Juuttumista ja juurettomuutta - käsityksiä nuorten syrjäytymisestä

Jarkko Salminen
Kirjoittaja on tutkija Tampereen yliopiston OmaVerkko-ryhmässä.

"Syrjäytyminen on ristiriitaisten voimien kokonaisuus. Tämä ristiriitaisuus aiheuttaa sen, että nuorta samaan aikaan pakotetaan paikalleen ja kammetaan liikkeelle. Sen sijaan tulisi kuunnella, miten nuoret itse ymmärtävät syrjäytymisen."

Alustus! Olemme OmaVerkko -hankkeessa tutkineet sitä, millainen alueellinen palvelumalli tukisi Tampereen Tesoman lähiön nuoria parhaalla mahdollisella tavalla. Tätä varten olemme haastatelleet nuorille palveluja tarjoavien tahojen edustajia. Keskeinen aihe haastatteluissa on se, tulisiko palvelut tuoda nuorten lähelle Tesomalle, mikä tukisi nuoria heidän lähipiirissään, vai tulisiko ne sijoittaa esimerkiksi Tampereen keskustaan, mikä houkuttelisi nuoria pois Tesomalta.

Taustalla on huoli nuorten syrjäytymisestä. Viranomaisten haastatteluista nousee esille kaksijakoisuus: juurtumiseen ja juuttumiseen liittyvät käsitekokonaisuudet kuvaavat nuoren elämäntilannetta ja syrjäytymisvaaraa eri tavoilla, eri suunnista ja ristiriitaisesti. Tämä tulee ilmiselvästi esille joissain aineiston kohdissa, ja koska sanat ovat samankaltaisia, yhtä voi pyrkiä korvaamaan toisella koko näkökulman muuttamiseksi:

V1: Tesomalainen nuori on Tesomalla aika usein koko elämänsä asunut ja jopa edellisiä sukupolviakin samasta suvusta ja perheestä. Hyvin paikkaan juurtunut..

V2: Juuttunu niin.

V1: ..perheensä kanssa.

V2: Niinhän sitä sanottiin, että kun oikeen riehaannutaan niin lähdetään Ristimäestä tonne Pedro's Pubiin tai johonkin tai siihen keskustaan […] Ehkä tämä kohderyhmä tavallaan, vois kuvitella, ehkä vielä helpommin juurtuu tai jumittuu […] Haluavat olla siellä.

Nuoruuden metaforat: kulkeminen ja kasvaminen kohti aikuisuutta

Tarkastelen tässä alustuksessa nuorten syrjäytymiseen liittyviä metaforia, jotka tulevat esille toteuttamissamme viranomaishaastatteluissa. George Lakoffin ja Mark Johnsonin (2003) mukaan metaforassa kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa samastetaan kielikuvallisesti käyttämättä kuin-sanaa. Uusi ja vieras asia kuvataan tuttuun asiaan liittyvin käsittein. Metaforissa kyse ei ole vain kielestä, retoriikasta tai runoudesta, vaan ne liittyvät siihen, miten havaitsemme maailman. Ihmisen ajattelu on perin pohjin metaforista. Selvennän erityisesti kahta nuoruuteen liittyvää metaforakokonaisuutta: aikuisuutta kohti kulkemisen metaforakokonaisuutta sekä aikuisuutta kohti kasvamisen metaforakokonaisuutta. Näihin liittyy kaksi hyvin erilaista tapaa käsittää nuorten syrjäytyminen. Yhtäältä syrjäytyminen johtuu juurettomuudesta, johon ratkaisu on kiinnittyminen, toisaalta se johtuu juuttumisesta, johon ratkaisu on kehittyminen ja elämässä eteenpäin meneminen.

