Ideologiat esiin - mediat EVA:n ja Liberan pauloissa

Marko Ampuja ja Timo Harjuniemi.
Timo Harjuniemi on viestinnän väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja Marko Ampuja akatemiatutkija Tampereen yliopistossa.

”Suomessa toimii useampikin ajatushautomo, mutta julkisuuteen niistä murtautuu vain harva. Yhteiskunnallisen keskustelun kirjon laajentaminen vaatisi itsekritiikkiä toimittajilta, päätoimittajatasoa myöten. Journalistien tulisi lieventää sinänsä tarpeellista puoluepoliittista kyynisyyttään ja toisaalta muistaa kriittisyys myös taloustieteellisten auktoriteettien kohdalla.”

Alustus! Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) julkisti viime kesäkuussa ajankohtaisen, laajaa medianäkyvyyttä keränneen raporttinsa Tyytymättömyyden siemenet. Mistä populismi tulee? (Apunen ym. 2017). Sekalaisista kirjoituksista koostetussa raportissa populismiksi määrittyvät lähtökohtaisesti kaikki näkemykset, jotka eivät vastaa EVAn käsitystä demokratiasta porvarivetoisen poliittisen päätöksenteon ja ”vapaasti hengittävän” markkinatalouden liittona.

Raportti tunnistaa populismin keskeiseksi syyksi laajan väestönosan heikentyneen taloudellisen aseman. Vastalääkkeeksi sille tarjotaan melko epämääräisin sanakääntein muun muassa kansalaisten ”uudelleenkouluttamisohjelmia” ja ”valveutunutta valtionjohtoa”. Taloustieteen nobelistin Bengt Holmströmin arvovallalla julkaisussa kiitellään nuorten ”tervettä” uskoa siihen, että ”tulevaisuudessa jokainen pärjää omillaan”, samalla kun Holmström näkee tällaisen markkinamyönteisen valtionvastaisuuden harmittavasti myös nakertavan uskoa edustukselliseen demokratiaan.

Tämän syvällisempiin pohdintoihin populismin nousun syistä ja seurauksista ei raportissa päästä. Erityisesti raportti sivuuttaa kriittiset kysymykset siitä, mitä vaikutuksia poliittisen vallan valumisella keskuspankeille, monikansallisille päätöksentekoelimille ja suuryrityksille on ollut parlamentaarisen järjestelmän uskottavuudelle. Näin ollen on selvää, että kysymys talouspoliittisen vallan nykyistä demokraattisemmasta suitsimisesta ei edes viriä.

Laajoihin kyselytutkimuksiin nojaavalla EVAn raportilla on aitoa informaatioarvoa. Sen taustalla oleva poliittinen maailmankuva ansaitsisi tulla lähemmin ruodituksi prosenttiosuuksista uutisoimisen ohella. Tähän vahtikoiratehtävään maamme valtamediat eivät ole tarttuneet, tälläkään kertaa (tästä tarkemmin ks. Harjuniemi ja Ampuja 2016).

Ajatuspajat takovat, media kuuntelee valikoiden

Poliittisia ideoita ja aloitteita tuottavien ajatuspajojen kentälle tuli Suomessa vipinää viimeistään vuonna 2005, kun valtio ryhtyi rahoittamaan puolueiden think-tankeja. Ajatuksena oli, että puolueiden ajatushautomot rikastuttaisivat yhteiskunnallista keskustelua tuottamalla ennakkoluulottomia ja päivänpoliittisen horisontin tuolle puolen kurkottavia avauksia.

Keskustalla on e2 ja sosialidemokraateilla Kalevi Sorsa -säätiö. Kokoomuksella on Suomen Toivo, vasemmistoliitolla Vasemmistofoorumi ja vihreiden asiaa ajaa puoluetta lähellä oleva Ajatuspaja Visio. Puolueisiin kytkeytyneiden ajatuspajojen lisäksi ideoita ja avauksia takovat muiden muassa Demos Helsinki, Libera ja EVA.

Suomalaiset think tankit eivät ole juuri kiinnostaneet tutkijoita, vaikka muualla niiden painoarvo on pantu merkille. Poliittinen taloustieteilijä Mark Blyth (2001) on tuonut esiin ajatushautomoiden merkittävän vaikutuksen 1980- ja 1990-luvun Ruotsissa: ne työstivät niin talouspoliittisen eliitin kuin kansalaistenkin asenteita kriittisemmiksi sotienjälkeistä hyvinvointivaltiomallia kohtaan. Tätä ”ideahyökkäystä” johtivat Ruotsin Elinkeinoelämän keskusliittoa SAF:ia lähellä olevat ajatushautomot SNS ja Timbro.

