Itsensätyöllistämisen moneudesta: harrastuksesta työ, työstä elämäntapa

Hanna-Mari Ikonen
Kirjoittaja on tutkijatohtori (Suomen Akatemia) Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.

"Kun joka tapauksessa on itse huolehdittava itsestään ja kannettava huoli toimeentulostaan, työllistymisestään ja työssä menestymisestään ilman että työnantaja tarjoaa parhaita mahdollisia työnteon välineitä, takeita jatkuvuudesta tai kannustusta, jotkut ihmiset näkevät palkkatyön vaihtoehdoksi yrittäjyyden."

Alustus! Itsensätyöllistämiseen ilmiönä on alettu kiinnittää lisääntyvää huomiota aivan viime aikoina (Koistinen 2015, Pärnänen & Sutela 2014). Kiinnostus on ymmärrettävää ja ehdottoman tervetullutta muun muassa siitä syystä, että itsensätyöllistäjien määrä on jo hieman lisääntynyt (Pärnänen & Sutela 2014) sekä siksi, että paine tähän suuntaan on olemassa. Hallituksen politiikan voi katsoa olleen jo pitkään yrittäjyyden lisääminen (ks. Stubbin hallituksen ohjelma 2014 (pdf), Hallitusohjelma 2011 (pdf)). Hallitus on luvannut eduskunnalle selvittää ”työsuhteen ja yrittäjyyden välimaastossa olevan itsensä työllistämisen ongelmakohdat sosiaalivakuutus- ja työlainsäädännössä” (Hallitusohjelma 2011, s. 66).

Selvityslupauksesta on kuitenkin pitkä matka näiden todellisten ongelmakohtien konkreettiseen ratkaisemiseen.

Itsensätyöllistämisen (kuten yksinyrittämisen, ammatinharjoittamisen ja freelancerinä toimimisen) ja mikroyrittäjyyden riskeistä huolimatta yrittäjyyttä kohti tulisi suunnata eri työryhmien laatimien raporttien mukaan niin naisten (pdf), korkeakoulutettujen (pdf), maahanmuuttajien (pdf) kuin maaseutuasukkaidenkin (pdf). Syyt kytkeytyvät yhteiskunnalliseen ilmastoon, jossa Suomen kansallisvaltion selviytyminen globaalissa avoimessa maailmantaloudessa nähdään perustuvan yksityiseen yritteliäisyyteen, innovatiivisuuteen ja eteenpäin pyrkimykseen. Valtiolla ei ole vapaassa markkinataloudessa mahdollisuutta taata asukkailleen varmaa työtä ja taantumattomia palveluja. Poliittisen retoriikan mukaan jokaisen on otettava itse vastuu työllistyvyydestään, valtio vain auttaa työllistymisessä, ja työn kautta kansalaisille syntyy hyvinvointia. Näin ollen kansalaisten tulisi olla myös palkkatyössä sekä koko elämänasenteessaan yrittäjähenkisiä – esimerkiksi julkishallinnon työntekijöiden (Hallitusohjelma 2011, s. 77). Nuoresta pitäen kansalaisia kasvatetaankin yritteliäisyyteen (Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat 2009 (pdf), Komulainen ym. 2010).

Oleellista, kiinnostavaa ja ongelmallista on itsensätyöllistäminen osana ihmisen koko työelämän kaarta. Juuri tässä nähdäkseni niin poliittiset ja institutionaaliset käytännöt kuin tutkimustoimintakin laahaavat perässä. Yrittäjyyteen voi olla poliittisen retoriikan synnyttämää ja yksilöllistä vetoa, mutta siihen työntää myös palkkatyön maailma. Usein syyt ovat limittäisiä eivätkä helposti erotu toisistaan. Työnantajat ulkoistavat muita kuin ydintoimintojaan, tuotantoa järjestellään uudelleen ja vuokratyö on yleistä, joten työpaikkoja katoaa ja niitä syntyy uudelleen vain esimerkiksi freelancerpohjalta. Moni uusi palvelutyö tai vanha käsityöläisammatti on harjoitettavissa vain yrittäjämuotoisesti.

Vaikka palkkatyöstä ei varsinaisesti joutuisi pois, monet voivat pahoin työelämässä. Palkkatyö saattaa tarjota vain epävarmuutta, pätkä- ja silpputyötä, joustamattomuutta työnantajan suunnasta, mutta jatkuvaa joustoa työntekijäpuolelta, kiirettä, huonoa työilmapiiriä ja työn ja muun elämän yhteensovittamisen vaikeuksia (esim. Yle Tampere). Raija Julkusen (2008) ilmaisu nykytyön ”tärähtämisestä” yksilöön tiivistää työelämän kuvan osuvasti.

