Kuntavaalit 2017: Jytky suli, vihreys nousi

Miika Salo
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa.

"Suomessa rasistinen ajattelu ja myös toiminta erityisesti nettikirjoituksin, mutta myös polttopulloin on lisääntynyt ja jopa vakiintunut osaksi arkipäivää entistä vahvempana. Kuntavaalit eivät suoraan muuta tätä. Vaalit ovat yksi osa hegemonista kamppailua, ja ne vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen sekä ajatuksiin sopivasta ja houkuttelevasta. Vaalit eivät yksinään muuta ihmisten arkiajattelua."

Alustus! Vuoden 2017 kuntavaalit toivat valtuustoihin yhden merkittävän muutoksen, jonka toinen puoli on vihreiden voitto ja toinen perussuomalaisten häviö. Vihreiden vaalivoitto oli odotettu, mutta sen suuruus ja laajuus ympäri Suomen yllättivät. Perussuomalaisten laskusta huolimatta puolueen radikaalioikeistolainen siipi saattaa jopa vahvistua.

Perussuomalaisten lisäksi myös keskusta ja kokoomus tulivat alaspäin, mutta näiden puolueiden muutokset selittynevät lähinnä hallitusvastuulla (ja petetyillä lupauksilla). Pysyvyys oli näissäkin vaaleissa muutosta merkittävämpää, eivätkä keskustan ja kokoomuksen muutokset alaspäin olleet kovin suuria. Kokoomus oli äänimäärän laskusta huolimatta kolmatta kertaa peräkkäin äänimäärältään suurin puolue. Maaseudulla keskusta jopa vahvistui perussuomalaisten menettäessä ääniään.

Vihreiden voitto ja perussuomalaisten häviö

Näiden kuntavaalien ”mittarilukeman” kansainvälisestikin kiinnostava anti on se, ettei oikeistopopulismi näyttäisi enää vaaleissa nousevan vaan pikemmin taantuvan. Oikeistopopulismin aatteellisina vastakohtina pidetyt vihreät ja vasemmistoliitto taas voittivat. Edellinen reippaasti, jälkimmäinen hieman. Trendi on selvä erityisesti suurissa kaupungeissa ja näiden vaikutusalueella myös maaseutumaisissa kunnissa. Vihreiden valtuustopaikkojen lisääntyminen ja perussuomalaisten paikkojen vähentyminen lisäsivät samalla naisten suhteellista määrää valtuustoissa 36 prosentista 39 prosenttiin. Vihreiden valtuutetuista kaksi kolmasosaa on naisia, perussuomalaisilla yksi viidestä.

Vaikka nyt oikeistopopulismin vaalikannatus näyttäisi taittuneen, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ”vihervasemmisto” olisi nyt nujertanut radikaalin oikeiston nousun. Kannatukseltaan pienentyvän perussuomalaisten profiili on muuttumassa. Voisi veikata, että perussuomalaiset on matkalla radikaalioikeistolaiseksi puolueeksi riippumatta siitä, valitaanko kesäkuun puoluekokouksessa puheenjohtajaksi Sampo Terho vai Jussi Halla-aho, joilla molemmilla on taustaa Suomen sisussa.

Kun perinteisen SMP-porukan vaikutus perussuomalaisissa vähenee ja radikaalioikeiston kasvaa, tämä on pikemmin eduksi radikaalioikeistolle, vaikka puolueen koko samalla pienentyisi. Puolueeseen saattaa tulevaisuudessa tulla enenevässä määrin nyt sen ulkopuolelle vielä jättäytyneitä, radikaalimmin oikeistolaista linjaa haluavia uusia jäseniä. Perussuomalaisten pienentyminen voi samalla merkitä radikaalioikeiston vahvistumista. He ovat jo nyt hyvin onnistuneesti pystyneet valtavirtaistamaan omia ajatuksiaan ja sanojaan (kuten ”maahanmuuttokriittinen” tai jopa ”suvakki”). Äärioikeistolaisten puolueiden puuttuminen nyt pitkästä aikaa vaalitenteistä ei välttämättä merkitse heidän edustamansa ajattelun heikentymistä. Se voi merkitä myös sitä, että heidän ennen riveihinsä keräämät ihmiset suuntaavat nyt toimintansa johonkin muuhun jotkin ehkä perussuomalaisissa toimimiseen. Vaalit eivät myöskään kerro mitään ulkoparlamentaaristen toimijoiden vahvuudesta, joskin tällä hetkellä järjestäytynyt äärioikeisto vaikuttaa varsin heikolta, vaikkakaan ei vaarattomalta.