Ajatuspajatoiminta ei sinällään takaa pääsyä laajempaan julkisuuteen. Suomessa ajatuspajojen julkaisut ja tilaisuudet ylittävät silloin tällöin uutiskynnyksen, mutta keskimäärin ajatuspajatoiminta jää mediassa melko vähälle huomiolle. Taotut ideat kiinnostavat vain harvoin, vaikka läntisiä yhteiskuntia myllertävien ilmiöiden – kuten elinkeinorakenteen murroksen tai populistisiksi liikkeiksi purkautuvan liberaalidemokratian kriisin – voisi kuvitella luovan kysyntää monenkirjaville yhteiskunta-analyyseille.

Kaksi poikkeusta vahvistaa säännön. Jo 1970-luvulta asti toiminut EVA ja vuonna 2011 perustettu Libera onnistuvat tavan takaa murtautumaan valtavirtajulkisuuteen muita ajatushautomoita tehokkaammin. Niiden raportit ja avaukset nauttivat laajaa mediahuomiota, ja niiden edustajat ovat näkyviä mediahahmoja ja kysyttyjä politiikan kommentaattoreita.

EVA ja huoli vasemmistosta

Vuonna 1974 perustettu EVA on suomalaisen elinkeinoelämän vaikutusvaltaisin think tank. Historioitsija Ville Yliaskan (2014, 115) mukaan EVAn perustamisen taustalla oli suomalaisen elinkeinoelämän hätä vasemmiston noususta. EVAn tavoitteena oli haastaa vasemmiston ja myöhemmin myös nousevan vihreän liikkeen poliittinen aloitteellisuus.

Evan perustajajäseniä olivat muiden muassa Suomen Työnantajien Keskusliitto, Suomen Pankkiyhdistys, Liiketyönantajien Keskusliitto ja Maataloustuottajain Keskusliitto. Ajatuspajan perustamisen pontimena oli ”yhteiskunnan henkisesti lukkiutunut asenneilmasto”, jonka vuoksi yritykset joutuivat tekemään ”kauas tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä yhteiskunnallisessa ympäristössä, jonka rakenteen määräsivät vanhoihin ideologioihin ankkuroituneet poliitikot”. (EVA 2017.)

Niinpä yksi EVAn keskeisistä ideoista on ollut lisätä elinkeinoelämän vaikutusvaltaa päätöksenteossa ja edistää yleistä ”markkinatietoisuutta”. Tässä toiminnassa se on ollut pitkäjänteinen.

EVAn analyyseissä yhteiskunnalliset ongelmat ovat jo 1970-luvulta alkaen palautuneet julkisen sektorin kasvamiseen, verotukseen ja valtiobyrokratiaan. EVA käynnisti aktiivisesti keskusteluja palvelutuotannon yksityistämisestä ja yritysten johtamis- ja toimintamallien tuomisesta julkisiin organisaatioihin. Julkaisujen ja raporttien ohella Eva kurssitti yritysjohtajia yhteiskunnallisia keskusteluja varten Elinkeinoelämän Sirola-opistossa. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran toteuttamilla kursseilla - joita järjestettiin 1990-luvulle saakka – myös valtiovarainministeriön virkamiehet kävivät opiskelemassa taloustieteen makroteorian tuoreimpia suuntauksia. (Yliaska 2014, 117.)

2010-luvulle tultaessa EVAn ydinviesti ei ole muuttunut. Sen mukaan suomalaista yhteiskuntaa riivaavat ongelmat juontavat juurensa menetettyyn kilpailukykyyn, paisuneeseen julkiseen sektoriin ja valtion liian suureen rooliin suomalaisessa elinkeinoelämässä. Sen lisäksi, että EVAn raportit saavat paljon palstatilaa, sen johtaja Matti Apunen on näkyvä julkinen keskustelija.

Libera: rajoittamattomien markkinoiden puolesta

Vuonna 2011 perustettu Libera kertoo olevansa ”puoluepoliittisesti sitoutumaton ja itsenäinen ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa” (Libera 2017). Tällä hetkellä Liberan hallituksen puheenjohtaja on kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki, ja hallituksessa istuu muiden muassa Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos.

Libera järjestää aktiivisesti tilaisuuksia ja tuottaa raportteja ja muita kirjoituksia erilaisista yhteiskunnallisista aiheista. Sen viesti on johdonmukainen: suomalaisia työmarkkinoita on ”uudistettava” erityisesti ammattijärjestöjen valtaa heikentämällä ja työehtosopimusten yleissitovuutta murentamalla.