Tässä kontekstissa tulee ymmärrettäväksi, että jotkut ihmiset näkevät itsensätyöllistäminen hyväksi ratkaisuksi, jos lisäksi on yhteiskunnallista painetta siihen suuntaan. Kun joka tapauksessa on itse huolehdittava itsestään ja kannettava huoli toimeentulostaan, työllistymisestään ja työssä menestymisestään ilman että työnantaja tarjoaa parhaita mahdollisia työnteon välineitä, takeita jatkuvuudesta tai kannustusta, jotkut ihmiset näkevät palkkatyön etsimistä tai vaihtamista paremmaksi vaihtoehdoksi yrittäjyyden. Samalla he tällöin luopuvat yrityksistä parantaa kollektiivisesti palkkatyön oloja ja valitsevat individualistisen ratkaisun. He siirtävät palkkatyöstäkin tutun vastuun ja työteliäisyyden vaateen työhön, jota tekevät itselleen, omien arvojensa ja parhaimmillaan intohimonsa mukaisesti.

Käytännön toteutus on toki mutkikkaampaa ja vaihtelevampaa. Tämän alustuksen loppuosassa kuvaan sellaisia itsensätyöllistämisen tapauksia, joissa harrastus on muutettu työksi ja/tai työstä on tullut samalla elämäntapa. Jo kyseiset esimerkit osoittavat, että itsensätyöllistämiseen lähdetään monenlaisista taustasyistä. Tulevaisuudennäkymiä on vaikea ennustaa, mutta erityisen helpolta itsensätyöllistäjien toimeentulo ei näytä, vaan edellyttää ketteryyttä, muutosvalmiutta ja intohimon säilyttämistä – samaa kuin palkkatyössä ihanteellisesti vaaditaan.

Oma tupa, oma lupa – ja oma vika

Käytän esimerkkeinä uudenlaisesta työstä itsensätyöllistäjiä, jotka palvelevat tavalla tai toisella koiraharrastajia: osa toimii kouluttajina eri koiraurheilulajeissa omissa toimitiloissaan ja osa tarjoaa majoituspalveluita koirien kanssa matkustaville aktiiviharrastajille (ja muille kävijöille). Heidän toimialoilleen sopiva paikka on löytynyt maaseudulta, jossa on tarjolla sopivia, reilunkokoisia rakennuksia sekä riittävästi avaraa ulkotilaa kohtuuhinnalla. Osa on tehnyt harrastuksestaan työn ja osa on ryhtynyt työhön, josta – tietoisesti – on tullut kokonaisvaltainen elämäntapa.

Viittä tapausyritystä yhdistää sijainti (yleensä kaupunkien läheisellä maaseudulla) ja käyttäjäkunta (koiraharrastajat). Yrittäjät jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään: ensinnäkin niihin, joiden toiminta perustuu ennen kaikkea omaan asiantuntemukseen, joka pääsee käyttöön sopivassa paikassa (eli kohtuuhintaisessa, kohtuullisesti kaupunkilaisasiakkaiden tavoitettavissa olevassa sisähallissa, kentällä, pellolla ja/tai metsässä). Toiseksi on niitä, joiden toiminta perustuu sopivaan paikkaan (edellisten vaatimusten lisäksi majoitus- ja ruokailutilat), jota muokataan ja ylläpidetään omien taitojen ja ihanteiden mukaisesti. Itse itsensä työllistämisen syyt, toiminnan toteuttamistavat ja tulevaisuudensuunnitelmat ovat tutkimassani joukossa moninaiset.

Eräs nainen on ryhtynyt koulutusyrittäjäksi varsin nuorena ja jätti yliopisto-opintonsa huomattuaan, että kouluttaminen toi riittävästi tuloja ja – mikä on tärkeää – mahdollisti oman tavoitteellisen harrastamisen. Hänellä on yhteisomistuksessa kunnostetut toimitilat, joiden toimivuuteen ja viihtyvyyteen on panostettu paljon, ja lisäksi hän matkustaa ympäri maailmaa kouluttamassa. Työ on elämäntapa, jonka tutkittava ymmärtää olevan erikoinen mutta hänelle ainutlaatuinen mahdollisuus. Tie perinteiseen palkkatyöhön on hylätty, mutta tutkittava näkee tulevaisuudessa, sen verran kuin hän sitä katsoo tarpeelliseksi edes suunnitella, vielä paljon mahdollisuuksia. Edellytyksenä tosin on, että hänellä ei ole sitovaa perhettä ja että hänen mainetta ja motivaatiota tuova kilpauransa jatkuu. Yksilöllisestä ratkaisusta huolimatta paikallisyhteisön ”yrittävä henki” tulee mainituksi taustaresurssina; kyse on juuri siitä jaetusta ymmärryksestä, että itselle on luotavissa töitä.