Vihreiden ja vasemmistoliiton nousu ei myöskään tarkoita rasismin häviämistä. Suomessa rasistinen ajattelu ja myös toiminta erityisesti nettikirjoitteluin, mutta myös polttopulloin on lisääntynyt ja jopa vakiintunut osaksi arkipäivää. Kuntavaalit eivät suoraan muuta tätä. Kuntavaalit ovat yksi osa hegemonista kamppailua, ja vaalit vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen sekä ajatuksiin siitä mikä on sopivaa ja houkuttelevaa. Vaalit eivät yksinään muuta ihmisten arkiajattelua, vaan ovat siinä yksi pieni askel. Nykyinen hallitus jatkaa osin Halla-ahon perussuomalaisille muotoileman maahanmuuttopolitiikan toteuttamista kuntavaalien tuloksesta huolimatta.

Hitaan muutoksen vasemmisto

Iäkkäiden kannattajien ja jäsenten puolueena SDP ei valtakunnallisesti saanut nostettua ääniosuuttaan oppositioasemasta huolimatta. Tampereen herruus vaihtui täpärästi kokoomukselta demareille, mutta tämä johtui siitä, että kokoomuksen kannatus väheni enemmän ( 3,2 %-yksikköä) kuin sosiaalidemokraattien ( 1,4 %-y). ”Demarien vaalivoitosta” puhuminen ei ehkä tuo riittävästi esille sitä, että voittajat Tampereellakin ovat muissa puolueissa: vihreät voittivat Tampereella lähes kuusi prosenttiyksikköä. Turussa ja Helsingissä demarien lasku oli kolme prosenttiyksikköä.

SDP:llä on muutamia nuorempia tähtiä, kuten Tampereella Sanna Marin, mutta puolueen kannatuskehitys noudattanee yleiseurooppalaista trendiä, jossa (oikeistolaisempi) sosiaalidemokraattinen puolue menettää vähitellen kannatustaan osin luonnollisen poistuman, osin uusliberaalin politiikan toteuttamisen kautta. Puolueen asema on edelleen vahva, mutta jäsenten ja kannattajien ikärakenne antaa ymmärtää, että puolueen vahvimmat päivät on jo nähty. Tämä siitä huolimatta, että puolueen äänimäärä kasvoi edellisiin kuntavaaleihin verrattuna.

Vasemmistoliitto on pitkien sisäisten riitojen ja ongelmien jälkeen löytänyt oman poliittisen lokeronsa, eheytynyt sisäisesti ja sukupolvenvaihdos on onnistunut. Vaikka puolueessa on edelleen vasemmistolaisempia ja oikeistolaisempia jäseniä, selvä sisäinen jakolinja puuttuu nyt ensimmäistä kertaa puolueen historiassa.

Puolueen valtakunnallinen kasvu on pientä. Siitä huolimatta tulos lupailee hyvää. Vielä 2000-luvun alussa puolue hätyytteli valtakunnallisesti kymmenen prosentin kannatusta, mutta tuolloin nuoria puolueessa oli vähänlaisesti. Tulevaisuus ei hivenen nykyistä korkeammasta kannatuksesta huolimatta näyttänyt yhtä valoisalta kuin nyt. Silloin takana oli monta laskun vuotta, nyt muutama nousun vuosi. Li Andersson on puolueelle nykytilanteeseen sopiva puheenjohtaja, ja edustaa itsekin puolueen uutta polvea, joka on hivenen vanhempia jäseniä vasemmistolaisempaa ja etenkin arvoliberaalimpaa. Anderssonin osaamista arvostavat monet puolueen ulkopuolellakin.

