Transihmisten oikeuksien pysähtyneisyyden tila – pakkosterilisaatiota 2000-luvulla?

Siina Raskulla
Kirjoittaja on tohtoriopiskelija Tampereen yliopiston Johtamiskorkea-koulussa.

"Tasa-arvovaltuutettu on todennut, että vaatimus transsukupuolisten lisääntymiskyvyttömyydestä todennäköisesti rikkoo transsukupuolisten ihmisoikeuksia. Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on maininnut, että suomalaisten viranomaisten tulisi kiinnittää erityistä huomiota transihmisten suojeluun."

Alustus! Suomessa voimassa olevan, vuonna 2002 voimaan astuneen niin sanotun translain (/563/2002) 1 §:ään sisältyviin transsukupuolisen sukupuolen tunnustamisen edellytyksiin kuuluu, että henkilö esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hänet on steriloitu tai hän muuten on lisääntymiskyvytön.

Ensinnäkin on huomioitava, että transseksuaalisuuden sijaan käytetään nykyään kasvavassa määrin käsitettä transsukupuolinen, joka erottaa yksilön sukupuoli-identiteetin hänen seksuaalisesta identiteetistään, jotka eivät ole yksi ja sama asia. Siksi tässä alustuksessa käytetään pääasiassa käsitettä transsukupuolinen tai transihminen.

Toiseksi, miksi transsukupuolisen sukupuolen tunnistamista koskevassa laissa edellytetään sukupuolensa tunnustettavaksi haluavalta transsukupuoliselta lisääntymiskyvyttömyyttä? Perehtyminen aiheeseen osoitti, ettei tähän ole olemassa yksiselitteistä eikä selkeää vastausta.

Sterilisaatio persoonallisuushäiriön hoitomuotona

Sairaus tai rikollisuus on tyypillisesti nähty laillisiksi perusteiksi pakkokeinojen käyttämiseen. Pakkokeinoja saatetaan kohdistaa yksilöön puuttuen hänelle lähtökohtaisesti kuuluvaan fyysisen koskemattomuuden suojaan sekä itsemääräämisoikeuteen. Sterilisaatiovaatimuksen voi tulkita olevan eräänlainen pakkokeino, koska se kajoaa henkilön fyysiseen koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen, mutta sitä edellytetään sukupuolen tunnistamiseksi. Sterilisaatiovaatimuksen taustalla ei ole rikoksesta johtuva rangaistus: homoseksuaalisuus ja siihen liittyen transseksuaalisuus olivat Suomessa rikolliseksi luokiteltavana käyttäytymisenä kyllä pitkään lailla kiellettyä – aina vuoteen 1971 asti. Mutta toisin kuin homoseksuaalisuutta, transseksuaalisuutta – tai transsukupuolisuutta – pidetään yhä nykyään sairautena.

Maailman terveysjärjestö WHO:n ICD-10 -tautiluokituksen mukaan transseksuaalisuus on sukupuoli-identiteetin häiriö ja kuuluu kategoriaan aikuisiän persoonallisuus- ja käyttäytymishäiriöt (WHO 2010; persoonallisuushäiriöistä ICD-10-tautiluokituksessa ks. esim. Korkeila & Kalska 2011). Sairautena transsukupuolisuus nähdään myös nykyisin voimassa olevan translain esitöissä, joissa viitataan WHO:n tautiluokitukseen (ks. HE 56/2001 vp). Sterilisaatiovaatimus transsukupuolisuuteen liittyvänä hoitomuotona ei kuitenkaan nouse laissa tai sen esitöissä suoraan esille. Ylipäätään vaatimuksen syntyperää vaikuttaa olevan mahdotonta jäljittää, mutta vuoden 1970 kastrointilaissa kastraation myöntämisen edellytyksenä on nähty henkilölle hänen seksuaalisuudestaan aiheutuva ”sielullinen kärsimys” (ks. HE 9825/69 vp.). Tämä kärsimyksen käsite – joka sekin taitaa olla perintöä 1950-luvulla säädetystä kastrointilaista – siirtyi kastrointilaista myöhemmin sen kumonneeseen sterilisaatiolakiin, ja sieltä 1980-luvulta peräisin oleviin ja hallituksen esityksen (56/2001 vp) mukaan yhä sovellettaviin sukupuolenkorjaushoitoon pääsemisen kriteeristöön. Tästä näkökulmasta sterilisaatio on hoitokeino sukupuoli-identiteetin häiriöstä johtuvaan kärsimykseen.