Toinen koulutusyrittäjä on ryhtynyt alalle harrastuksen ja työtilanteen yhdistelmänä. Tämä mies oli työtön jouduttuaan lopettamaan pienen kauppansa kannattamattomana. Samalla hän näki markkinaraon erään koiraharrastuslajin kouluttajana. Koulutustoimintaan tarvittiin sopivat tilat, jotka pitkän etsimisen jälkeen löytyivät. Hän muutti maalle ja hänen puolisonsa irtisanoutui palkkatyöstään ja alkoi myös toimia yrityksessä täysipäiväisesti. Lapsettoman pariskunnan mies turvaa lisäksi toimeentuloa myöhemmin perustetulla muun alan yrityksellä. Kahden yrityksen yhdistelmä tuo riittävästi tuloja ja mahdollistaa riippumattoman elämäntavan. Oma harrastaminen lomittuu työhön; varsinaiseksi arjesta irrottavaksi harrastukseksi ovat nykyisin muotoutuneet kilpailut.

Kolmas koulutusyrittäjä tuntee myös nykytyöelämän vaikeudet. Hän toimii yrittäjänä yksin. Hänen perhetilanteensa on erilainen kuin edellä mainituilla, sillä hänellä on hyvin toimeentuleva puoliso, joka ei harrasta koiria, sekä pieni lapsi. Juuri lapsen syntymä tarjosi mahdollisuuden muutokseen. Entinen työ, josta hän ei ollut kuitenkaan uskaltanut irtisanoutua vaan oli siitä hoitovapaalla, oli hänen kuvailunsa mukaan raakaa: kiireistä, tuloshakuista, yt-neuvotteluiden riivaamaa ja jäljelle jääneistä ihmisistä mehut imevää. Sivutyökseen koiraharrastajia kouluttava nainen on nyt elämänvaiheessa, jossa tulevaisuus on auki. Hänen oma intensiivinen koiraharrastamisensa on mahdollista muiden harrastajien kouluttamisen ohella, mutta perheellisen naisen on kertomansa mukaan uskaliasta tehdä päätöstä sopivien toimitilojen ostamisesta ja mahdollisesta asuinpaikan muutosta alalla, jolla tulot ovat varsin niukkoja ja kausiluontoisia. Siksi kuluttavaksi ja epävarmaksi kuvailtua palkkatyötä kaupungissa ei voi sulkea pois.

Majoitustiloja ja ruokapalveluja tarjoavilla ystävyksillä yhteisen yrityksen perustamisessa oli kyse entiseen työhön tuskastumisesta. Samassa työpaikassa työskennelleistä naisista toinen oli esimiesasemassa ja toinen suorittavassa työssä, mutta molemmat kertovat samoista ongelmista: ylitöistä, pitkistä työpäivistä, kovista tulostavoitteista ja ristiriitaisista vaatimuksista. Tässä piili muutoshalun siemen, sillä toisen naisen koiraharrastuksen siivittävänä he tunnistivat markkinaraon ja päättivät etsiä paikkaa, jossa toteuttaa omia vahvuuksiaan eli asiakaspalvelua, vastuullisuutta ja ahkeruutta. Työtä voisi tällöin tehdä omien ihanteiden mukaisella tavalla ja siitä saisi suoran palautteen, johon voisi vastata saman tien. Tulevaisuudenuskoa heillä riittää, vaikka tulevaisuus näyttää haastavalta. Toistaiseksi molemmilla on toimeentulon tukena toinen työ, koska majoitusvieraita ei vielä käy tarpeeksi. Alityöllisyyttä heidän on paikattava keikkapalkkatyöllä.

Eräs majoitusta, ruokaa ja harrastustiloja tarjoava yrittäjäpariskunta on jo alun perin halunnut työllistää itsensä ja samalla saada lapsiperheelleen kodin. He ovat korkeakoulutettuja: vaimo toimi ennen yrittäjyyttä opettajan pätkätöissä, ja ekonomimies urheili kilpaa, kunnes valmistuttuaan alkoi työnhaun. Töitä ei heti löytynyt ja niitä hakiessaan mies myös tajusi, että tyypillinen ekonomin työnkuva ei houkuttanut häntä. He päättivät hankkia myynnissä olleen paikan, jossa he tarjoavat majoitusta ja järjestävät juhlia tarjoiluineen. Koira-alalle suuntautuminen oli sattuma: vaimo tiesi harrastajana, että heidän uuden tilansa resursseille voisi olla kysyntää, mutta yllätys oli, että tulijoita oli myös kauempaa, jolloin he myös yöpyvät ja ruokailevat heillä. Nyt koiraharrastajat ovat heille tärkeä kohderyhmä samalla kun he muokkaavat muita palveluita toimeentulon mahdollistamiseksi. Nyt töitä on paljon, mutta ne lomittuvat lasten kanssa arjessa läsnä olemiseen ja urheilu- ja muihin harrastuksiin. Koulutus olisi ohjannut heidät sisätöihin, mutta nyt he saavat elää harrastustensa mukaisesti ja silti koulutustaan hyödyntäen.