Pitkän laskukauden jälkeen vasemmistoliitto palasi nyt kuntavaaleissa kymmenen vuoden takaiselle kannatustasolle. Jos nuorten liittyminen puolueeseen jatkuu samanlaisena kuin viime vuosina, nousu jatkuu. Tällä hetkellä puolueen ikärakenne on vielä painottunut vanhempiin jäseniin, ja sukupuolirakenne ainakin ehdokkaissa painottuu vielä keskimääräistä vahvemmin miehiin. Vihreiden menestys voi olla uhkana vasemmistoliiton nousulle, sillä puolueiden kannattajat menevät osin päällekkäin, ja voittajan vankkureihin on helpompi hypätä.

Pienet puolueet paikoilleen

Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden kohdalla piraatit ohittivat kommunistit, kuten jo eduskuntavaalien tuloksesta saattoi ennakoida. Piraattipuolue on liberaali yksilönvapautta ja päätöksenteon avoimuutta korostava puolue, jonka valtaosin nuorehkoista (pääosin miespuolisista) tietokoneharrastajista koostuvassa jäsenistössä on myös vasemmistolaisia painotuksia. Tässä mielessä piraatit ovat ”vasemmistolaisempaa” liberalismia verrattuna klassista markkinaliberalismia edustavaan liberaalipuolueeseen. Liberaalien ja piraattien muutamalla paikkakunnalla solmimat vaaliliitot näyttävät puolueiden suhteellisen aatteellisen läheisyyden.

Piraatit nappasivat paikat Helsingistä ja Jyväskylästä, joissa molemmissa olivat vaaliliitossa liberaalien kanssa. Liberaalipuolue menestyi paikallisesti Parikkalassa entisen ”Uus-Parikkalan sitoutumattomat” -ryhmän valtuutetun vetämänä. Liberaalit saivat kunnasta neljä paikkaa, ja puolue oli vaaliliitossa perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kanssa. Lisäksi puolue sai piraattien kanssa vaaliliitossa yhden paikan Espoosta. Liberaalit jäävät paikalliseksi ilmiöksi, eikä puolue tule keräämään valtakunnallisesti kannatusta. Samoin piraatit tulevat todennäköisesti tulevaisuudessakin saamaan lähinnä marginaalista ja paikallista kannatusta, ja puolueelle on vaikea nähdä tilaa Suomen poliittisella kartalla.

Pienistä puolueista perinteisesti suurimman, SKP:n, vähittäinen kuihtuminen näkyi näissä vaaleissa romahduksena muiden pienten joukkoon. Erityisesti Helsingin ja Tampereen valtuustopaikkojen menetys on erittäin suuri isku, josta puolue tuskin nousee, vaikka tuskin myöskään häviää puoluekartalta. Minkä tahansa puolueen uskottavuuden kannalta on tärkeää, että puolueella on edustus mieluiten (vähintään) Helsingissä tai edes Tampereella. Helsingissä erittäin suosittu ja yli puoluerajojen arvostettu Yrjö Hakanen jäi rannalle 1 403 äänellä. Tampereella paikan menetys johtui yleisen laskun lisäksi puolueen jäsenten jakautumisesta kahdelle kilpailevalle listalle, jotka olivat SKP ja VaihtoehtoTampere, jolle pitkäaikainen SKP:n valtuutettu Jari Heinonen siirtyi. SKP menetti paikkansa myös Jyväskylässä ja sitä myöten kaikissa vähääkään merkittävimmissä kaupungeissa.

Vasemmistoliiton vasemmalla puolella olisi periaatteessa paikka radikaalivasemmistolaiselle, ”prolemmalle” pienpuolueelle, mutta SKDL:n 1980-luvun hajaannuksen devalaisista (Demokraattinen vaihtoehto) kehittynyt SKP on näyttäytynyt lähinnä vasemmistoliiton hivenen vasemmistolaisempana pikkusisaruksena ja perinneyhdistyksenä varovaisista uudistumisyrityksistä huolimatta. 2000-luvun alun pienen nousun jälkeen SKP:n liike on ollut vahvan laskusuuntaista niin kannatuksen kuin jäsenkehityksen osalta. Vasemmistoliiton viimeisen kymmenen vuoden ajan myönteinen kehitys jäsenistön määrässä ja nuorentumisessa sekä Suvi-Anne Siimeksen ajan jälkeinen vasemmistolaistuminen ovat vieneet tilaa radikaalimmalta vaihtoehdolta.

