Kulttuuripsykologia haastaa nykypsykiatrian käsityksiä mielenterveydestä

Saija Kuittinen
Kirjoittaja on psykologian väitöskirjatutkija.

"Somalialaistaustaiset ilmaisevat suomalaisia vähemmän itseen liittyviä kielteisiä ajatuksia ja huonommuuden tunteita sekä syyllisyyttä ja arvottomuutta. Sen sijaan somalialaistaustaiset ilmaisevat suomalaisia useammin esimerkiksi mielialan laskua, uniongelmia, ruokahaluttomuutta ja somaattisia kipuja."

Alustus! Joidenkin arvioiden mukaan jopa 95 % arvostetuissa kehitys-, persoonallisuus-, kasvatus-, mielenterveys- ja perhepsykologian alan lehdissä julkaistuista psykologisista tutkimuksista on tehty länsimaisten osallistujien – yhdysvaltalaisten, kanadalaisten, australialaisten, uusiseelantilaisten ja eurooppalaisten – parissa (Arnett, 2008). Lisäksi valtaosa tutkimusten osallistujista on usein yliopisto-opiskelijoita.

Esimerkiksi vuonna 2007 Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä raportoiduista tutkimuksista 74 % perustui opiskelijaotoksiin. Vaikka tällaiset tutkimukset edustavat ihmisyyttä maailmanlaajuisesti huonosti, niiden tulosten uskotaan usein kertovan ihmisistä yleisesti. Fyysisten ympäristöjen ja sosiokulttuuristen tekijöiden merkitys ihmisen toiminnalle on perinteisesti jäänyt melko vähälle huomiolle psykologiassa, vaikka toisaalta tiedämme, että yksilön kokemukset vaihtelevat eri elinympäristöissä ja että kokemukset vaikuttavat kehitykseen, mielenterveyteen, käyttäytymiseen ja ajatuksiin.

Kulttuuripsykologia (englanniksi Cultural tai Cross-Cultural Psychology) pyrkii korjaamaan kuvattua tutkimusvinoumaa analysoimalla yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja kulttuuristen ilmiöiden yhteyttä ihmisen toimintaan. Osa tutkimuksista tarkastelee kriittisesti myös sitä, miten länsimainen valtavirtapsykiatria ja -psykologia ilmentävät tietynlaista maailmankuvaa ja kulttuuriympäristöjä – lähinnä pohjoisamerikkalaisia ja länsieurooppalaisia yhteiskuntia.

Kulttuuripsykologisia tutkimuksia tehdään erilaisissa ympäristöissä ympäri maailmaa, esimerkiksi maaseutuolosuhteissa ja sellaisten ihmisten parissa, jotka eivät ole saaneet muodollista koulutusta. Osa tutkimusasetelmista arvioi psykologiatieteen teorioiden ja aikaisempien tutkimustulosten paikkansapitävyyttä näissä ympäristöissä. Osa tutkimuksista taas pyrkii ymmärtämään psykologisia ilmiöitä mahdollisimman hyvin tietyn yhteisön näkökulmasta riippumatta aikaisemmista teorioista tai tutkimustiedosta. Kulttuuripsykologian alalla on esimerkiksi kehitetty mielenterveysmittareita kartoittamaan tietyssä yhteisössä tyypillisesti ilmenevää oireilua sellaisin termein ja kysymyksin, jotka ovat yhteisön jäsenille tuttuja ja merkityksellisiä.

Monitieteelliset tutkimukset vahvistavat, että käsitykset normaalista ja poikkeavasta vaihtelevat ajallisesti, paikallisesti ja väestöryhmittäin. Nykypsykiatrian käsitys mielenterveydestä painottuu ongelmien näkemiseen sairauksina – ruumiin tai aivojen epänormaalina toimintana. Suomalaisten lääkäreiden, hoitajien, kansanedustajien ja tavallisten kansalaisten parissa tehdyn tutkimuksen mukaan yli 70 % kaikista vastaajista piti masennusta sairautena (Tikkinen ym., 2013).

