Luokkayhteiskunta väijyy oven takana?

Briitta Koskiaho
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori emerita.

"Syrjäytyneiden luokka on liudentunut ja tullut epämääräisemmäksi. Siksi siihen on myös vaikeampi saada otetta yhteiskunnan järjestelmien taholta. Vakava kysymys on se, että tähän epämääräiseen luokkaan näyttää koko ajan kertyvän erilaisia kerroksia ja lukumääräisesti yhä uusia tulijoita."

Alustus! Tämän alustuksen tausta on minulle esitetyssä kysymyksessä, tuleeko Suomestakin Britannian kaltainen luokkayhteiskunta? Kysymyksen perustana on yli kymmenen vuotta jatkunut Britannian sosiaalisen kehityksen herkeämätön seuraamiseni. Spontaanisti heti parahdin, että ei tarvitse odottaa tulevaisuutta, se on jo täällä. Nimittäin, jos luokkayhteiskunnalla tarkoitetaan hyvä- ja huono-osaisten jyrkkää erottautumista toisistaan, huono-osaisten kohtalona on syrjäytyminen ja köyhyys.

Suomessa EUROSTAT-tilastojen mukaan on jo suhteellisesti enemmän 75 vuotta täyttäneiden kotitalouksia, jotka ovat alle köyhyysrajan, kuin Britanniassa. Tämä koskee sekä niitä talouksia, joissa päämiehenä on mies että niitä, joissa se on nainen (People at risk of poverty or social exclusion 2015).

Luokkakysymys on kokonaisuudessaan nykyään toisenlainen kuin työväenluokan syntyaikoina. Vertikaalisesti ja horisontaalisesti muista eriytynyt syrjäytyneiden ja sosiaalikansalaisten kirjava ryhmä ei ole oikea luokka siinä mielessä kuin, mitä luokka-käsitteellä on aiemmin tarkoitettu. Vanhuuseläkeläiset esimerkiksi eivät muodosta luokkaa. Työttömät ja yhteiskunnasta syrjään pitkään vetäytyneet eivät myöskään muodosta sellaista potentiaalia, josta syntyisi olemassa olevan yhteiskuntajärjestyksen horjuttaja, kuten työväenluokasta aikoinaan. Syrjäytyneiden luokka on liudentunut ja tullut epämääräisemmäksi. Siksi siihen on myös vaikeampi saada otetta yhteiskunnan järjestelmien taholta.

Vakava kysymys on se, että tähän epämääräiseen luokkaan näyttää koko ajan kertyvän erilaisia kerroksia ja lukumääräisesti yhä uusia tulijoita. Otetaanpa esimerkiksi Saksa, tuo EU-maiden veturi. Siellä on kymmenen vuotta harjoitettu sosiaalivaltion eli hyvinvointivaltion supistamispolitiikkaa. Sosiaalivaltiollisia toimenpiteitä on tiukennettu erityisesti työttömien ja eläkeläisten osalta. Perheiden kohdalla siellä on ongelmia, koska perheen yhden elättäjän sosiaaliturvamalli ei turvaa enää perheen sosiaaliturvaa kaikin osin.

Niinpä viimeisin Saksan liittovaltion köyhyyden ja rikkauden raportti 2014 kertoo, että pitkäaikaistyöttömyys koettelee jo seitsemää miljoonaa kansalaista ja määrä on nousussa. Monet työttömät ovat tippuneet ankarasti määritettyjen työttömyysturvaehtojen ulkopuolelle. Vastaavasti eläkeläisköyhyys nousee hälyttävästi. Se koskee erityisesti nuoria eläkeläisiä, tulevaisuudessa entistä enemmän myös vanhoja, kun eläketaso putoaa nykyisestä 54 %:sta 43 %:iin vuoteen 2030 mennessä (Lebenslagen in Deutschland 2013).

