Elintapakäyttäytymisen poliittinen ohjaus työpaikoilla

Tuija Seppälä
Kirjoittaja on VTT Promo@Work -hankkeesta, Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.

“Työntekijöiden elintapakäyttäytymiseen on pystytty vaikuttamaan erilaisilla työpaikkainterventioilla, joskin vaikutukset ovat olleet parhaimmillaankin kohtalaisia. Tämä saattaa viitata esimerkiksi siihen, että politiikkasuositukset eivät ole olleet erityisen onnistuneita.”

Alustus! EU komission raportin mukaan (2016) valtioiden aikomukset ja toimenpiteet käyttäytymistieteellisen tiedon aiempaa systemaattisemmasta hyödyntämisestä politiikan tekemisessä ovat lisääntyneet. Käytännössä tämän tulisi tarkoittaa sitä, että politiikanteossa huomioidaan aikaisempaa paremmin se, miten ihmiset todellisuudessa tekevät valintoja. Tämän suuntaisia tavoitteita on esitetty viime vuosina myös Suomessa. Valtioneuvoston kanslia linjaa että, ”Yhteiskuntapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Yhteiskunnan kehityksen jatkuvuutta tuetaan varmistamalla, että saadut kokemukset ja vaikuttavuustieto ohjaavat päätöksentekoa pitkäjänteisesti.”

Esimerkiksi juuri käynnistynyt perustulokokeilu edustaa tämän suuntaista päätöksentekoa, joka pohjautuu käyttäytymistieteelliseen tietoon. Ruodittavaa valituissa tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen tavoissa varmasti kuitenkin vielä riittää. Perustulokokeilun kaltaiset ad hoc -kokeet ovat EU komission raportin mukaan vielä suhteellisen harvinainen tapa hyödyntää käyttäytymistieteellistä tietoa. Muita tapoja raportin mukaan ovat aloitteiden suunnittelu käyttäytymistieteellisen tutkimuksen tuottaman tiedon pohjalta sekä lähestymistapa, joka ei edusta kumpaakaan edellä mainittua mutta, jossa käyttäytymisen vinoumia pyritään ”oikaisemaan” käyttäytymistieteisiin perustuvien menetelmien avulla osana laajempia interventiota.

Tarkastelimme Promo@Work -hankkeessa politiikan tekemistä retrospektiivisesti asettamalla käyttäytymistieteellisen tiedon ikään kuin sapluunaksi politiikkasuositusten päälle. Analysoimme, minkälaisia painotuksia toimenpidesuosituksissa oli havaittavissa. Tarkemmin ottaen tutkimme ajankohtaisissa kansallisissa terveyspoliittisissa papereissa esitetyt toimenpidesuositukset terveellisen ravitsemuksen ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseen sekä istumisen vähentämiseen työpaikkaterveyden edistämisen kontekstissa. Analysoimme, mihin käyttäytymisen osatekijöihin politiikkasuosituksissa pyritään vaikuttamaan ja minkälaisilla toimenpiteillä muutoksia tavoitellaan. Rajasimme tutkimuksen koskemaan ainoastaan työntekijöihin suoraan tai epäsuoraan kohdistuvia suosituksia ja jätimme toimeenpanijoihin ja systeemiin kohdistuvat suositukset tutkimuksemme ulkopuolelle.

Mitä terveyspoliittiset suositukset kertovat?

Työpaikat nähdään merkittävinä terveyden edistämisen areenoina. Aiempien tutkimusten mukaan työntekijöiden elintavat näyttäisivät olevan yhteydessä esimerkiksi työturvallisuuteen ja työkykyyn. Työntekijöiden elintapakäyttäytymiseen on pystytty vaikuttamaan erilaisilla työpaikkainterventioilla, joskin vaikutukset ovat olleet parhaimmillaankin kohtalaisia. Tämä saattaa viitata esimerkiksi siihen, että politiikkasuositukset eivät ole olleet erityisen onnistuneita.

Kaikkinensa analysoimamme terveyspoliittiset suositukset heijastelevat politiikkaa, joka uskoo rationaaliseen toimijaan ja yksin pärjäämisen eetokseen. Toimenpidesuosituksissa painottuivat erityisesti fyysisen ympäristön muuttaminen sekä kouluttaminen. Tämän voidaan katsoa kuvastavan sitä, että elintapakäyttäytymisen muutoksen nähdään tapahtuvan ensisijaisesti fyysisen ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien ja tiedon lisäämisen kautta. Nämä yksin eivät kuitenkaan tutkimusnäytön mukaan riitä.

