Lähisuhteisiin kietoutunut kansallisuusaate

Reetta Eiranen
Kirjoittaja on historian väitöskirjatutkija.

"Suomalaista nationalismia rakennettiin 1800-luvun yliopistopiireissä tietoisesti. Aatteellisen ulottuvuuden lisäksi kansallinen projekti kietoutui siinä mukana olleiden henkilökohtaisiin tunteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin monin tavoin. Vaikka kansallisen tarinan esityksissä esiin nostetaan lähinnä miestoimijat, on oikeastaan itsestään selvää, että näihin verkostoihin kuului myös naisia – mutta he eivät ole juurikaan saaneet näkyvyyttä historiankirjoituksessa."

Alustus! Professori J. J. Tengströmin ympärille muodostui 1800-luvun puolivälissä yksi ajan merkittävimmistä yliopistoperheistä. Tässä piirissä fennomaaninen, aatteellinen projekti ja lähisuhteet limittyivät toisiinsa monin tavoin perhesuhteissa, avioliitoissa ja ystävyyksissä sekä naisten että miesten elämässä. Tengströmit, kuten ajan sivistyneistö kaikkinensa, olivat ruotsinkielisiä. Ryhmän jäsenten väliset kirjeenvaihdot avaavat näkökulman siihen, miten he kertoivat itseään, toisiaan ja keskinäisiä suhteitaan, ja miten nämä kerronnat liittyivät kansalliseen projektiin – tai liittyivätkö ne ja kenen toimesta.

Henkilöhistoriallinen näkökulma menneisyyteen tuo yhteen historialliset prosessit sekä toimijoiden ja kokijoiden eletyt todellisuudet. 1800-luvun puolivälissä suomalaisuuden tarina ei ollut itsestään selvä, vaan vasta tekeillä. Menneisyyden tulevaisuus oli aidosti auki. Mitä kansallinen projekti itse asiassa merkitsi sitä käynnistäneille toimijoille ja mikä heitä ajoi eteenpäin? Aate ei ollut vain ylevä ja abstrakti projekti, vaan henkilökohtaiset tunteet ja pyyteet olivat osa motivaatiota.

J. J. Tengström on kansallisessa kertomuksessa yleensä esillä suurmiesten, kuten kansallisfilosofi J. V. Snellmanin, taustalla vaikuttaneena ja hegeliläisyyden Suomeen juurruttaneena opettajana. Tengström oli arkkipiispaksi vuonna 1817 kohonneen Jacob Tengströmin veljenpoika. Hänen ensimmäinen vaimonsa Sofia Magdalena oli arkkipiispan tytär ja siten myös hänen serkkunsa. Sofia Magdalena menehtyi vuonna 1832 ja aviomies jäi yksin neljän pienen lapsen kanssa.

Tengström solmi vuonna 1835 toisen serkusliiton niin ikään leskeksi jääneen Carolina Bergbomin (os. Tengström) kanssa. Carolina Tengström oli Fredrika Runebergin (os. Tengström) sisar. Myös Fredrika ja hänen puolisonsa, kansallisrunoilijana tunnettu J. L. Runeberg olivat keskenään pikkuserkkuja. Arkkipiispaa seuranneessa sukupolvessa avioliitot ja sukulaisuus kietoutuivat siis tiiviisti yhteen.

Tengströmin perheen esikoinen Robert ja hänen paras ystävänsä, kuopiolaisen varakkaan kauppiaan poika Herman Kellgren olivat 1840-luvun ylioppilasjohtajia ja nuoren polven fennomaanien kärkijoukkoa. Kellgren kihlasi pian perheen vanhimman tyttären Sofin ja kiinnittyi näin yhä tiukemmin Tengströmin piiriin.