Mutta ensinnäkin, sterilisaatiovaatimusta ei voimassa olevan translain yhteydessä ole nimenomaisesti perusteltu, ei edes hoitomuotona. Toisekseen, sterilisaatiovaatimuksen taustalla mahdollisesti vaikuttavan sukupuoli-identiteetin häiriöstä johtuva kärsimys on sekin varmasti hyvin yksilöllinen kokemus, jolloin sterilisaatiota välttämättömänä hoitomuotona ei voida yleistää koskemaan kaikkia transsukupuolisia. Tasa-arvovaltuutetun mukaan sterilisaatiovaatimukselle ei olekaan olemassa minkäänlaisia lääketieteellisiä perusteita (ks. Tasa-arvojulkaisuja 2012:1). Transsukupuolisuus yksinomaan fysiologisena ilmiönä on muutenkin ristiriitainen käsite, myös lainsäädännössä. Hallituksen esityksessä translain muuttamisesta (56/2001 vp) viitataan esimerkiksi siihen, miten transsukupuoliset usein kokevat tärkeäksi sen, että heidän oikeaksi kokemansa sukupuolensa myös julkisesti tunnustetaan esimerkiksi viranomaisten asiakirjoissa ja koulutodistuksissa. Onko tämäkin vain osa taudinkuvaa?

Kolmanneksi, vaikka tautiluokitus saattaa olla edistänyt transsukupuolisten oikeuksia ja pääsyä hoitoon, transsukupuolisten oikeuksien toteutumisen riippuminen diagnoosista, sekä sen saamiseen liittyvä lääketieteellinen sekä psykiatrinen kontrolli on vaikea nähdä yksilön sukupuoli-identiteettiä ”eheyttävänä” toimintana. Sairaus, eli diagnoosivaatimus sukupuolen tunnustamisen edellytyksenä on kliininen näkökulma ihmisen identiteettiin. Oikeudellisesta näkökulmasta herää mielleyhtymiä syyntakeisuuden tutkimiseen rikosprosessissa, jossa asiantuntijat arvioivat onko henkilön päätöksentekokykyä alentanut esimerkiksi jokin mielenterveysongelma, joka tulisi ottaa huomioon oikeustoimikelpoisuutta arvioitaessa.

Sukupuoli-identiteettiin, seksuaalisuuteen ja perhe-elämään liittyy kuitenkin vahva moraalis-eettinen ulottuvuus, mikä tekee siitä erityisen poliittisen kysymyksen. Siksi on kyseenalaista, että on pitkälti terveydenhuollon ammattilaisten sekä viranomaisten vallassa määritellä yksilön sukupuoli-identiteetin aitous. Sukupuoli-identiteetin kuuluminen kliinisen etiikan alaan on ylipäätään kyseenalaista. Transsukupuolisuuden poistaminen tautiluokituksesta tuskin vähentäisi transsukupuolisten kokemuksia sukupuoli-identiteetistään. Tuleeko ihmisen saada diagnoosi ollakseen oma itsensä?

Ylidiagnosointi, eli normaalien asioiden luokitteleminen hoitoa edellyttäväksi sairaudeksi, on monella muullakin tavalla ajankohtainen aihe. Ylidiagnosointi erityisesti mielenterveysongelmien kohdalla on kuuma peruna, josta ovat kirjoittaneet muun muassa Marko Hamilon teoksessaan Luonnollisesti hullu (2011), sekä Jon Ronson jo syntyessään klassikoksi nousseessa Psykopaattitesti-teoksessaan (2012). Ihmisen identiteettiin ja persoonallisuuteen kuuluvien piirteiden tarpeetonta diagnosointia – ja sen purkamisen tarvetta – kuvaa mielestäni hyvin se miten sekä transvestismi, fetisismi että sadomasokismi olivat ICD-tautiluokituslistalla aina vuoteen 2011 asti. Samana vuonna kuin sadomasokismi lakkasi olemasta sairaus, E.L. James julkaisi Fifty Shades of Grey -kirjansa, joka teki S/M-seksistä päivittäistavarakauppoihin sopivan tuotteen. Löytyisivätkö Fifty Shades of Grey -tuotemerkillä varustetut käsiraudat apteekin hyllyltä ellei sadomasokismia olisi poistettu juuri tautiluokituslistalta?

