Kone joka sai filosofiansa luddiitilta

Lassi Patokorpi
Kirjoittaja on englantilaisen filologian opiskelija Tampereen yliopistossa.

"Voiko 3D-tulostaminen tehdä tavarantuotannosta kansanhuvin, jossa yhdistyvät esteettinen näkemys sekä yhteiskunnallinen ja taloudellinen tasa-arvo? Englantilainen käsityötä kannattava Arts and Crafts -liike pyrki demokratisoimaan tavarantuotantoa jo 1800-luvulla. Samankaltainen filosofia on selvästi aistittavissa 2000-luvun virtuaalimaailmassa ja digitaalisissa fabrikaatioteknologioissa."

Alustus! Demokraattista arkkitehtuuria muun muassa 3D-tulostinteknologiaa hyödyntämällä tavoitteleva WikiHouse on hyvä esimerkki taiteen demokratisoinnista 2000-luvulla.

Tavoitteena kansantaide, esikuvana keskiaika

1800-luvun lopun Englannissa William Morris oli uuden taidesuuntauksen isähahmo. Morris, romanttinen runoilija, suunnittelija ja sosialisti, herätti aikansa nuorissa arkkitehdeissä ja taiteenharjoittajissa suuria tunteita puhumalla taiteesta, joka olisi kaikkien, erityisesti tavallisen kansan ulottuvilla. Tämä uusi suuntaus, jota kutsutaan nimellä The Arts and Crafts Movement ja jonka voisi suomentaa taidekäsityöliikeeksi, pyrki luomaan uuden tyylin, joka syrjäyttäisi homehtuneet ja sieluttomat kertaustyylit. Esteettisten innoitustensa ohella juuri sen poliittiset päämäärät tekevät Arts and Crafts -liikkeestä erityisen mielenkiintoisen.

Yksi keskeisimmistä Morrisin kehittelemistä yhteiskunnallisista ajatuksista on se, mitä kutsun taiteen demokratisoinniksi. Taiteen demokratisointi tarkoittaa sitä, että taide – jonka Morris määrittelee laajasti ihmisen tekemiksi kauniiksi tavaroiksi tai tuotteiksi – ei ole rikkaiden etuoikeus. Päinvastoin: taide kuuluu Morrisin mukaan kansalle. Ihmisten täytyy saada ottaa osaa taiteen tuotantoon. Morris toivoikin, että taide saavuttaisi saman keskeisen yhteiskunnallisen roolin, joka sillä oli ollut keskiajalla.

Morrisin oppi-isä John Ruskin, aikansa tunnettu taidekriitikko ja vakavamielinen moralisti, ihannoi keskiajan ja erityisesti gotiikan ajan taidetta sekä arkkitehtuuria. Ruskinin mukaan gotiikan ajan kulttuurissa ihmisen epätäydellisyys tunnustettiin. Tästä syystä kaikki rajoitteet taiteeseen osallistumiseen loistivat poissaolollaan eli taide ei ollut vain yläluokan yksinoikeus. Lopputuloksena oli kukoistava kansantaide, joka oli tärkeä osa yhteiskuntaa ja ihmisten elämää. Juuri tämänlaista kulttuuria Morris ja hänen luotsaamansa Arts and Crafts -liike tavoitteli.

Teollistumisen ikeessä

Morris vaikutti aikana, jona teollistuminen oli huipussaan, ja muiden romantikkojen tavoin hän koki teollistumisen uhaksi taiteelle. Koneet voivat tehdä kaikkea – kaikkea paitsi taidetta, Morris sanoi (1881). Morrisin uhmakas reaktio koneistumista vastaan syntyi teollisen ajan huonoista kokemuksista: huonolaatuiset tavarat ja työläisten huonot työolot olivat keskeisimpiä ongelmia, jotka aiheuttivat vieraantumista sekä ruumiillista haittaa.

Vastavetona teolliselle työlle Arts and Crafts -liike pyrkikin kannustamaan käsin tekemiseen. Käsin tehden mieli saisi vapauden, työ olisi mieluisaa ja lopputulokset olisivat poikkeuksetta kauniita. Koneesta syntyi Morrisille, Ruskinille ja taidekäsityöliikkeelle eräänlainen arkkivihollinen.

Käsityöliikkeen konevastaisuus olisi kuitenkin liian helppoa tyrmätä yksinkertaisena luddismina. Konevastaisuuden syynä voisi nähdä ennemminkin teollistumisesta vauhdittuneen talousjärjestelmän: kapitalismin. Koneet olivat kapitalismin ikeen alla redusoituneet pelkiksi lisäarvogeneraattoreiksi, jotka palvelivat vain talousjärjestelmän etuja.