Fyysisen ympäristön ja koulutuksen lisäksi ammatti-identiteetin, tunteiden, optimismin, tavoitteiden asettamisen ja toiminnan suunnittelun rooli jäi dokumenttien sisällöissä lähes olemattomaksi, vaikka niillä saatetaan saada vaikuttavuutta aikaan. Lisäksi toimenpidesuositukset kohdistuivat vain harvoin (10%) sosiaalisen ympäristön muuttamiseen, kuten työyhteisön tarjoaman tuen kehittämiseen. Elintapakäyttäytymisen muutoksessa tärkeäksi todettu sosiaalinen tuki miellettiin lähes yksinomaan terveydenhuollon asiantuntijoilta saaduksi ohjaukseksi ja neuvonnaksi. Analysoiduissa suosituksissa ei siis hyödynnetä kattavasti kaikkia niitä keinoja, joista on näyttöä elintapakäyttäytymisen muuttamisessa.

Tutkimus herätti kysymyksen siitä, mikä politiikkapapereiden vaikuttavuus paikallisella tasolla on; esimerkiksi kuinka paljon toimenpidesuositukset näkyvät niissä käytännön toimenpiteissä, joita työpaikkaterveyden edistämiseksi paikallisella tasolla tehdään?

Politiikkasuositusten ja terveyden edistämisen välinen yhteys

Terveyden edistämisen toimenpideohjelmia seurataan ja arvioidaan yleisesti erilaisten indikaattoreiden avulla. Indikaattori voi olla esimerkiksi väestötason painoindeksin kehitys. Tämän kaltaisilla indikaattoreilla ei päästä käsiksi siihen, mitä käytännössä on tehty tai arvioimaan sitä, mitkä toimenpiteet ovat olleet vaikuttavia ja mitkä eivät. Eräässä Ruotsissa toteutetussa tutkimuksessa todettiin, että kuntatason politiikkaohjelmien toimenpidesuositukset lasten lihavuuden ehkäisemiseksi eivät olleet yhteydessä paikallistasolla tehtyihin toimenpiteisiin vaan toimenpiteet selittyivät osittain demografisilla ja sosioekonomisilla tekijöillä (Guldbrandsson ym. 2009).

Yhdeksi syyksi implementoinnin epäonnistumiseen tutkijat esittivät politiikkapapereiden sisällön epämääräisyyttä. Analysoimissamme politikkapapereissa 17%:ssa suosituksia, keinoja tai interventiotoimenpiteitä ei kyetty epämääräisen tai ylimalkaisen muotoilun vuoksi edes luokittelemaan. Toinen tutkimusta tehdessä herännyt kysymys onkin, kuinka yksityiskohtaisesti politiikkapapereiden tulisi määritellä ne toimenpiteet, joilla elintapakäyttäytymistä pyritään muuttamaan?

EU komission raportti antaa ymmärtää käyttäytymistieteellisen tiedon aiempaa systemaattisemman hyödyntämisen politiikan valmistelussa ja käytäntöön panossa olevan suositeltavaa (EU komissio 2016). Tätä suositusta tukisi, jos politikkapapereissa (esim. toimenpidesuunnitelmissa) määriteltäisiin ne käyttäytymisenmuutostekniikat, joiden vaikuttavuudesta on tieteellistä näyttöä. Tämä saattaisi tehostaa politiikkasuositusten vaikuttavuutta ja antaa konkreettisia työkaluja politiikkasuositusten täytäntöön panijoille. Politiikkapapereiden valmisteluun osallistuvien asiantuntijoiden osaamista voitaisiin hyödyntää näin entistä enemmän.

Toisaalta voidaan tietenkin kysyä, mikä politiikkapapereiden tehtävä oikeastaan on, onko ylhäältä alas osoittaminen paras ratkaisu vai pitäisikö työpaikkatoimijoiden saada itse määritellä juuri heille sopivat toimenpiteet ja missä määrin konkreettisten toimenpiteiden määrittely esimerkiksi valtakunnallisella tasolla on edes mahdollista? Analysoimissamme politiikkapapereissa osa toimenpiteistä oli hyvinkin tarkkaan määritelty, kun taas osa jätti paljon tulkinnan varaa sen suhteen mitä ja miten pitäisi tehdä. Näiden ratkaisujen perusteltavuudesta tarvitaan tarkempaa analyysiä.

Lisäksi työpaikkaterveyden edistämiseen liittyy kysymys siitä, kuinka paljon ja miten ihmisten elintapakäyttäytymiseen tulisi ylipäänsä pyrkiä vaikuttamaan työpaikoilla? Työpaikat saattavat hyötyä työntekijöiden työkykyä tukevista elintavoista ja osassa työtehtäviä on työturvallisuuden ja asiakkaiden turvallisuuden kannalta oleellista, ettei työtä tehdä väsyneenä tai että työntekijän fyysinen kunto riittää työtehtävien suorittamiseen turvallisesti. Mutta missä määrin työnantajilla tulisi olla oikeus vaatia esimerkiksi toimistotyötä tekeviltä työntekijöiltään liikuntaa työpäivän aikana tai sitoa esimerkiksi palkitseminen työntekijän elintapakäyttäytymiseen?