Transsukupuolisuuden poistaminen tautiluokituksesta on ICD-11-luokituslistaa laadittaessa ollut esillä, mutta uudistus on ilmeisen hidas prosessi. Sukupuoliliberaalius ei sovi kaikkiin yhteiskunnallisiin ympäristöihin, minkä johdosta on ymmärrettävää jos globaalilla tasolla erityisesti sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja avioliittoon liittyvät näkemyserot vaikeuttavat transihmisten perus- ja ihmisoikeuksien globaalia tunnistamista. Tämä heijastunee myös tautiluokituslistan päivittämiseen ja siinä nähtyyn kankeuteen. Tautiluokituslistasta voidaan kuitenkin ottaa käyttöön kansallisesti muokattuja versioista. Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen nostikin sukupuolivähemmistöjen asemaa koskevassa selvityksessään esille, että Suomessa olisi syytä vakavasti harkita uuden tautiluokitusversion käyttöönottoa, mikäli ICD-11-listan kehittäminen viivästyy (Tasa-arvojulkaisuja 2012:1). Kansallinen versio tautiluokituslistasta, jossa transseksuaalisuus ei enää olisi mukana, ei kuitenkaan ole vielä toteutunut.

Traditionaalisen perhekäsityksen suojeleminen sterilisaation perusteena

Miksi sitten vaatia lisääntymiskyvyttömyyttä, ellei sille ole olemassa lääketieteellisiä perusteita? Tasa-arvovaltuutettu on omassa selvityksessään päätynyt siihen johtopäätökseen, että lisääntymiskyvyttömyyttä on edellytetty, jotta mies ei synnyttäisi tai nainen siittäisi lasta. Sterilisaatiovaatimuksen taustalla voidaan nähdä siis perinteisten sukupuoliroolien tai perhemallin suojeleminen.

Sterilisointivaatimus ei kuitenkaan ole tehokas tämän tavoitteen näkökulmasta – puhumattakaan tavoitteen itsensä oikeutuksesta. Transsukupuolisten sukupuolta koskevaa lakia käsitelleen työryhmän raportin mukaan lain edellyttämäksi steriiliydeksi on riittänyt hormonihoidoista johtunut lisääntymiskyvyttömyys, joka on vain väliaikainen. Varsinainen lisääntymiskyvyttömyys seuraa yleensä vasta sukupuolielinten kirurgista korjausleikkausta, jota ei kuitenkaan edellytetä sukupuolen tunnistamiseksi.

Lisäksi niin sanottuja epätyypillisiä perheitä, joissa on kaksi isää tai äitiä, on olemassa paljon muutenkin. Perinteistä perhemallia on suojeltu myös siten, että translaissa on edellytetty että transsukupuolisella on sukupuolensa mukainen seksuaalinen kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen. Transsukupuolinen nainen tai mies ei voi olla homoseksuaali. Tämä taitaa viranomaiskäytännössä olla kuitenkin kuollut kirjain, joka myötäilee sitä tosiasiaa, etteivät seksuaalisuus ja sukupuoli ole sama asia. Ristiriitaista sterilisaatiovaatimuksen kanssa on myös se, ettei hedelmöityshoidoista annetussa laissa (1237/2006) ole mainintaa transsukupuolisista, jolloin lisääntymiskyvytön transsukupuolinen on lain mukaan oikeutettu hedelmöityshoitoihin. Transsukupuolisen pääsy hedelmöityshoitoihin on tosin vaihdellut viranomaisesta riippuen, mikä taas on ongelma yhdenvertaisuuden kannalta.