Juurettomuus ja juuttuminen ovat toisiinsa kietoutuneita, mutta analyyttisesti erotettavissa. Tuula Helne (2002, 169–173) erottaa syrjäytymisestä sosiaalisen, spatiaalisen ja symbolisen (metaforisen) tason. Nämä tasot muodostuvat juurettomuuden ja juuttumisen suhteesta. Sosiaalisella tasolla syrjäytyminen tarkoittaa yhteisöjen liiallista löyhyyttä tai kiinteyttä. Spatiaalisessa mielessä syrjäytyminen tarkoittaa ulkopuolelle jäämistä tai paikalleen juuttumista. Symbolisella tasolla syrjäytyminen on juurettomuutta tai polulta putoamista.

Myös Robert D. Putnam (2000, 23) kuvaa syrjäytymistä kahdenlaisten sosiaalisten suhteiden puuttumisena: yhtäältä joko sitovien (bonding) suhteiden, jotka ovat ”sosiaalinen liima” tai toisaalta silloittavien (bridging) suhteiden, jotka ovat ”sosiaalinen liukaste”. Siteet ja liima pitävät yhteisöt koossa ja ihmiset paikoillaan, kun taas sillat ja liukaste mahdollistavat yksilöiden liikkumisen sekä esteiden ja rajojen ylittämisen. Putnamin mukaan kasvaminen ja liikkuminen ovat sosiaalisen elämän vastakkaiset pyrkimykset: ”ihmiselle, kuten kasveille, uuteen ruukkuun istuttaminen häiritsee juurien järjestelmää. Liikkuvalta yksilöltä kuluu aikaa kasvattaa uudet juuret”. (Mt. 204, suom. J.S..)

Syrjäytyminen johtuu juuttumisesta: nuorten pitää päästä elämässä eteenpäin!

Kun syrjäytyminen on kielikuvallisesti juuttumista, sosiaalisella tasolla ongelma on liiallinen yhteisöllinen tiiviys. Tästä näkökulmasta lähiöiden kylämäisyys voi lamaannuttaa, kun ihmiset vahtivat toisiaan liikaa eivätkä uskalla erottautua joukosta, esimerkiksi menemällä töihin. Ongelmaksi muodostuu ylisukupolvinen paikallaan pysyminen. Nuoret seuraavat vanhempiensa ja naapureidensa tarjoamaa mallia sulkeutuessaan kotiin ja kotilähiöönsä. Huolena on, että nuoret jengiytyvät keskenään, eli muodostavat liian tiiviitä paikallisia ryhmiä. Ratkaisuna toimii ihmisten hajaannuttaminen, jolloin naapurusten huonot tavat eivät vahvista toisiaan. Näin nuori ja nuoren yhteisö saa silloittavaa sosiaalista pääomaa, tai niin sanottua sosiaalista liukastetta, joka sujuvoittaa kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa.

Syrjäytymisen spatiaalisella tasolla huolena on se, että nuoret eivät tiedä, minne ovat menossa. Nuorilla ei ole päämääriä. Nuoret eivät pääse töihin, koska eivät mene eteenpäin – samalla työpaikat niin sanotusti karkaavat heiltä. Nuorten oikeanlainen liikkuminen ehkäisee syrjäytymistä: Esimerkiksi terve ja kunnollinen nuori on liikunnallinen (Berg 2013). Laajemmin erilaiset EU-ohjelmat tukevat nuorten liikkumista maasta toiseen, mikä parantaa nuorten asemaa ja vähentää syrjäytymistä (Nikunen 2013).