Amerikkalainen filosofi ja sosiologi Lewis Mumford määritteli 1930-luvulla monotechnicsin ja polytechnicsin käsitteet, joiden mukaan teknologia voi huonossa tapauksessa (monotechnics) olla inhimillisten etujen vastaista ja aiheuttaa suurta haittaa ihmiselämälle. Hyvässä tapauksessa (polytechnics) se saattaa kuitenkin edistää positiivista kehitystä ja auttaa ihmistä luoden eräänlaisen luonnollisen siteen muun elämän kanssa (Swer 2004, 58). Olisi siis väärin kuvitella koneen olevan itsessään paha. Morrisin aikana se toimi vain pahan välikappaleena ja sai osakseen stigman.

Morrisin ajan yhteiskunta, jossa kapitalistinen järjestelmä puski teknologiaa eteenpäin, edusti Mumfordin kuvailemaa monoteknisyyttä. Käsityöliikkeen konekritiikki näyttäytyy tässä valossa kritiikkinä lähinnä monotekniikkaa kohtaan. Myös nykyajan ihminen elää monoteknisessä yhteiskunnassa. Viime vuosina on kuitenkin ilmennyt merkkejä siitä, että saattaisimme olla saavuttamassa hedelmällisempiä tapoja hyödyntää teknologiaa. Tie polytekniikkaan näyttäytyy nyt 3D-tulostamisen aikakaudella mahdollisempana kuin koskaan.

Kohti demokraattisempaa tavarantuotantoa

3D-tulostaminen näkyy lehtiotsikoissa lähinnä silloin, kun joku on tulostanut itselleen täysin toimivan käsiaseen. Kenties uhkaavalta näyttävä tulevaisuus napin painalluksella materialisoituvista aseista lupaa myös muutakin kuin uhkakuvia. Niin käsiaseita kuin jokapäiväisiä esineitä pyynnöstä valmistavat 3D-tulostimet ovat merkittävä askel kohti tavaratuotannon demokratisointia. Tulostinteknologia kehittyy koko ajan, ja nykyään voi muovien ohella tulostaa jo eri metalleja, sementtiä, ruokaa ja jopa puuta!

Open source -filosofiaan ja vertaistuotantoon yhdistettynä 3D-tulostaminen mullistaisi täysin tavarantuotannon järjestelmän. Tärkeänä osana oleva vertaistuotanto, commons-based peer production, on virtuaalisessa todellisuudessa tapahtuvaa tuottavaa työtä. Hyviä esimerkkejä nykypäivän vertaistuotannosta ovat Linux ja Wikipedia, joissa intohimoiset harrastajat uhraavat palkatta suunnattomia määriä työtunteja kehittääkseen tuotetta, joka tehdään eräänlaisen sosialismin hengessä kaikkien saataville ilmaiseksi.

Vertaistuotantoon osallistuvia yhdistää halu tehdä loistava tuote – työn tulos on heille itsessään palkinto. Morris kuvailee taiteilijoita samaan tapaan: he motivoituvat itse työstä ja sen saattamisesta päätökseen parhaalla mahdollisella tavalla. Palkkatyöläisen työn laatu riippuu taas lähes aina palkan määrästä. Bauwens (2009, 128) kutsuu tätä vertaistuotannossa tapahtuvaa korkean laadun tavoittelua nimellä hyperproductivity, hyperproduktiivisuus.

3D-tulostusteknologia tekee vertaistuotannosta sekä hyperproduktiivisuudesta mahdollista myös fyysisessä maailmassa. Kuvittele: suuri joukko entusiasteja ympäri maailmaa kehittämässä hyperlaadukkaita tuotteita, jotka jokainen tulostimen omistava voisi napin painalluksella saada omakseen. Tuotantoketju kutistuisi, ja tekijän ja kuluttajan välit lähenisivät - kenties jopa hälvenisivät - kun itse tekemisestä tulisi helppoa. Tavarantuotantoon osallistumisesta tulisi kaikille mahdollista. Tämä tulevaisuudenkuva tarjoaa taiteen demokratisointia Morrisin aatteen mukaisesti, mutta 2000-luvun tyyliin.