Robert Tengström menehtyi varhain, jo vuonna 1847 opintomatkalla Pariisissa, mutta perhepiiri täydentyi vielä kahdella nimekkäällä vävyllä. 1850-luvulla Kellgren ryhtyi varhaisen suomenkielisen sanomalehden Suomettaren perustajiin kuuluneen Paul Tikkasen liikekumppaniksi samaisessa lehdessä sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. Pian Tengströmin perheen keskimmäinen tytär Helene ja Tikkanen löysivät toisensa ja avioituivat. Nuorin tytär Natalia puolestaan löysi kumppanin tuttavapiirin parissa jo 1830–1840-luvuilla seurustelleesta M. A. Castrénista. Suomalais-ugrilaisten kielten tutkijana ja tutkimusmatkailijana tunnetuksi tullut mies palasi pitkältä Siperian matkaltaan 1849 ja pari avioitui seuraavana vuonna. Kellgrenin tausta oli porvaristossa, ja talonpoikainen Tikkanen sekä pappisperheestä lähtöisin ollut Castrén täydensivät Tengströmin perheen vävykokoelman, joka käsitti nyt edustajan jokaisesta 1800-luvun nousevasta säädystä.

Myös tunteet liittyivät fennomaaniseen projektiin ja henkilökohtaiset panokset saattoivat olla suuret. Esimerkiksi Natalia ja M. A. Castrénin samoin kuin tuttavapiiriin kuuluneiden Jeanette ja J. V. Snellmanin avioliitoissa kansallinen aate ja siihen linkittyneet sukupuolittuneet ihanteet olivat keskeinen osa puolisoiden välistä tunnesuhdetta. Miehet ilmaisivat odotuksiaan vaimojaan kohtaan avoimesti kirjeissään.

Naisen tärkein tehtävä toteutui perheessä ja lastenkasvatuksessa, jossa hänen tuli iskostaa isänmaanrakkaus ja siveellisyys jälkikasvuunsa lämpimän ja rauhaisan kodin ilmapiirissä. Naisen tuli myös olla sivistynyt ja kiinnostunut niin sanotuista yleisistä asioita. Ihanteisiin liittyi kuitenkin jännitteitä. Naisen tuli sivistyä mutta ei itsenäistyä, ja lisäksi koti- ja sivistysihanteiden toteuttaminen saattoi arkielämässä olla ajankäytöllisessä ristiriidassa. Monilapsisen perheen äidin ja emännän oli vaikeaa löytää aikaa omaehtoiseen itsensä sivistämiseen.

Castrénien kohdalla mies näki Natalian täyttävän ihanteen. ”Olen rakastanut Sinussa iloista mieltä, lämmintä sydäntä, korkeaa tunnetta totuutta, tietoa, isänmaata, kaikkea jaloa ja hyvää kohtaan”, M. A. Castrén kirjoitti morsiamelleen.[1] Snellmanien tarina oli traagisempi. Jeanette Snellmanin elämässä riittämättömyyden ja alemmuuden tunteet hänen miehensä esittämien vaatimusten edessä eivät koskaan täysin väistyneet. Ihanteeseen pyrkiminen ja miehen kiintymyksen saavuttaminen linkittyivät Jeanetten kirjeissä toisiinsa: ”uhraus jos sinä sitten rakastat minua, on minulle oikein ihanaa.”[2]

Omaa minää ja toista rakennettiin aatteeseen kietoutuneisiin sukupuoli-ihanteisiin nähden myös ystävyys- ja sisaruussuhteissa. Esimerkiksi nuorten Robert Tengströmin ja Herman Kellgrenin välisessä ystävyydessä yhteisen aatteellisen maskuliinisuuden rakentaminen keskinäiseen kiintymykseen tukeutuen oli keskeistä. Heidän tuli yhdessä ylittää keskinkertaisuus ja kasvaa johtajakohtaloonsa. Sisaret taas pohtivat kirjeissään muun muassa heihin naisina ja äiteinä kohdistuneita odotuksia ja omia kasvatuksellisia tavoitteitaan.

Tengströmin piirin miehet olivat aktiivisia tiedemaailmassa, julkaisualalla sekä liiketoiminnassa. Suomettaren ja kirjapainotoiminnan lisäksi heitä oli 1840-luvulla mukana ruotsinkieliselle sivistyneistölle suunnatussa Fosterländskt Albumissa sekä suomenkieliselle kansalle tarkoitetussa Lukemisia Suomen kansan huviksi ja hyödyksi -julkaisussa. Julkaisuprojekteissa konkretisoitui kansallisen projektin kaksisuuntainen ydintavoite: sivistyneistön kansallistaminen ja kansan sivistäminen.