Symbolisella tasolla niin sanotun aikuisuutta kohti kulkemisen metaforakokonaisuuden mukaisesti kehitys tarkoittaa liikettä ja elämä ymmärretään matkaksi. Tällöin nuori ottaa elämänpolullaan askeleen kohti aikuisuutta. Lisäksi hän voi tulla elämässään tienristeykseen, ajautua umpikujaan, kulkea kuoppaista tietä tai juuttua paikalleen. Lisäksi nuoren elämä voi mennä pois raiteiltaan. (ks. Lakoff & Johnson 2003, 44–45, 191). Nuorta uhkaa polulta putoaminen tai syrjään ajautuminen – elämässä monet asiat voivat mennä pieleen. Ongelma on se, että nuorilla ei ole näköaloja, heidän tulevaisuutensa on sumun peitossa ja he kulkevat laput silmillä. Palveluissa nuorille suunnitellaan auttamispolkuja ja kannustetaan askel askeleelta eteenpäin. Nuoret etsivät yksilöllisiä reittejä tai polkuja kouluun, ammattiin tai abstraktimmin aikuisuuteen. Ihanteellinen lopputulos on se, että nuori ottaa vastuun kehittymisestään, kulkemisesta kohti aikuisuutta, eikä palaa takaisin lähtöpisteeseen.

Syrjäytyminen johtuu juurettomuudesta: nuorten pitää kiinnittyä!

Sen lisäksi, että nuorten syrjäytyminen voi tarkoittaa paikalleen juuttumista, se voi tarkoittaa myös juurettomuutta. Tällöin sosiaalisella tasolla ongelma on se, että yhteisöt ovat liian löyhiä. Nuoret eivät esimerkiksi tutustu naapureihinsa vaan viettävät aikaansa vaarallisissa paikoissa, kuten kaupunkien keskustoissa. Ihanteellisesti lähiö on kuin kylä, jossa kaikki ovat vastuussa toisilleen eikä kukaan voi olla anonyymi häirikkö. Lopputuloksena syntyvät elämän kiinni- ja koossapitävät voimat, eli sitovat sosiaaliset suhteet. Nuorista täytyy pitää kiinni – joskus on välttämätöntä, että ”kädestä pitäen” opetetaan elämän yhteisöllisiä rytmejä ja rutiineja. Tällaisessa tilanteessa nuori ja nuoren yhteisö saa sitovaa sosiaalista pääomaa, niin sanottua sosiaalista liimaa, joka kiinnittää ja pitää yhteisön koossa.

Kun syrjäytyminen ymmärretään juurettomuudeksi, ongelma on spatiaalisella tasolla se, että nuoret eivät pysy kuormittavien tekijöiden vuoksi paikoillaan, sitoudu ja toimi pitkäjänteisesti. Heillä ei ole esimerkiksi kärsivällisyyttä istua pulpetissa tai osallistua virallisiin nuorisofoorumeihin. Sen sijaan nuoret notkuvat vapaa-aikanaan siellä täällä ja haahuilevat ilman päämäärää – nuorisoryhmät ovat tästä näkökulmasta kuin parvia tai laumoja, jotka levittäytyvät joka paikkaan. Yleensä nuorten liikkuvuus on hyvä asia, mutta esimerkiksi kansainvälisyys ei sovi nuorille, joiden tulisi huolehtia vanhenevasta sukupolvesta – omista juuristaan. Liikkumisen sijaan heidän tulisi kiinnittyä työvoimaa kaipaaville aloille, kuten sosiaali- ja puhdistusalalle. (Nikunen 2013.)

Symbolisella tasolla niin sanotun aikuisuutta kohti kasvamisen metaforakokonaisuuden mukaisesti kehittyvä nuori on kuin kasvi tai taimi, joka kasvaa tai jota kasvatetaan. Tätä varten nuori tarvitsee sopivan kasvuympäristön. Hänellä on perheensä ja sukunsa kautta juuret ja hän on osa sukupuuta. Nuori orastaa ja parhaimmillaan puhkeaa kukkaan. (Aronsson & Sandin 2014, 194.) Usein nuori on kuitenkin vielä epäkypsä. Tästä näkökulmasta väärässä paikassa, aikuisten alueella olevat lapset ovat kuin esiin työntyvää rikkaruohoa (weed) – vanhempien makuuhuoneessa, isän tuolissa, pubissa tai tietä ylittämässä (James, Jenks & Prout 1998, 37).