Kaiken kaikkiaan perinteisen perhe- ja sukupuolikäsitysten suojelemisen näkökulmasta sterilisaatiovaatimus ei ole tehokas. Tällöin vaatimuksen tosiasiallinen vaikutus rajoittuu siihen, millainen kokemus sukupuolen tunnistamisprosessi on henkilölle itselle ja hänen läheisilleen. Tästä näkökulmasta on vaikea kuvitella, että sukupuolen tunnustamisen edellytykset – erityisesti sterilisaatiovaatimus – olisivat asianosaiselle erityisen voimaannuttava kokemus, vaikka sukupuolen vaihtaminen itsessään olisi vapauttavaa.

Vähän vastaavanlaisena instituutiona nousee mieleen isyyskuulustelu. Isyyskuulustelun tarkoituksena on selvittää kuka on avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen biologinen isä. Isyyden selvittämiseen on liittynyt esimerkiksi äidillä lapsen siittämisen aikana olleiden seksisuhteiden selvittäminen viranomaiselle sekä lailla säädetty totuudessa pysymisen velvollisuus. Kuulustelu voidaan kokea tunkeilevaksi, yksityisyyteen ja perhe-elämän suojaan kajoavaksi. Uusi isyyslaki (11/2015) korjasi joitain isyyden selvittämiseen liittyneitä epäkohtia, mutta asettaa edelleen avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset eriarvoiseen asemaan. Biologisella isyydellä ei ole avioliittoon syntyneiden lasten kohdalla lähtökohtaisesti merkitystä, vaan sitä lähdetään selvittämään vain asianomaisen pyynnöstä, kun taas avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten kohdalla tästä pyritään nimenomaan varmistumaan, oli se asianomaisten mielestä tarpeellista tai ei.

Translaki keskustelun kohteena

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi toukokuun alussa 2015 työryhmän raportin koskien translaissa säädettyjen sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksiä (STM 2015). Syyskuussa 2013 asetetun työryhmän tehtävänä oli laatia ehdotus lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimuksien poistamisesta transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetusta laista, eli niin sanotusta translaista, sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä (ks. STM 2013).

Työryhmän asettamisen voidaan nähdä olevan osa sukupuoleen perustuvan syrjintäkiellon laajenemista koskevaa trendiä, josta kirjoitti kattavasti työoikeuden professori Seppo Koskinen analysoiden vuoden 2015 alusta voimaan tullutta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädännön uudistusta (Koskinen 2015). Silti translain uudistaminen on ollut vähällä kompastua yhteen jos toiseenkin karikkoon. Nykyisin Etyjin vähemmistövaltuutettuna toimiva Astrid Thors (r.) esitti kansanedustajana toimiessaan kirjallisen kysymyksen (783/2012 vp), jossa esitti huolensa siitä, että translain uudistushanke jäisi isompien lainsäädäntöhankkeiden jalkoihin tai toteutumatta resurssipulan takia. Työryhmän asettamista hidasti todennäköisesti myös sosiaali- ja terveysministeriön sisäiset tapahtumat liittyen translain uudistamiseen, jonka seurauksena silloinen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) erotti erityisavustajansa. Työryhmä saatiin kuitenkin asetettua – ja peruspalveluministerikin ehti sitä ennen vaihtua Susanna Huoviseksi (sd.) – ja sen työ on nyt saatettu loppuun. Jää nähtäväksi, mitä työryhmän raportista seuraa.

Translakia käsitelleen työryhmän johtopäätökset ja suositukset ovat pitkälti yhdenmukaisia aiempien asiaan liittyvien selvitysten kanssa. Esimerkiksi tasa-arvovaltuutetun toimiston vuonna 2012 laatima selvitys sukupuolivähemmistöjen asemasta Suomessa sisälsi niin ikään huomioita transsukupuolisten sukupuolen tunnistamisen edellytyksistä ja suhtautui kriittisesti sekä lisääntymiskyvyttömyyden että naimattomuuden vaatimuksiin (ks. Tasa-arvojulkaisuja 2012:1). Tasa-arvovaltuutettu on todennut jo aiemmin, vuonna 2011 järjestetyssä TransHelsinki -seminaarissa, että transsukupuolisten lisääntymiskyvyttömyysvaatimus todennäköisesti rikkoo transsukupuolisten henkilöiden ihmisoikeuksia, oikeutta tasa-arvoon ja ruumiilliseen koskemattomuuteen sekä yksityis- ja perhe-elämään. Lisäksi Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muiznieks (2012) on Suomea koskevassa raportissaan maininnut, että suomalaisten viranomaisten tulisi kiinnittää erityistä huomiota transihmisten suojeluun ja poistaa sterilisaatiovaatimus lainsäädännöstä.

