Onko valinnanvapaudella liikaa itseisarvoa?

Eeva Heikkilä
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan opiskelija Tampereen yliopistossa.

"Valinnanvapautta lisättäessä kansalaisen vastuu kasvaa; on tiedettävä, mistä hoitoa kannattaa hakea, on tunnettava yritysten tai kolmannen sektorin motiivit ja opeteltava uusia käytäntöjä."

Alustus! Perusteltaessa uudistuksia erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, vedotaan usein valinnanvapauteen ja kansalaisen oikeuteen päättää. Valinnanvapaudesta puhutaan usein vetoavaan ja positiiviseen sävyyn, jolloin jää mainitsematta sen varjopuolet. Valinnanvapaudella on perusteltu sosiaali- ja terveyspalveluita koskevia muutoksia jo kahdenkymmenen vuoden ajan (Pitkänen, Pekola, 2016, 6). Suomessa valinnanvapauteen vetoaminen on sosiaali- ja terveyspalveluita koskevassa keskustelussa kuitenkin melko uutta ja tästä syystä myös tietoa ja kokemuksia on niukasti saatavilla.

Hallitus on nyt päättänyt sote-alueista ja niitä koskevista uudistuksista, jotka pyritään toteuttamaan hallituskauden loppuun mennessä. Julkisen sektorin rinnalle nostetaan yksityiset palveluntarjoajat sekä kolmas sektori. Näistä kolmesta asiakas valitsee palveluntarjoajan, joka saa rahoituksensa valtiolta. (esim. THL, 2/2016, 1.) Loppuvuodesta 2015 pidetyssä sote-info -tilaisuudessa Alexander Stubb perusteli sote-uudistuksen päätöksentekoa. Stubb toistaa infotilaisuudessa useasti, että uudistuksia tehdään nimenomaan valinnanvapauden lisäämiseksi, eikä kyseessä ole yksityistäminen. Olipa kyseessä sitten yksityistäminen, ulkoistaminen tai yleinen markkinoistuminen, on merkittävää, miten kansalaiseen vedotaan julkisessa keskustelussa valinnanvapauden lisäämisellä. Stubbin sanavalintoja tarkastellessa kuulijalle jää kuva, että valinnanvapaus on itseisarvo, joka jo itsessään tuottaa hyvää.

Valinnanvapautta lisättäessä kansalaisen vastuu kasvaa; on tiedettävä, mistä hoitoa kannattaa hakea, on tunnettava yritysten tai kolmannen sektorin motiivit ja opeteltava uusia käytäntöjä. Enää tuttu ja luotettava lääkäri ei määrää hoitopaikkaa, vaan asiakkaan on itse tehtävä päätös. Mitä tapahtuu kansalaisille, jotka eivät osaa tai halua päättää? Tällaisia henkilöitä ovat useimmiten vanhukset, joiden on jo nyt vaikeaa ottaa selvää hoitokodeista ja erilaisista kotihoidoista.

Kasaantuuko vanhusten valinnanvapaus yhä enemmän läheisten harteille ja siirtyykö samalla vastuu heille? Onko sairaan pakko jaksaa valita palveluntarjoajien väliltä? Toisin sanoin, hyödyttääkö valinnanvapaus kaikkia tai oikeastaan ketään? Haasteita syntyy, kun esimerkiksi 90-vuotias vanhus joutuu päättämään itse hoitolaitoksestaan vaikkapa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Anneli Anttonen kirjoitti, kuinka hän ei sosiaalipolitiikan professorina osannut valita viidestäkymmenestä hoitolaitoksesta vanhemmilleen sopivaa paikkaa (Yle Uutiset 10.11.2015.).

Ihmiset tarvitsevat ja haluavat laadukkaita palveluita. Miksi useat hajautuneet vaihtoehdot takaisivat sen nyt paremmin ja tehokkaammin kuin yksi julkinen sektori aiemmin? Valinnanvapauden itseisarvo pitäisi näin ollen kyseenalaistaa. Valinnanvapaudella on helpompaa perustella terveyspalveluita - joskaan sekään ei ole ongelmatonta. Entä miten käy sosiaalipalveluiden, joissa on jo nyt mahdollista valita esimerkiksi palvelusetelin avulla oma palvelunsa?

Ruotsissa on käytössä samantyyppinen sote-järjestelmä, mistä Suomen uudistuksessa on kyse. Suurin kritiikki, jonka Ruotsin malli on saanut ”valinnanvapauden lisäämisestä”, on ollut kustannusten nousu. Tätä ei ole vaikea uskoa, sillä jo pelkkä uudistuksen prosessi on ollut valtava urakka. Kustannusten nousut ovat tuttuja Suomen tilaaja-tuottajamallien prosesseissa. Toinen asia, josta Ruotsin mallia on kritisoitu, on alueellisten erojen kasvaminen. Erikoissairaanhoito on keskittynyt vain määrättyihin paikkoihin, ja näyttää siltä, että Suomessa mennään Ruotsin perässä myös tässä asiassa yhä eriytyneempään palvelurakenteeseen. (Ahonen, Vuorio, Tähtinen 2015, 49–50.)

Voidaan kysyä, onko valinnanvapautta tarpeen lisätä, vai onko se asia, joka vain kuulostaa mukavalta. Olisiko valinnanvapaudelle todella perusteluita ja tarvetta, jos julkisen sektorin palvelut olisivat niin laadukkaat ja hyvät, että tasa-arvo säilyisi ja ihmiset saisivat tarvitsemansa hoidon? Onko tässä kyse jostain suuremmasta ideologisesta päätöksestä viedä Suomen sosiaali- ja terveyspalveluita markkinoistumisen suuntaan?

Ilmiötä pitäisi kuvata kokonaisuutena ja motiivit ja ideologiat kertoa suoraan kansalaisille. Näyttää siltä, että jokaisen on osattava ottaa itse selvää sanojen ja merkitysten taustoista. Päättäjät puolestaan keskittyvät ujuttamaan keskusteluun kauniita sanoja kuten valinnanvapaus, joiden todellinen merkitys jää kansalaisille epäselväksi.

Lähteet:

Ahonen, Ari & Vuorio, Liisa & Tähtinen, Tuuli (2015). Potilaan valinnanvapaus, Ruotsin malli ja Suomen SOTE-uudistus. Markkinoiden toimivuuden ja taloudellisten vaikutusten näkökulma. Kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Pekola, Piia & Pitkänen, Visa (2016). Valinnanvapaus ja kilpailu terveyspalveluissa. Kansainväliset käytännöt, talousteoria ja empiiriset tutkimukset. Kelan tutkimus. Helsinki.

Valinnanvapaus sosiaali- ja terveydenhuollossa – kriittiset askeleet toteuttamisessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päätösten tueksi 2/2016. Helsinki.

HS TV live – Stubb: Valinnanvapaus ei tarkoita yksityistämistä 7.11.2015. Viitattu 24.4.2016.

Yle Uutiset – Sosiaalipolitiikan professori: ”Pitääkö jaksaa valita, jos kaikki on mennyt?” Viitattu 24.4.2016.