Masennus käsitettiin jopa useammin sairautena kuin korkea verenpaine tai lonkkamurtuma. Lisäksi yli 80 % vastaajista piti skitsofreniaa sairautena, ja se oli vastaajien mukaan yhtä paljon sairaus kuin syöpä tai diabetes. Lääketieteelliset selitysmallit painottuvat myös mielenterveyden asiantuntijoiden parissa. Yhdysvaltalaistutkimuksessa psykiatrit, psykologit ja sosiaalityöntekijät selittivät skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä yksinomaan lääketieteellisillä tekijöillä (esim. perinnöllisyys ja neurologiset häiriöt), eivätkä lääketieteellisten, psykologisten ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksella (Ahn ym., 2009).

Psykiatrian historia osoittaa, miten mielenterveyteen liittyvät käsitykset, hoitomallit, oireiden ilmiasu ja diagnoosijärjestelmät rakentuvat kulttuurisesti. Esimerkiksi neurastenia (nerve exhaustion, hermoheikkous) on ollut hyvin tyypillinen oireyhtymä Kiinassa aina viime vuosikymmeniin asti (Lee, 1999). Sen oireita ovat muun muassa keskittymisvaikeudet, pääkipu, huimaus ja ongelmat muistissa, nukkumisessa ja ruokahalussa. Neurastenia oli myös 1800 ja 1900 -lukujen taitteessa niin yleinen ongelma Yhdysvalloissa että sitä kutsuttiin ”amerikkalaiseksi sairaudeksi” (Wheeler, 1909). Yhdysvaltalaisia pidettiin erityisen alttiina sairaudelle sekä ilmaston että kansallisen temperamenttinsa takia. Hoidoksi neurasteniaan suositeltiin 1900-luvun alussa paikanvaihdosta, mukavaa seuraa, mieluista ajanvietettä sekä ravintolisää.

Lääketieteen historioitsija Edward Shorter (1996) on selittänyt oireiden ja diagnoosien vaihtelua käsitteellä symptom pool, oireallas. Tällä hän viittaa siihen, että jokaisella aikakaudella ja jokaisessa yhteisössä on olemassa tiettyjä oireita ja diagnooseja, jotka parhaiten heijastavat yhteiskunnan käsityksiä terveydestä ja hyvinvoinnista. Näitä oireita ilmaisemalla yksilö voi (tiedostamattaan) kertoa pahoinvoinnistaan muille mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla. Neurastenian tilalla on nykyään Yhdysvalloissa ja yhä enenevässä määrin myös Kiinassa muita diagnoosiluokkia (kuten masennus) ja oireita, jotka ilmaisevat pahoinvointia paremmin nykyisiin terveyskäsityksiin sopien.

Masennusta pidetään maailmanlaajuisesti yleisimpänä mielenterveysongelmana (Bromet ym., 2011), mutta sen esiintyvyys ja tyypillisimmät masennusoireet vaihtelevat eri ympäristöissä ja väestöryhmissä. Nykypsykiatrian käsitys masennuksesta ei kuitenkaan huomioi oireiden vaihtelua kovin hyvin. Esimerkiksi itseen kohdistuvia kielteisiä ajatuksia ja tunteita pidetään masennuksen keskeisinä tekijöinä.

Yhdysvaltalainen psykiatrien yhdistys (American Psychiatric Association) on viimeisimmässä mielenterveyden diagnostisessa luokitusjärjestelmässään (DSM-5) poistanut masennusdiagnoosin yhteydestä lausekkeen, joka esti aiemmin masennuksen diagnosoinnin läheisen kuolemaa seuraavina lähiviikkoina ja -kuukausina. Muutoksen taustalla on käsitys siitä, että masennus ja suru ovat laadullisesti eri ilmiöitä: masennukseen esimerkiksi liittyy itseen kohdistuvia kohtuuttomia syytöksiä ja arvottomuuden tunteita, suruun ei (APA, 2013). Tämä linjaus on ristiriidassa kulttuuripsykologisten ja -psykiatristen tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan masennus- ja ahdistusoireiden ilmimuodot vaihtelevat maailmanlaajuisesti ja eri väestöryhmissä.

