Talouskuri, velka ja sen maksajat Juha Sipilän televisiopuheessa

Heli Mahkonen
Kirjoittaja on yhteiskuntatutkimuksen opiskelija.

"Talouskriisissä on pohjimmiltaan kyse ideologisesta toiminnasta, jota poliitikot edustavat ja toteuttavat, ja josta taloustieteet eivät ole irrallisia. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoiden on osattava myydä tämä aate äänestäjille."

Alustus! Valtionvelka nousi julkiseen keskusteluun vuoden 2008 eurokriisin jälkeen. Vaikka valtionvelkaa ei perinteisesti ollut nähty ongelmana Suomen politiikassa, miltei jokainen puolue kannatti julkisen talouden leikkauksia kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

Vuonna 2015 valtiontalous oli suurin aihe Suomen poliittisessa keskustelussa. On tärkeää pohtia, miten velasta ja talouskurista puhutaan ja millaisia ideologisia taustaoletuksia talouskuriin liittyy. Ketkä muodostuvat julkisen velan aiheuttajiksi ja ketkä viime kädessä sen maksajiksi?

Juha Sipilä piti 16.9.2015 puheen, joka lähettiin Ylen kanavilta. Pääministerin nauhoitetut televisiopuheet, jotka näytetään parhaaseen katseluaikaan, ovat historiallisesti Suomessa erittäin harvinaisia. Tämän vuoksi puhetta voi pitää Suomen yleisen talouspoliittisen keskustelun edustavana esimerkkinä.

Talouskuri vastauksena velkaongelmaan

Talouskriisistä puhuttaessa valtioiden julkinen velka määritellään usein kriisin aiheuttajaksi. Ongelma on usein lähtöisin pankkisektorilta. Vuonna 2008 alkanut talouskriisi johtuu siitä, että pankkisektori oli päästetty kasvamaan liian suureksi, jotta pankkien olisi voitu antaa kaatua. Valtioiden oli otettava vastuu pankeista, mikä puolestaan kasvatti valtioiden velkaantumisastetta. Tähän skenaarioon sisältyvät seuraavat oletukset: pankkien ei voida antaa kaatua, valtion budjettia ei voi lisätä verotuksen avulla, joten valtioiden on nostettava lainaa pelastaakseen pankit ja sitouduttava talouskuriin. (Blyth 2013, 5,15 & 53.)

Sipilän hallituksen politiikka on osa laajempaa euroalueen talouskuripolitiikkaa. Talouskuripolitiikka tarkoittaa, että palkkoja, hintoja ja julkisia menoja pienentämällä sopeutetaan taloutta kilpailukyvyn palauttamiseksi. Tämä saavutetaan parhaiten pienentämällä valtion budjettia, velkaa ja alijäämää. Leikkaus- ja säästötoimenpiteillä on tarkoitus lisätä investoijien luottamusta liike-elämään, koska valtio ei enää syrjäytä kilpailijoita markkinoilla imemällä pääomia itselleen julkisen velan kautta. (Blyth 2013, 2.) Esimerkkinä tästä voidaan pitää muun muassa puhetta ”kikystä”, eli kilpailukykysopimuksesta, jonka vaikutuksista Suomen talouteen vallitsee eriäviä näkemyksiä.

On yksinkertaista ajatella, että liiallisen velan takia on säästettävä eli harjoitettava talouskuria, jotta valtion menot ja tulot saadaan tasapainoon. Ajatus muuttuu monimutkaiseksi, kun kriisin todellisia syitä ja talouskuripolitiikan vaikutuksia tarkastellaan lähemmin. Koska talouskuripolitiikassa lähdetään virheellisesti liikkeelle siitä, että talouskurin olisivat aiheuttaneet liiaksi velkaantuneet valtiot, päätyy suurimmassa osassa tapauksista talouskuri tuottamaan ongelmia, joita sillä pyritään välttämään. Julkinen velka kasvaa, talouskasvu pysähtyy ja työttömyys nousee. Talouskuri tuntuu kuitenkin intuitiivisesti järkevältä. Velkaa ei voi taittaa ottamalla lisää velkaa. Ajattelutapa pätee ehkä yksityisen velan kohdalla, mutta ei välttämättä julkisen. (Blyth 2013, 10, Graeber 2011.)