Tällä hetkellä ”radikaalin pienpuolueen” paikan täyttäjäksi varteenotettavin ehdokas on tuore feministinen puolue. Viime vuonna perustettu ja tämän vuoden tammikuussa puoluerekisteriin merkitty puolue nosti yhden puheenjohtajistaan, Katju Aron, Helsingin kaupunginvaltuustoon puolellatoista tuhannella äänellä. Puolueen edustama intersektionaalinen feminismi, jossa otetaan huomioon monenlaiset risteävät valtahierarkiat, käsittelee samoja ongelmia kuin mihin monet vasemmistolaiset kiinnittävät huomiotaan.

Vahvasti tasa-arvoa puolustava puolue myös kilpailee niistä vasemmistolaisista äänestäjistä, joille vasemmistoliitto ei ole esimerkiksi riittävän feministinen. Feminismi on nykyisiin olosuhteisiin sopiva näkökulma ja liike, ja tällä hetkellä pienpuolueista feministeillä on suurimmat kasvun mahdollisuudet ainakin muutaman prosentin puolueeksi, jolla olisi edustus suurimmissa kaupungeissa. Feministisen puolueen etuna muihin verrattuna on myös yhteiskuntateoreettinen ote ja yhteys akateemiseen tutkimukseen, jollainen esimerkiksi vielä sata vuotta sitten oli tuolloin vahvistuvalla sosiaalidemokraattisella ja kommunistisella työväenliikkeellä.

Ei mullistuksia

Vuoden 2017 kuntavaaleissa ei tapahtunut järisyttäviä mullistuksia. Vihreiden nousu oli odotettua suurempaa ja laajempaa. Uudet äänestysikäiset valitsevat entistä todennäköisemmin vihreän ehdokkaan. Kansainvälisesti vaalien mielenkiintoisin anti oli perussuomalaisten kannatuksen lasku. ”Jytky” oli tietenkin hävinnyt jo aiemmin, mutta vaaleissa muutos tuli selvästi esiin. Perussuomalaisissa on käynnissä muodonmuutos, joka lähentää sitä muun Euroopan radikaalioikeistoon. Ainakin aluksi tämä tulee samalla vähentämään puolueen kannatusta, muttei välttämättä heikentämään sen yhteiskunnallista vaikutusta.

Vaalit ovat toisaalta vallitsevien poliittisten voimasuhteiden ja kansalaisten poliittisten mielipiteiden mittari, toisaalta puolueiden pyrkimystä vaikuttaa äänestäjiin pitämällä esillä vetoaviksi otaksuttuja teemoja. Kaduilla vaalipäivää ennen usein kuultu kysymys ”oletko jo äänestänyt?” näyttää, että puolueiden jäsenet ovat halukkaita puhumaan kansalaisten kanssa politiikkaa lähinnä ääniä kerätäkseen. Sunnuntaina äänestyspaikkojen sulkeuduttua kukaan puolueen jäsen ei tule kadulla enää puhumaan politiikasta ennen seuraavaa vaalikampanjaa. Esimerkiksi jos haluaa torjua rasismia, sitä vastaan on toimittava myös valtuustojen ja vaalikampanjoiden ulkopuolella.

Merkittävin poliittinen kamppailu ja mielipiteiden muotoutuminen tapahtuu kuitenkin ihmisten arjen ja tiedotusvälineiden kautta. Siksi puolueissa on tärkeä laajasti ymmärtää, että poliittisia voimasuhteita ei ratkaista vaaleissa, vaikka ne osaltaan vaikuttavatkin voimasuhteisiin ja puolueet niiden kautta saavat paikkansa hallintokoneistoissa. Seuraavan kerran paikkoja jaettaessa on merkittävintä se, mitä puolueet alkavat tehdä nyt.