Tutkimus somalitaustaisten maahanmuuttajien parissa

Erilaiset käsitykset mielenterveysongelmien syistä ja sopivasta hoidosta ovat yhteydessä muun muassa palveluiden pariin hakeutumiseen ja avunsaantiin. Tutkimukset Suomessa asuvien somalitaustaisten maahanmuuttajien parissa kertovat hyvin erilaisista mielenterveyskäsityksistä verrattuna länsimaisen psykiatrian näkemyksiin. Väitöskirjatyöni osatutkimus käsittelee ikääntyneiden somalinkielisten maahanmuuttajien mielenterveyskäsityksiä ja niiden yhteyttä masennusoireisiin (N=128).

Haastateltavia pyydettiin nimeämään kolme tärkeintä syytä mielenterveysongelmiin. Yli puolet (57 %) selitti mielenterveysongelmia vaikeilla elämänkokemuksilla, kuten sodalla ja köyhyydellä, 52 % sosiaalisilla suhteilla, kuten yksinäisyydellä ja perheongelmilla, ja 41 % uskontoon liittyvillä tekijöillä (Kuittinen ym., painossa). Vain neljä uskoi mielenterveysongelmien johtuvan neurologisista tekijöistä, ja kukaan haastatelluista ei selittänyt mielenterveysongelmia yksilön persoonallisuuteen liittyvillä ominaisuuksilla tai perinnöllisyydellä.

Monet maahanmuuttajataustaiset ryhmät käyttävät suomalaisia mielenterveyspalveluita huomattavasti suomen- ja ruotsinkielistä väestöä vähemmän, vaikka esimerkiksi kurdin- ja somalinkieliset asukkaat ovat raportoineet kokeneensa erityisen paljon kuormittavia elämäntapahtumia ja olosuhteita (Castaneda ym., 2012). Suomessa asuvat somalinkieliset ovat kertoneet, että kommunikointi terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa on joskus haastavaa esimerkiksi erilaisten terveyteen liittyvien käsitysten takia (Somalis in Helsinki, 2013).

Mielenterveysongelmien hoitaminen ensisijaisesti yksilöterapian ja lääkityksen avulla voi tuntua vieraalta ja tehottomalta, jos itse kokee ongelmien johtuvan esimerkiksi sosiaalisen verkoston heikkoudesta. Somalinkielisten parissa palveluiden vähäiseen käyttöön saattaa vaikuttaa myös mielenterveysongelmiin usein yhdistyvä stigma ja pelko. Näkemys mielenterveysongelmista perinnöllisinä tai sairauksina muiden joukossa ei kuitenkaan lisää niiden hyväksyttävyyttä (Read ym., 2006; Schnittker, 2008). Ongelmien pitäminen sisäsyntyisinä ja yksilön ominaisuuksina saattaa jopa lisätä käsitystä niiden huonosta hoitoennusteesta ja ongelmista kärsivien yksilöiden perustavanlaatuisesta erilaisuudesta.

Ikääntyneiden suomalaisten ja somalialaistaustaisten parissa tehdyssä tutkimuksessani vastaajat myös ilmaisivat masennusoireitaan eri tavoin, vaikka vertailuissa huomioitiin vastaajien sukupuoli, ikä ja koulutustausta (Kuittinen ym., 2014). Somalialaistaustaiset ilmaisivat suomalaisia vähemmän itseen liittyviä kielteisiä ajatuksia ja huonommuuden tunteita sekä syyllisyyttä ja arvottomuutta. Sen sijaan somalialaistaustaiset ilmaisivat suomalaisia useammin esimerkiksi mielialan laskua, uniongelmia, ruokahaluttomuutta ja somaattisia kipuja.

Mielenterveyteen liitettävät selitysmallit saattavat osin selittää somalialaistaustaisten osallistujien masennusoireita: ne osallistujista, jotka uskoivat mielenterveysongelmien johtuvan vaikeista elämänkokemuksista kuten sodasta, ilmaisivat vähemmän itseen liittyviä kielteisiä ajatuksia kuin he, jotka eivät selittäneet mielenterveysongelmia vaikeilla elämänkokemuksilla. Mielenterveysongelmien selittäminen yksilön ulkopuolisilla syillä voi siis olla yhteydessä vähäisempiin yksilökeskeisiin oireisiin, kuten syyllisyyden tai arvottomuuden tunteisiin. Vaikka suomalaisosallistujilta ei kerätty tietoa mielenterveyteen liittyvistä selitysmalleista, on mahdollista että suomalaisen nyky-yhteiskunnan yksilökeskeisyys ja oman toiminnan korostaminen selittäisi yksilökeskeisten oireiden (syyllisyys, huonommuuden tunne, arvottomuus) yleisyyttä suomalaisten keskuudessa.