Talouskuripuhe ja ideologia

Miksi talouskriisistä puhutaan julkisen velan kriisinä eikä pankkikriisinä? Talouskuripolitiikka säilyy elinvoimaisena, koska käsitys siitä, että velka ei taitu ottamalla lisää velkaa, on muodostunut osaksi arkiajatteluamme. Yksinkertaisuudessaan talouskurin ajatus mahdollistaa talouspolitiikan, jossa valtion roolia kevennetään ja ihmisiä saatetaan riippuvaisemmaksi markkinoista. Kyse on pohjimmiltaan ideologisesta toiminnasta, jota poliitikot edustavat ja toteuttavat, ja josta taloustieteet eivät ole irrallisia. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoiden on osattava myydä tämä aate äänestäjille. (Blyth 87-90, Quiggin 2010.)

Kaikki julkiset keskustelut ovat luonteeltaan ideologisia. Louis Althusserin mukaan ideologiset valtiokoneistot, Suomen tapauksessa hallitus ja eduskunta, muodostavat subjekteja, eli toimijoita kuten kansalainen tai suomalainen. Toiminnallaan nämä toimijat ylläpitävät valtion edustamaa pääideologiaa (Althusser 1976). Kriittisen diskurssianalyysin mukaan keskusteluissa muodostuu toimijoita tällä samalla logiikalla ideologian kautta. Althusser toteaa myös, että valta-asemassa oleva ideologia piiloutuu yleisen keskustelun oletuksien ja arkijärjen taakse, jotka saattavat olla ristiriidassa todellisten tapahtumien kanssa. (Fairclough 1995.)

Kriittisen diskurssianalyysin pohjalta tarkastelen, millaisia taustaoletuksia talouskuriin liittyy Sipilän puheessa. Pohdin myös, millaisia toimijoita puheessa muodostetaan ja miten sekä mikä niiden ideologinen luonne on.

”Mitä heikommin valtio hoitaa asioitaan, sitä vaikeammaksi ja kipeämmäksi käyvät ratkaisut, joilla tilanne korjataan.”

Suomen nykyisen hallituksen esittämiä talouslinjauksia kritisoitiin paljon hallituksen perustamisen jälkeen. Juha Sipilän televisiopuhe on suora vastaus tähän arvosteluun. Puhe pyrkii oikeuttamaan hallituksen politiikkaa. Sipilä tuo itse esille puheensa epätavanomaisuuden ja perustelee puheen pitämistä sillä, että ”Suomen tilanne on poikkeuksellisen vakava”.

Sipilä käsittelee puheessaan lyhyesti ajankohtaista pakolaistilannetta ja muuten pääasiallisesti Suomen taloudellista tilannetta. Sipilä toteaa puheessaan, että Suomen taloudellinen tilanne on hälyttävän kehno. Lisäksi Sipilä ilmaisee huolensa Suomen kilpailukyvyn huonontumisesta.

Suomen talouskasvu on Euroopan alhaisinta ja talous on supistunut pitkään. Missään muussa Euroopan maassa työttömyys ei kasva yhtä nopeasti kuin Suomessa.

Puheen taustalla piilee talouskuriajattelun logiikka: ongelmana on valtion velka. Ratkaisuna nähdään valtion budjetin, palkkojen ja hintojen supistaminen. Talouskasvua saadaan aikaan lisäämällä sijoittajien luottamusta liike-elämään. (Blyth 2013.) Talouskuripolitiikka ilmenee selkeimmin esimerkiksi tässä:

Säästämme, koska rahat uhkaavat loppua. Teemme suuret rakenteelliset uudistukset turvataksemme peruspalvelut. Uudistamme työmarkkinoita, koska vain sillä tavalla voimme päästä takaisin kilpailijamaidemme – – rinnalle kansainvälisillä markkinoilla. Panostamme kärkihankkeisiin, koska muutos tarvitsee myös investointeja.