Tähän liittyvä huono käytös tulee kitkeä pois. Kun kasvatuksessa on mennyt jotain pieleen, ratkaisu on seuraavien sukupolvien juurruttaminen ja ihmisentainten turvallinen kasvattaminen hyvässä kasvuympäristössä. Ihanteellinen lähiö on sellainen, jossa koko kylä kasvattaa ja jossa yhteisötyö itää. Ihanteellinen yksilö omaksuu luonnonmukaisen syklisen elämänkierron, elämän rytmit ja rutiinit. Hän palaa viimeistään villin nuoruutensa jälkeen lähtöpisteeseensä, perustaa perheen ja kasvattaa juuret.

Lopuksi

Syrjäytymistä voi tarkastella joko juurettomuutena tai juuttumisena. Lisäksi syrjäytyminen voidaan käsittää niin sosiaaliseksi, spatiaaliseksi kuin symboliseksikin (Helne 2002, 169–173). Juurtumisen käsite on metaforinen, kun taas juuttumisen käsite on vahvemmin spatiaalinen. Olen tiivistänyt taulukkoon (alla) syrjäytymisen käsitteen kaksijakoisuuden sen kolmella tasolla.

Se, että syrjäytymiseen liittyy kaksi vastakkaista metafora- tai käsitekokonaisuutta, korostaa syrjäytymisen prosessiluonteisuutta (Helne 2002, 7). Syrjäytyminen ei ole koskaan samanlaista, yksisuuntaista vaan se on ristiriitaisten voimien kokonaisuus. Tämä ristiriitaisuus aiheuttaa sen, että nuorta samaan aikaan usein pakotetaan paikalleen ja kammetaan liikkeelle. Tämä on mahdoton tilanne, koska nuori ei voi samalla luoda siteitä ja rakentaa siltoja, aivan kuten mikään aine ei voi olla samaan aikaan liima ja liukaste. Nuori ei voi kasvattaa juuria, jos häntä revitään liikkeelle, eikä nuori voi päästä oma-aloitteisesti eteenpäin, jos hänet sidotaan osaksi kiinteää yhteisöä. Sen sijaan, että nuoret pakotetaan paikalleen tai liikkeelle, tulisi kuunnella, miten he itse ymmärtävät syrjäytymisen. On havaittu, että nuoret, kuten muutkin, liittävät sosiaalisen syrjäytymisen fyysiseen paikalleen jäämiseen – elämäntilanteen kehittyminen vaatii liikettä (Tolonen 2008) – mutta samalla he voivat arvostaa omaa paikkaansa eli omia juuriaan (Harinen 2000, 64–65).

Kysymys kuuluu, miten voisimme luoda käsitteitä, jotka eivät vahvistaisi syrjässä olevien leimaa vaan kannustaisivat kaikkien mukaan ottamiseen (Helne 2002, 45). Metaforia voidaan kehittää ja uudelleen muotoilla uusien käsitysten luomiseksi (ks. Lakoff & Johnson 2003, 139–146). Myös juuri- ja liikemetaforat voivat ristiriitaisuudestaan huolimatta toimia positiivisesti samassa kokonaisuudessa, jolloin nuoria ei pakoteta niiden mukaisiin vaihtoehtoisiin muotteihin. Esimerkiksi jalkautettujen ja ruohonjuuritason palveluiden metaforissa tulee esille ajatus nuoresta, jota ei pyritä pakottamaan liikkeelle erilaisin ulkopuolisin menetelmin, kuten sijoittamalla palvelut Tesoman ulkopuolelle. Sen sijaan palvelut viedään nuoren luokse ennen ongelman syntymistä. Nuoren juuria ja yhteyttä Tesomaan kunnioitetaan, mutta samalla hänelle annetaan mahdollisuus mennä eteenpäin, mikä tulee esille viranomaisten haastatteluissa:

V1: Niin no minä olen miettinyt sitä että […] nuorten työpaja pitää saada sinne. Niin minkä hiton takia? Että ei niitä ole viety sinne lähiöihin muutenkaan. Että ei se nyt niin kauheata ole hypätä bussiin ja tulla tuonne keskustaan esimerkiksi tuohon Näsilinnankadulle.