Yhteenveto

Kulttuuripsykologiset tutkimukset keskittyvät usein etnisten, kulttuuristen ja kielellisten ryhmien vertailuun ja monesti myös näiden ryhmien välisiin eroihin. Tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena ei kuitenkaan ole erojen korostaminen tai stereotypioiden vahvistaminen, vaan ihmisen monimuotoisuuden tunnustaminen ja tietoisuus siitä, että ihmiset elävät osana yhteisöjä. Kielelliset ja kulttuuriset viiteryhmät sekä historialliset, fyysiset ja sosiaaliset ympäristöt vaikuttavat monin tavoin toimintaamme. Lääketieteen ja psykologian ammattilaisille tietoisuus ihmisyyden moninaisuudesta on erityisen tärkeää, jotta he osaavat kohdata erilaisista taustoista tulevia asiakkaita. Ammattilaisten tulee myös ymmärtää oman kulttuuritaustansa merkitys työssään ja olla aidosti kiinnostuneita asiakkaidensa ainutlaatuisista sairauskokemuksista.

Lähteet:

APA (2013). Major Depressive Disorder and the “Bereavement Exclusion”. American Psychiatric Association.

Arnett, J. (2008). The Neglected 95%. Why American psychology needs to become less American. American Psychologist, 63, 7, 602–614.

Bromet, E., Andrade, L., Hwang, I., Sampson, N., Alonso, J., de Girolamo, G., . . .Kessler, R. (2011). Cross-national epidemiology of DSM-IV major depressive episode. BMC Medicine, 9(90).

Castaneda, A.E., Lehtisalo, R., Schubert, C., Halla, T., Pakaslahti, A., Mölsä, M., & Suvisaari, J. (2012). Mielenterveyspalvelut. Teoksessa Castaneda, A. E, Rask, S., Koponen, P., Mölsä, M., & Koskinen, S. (Toim.)Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointitutkimus venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista Suomessa, pp. 157–164. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kuittinen, S., Punamäki, R-L., Mölsä, M., Saarni, S. I., Tiilikainen, M., & Honkasalo, M-L. (2014). Depressive symptoms and their psychosocial correlates among older Somali refugees and native Finns. Journal of Cross-Cultural Psychology, 9(45), 1434–1452.

Kuittinen, S., Mölsä, M., Punamäki,R-L., Tiilikainen, M., & Honkasalo, M-L. (painossa). Causal attributions of mental health problems and depressive symptom manifestation among older Somali refugees in Finland.

Lee, S. (1999). Diagnosis postponed: Shenjing Shuairuo and the transformation of psychiatry in Post-Mao China. Culture, Medicine and Psychiatry, 23, 349–380.

Read, J., Haslam, N., Sayce, L., Davies, E. (2006). Prejudice and schizophrenia: a review of the “mental illness is an illness like any other” approach. Acta Psychiatrica Scandinavica, 114, 303–318.

Schnittker, J. (2008). An uncertain revolution: Why the rise of a genetic model of mental illness has not increased tolerance. Social Science & Medicine, 67, 1370–1381.

Shorter, E. (1993). From Paralysis to Fatigue: A history of Psychosomatic Illness in the Modern Era. New York: Free Press.

Somalis in Helsinki (2013). New York: Open Society Foundations.

Tikkinen, K. A. O., Leinonen, J. S., Guyatt, G. H., Ebrahim, S., & Järvinen, T. (2012). What is a disease? Perspectives of the public, health professionals, and legislators. British Medical Journal Open.

Wheeler, C. L. (1909). “The American Disease” Neurasthenia. The Bauer Chemical Company.