Nämä skenaariot esimerkiksi liikunnan lisäämisestä työpäivän aikana eivät ole aivan tuulesta temmattuja; Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto on esittänyt aikeen selvittää työnantajien mahdollisuutta edellyttää liikuntaa työpäivän aikana (STM 2015) ja esimerkiksi vakuutusyhtiöt ovat lanseeranneet pilottihankkeita, joissa vakuutusmaksujen määrä on sidottu asiakkaan elintapojen mittaamisen kautta saatuun tietoon (esim. OPn-syke).

Elintapojen terveysvaikutusten näkökulmasta työnantajien ja työntekijöiden edut ovat toki samansuuntaiset. Työntekijöiden toiminnan seurannan ja mittaamisen helpottuessa erilaisten teknisten apuvälineiden ja ohjelmien kehittymisen myötä kasvaa myös mahdollisuus epäeettisiin ylilyönteihin, jotka voivat uhata esimerkiksi työntekijöiden yksityisyyttä, tasa-arvoa ja yhdenmukaista kohtelua. Mahdollisuuksia mietittäessä tarvitaan myös keskustelua arvoista ja reunaehdoista, joilla elintapamuutoksia halutaan työpaikoilla toteuttaa.

Elintapoihin liittyvien valintojen vaikeus

Ihmiset tuntuvat olevan tällä hetkellä jossain määrin hukassa lukuisten elintapoihin liittyvien valinnanmahdollisuuksien edessä. Keskustelu siitä, miten itsensä ja huollettavansa pitäisi ravita, kehoansa aktivoida tai rentouttaa, humaltua ja sauhuttaa, käy väliin kiivaanakin. Keskusteluissa kuuluu toisten vankkumattomalta vaikuttava usko oman näkemyksen – joidenkin tulkinnan mukaan jopa uskonnon kaltaisen arvorakennelman – paremmuudesta ja toisaalta hämmennys ja turhautuminen moninaisten valintojen ja ristiriitaistenkin näkemysten edessä. Toki keskusteluun osallistumattomia ja välinpitämättömiäkin löytyy, ja juuri näistä ihmisistä terveyden edistäjien kai tulisi olla erityisen kiinnostuneita.

Hämmentävää ja ehkä paradoksaalistakin tarkasteltaessa politiikan tekoa ja ihmisten välistä keskustelua on se, että vaikka politikkasuositukset perustuisivat systemaattiseen tutkimusnäytön hyödyntämiseen, ei niillä ole mitään merkitystä, jos ne eivät vaikuta ihmisten valintoihin. Meillä on Suomessa olemassa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatimat kansalliset ravitsemussuositukset, jotka ovat ruoka- ja ravitsemuspolitiikkamme perusta. Suositukset perustuvat viimeisimpään tutkimusnäyttöön, ne on helposti sovellettavaan muotoon laadittu ja kaikkien saatavilla ja aika hyvin myös kaikkien tiedossa – kukapa ei ruokakolmiota tai lautasmallia tuntisi. Tästä huolimatta monet ihmiset eivät oikein tiedä, miten heidän pitäisi syödä terveellisesti.

“Terveyttä ruoasta – Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014” -asiakirja esimerkiksi ei määrittele kansalaisia suositusten ensisijaiseksi kohdejoukoksi, vaan tiedon on tarkoitus välittyä heille ammattilaisten ja viranomaisten kautta. Suositusten implementoinnin keinoiksi mainitaan seuranta, poliittinen ohjaus, suunnittelu ja viestintä, joista ainoastaan viimeinen koskettaa suoraan kansalaisia. Ehkäpä ihmisten epävarmuus ja turhautuminen valintojen edessä heijastavat valitun implementaatiostrategian riittämättömyyttä, kun tiedon oletetaan välittyvän asiantuntijoiden kautta kansalaisille ja vaikuttavan heidän elintapoihinsa. Ehkä tämä kertoo myös yleisemmin asiantuntijoiden asemasta ja sen kyseenalaistumisesta.

[Alustusta editoitu 1.2.2017].

Lähteet

Guldbrandsson K, Modig Wennerstad K, Rasmussen F. (2009). Municipal policies and plans of action aiming to promote physical activity and healthy eating habits among schoolchildren in Stockholm, Sweden: a cross-sectional study. Implementation Science, 4:47.

EU komissio (2016). Behavioural insight applied to policy. 2016.

STM, Työsuojeluosasto (2015). Työelämä 2025 katsaus. Työelämän ja työympäristön muutosten vaikutukset työsuojeluun ja työhyvinvointiin.

 

Analysoidut politiikkapaperit:

Suomalaiset ravitsemussuositukset (2014); Lihavuus laskuun. Hyvinvointia ravitsemuksesta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma (2013); Joukkoruokailun kehittäminen Suomessa (2010); Muutosta liikkeellä – valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 (2013); Istu vähemmän – voi paremmin – Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseksi (2015); Hyvä työterveyshuoltokäytäntö (2014); sekä näissä papereissa esitettyjen suositusten perusteella Kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallinen strategia 2020 (2012); Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa (2010).