Talouskurista käytetään puheessa lukuisia kiertoilmauksia, kuten ”uudistukset” ja ”muutokset”. Blythin mainitsema moraalinen aspekti, jossa talouskuri on valtion tuhlailevuuden epämiellyttävä, mutta välttämätön seuraus (Blyth 2013, 12-13), esiintyy puheessa esimerkiksi ”hankalina” tai ”kivuliaina” päätöksinä, kuten seuraavassa lainauksessa:

Hankalat päätökset eivät lopu näihin viikkoihin. Lähivuodet ovat vaikeita. Joudumme tekemään sarjan kivuliaita päätöksiä, joiden avulla yhteiskuntamme rahoitus saadaan kestävälle pohjalle.

”Meidän tulisi nyt löytää keskinäisen syyttelyn sijaan yhteinen uudistamisen henki”

Talouskuriajattelu sivuuttaa usein tulonjaolliset seuraukset. Leikkauspolitiikasta kärsii eniten tuloluokkien alempi puolisko, koska se on parempituloisia riippuvaisempi julkisista palveluista (Blyth 2013, 7-8 & 13-14). Vaikka Sipilä toteaa puheessaan, että ”tiedän, että valtion menoleikkaukset kohdistuvat kipeästi moniin ihmisiin,” ei hän silti mainitse tulonjakoon liittyviä kysymyksiä. Talouskuri näyttäytyy epämiellyttävänä asiana, jolle ei ole vaihtoehtoja. Talouskurin vaihtoehdottomuus on Blythin mukaan ollut hyvin yleinen näkemys Euroopan ja Yhdysvaltain talouspolitiikasta etenkin thatcherismistä lähtien. (Blyth 2013, 98-99.)

Vaihtoehdottomuuden lisäksi talouskuriajatteluun sisältyy vaatimus kaikkien kurinalaisuudesta yhtä aikaa. Tässä ajattelussa ei pelkästään häivytetä yksityisen ja julkisen velan eroja vaan myös kansalaisten keskinäiset tulo- ja luokkaerot. (Blyth, 2013, 98-99, Graeber 2011.) Sipilän puheessa tätä yhtenäisyys -aspektia luodaan paitsi suoraan puhumalla ”yhteisestä uudistamisen hengestä” myös runsaasti esiintyvällä ”me” -puheella. Puheesta löytää kuitenkin useita ”me” -toimijoita, joilla viitataan joko Suomen valtioon, hallitukseen, kansalaisiin tai suomalaisiin etnisenä sekä kulttuurisena ryhmänä.

Esimerkki lauseesta, jossa ”meillä” viitataan Suomen valtioon on: ”Olimme etunenässä neuvomassa kreikkalaisia. Otetaan nyt neuvot itse käyttöön. Emme saa päästää tilannetta siihen, että muut päättävät asioistamme.”

Tässä viitattiin Suomen osuuteen Euroopan komissiossa, joka yhdessä Euroopan keskuspankin ja kansainvälisen valuuttarahaston kanssa ”neuvoi” Kreikan hallitusta toteuttamaan talouskuripolitiikkaa ehtona lainalle. Yhdessä nämä elimet muodostavat Troikan, joka päättää velkaantuneen valtion lainaehdoista.