Yksilön oikeus identiteettiin

Sukupuolenvaihdoksessa ja siihen liittyvissä prosesseissa, kuten hormonihoidoissa tai leikkauksissa on kysymys vakavasta ja merkittävästä toimenpiteestä, jolloin on ymmärrettävää, että sitä toivovia niin sanotusti seulotaan vastuullisen viranomaisen toimesta. Tautiluokitus kuitenkin leimaa transsukupuolisen epänormaaliksi, persoonallisuushäiriön omaavaksi, vahvistaen transihmisen sukupuoli-identiteetin poikkeavuutta (leimautumisen käsitettä käyttää muun muassa sosiologi Howard Becker). Poikkeavuuden leimaa vahvistavat myös transihmisiin kohdistuva kontrolli, kuten transsukupuolisuuden tunnustamisen edellytykset, ja erityisesti sterilisaatiovaatimus (kontrollin kriittisestä analyysistä, ks. esim. Alvesalo & Kaijus 2006, s. 135-136).

Keinotekoisuus ja rajanvedot, joita transihmisten kohdalla on tehty, ovat yhdenvertaisuuden ja seksuaalisen syrjimättömyyden kannalta ongelmallisia (ks. Koskinen 2015). Onko ihmisellä oikeus olla sitä mitä on, ilman että hänet ensin mitataan, testataan ja luokitellaan? Voiko hän saada diagnoosin ilman tutkimusta joka pitkällä ajanjaksolla puuttuu sekä fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen että yksityisyyden ja perhe-elämän suojaan? Voiko transihminen saada tunnustusta itsenään, juuri sellaisena kuin kokee olevansa, ilman kliinisiä luokituksia, psykologisia tai lääketieteellisiä testejä ja ylhäältäpäin annettuja kriteerejä siitä, mitä on olla transsukupuolinen? Saako transihminen olla ihminen ilman leimaa?

Lähteet:

Alvesalo, A. & Kaijus, E. (2006): Oikeus yhteiskunnassa – näkökulmia oikeussosiologiaan. Helsinki.

Korkeila, J. & Kalska, H.(2011): Persoonallisuushäiriöt. Teoksessa: Juva, Kati – Hublin, Christer – Kalska, Hely – Korkeila, Jyrki – Sainio, Markku – Tani, Pekka --- Vataja, Risto: Kliininen neuropsykiatria. Helsinki: Duodecim, 129-141.

Koskinen, S. (2015): Sukupuoleen perustuva syrjintäkielto laajeni vuoden alussa. Edilex 12.3.2015.

Muižnieks, N. (2012): Report by Nils Muižnieks Commissioner for Human Rights of the Council of Europe Following his visit to Finland from 11 to 13 June 2012. CommDH (2012)27.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (2015): Sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytykset. Työryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:23. Helsinki.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (2013): Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain uudistamisen työryhmä. Asettamispäätös STM058:00/2013. 6.9.2013.

Tasa-arvovaltuutetun toimisto (2012): Selvitys sukupuolivähemmistöjen asemasta. Tasa-arvojulkaisuja 2012:1.

World Health Organization (2010): ICD-10 International Statistical Classification of diseases and Related Health Problems. 10th Edition. WHO 2010.

Lisää aiheesta, esim.

Butler, J. (1993): Bodies that Matter on the Discursive Limits of "Sex". New York: Routledge.

Hamilon, M. (2011): Luonnollisesti hullu: evoluutio ja mielenterveys. Avain: Helsinki.

Ronson, J. (2012): Psykopaattitesti: matka hulluusteollisuuteen. Sammakko: Turku.

Sawicki, J. (2005): Queering Foucault and the Subject of Feminism. Teoksessa: Gutting, Gary (ed.): The Cambridge Companion to Foucault. 2. edition. Vol. Cambridge: Cambridge University Press, 379-400.