Ajatuspajan toiminnanjohtajasta Heikki Pursiaisesta on tullut suomalaisten poliittisen keskustelun vakiokasvo, joka kiertää aktiivisesti eri medioita kommentoiden ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä. Pursiainen on hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, erityisesti toimittajien ja muun mielipide-eliitin suosimassa Twitterissä. Siellä Pursiainen keskustelee ahkerasti ja levittää muun muassa blogitekstejään, joissa ajankohtaisiin kysymyksiin otetaan kantaa liberalaisesta näkökulmasta.

Kansainvälisiksi yhteistyökumppaneikseen Libera listaa muun muassa aiemmin mainitun ruotsalaisen Timbron sekä kuuluisia, uusliberaalien oppien levittämistä varten perustettuja pohjoisamerikkalaisia hautomoita, kuten Cato Instituten. Ei siis olekaan yllättävää, että Liberan perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja, hallitusammattilainen ja yritysjohtaja Gustav von Hertzen (1930–2013) oli uusliberalismin perustajayhteisönä pidetyn Mont Pelerin Societyn jäsen.

Liberan aatteellinen tausta ja sen edustajien linjaukset auttavat sen sijoittamisessa poliittiselle kartalle. Elina Lepomäki itse mieltää itsensä lähinnä klassiseksi liberaaliksi. Hänen julkiset tuloerojen puolustuksensa henkivät kuitenkin pikemminkin Mont Pelerin Societyn voimahahmojen (kuten Friedrich von Hayekin ja Ludwig von Misesin) kehittelemää radikaalia markkinaliberalismia. Siinä yhteiskunnan nähdään kokonaisuudessaan rakentuvan markkinoiden, yksityisen voitontavoittelun ja yksilöiden välisen kilpailun varaan.

Jyrkästä ääriliberalismistaan tunnetun von Misesin ajatuksia suomeksi esittelevään teokseen kirjoittamassaan johdannossa liberalainen Björn Wahlroos (2013) paaluttaa vastaavia kantojaan: ”kaikki julkisen vallan yritykset säädellä tai muunnella hintoja ovat pidemmällä aikavälillä tuomitut epäonnistumaan” ja ”todellinen liberaali hyvinvointivaltion reformi antaa vielä odottaa itseään”. Wahlroosin medianäkyvyys on Suomessa ehdotonta huippua, ja häntä kutsutaan julkisuudessa (esimerkiksi Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Vesa Vihriälän ohella) toistuvasti ”talousviisaaksi”, ikään kuin kyseessä olisi jokin kiistattoman ylivertainen tietäjäluokka.

Puolueista irrallista uudistamista

EVA ja Libera pärjäävät julkisuudessa erinomaisesti muun muassa siksi, että ne ovat ymmärtäneet median ja poliittisen viestinnän logiikasta muutaman oleellisen seikan.

Toimittajien suhde puoluepolitiikkaan on ristiriitainen: puolueiden näkemyksistä kertominen on politiikan journalismin ruisleipää, mutta samalla toimittajien suhtautumista puolueisiin leimaa epäily. Objektiivisuuden ja puolueettomuuden nimiin vannova journalisti tarkkailee puolueiden viestintää kyynisenä kotiinpäin vetämisenä ja ”spinnaamisena”. Puolueiden ajatuspajojen aloitteet journalisti siirtää helposti samaan puolueviestinnän kategoriaan. EVA ja Libera puolestaan esiintyvät puoluepolitiikan ulkopuolisina organisaatioina, mikä tekee niistä puolueiden ajatuspajoja uskottavampia keskustelijoita.

Sen sijaan, että EVA ja Libera näyttäytyisivät taustaryhmiensä etua ajavina lobbareina, ne pyrkivät pikemminkin tieteellisen konsensuksen edustajiksi. Ville Yliaska (2014, 116) huomauttaa, että toisin kuin ruotsalainen sisarorganisaationsa Timbro, joka oli julkisuudessa avoimen uusliberalistinen, korosti EVA perustamisestaan lähtien epäpoliittisuuttaan.

Hyvä esimerkki EVAn tyylistä on yllä mainittu populismiraportti. Sen kärjeksi on nostettu juuri Holmström, josta on tämänvuotisen taloustieteen Nobel-palkintonsa avulla tullut ainakin hetkeksi eräänlainen julkinen isähahmo, jonka loisteessa monet poliittiset toimijat, nykyhallitus mukaan lukien, pyrkivät saamaan tieteellistä auktoriteettia ideoilleen ja ohjelmilleen.

Myös Libera pyrkii esiintymään pikemminkin järjen tai taloustieteen konsensuksen kuin radikaalien oikeistolaisten tai uusliberaalien ideoiden nimissä. Tämä on ollut omiaan lisäämään Liberan uskottavuutta ja medianäkyvyyttä talouspoliittisena keskustelijana.