Kuka heitä kuulee?

Pienyrittäjänä tai itsensätyöllistäjänä elämä on tutkimieni henkilöiden mukaan tiivistetysti sanottuna niukempaa mutta täydempää. Epävarmuus ei heidän elämässään ole poistunut, päinvastoin. Koska kysyntä muuttuu, tarjontaa on jatkuvasti uudistettava. Uudistuminen voi olla hankalaa, jos ei ole mahdollisuuksia laajoihin taloudellisiin investointeihin tai jos elämäntilanne ei jossain vaiheessa salli tiukkaa sitoutumista työhön. Näiden muutostekijöiden myötä tutkittavien kiinnostuksen kohteet voivat muuttua, mikä on omaan harrastukseen ja elämäntapaan perustuvalle yritykselle ongelmallista. Nyt niukkuutta ja uudenlaista kiirettä siedetään intohimon ja merkityksellisen täysinäisyyden tunteen varjolla. Näiden hälvetessä toiminnalta putoaa pohja.

Pienimuotoisen elämäntapayrittämisen arkea elävä on käytännöissään suhteellisen kaukana palkkatyöyhteiskunnan diskurssista, joka edelleen oletusarvoisesti hallitsee politiikkaa, taloutta ja muiden instituutioiden toimintaa. Painetta näiden instituutioiden muuttumiseen ja samalla uusien työllisyysmuotojen ymmärtämiseen on alussa mainituista syistä – uuden globaalitalouden aloittama töiden uusjako ja häviäminen, työnteon muotojen muuttuminen ja muutosten osuminen suoraan yksilöön. Monet itsensätyöllistäjät ovat ajankohtaisia esimerkkejä siitä, miten muutoksiin vastaaminen ja niistä selviytyminen jäävät yhä enemmän yksilön omaksi tehtäväksi. Tämän ei kuitenkaan pitäisi merkitä yksin jättämistä. Samantyylisiä tarinoita kuin tässä kuvaamani kuulen jatkuvasti, osa niistä toteutettuja ja monet haaveiden tasolla. Muutos vaatii rohkeutta, sillä samalla muutoksentekijä hyppää monien tukiverkkojen ulkopuolelle. Itsensätyöllistäjiin olisi kiinnitettävä huomiota ja heidän kokemuksiaan nostettava esiin, sillä he ovat vielä marginaalissa työpoliittisissa keskusteluissa. Vaikka vapaudet ja vastuut ovat heillä itsellään, on tärkeää, että ongelmien ilmaantuessa myös itsensätyöllistäjillä on paikka yhteiskunnan turvaverkostossa.

Lähteet

Hallitusohjelma 2011. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma. Julkaistu 22.6.2011. Viitattu 13.2.2015

Julkunen, Raija 2008. Uuden työn paradoksit. Keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista. Vastapaino, Tampere.

Koistinen, Pertti 2015. Itsensä työllistäjien uusi luokka?. Työ, työvoima & politiikka –blogi. Viitattu 13.2.2015.

Klomulainen, Katri, Keskitao-Foley, Seija, Korhonen, Maija & Lappalainen, Sirpa 2010. Yrittäjyyskasvatus hallintana. Vastapaino, Tampere.

Maahanmuuttajayrittäjyys Suomessa – nykytilanne ja toimenpide-ehdotuksia 2007. Kauppa- ja teollisuusministeriön asettaman työryhmän loppuraportti. Julkaisuja 6/2007. Viitattu 13.2.2015.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 13.2.2015.

MoniNainen ja uudistuva naisyrittäjyys 2010. Naisyrittäjyyttä edistävän työryhmän loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 4/2010. Viitattu 13.2.2015.

Pärnänen, Anna & Sutela, Hanna 2014. Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu 13.2.2015.

Stubbin hallituksen ohjelma 2014. Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle 24.6.2014 nimitetyn pääministeri Alexander Stubbin hallituksen ohjelmasta. Viitattu 13.2.2015.

Yle Tampere 10.2.2015. Suomalainen vaihtaa alaa monesti pakon edessä – viisikymppinenkin oppii vaan kukapa hänet palkkaa. Viitattu 23.2.2015.

Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat 2009. Opetusministeriön julkaisuja 2009:7. Viitattu 13.2.2015