Lainattu kohta on kiinnostava ensinnäkin siksi, että siinä luodaan valtiotoimijalle vastinpariksi ”muut”, jolla viitataan Troikkaan. Tässä kohdassa muodostetaan huoli Suomen valtiollisesta itsemääräämisoikeudesta valtionvelan takia. Kohdassa luodaan myös epäsuora rinnastus Suomen ja Kreikan välille, mikä on paitsi harhaanjohtavaa, myös kiinnostavaa lauseen tarkoitusta tarkasteltaessa. Miksi Suomea, jonka velkataso vuosien 2008 ja 2015 välillä kehittyi noin 32,7 prosentista 63,6 prosenttiin, verrattiin Kreikkaan, jonka julkinen velka paukkui 109-177 prosentin tienoilla? Ja miksi tämä rinnastus tehtiin, vaikka Kreikan velkakriisissä on kyse eri ilmiöstä kuin Suomen?

Suomen ja Kreikan rinnastuksen tarkoitus on suostutella kansalaisia hyväksymään hallituksen ajamat talouskuritoimenpiteet. Kreikasta muodostui hyödyllinen väline talouskurin kannattajille, vaikka Kreikan kohdalla kriisin aiheuttaja oli eri kuin muissa kriisivaltioissa (Blyth 2013).

Suurimmaksi osaksi ”meillä” viitataan puheessa hallitukseen: ”Tiedän, että valtion menoleikkaukset kohdistuvat kipeästi moniin ihmisiin. Jos emme tee niitä, muutaman vuoden päästä edessä on vieläkin kipeämmät päätökset.” ja ”Teemme suuret rakenteelliset uudistukset turvataksemme peruspalvelut.”

Ensimmäisessä lainauksessa ”minällä” Sipilä viittaa itseensä pääministerinä. ”Meillä” tarkoitetaan hallitusta, joka vastaa ”valtion menoleikkauksista”. Tässä kohtaa toistuu Blythin kuvaama yleinen näkemys talouskuripolitiikasta epämiellyttävänä, väistämättömänä seurauksena liiallisesta valtionvelasta (Blyth 2013, 12-13). Seuraava lainaus viittaa hallitukseen, joka toimeenpanee poliittisia toimenpiteitä. Hallituksen toimintaa oikeutetaan puheessa äänestäjien mandaatilla, perustuslailla, pääministerin asemalla ja tilanteen vaihtoehdottomuudella.

Äkkiseltään voisi ajatella runsaalla ”me”-puheella viitattavan ”meihin kaikkiin kansalaisiin”. Selkeitä kansalaistoimijoita esiintyy kuitenkin puheessa yllättävän vähän. Puheessa muodostettu kansalaiskuva on yhtenäinen joukko, jossa talouskuria seuraavat ”vaikeat ajat” koskettavat kaikkia samalla tavalla. Kansalaisen ihanteeksi muodostetaan puheessa esimerkiksi ”yhdessä tekemisen ja välittämisen henki” tai ”yhteinen uudistamisen henki”. Vastinpariksi yhtenäisyydelle muodostuu puheessa esimerkiksi ”keskinäinen syyttely”.

Puhe talouskurista on saanut myös moraalisia merkityksiä julkisessa keskustelussa. Kurinalaisuus nähdään välttämättömänä ja hyveellisenä kärsimyksenä, joka on kestettävä valtion tuhlailevuuden vuoksi. (Blyth 2013, 12-13.) Yhtenäisyyspuhe saa kiinnostavia moraalisia sävyjä muun muassa seuraavasti: ”Kaikki vastuulliset suomalaiset kuitenkin haluavat lopettaa velaksi elämisen”, ”Hyvinvointi ansaitaan ahkeruudella, osaamisella ja kovalla työllä” sekä ”Emme voi siirtää laskua tämän päivän hyvinvoinnista tuleville sukupolville".

Antropologi David Graeberin (2011) mukaan länsimainen moraalikäsitys perustuu velan käsitteelle. Niin velan myöntäminen kuin velan maksamatta jättäminen nähdään epämoraalisena. Velkaan liitetään arvoja, kuten vastuullisuus, luotettavuus tai ahneus. Sipilän puheessa nämä ihanteet myös vaikuttavat määrittävän puheessa muodostettuja toimijoita: ”Kaikki vastuulliset suomalaiset kuitenkin haluavat lopettaa velaksi elämisen”. Näiden moraaliväitteiden taakse kuitenkin kätkeytyy kysymys velan ja talouskurin todellisista aiheuttajista ja maksajista sekä niiden välisistä valtasuhteista.