Sekä Liberalla että EVAlla on talleissaan taitavia mediapersoonia. EVAn johtaja Matti Apunen on tehnyt pitkän journalistisen uran, osaa muotoilla viestinsä hyvin ja esiintyy varmasti. Kun Apusen värvää vakiopanelistiksi keskusteluohjelmaan, tietää mitä saa. Liberan toiminnanjohtaja, Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta ajatuspajatoimintaan vuonna 2015 siirtynyt Heikki Pursiainen puolestaan on slush-aikakauteen sopiva haastaja ja sopivan radikaali häirikkö, joka hyökkää tasapuolisesti paitsi ay-liikettä myös työnantajien vanhoja linnakkeita vastaan. Sujuvana ja rohkeana uudistajana, joka ei selkeästi leimaudu jonkin tarkoin rajatun eturyhmän juoksupojaksi, Pursiainen on unelmahahmo toimittajalle.

EVAn ja Liberan julkisuustoimintaa auttaa tietysti myös se, että politiikka usein mielletään pinnallisesti pelkästään siksi, mitä puoluepoliitikot tekevät eduskunnassa ja vaalikiertueilla, kun taas esimerkiksi liike-elämän rahoittama ja ammattivoimin toteutettu lobbaaminen ei sitä muka ole.

Ei pidä myöskään unohtaa ajatuspajatoiminnan perustyötä, jonka sekä EVA että Libera hoitavat hyvin. Pajojen järjestämät tilaisuudet ovat valmiita mediatilaisuuksia, ja kiireinen toimittaja kiittää ydinviestit selkeästi muotoilevista raporteista. Molempien hautomoiden julkinen toiminta on aktiivista ja laajentunut viime aikoina esimerkiksi ammattimaisesti tuotettuihin podcasteihin.

Ideologiat esiin

EVA ja Libera saavat viestinsä ja edustajansa näkyviin valtavirtajulkisuudessa esimerkillisesti. Näin ne onnistuvat ajatuspajan ydintehtävässä: ideologisessa vaikuttamisessa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon eri tasoilla. Muilla ajatuspajoilla olisi epäilemättä paljon opittavaa EVAn ja Liberan toiminnasta.

EVAn ja Liberan mediamenestys ei tietenkään millään välttämättömyydellä kanavoidu sellaisiksi poliittisiksi rakenneuudistuksiksi, joita ne ajavat. Silti on selvää, että niiden nykyistä mediasuosiota selittää niiden omien julkisuudenhallinnan taitojen ohella myös nykyinen poliittinen suhdanne: se on historiallisessa katsannossa poikkeuksellisen myötämielinen EVAn ja Liberan ajamalle markkinaliberalismille. Tuoreita esimerkkejä tämän tyyppisestä reformihengestä Suomessa ovat sote-uudistus ja aloite rautatieliikenteen avaamisesta kilpailulle.

Suomalaisen yhteiskunnan markkinajohtoinen uudistaminen on tällä hetkellä niin voimakasta, että voi kysyä, saavatko muihin päämääriin tähtäävät poliittiset aloitteet riittävästi tilaa julkisessa keskustelussa. Eri puolueisiin sidoksissa olevien ajatuspajojen kehnoa näkyvyyttä selittää osin poliittisen journalismin logiikka, joka rakentuu kyynisyydelle puoluepolitiikkaa kohtaan.

Yhteiskunnallisen keskustelun kirjon laajentaminen vaatisi itsekritiikkiä toimittajilta päätoimittajatasoa myöten. Journalistien tulisi lieventää sinänsä tarpeellista puoluepoliittista kyynisyyttään ja toisaalta muistaa kriittisyys myös taloustieteellisten auktoriteettien kohdalla. Yhteiskunnat ovat väistämättä erilaisten ideologisten kamppailujen kenttiä, ja näiden konfliktien käsittely on demokraattisen journalismin ydintehtäviä.

Lähteet

Apunen, Matti, Francis Fukuyama, Ilkka Haavisto, Juha Ylisalo, Fareed Zakaria. 2017. Tyytymättömyyden siemenet. Mistä populismi tulee? EVA Raportti.

Blyth, Mark. 2001. The Transformation of the Swedish Model: Economic Ideas, Distributional Conflict, and Institutional Change. World Politics 54 (1): 1–26.

EVA 2017. EVAn historia?

Harjuniemi, Timo & Ampuja, Marko. 2016. Mihin EVA pyrkii? #P3 Platform, Helsingin yliopisto.

Libera 2017. Mikä Libera?

Yliaska, Ville. 2014. Tehokkuuden toiveuni. Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle. Into-kustannus, Helsinki.

Wahlroos, Björn. 2013. Johdanto. Teoksessa Ludwig von Mises: talous, teoria, elämä.