Kolmas ongelma on eläkeläisköyhyyden ja työttömien lisäksi lapsiköyhyys, joka osittain johtuu ansiosidonnaisesta mieselättäjyys -tyyppisestä sosiaaliturvasta, joka liukuu pätkätyöläisten alta. Neljäs ongelma on kiihtynyt ulkomaalaisten virta. Arabimaista Eurooppaan tulevat turvapaikanhakijat jatkavat suurelta osin matkaansa Saksaan. Jos maahanmuuttajien sosiaaliturvaan ei kiinnitetä erityistä huomiota, he eriytyvät ja heidän asuinalueensa slummiutuvat niin Saksassa kuin muissa Euroopan maissa.

Eriytyneisyys näkyy myös Britanniassa. Siellä harjoitetaan budjettiperusteista sosiaalipolitiikkaa saksalaisen vakuutuspohjaisen turvan sijasta. Rahat loppuvat julkiselta sektorilta, niin väitetään. Britanniassa on viime vuodet pyritty ongelmaa ratkaisemaan siirtämällä sosiaalista vastuuta suoraan kansalaisille ja pienentämällä julkista sektoria. Oletuksena on, että valtion rohkaisupolitiikan eteenpäin töniminä (ks. Koskiaho 2015) kansalaisyhteiskunta, kirkot, yhdistykset ja asuinyhteisöt pitävät huolta sosiaalista tehtävistä, joista julkinen sektori luopuu. Myös Saksassa vedotaan perheiden ja yksilöiden omaan vastuuseen.

Nyt Britanniassa on päästy jo niin pitkälle, että parlamentin ylähuone lordeineen alkoi lokakuun lopussa protestoida hallituksen verohelpotusten ja sosiaalitukien tukileikkauksia vastaan, jotka kohdistuvat eniten kaikkein vähävaraisimpiin kansalaisiin (House of Lords, The Guardian 2015). Sosiaalitukileikkaukset ovat tulleet jo elämän ja kuoleman kysymyksiksi, näin argumentoitiin keskustelussa. Kolme miljoonaa vähävaraista perhettä tulisi menettämään tuhat puntaa vuodessa, kun verohelpotuksia vedetään pois. Ylähuoneen vastustus yllätti konservatiivihallituksen, jonka esitykset perustuvat Institute for Fiscal Studies –tutkimuslaitoksen valmistelutyöhön (Elming ym. 2015).

Yhteiskuntatieteilijät nimittävät tätä kehitystä uusliberalistiseksi, jossa globaalin talouden ehdoilla pannaan eri maiden kansalaiset itse huolehtimaan itsestään pehmein menetelmin, kuten rohkaisupolitiikalla, aktivoimalla tai houkuttelemalla. Julkinen talous pienenee ja kansainväliset taloudelliset suuryritykset lisäävät markkinoitaan. Samalla eri kansalaisryhmien toimeentuloerot näyttävät kasvavan eri maissa. Kuinkahan pitkälle tämän talousopin tiellä voidaan vielä edetä?

Kirjallisuus

Lebenslagen in Deutschland – Vierter Armuts- und Reichtumsbericht der Bundesregierung (2013). Bonn. (Luettu 29.10.2015).

Brosig, Magnus (2014). Problem Altersarmut? Reformkorridore deutscher Alterssicherungspolitik. Zentrum für Sozialpolitik. Universität Bremen. ZeSReport 1/2014, 33-37.

Elming, Willian ym. (2015). An assessment of the potential compensation provided by the new ‘National Living Wage’ for the personal tax and benefit measures announced for implementation in the current parliament. IFS Briefing Notes (BN175). Institute for Fiscal Studies, (luettu 29.10.2015).

House of Lords. The Guardian 28 October 2015. (Luettu 29.10.2015).

Koskiaho, Briitta (2015). Käyttäytymisen yhteiskuntapolitiikan valloitukset. Alusta! 5.5.2015.

People at risk of poverty or social exclusion 2015. EUROSTAT. (Luettu 29.10.2015).