V2: Minä jotenkin näen sen niin, että kyllä niitä voi olla siellä lähellä. Tässä joku nosti esiin sen, että niitä ruohonjuuritason palveluja […] voi olla tukemassa jo ennen kun tulipalo on syttynyt, niin jos sen kaltaisella palvelulla pystytään tukemaan. Mutta että sen jälkeen on olemassa joku polku reitti jonnekin.

Kun nuori ottaa askeleen kohti aikuisuutta omalla yksilöllisellä polullaan, hän on korostuneesti itsestään vastuussa oleva ja ehkä jopa yksinäinen. Sen sijaan rinnalla kulkemisen metafora tuo mieleen elämässä yhdessä eteenpäin kulkemisen: ”työntekijöitä tarvitaan jotka pystyy ihollaan tuntemaan sen, että mitä ne nuoret, että pystyy aidosti olemaan juuri sellainen rinnalla kulkija.”

Syrjäytyminen ei ole niinkään juurettomuutta tai paikalleen juuttumista vaan se vaatii molempia. Syrjäytymässä olevia nuoria uhkaa väliinputoaminen, se ettei heillä ole juuria eikä päämäärää, ei siteitä eikä siltoja, ei yhteisöllistä liimaa eikä liukastetta. Negatiivisessa kierteessä molemmat sosiaalisten suhteiden tyypit vastavuoroisesti heikentävät toisiaan.

Tärkeintä olisi antaa nuorille mahdollisuus omaehtoisesti valita paikkansa eri tilanteissa, liikkua tai olla liikkumatta, juurtua tai olla juurtumatta. Nuoret tarvitsevat niin pysyvyyttä kuin liikettäkin, jotka voivat mahdollistaa toisiaan. On vaikea lähteä liikkeelle, jos ei ole mitään mistä ponnistaa, koska on esimerkiksi ”aika vaikeata lähteä töihin tai kouluun, jos ei ole asuntoa”. Siltaa ei voi rakentaa ilman tukevaa alkupäätä ja liikkuva elämäntyyli vaatii tukipisteen.

Lähteet:

Aronsson, Karin & Sandin, Bengt (2014). The sun match boy and plant metaphors: A Swedish image of a 20th-Century Childhood. Teoksessa Hwang, Philip C. & Lamb, Michael C. & Sigel, Irving E. (toim.) Images of Childhood. New York: Psychology Press.

Berg, Päivi (2013). Ruumiin resurssit ja mahdollisuudet koulun liikunnan opetuksessa ja liikuntaharrastuksissa. Teoksessa Tolonen, Tarja (ed.) Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli. Tampere: Vastapaino, 198–223.

Harinen, Päivi (2000). Valmiiseen tulleet. Tutkimus nuoruudesta, kansallisuudesta ja kansalaisuudesta. Helsinki: Nuorisotutkimusseuran Julkaisuja 11.

Helne, Tuula (2002). Syrjäytymisen yhteiskunta. Helsinki: Stakes.

Lakoff, George & Johnson, Mark (2003). Metaphors we live by. Chicago: University of Chicago Press.

Nikunen, Minna (2013). Nuoret liikkuvat, eliitit kannustavat. Teoksessa Lehtonen, Mikko (toim.) Liikkuva maailma. Tampere: Vastapaino, 215–231.

Putnam, Robert D. (2000). Bowling alone. The collapse and revival of American community. New York: Simon & Schuster.

Tolonen, Tarja (2008). Menestys, pärjääminen ja syrjäytyminen. Teoksessa Tolonen, Tarja (ed.) Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli. Tampere: Vastapaino, 226–254.