Naisten aluetta olivat rouvasväen yhdistykset, koulutoiminta ja hyväntekeväisyys. Carolina Tengström oli 1830-luvulla mukana köyhien tyttöjen opetukseen liittyvässä toiminnassa ja 1850-luvulla hän sekä tyttäret Sofi Kellgren ja Natalia Castrén olivat aktiivisia Fruntimmersförening i Helsingforsissa. Tyttäret kuuluivat myös yhdistyksen johtokuntaan. Sisarusten täti Fredrika Runeberg oli kotipaikkakunnallaan Porvoossa mukana samanlaisessa toiminnassa.

Suomen kielen opiskelu oli naisille ja miehille yhteinen aktiviteetti, mutta se tapahtui erillisissä yhteyksissä. Tengströmin sisarukset Sofi ja Natalia perustivat jo 1840-luvun puolivälissä suomen kielen opintopiirin ystävättäriensä kanssa. Veli Robert hankki heille opettajaksi suomea äidinkielenään taitaneen nuoren kuopiolaisylioppilaan August Ahlqvistin, joka sittemmin tuli tunnetuksi Aleksis Kiven teilaajana. Myös Fredrika Runeberg harrasti tuttaviensa kanssa suomen kielen opintoja. Miehet hankkivat kielitaitoa matkustelemalla sisämaan suomenkielisillä seuduilla ja myös yliopiston osakunnissa harrastettiin suomen kieltä.

Tengströmin piirissä kansallisuusaate kietoutui lähisuhteisiin toiminnan ja tunteiden tasolla. Sekä naiset että miehet rakensivat kansallista projektia omilla aktiviteeteillaan mutta myös muovaamalla ja pyrkimällä elämään todeksi siihen kietoutuneita nais- ja miesihanteita. Monet aatteelliset aktiviteetit olivat ulospäin sukupuolittuneita, mutta perhe- ja tuttavapiirin kanssakäyminen oli tiivistä koko ryhmän kesken. Tunnetasolla aate punoutui sekä naisten ja miesten välisiin että keskinäisiin suhteisiin.

[1] M. A. Castrén – Natalia Tengström 2.7.1850, Gunnar Castréns släktarkiv, SLSA 1185, SLS. Suom. RE.

[2] Jeanette Snellman – J. V Snellman 8.7.1849, teoksessa J. V. Snellman (2003), Kootut teokset 12. Heinäkuu 1849 - elokuu 1855, 19.

Kirjallisuutta

Castrén, Gunnar (1945). Herman Kellgren. Ett bidrag till 1840- och 1850-talens kulturhistoria. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland.

Eiranen, Reetta (2014). Kirjeet kohtauspaikkoina. Ihanne ja eletty todellisuus Jeanette ja J. V. Snellmanin välisessä kirjeenvaihdossa. Sukupuolentutkimus– Genusforskning 2/2014, 5–17.

Eiranen, Reetta (2014). Kruununhaan piiri: Ryhmäbiografia ja fennomaaninen verkosto. Ennen ja nyt. Historian tietosanomat 2/2014.

Hakosalo, Heini, Jalagin, Seija, Junila, Marianne & Kurvinen Heidi (2014). Historiallinen elämä. Biografia ja historiantutkimus. Historiallinen arkisto 141. Helsinki: SKS.

Jalava, Marja (2005). Minä ja maailmanhenki. Moderni subjekti kristillis-ideologisessa kansallisajattelussa ja Rolf Lagerborgin kulttuuriradikalismissa n. 1800–1914. Bibliotheca Historica 98. Helsinki: SKS.

Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (1997– ). Studia Biographica 4. Helsinki: SKS.

Klinge, Matti (1989). Helsingin yliopisto 1640-1990. Toinen osa. Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808-1917. Helsinki: Otava.

Majamaa, Raija & Paulaharju, Marjut (2004). J. L. Runeberg. Suomen runoilija. Helsinki: SKS.

Ramsay, Alexandra (1993). Huvudstadens hjärta. Filantropi och social förändring i Helsinfors – två fruntimmersföreningar 1848-1865. Helsinfors: Finska Vetenskaps-Societeten.

Sulkunen, Irma (2004). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831-1892. Helsinki: SKS.