Julkisessa keskustelussa ei useinkaan tuoda esille julkisen ja yksityisen velan välistä eroa: julkinen velka voidaan armahtaa. Velka-armahduksia koskevat keskustelut saavat kuitenkin yleensä velkojia suosivan moraalisen sävyn, vaikka talouskuriin pakottavat lainaehdot johtaisivat esimerkiksi humanitaariseen kriisiin. Velan käsitteeseen liittyy valta-asemia: velan myöntäjällä on valtaa velallisen yli. Julkisen velan kohdalla on kuitenkin usein vaikea paikantaa, kuka on viime kädessä velkaa ja kenelle ja kuka sen lopulta maksaa? (Graeber 2011.)

Talouskurin ideologisuus

Julkisessa keskustelussa esiintyvä talouskuriin liittyvä vaihtoehdottomuus-, yhtenäisyys- ja moraalipuhe ovat luonteeltaan ideologisia. Selkein esimerkki talouskuripuheen ideologisuudesta on näkemys siitä, että kriisin olisi aiheuttanut valtion velkaantuneisuus. Valtio-ongelman voi paikantaa klassiseen liberalismiin. Olennaista klassiselle liberalismille on ongelmallinen suhtautuminen valtioon sekä individualistinen näkemys vapaudesta. Siinä ajattelussa markkinat ja valtio asetetaan vastakkain niin, että markkinoiden nähdään toimivan omalakisesti ilman valtiota, jonka rooli olisi pidettävä minimissään. Talouskurin avulla valtion roolia ihmisten toimeentulon järjestämisessä on mahdollista pienentää. (Blyth 2013, 104-112; Graeber 2011 43-45.)

Sipilän puheessa esiintyy näkemys talouskurista ainoana vaihtoehtona, joka koskettaa meitä kaikkia samalla tavalla ja joka kaikkien on yhdessä kestettävä. Näkemys sisältää liberaaleja moraali-ihanteita: vastuullisuus, vastavuoroisuus, ahkeruus, nuukuus ja säästäväisyys (Blyth 2013, 110-112; Graeber 2011, 102-106). Nämä moraali-ihanteet myös määrittävät puheessa ideologian kautta muodostuvia subjekteja:

Meidän tulisi löytää keskinäisen syyttelyn sijaan yhteinen uudistamisen henki. Ei ole olemassa pohjatonta rahakirstua. Hyvinvointi ansaitaan ahkeruudella, osaamisella ja kovalla työllä.

Lähteet:

Blyth, Mark (2013): Austerity. The History Of A Dangerous Idea. Oxford: Oxford University Press.

Graeber, David (2011): Debt. The First 5000 Years. New York: Melvillehouse.

Quiggin, John (2010): Zombi Economics: How Dead Ideas Still Walk Among Us. Princeton: Princeton University Press.

Althusser, Louis (1984): Ideologiset Valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino. Ranskankielinen alkuperäisteos 1976.

Fairclough, Norman (1995): Critical Discourse Analysis. The Critical Study Of Language. London and New York: Longman.

Muut lähteet:

Helsingin Sanomat 18.9.2015. 30 000 ihmistä osoitti mieltään hallitusta vastaan - ”Suomalaista duunaria potkitaan pahasti päähän”.

Eurostat: General government gross debt - annual data, 2008-2015.

Pääministeri Juha Sipilän televisiopuheen tekstiversio, päivitetty 17.9.2015.

 

Austerity-kirja suomeksi

Teksti on tuotettu osana Mark Blythin Austerity – The History of Dangerous Idea -kirjan (2013) käännösseminaaria. Suomennoksen julkaisee Vastapaino vuonna 2017.