettu tutkimus traumatisoituneiden lasten hoidosta osoitti, että nimenomaan traumaan keskittynyttä hoitoa saaneet lapset toipuivat traumaoireista huomattavasti todennäköisemmin kuin tavanomaisen terveydenhuollon piirissä olevat lapset.

Kolmen vuoden seurannassa nämä lapset olivat käyttäneet merkittävästi vähemmän terveyden-ja sosiaalihuollon palveluita. Traumahoidon kustannustehokkuus, josta tämä tutkimus antaa viitteitä, saattaa olla vieläkin merkittävämpää, jos siihen lisätään mahdollisesti parantuneiden muistitoimintojen kautta saavutettavat kouluttautumiseen liittyvät hyödyt. Humaanien, inhimillistä kärsimystä vähentävien näkökohtien soisi ajavan kohti kehitystä, jossa traumatisoituneet pakolaiset saavat tarvitsemaansa hoitoa. Vaikka inhimillisen kärsimyksen vähentäminen ei riittäisi kaikille syyksi traumahoidon antamiselle, sen antaminen on myös kansantaloudellisesti perusteltua.

Ihmisen mielen toiminta on perustaltaan hyvin samanlaista riippumatta siitä missä päin maailmaa ihminen on kasvanut ja elänyt. Meillä on hyvät kansalliset ja kansainväliset suositukset trauman hoidosta sekä paljon kokemusta eri menetelmien räätälöinnistä kullekin yksilölle ja perheelle sopivaksi. Kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjaavien hoitomuotojen tehokkuudesta on saatu tähän mennessä eniten tutkimusnäyttöä, mutta muitakin yksilö- ja ryhmämuotoisia menetelmiä, mukaan lukien luovat menetelmät kuten musiikki- ja taideterapiat osataan meillä käyttää yksilöllisesti kantaväestön kanssa. Traumaosaaminen, jota meillä Suomessa jo on, voidaan ottaa rohkeasti käyttöön myös turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten hoidossa.

Lähteet:

American Psychiatric Association (2015). Highlights of changes from DSM-IV-TR to DSM-V. Washington, DC: Author.

Barber, B. K. (2013). Annual Research Review: The experience of youth with political conflict – challenging notions of resilience and encouraging research refinement. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 54, 461–473. DOI:10.1111/jcpp.12056

Chisholm, D., Sweeny, K., Sheehan, P., Rasmussen, B., Smit, F., Cuijpers, P., & Saxena, S. (2016). Scaling-up treatment of depression and anxiety: a global return on investment analysis. Lancet Psychiatry, 3(5), 415-424. doi:10.1016/S2215-0366(16)30024-4

Fazel M, Wheeler J, Danesh J. Prevalence of serious mental disorder in 7000 refugees resettled in western countries: A systematic review. Lancet. 2005;365:1309–14. DOI: 10.1016/S0140-6736(05)61027-6

James, E. L., Bonsall, M. B., Hoppitt, L., Tunbridge, E. M., Geddes, J. R., Milton, A. L., & Holmes, E. A. (2015). Computer Game Play Reduces Intrusive Memories of Experimental Trauma via Reconsolidation-Update Mechanisms. Psychological Science, 26(8), 1201–1215. doi:10.1177/0956797615583071

Melby-Lervåg, M. & Hulme, C . (2012). Is working memory training effective – A meta-analytic review. Developmental Psychology, 49, 270–291. DOI: 10.1037/a0028228

Mels, C., Derluyn, I., Rosseel, Y., & Broekaert, E. (2010). The psychological impact of forced displacement and related risk factors on Eastern Congolese adolescents affected by war. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 51(10), 1096–1104. DOI: 10.1111/j.1469-7610.2010.02241.x

Neuner, F., Schauer, M. ,Klaschik, C., Karunakara, U., Elbert, T. (2004). Journal of Consulting and Clinical Psychology, Vol 72(4), 579-587. DOI: 10.1037/0022-006X.72.4.579

Op den Kelder, R., Ensink J.B.M., Overbeek G., Maric, M., & Lindauer, R.J.L. (2017). Executive function as a mediator in the link between single or complex trauma and posttraumatic stress in children and adolescents. Quality of Life Research, 26, 1687-1696. DOI: 10.1007/s11136-017-1535-3.

Park, S., Kim, B.-N., Choi, N.-H., Ryu, J., McDermott, B., Cobham, V., Cho, S.-C. (2013). The effect of persistent posttraumatic stress disorder symptoms on executive functions in preadolescent children witnessing a single incident of death. Anxiety, Stress, & Coping, 27(3), 241–252. doi:10.1080/10615806.2013.853049

Samuelson, K. W., Krueger, C. E., Burnett, C., & Wilson, C. K. (2010). Neuropsychological Functioning in Children with Posttraumatic Stress Disorder. Child Neuropsychology, 16(2), 119–133. doi:10.1080/09297040903190782