Arts and Crafts -liike kannatti yhteistyömuotoista työpajatyöskentelyä, joka muistuttaa suuresti vertaistuotantoa. On tosin ehkä hieman ironista, että konetyötä vastustavan, välillä luddiitiksikin kutsutun Morrisin unelmaa viedään eteenpäin koneen voimin.

Tarvitaanko uudelleenarviointia?

Toki Morrisin, Ruskinin ja Arts and Crafts -liikkeen puheet käsityöstä ja konevastaisuudesta vaikuttavat yhteen sovittamattomilta koneelliseen tuotantoon perustuvan 3D-tulostamisen kanssa. Ymmärrämme, että Arts and Crafts -liikkeen aikana kone edusti kaikkea muuta kuin demokratiaa tai laatua. Suurten voittomarginaalien perässä juoksevat tehdaspatruunat täyttivät markkinat kehnosti suunnitelluilla tuotteilla, joiden tuotanto oli vahingollista niitä valmistaville työläisille. On melko selvää, että tuona aikana ainoana vaihtoehtona taidekäsityöliikkeelle näyttäytyi taantuminen hiipuvaan käsityöperinteeseen.

Kaikki eivät silti uskoneet käsityön olevan ainoa ratkaisu. Ajan kuluessa koneen lupaama demokratisoiva vaikutus huomattiin hiljalleen. Jo eräät Arts and Crafts -liikkeen edustajista, jotka olivat Morrisin ikäpolvea nuorempia, tunnustivat koneen mahdollisuudet tekijän ja käyttäjän suhteen lähentämisessä. Hieman sen jälkeen kuuluisa amerikkalainen arkkitehti Frank Lloyd Wright (2000 [1901], 202) julisti koneen olevan välttämätön demokratian saavuttamisessa. Viimeistään 1920- ja 1930-luvuilla koneellista tuotannon ja taiteen demokratisointia yritti saksalainen taide- ja arkkitehtuurikoulu Staatliches Bauhaus. Bauhaus kaatui kuitenkin omaan mahdottomuuteensa, sillä aika ei ollut sille kypsä.

Käsityö oli Arts and Crafts -liikkeelle loppujen lopuksi myös itseisarvo, sillä käsin tekeminen on ihmiselle jotain alkukantaista. Käsin tehty esine voi myös välittää jotain tekijästään. Esinettä voi ikään kuin lukea, ja sen avulla voi saada ihmiskontaktin, samaistua sen tekijään, kuvitella tämän elämää ja tarinaa.

Koneeseen taas on paljon vaikeampi samaistua. Tällainen edustaa kovin romanttista ajattelua. Voimme kuitenkin pohtia, kumpi on tärkeämpää: käsityön inhimillisyyden varjeleminen vai demokraattinen konetuotanto, johon kaikki voivat osallistua? Ja kuinka paljon esineen design oikeastaan viestiikään tekijästään sen omistajalle? Voisiko design välittää yhtä paljon inhimillistä viestiä kuin konkreettiset käsityön jäljet?

Koneellista käsityötä

Kone, jolla voi vaivatta tulostaa tavaroita, tekee mahdolliseksi tekijän ja käyttäjän läheisen suhteen. Kuten sepät keskiajalla, tulostinpajalla häärivät makerit voisivat asiakkaan toiveesta valmistaa tämän haluamia esineitä.

1800-luvun englantilainen taidekäsityöliike inspiroi estetiikallaan jälkipolvien taiteilijoita ja suunnittelijoita, mutta sen omat taidetta demokratisoivat päämäärät jäivät pitkälti toteuttamatta. Kuten Bauhaus-koulun hienot aatteet, kaatuivat nämäkin päämäärät omiin mahdottomuuksiinsa. Kuten liike sai huomata, kaikki eivät halunneet tehdä omin käsin tavaroitaan. Toisaalta esimerkiksi sepältä tilatut aterimet maksoivat paljon enemmän kuin ihmiset olivat niistä valmiita maksamaan. Käsityöhön paluu ei enää onnistunut.

3D-tulostaminen ratkaisee kuitenkin ongelman, jota niin englantilaisetkin kuin saksalaisetkin yrittivät ratkaista, sillä itse tekeminen helpottuu huomattavalla tavalla. Esineen voi suunnitella itse, jos uskoo omiin kykyihinsä, tai ladata verkosta hyväksi havaitun, muiden (hyperproduktiivisesti) suunnitteleman version. Jos taas sattuu tarvitsemaan haarukan päähän ripustuslenkin, voisi toisen suunnittelemaa haarukkaa helposti itse muokata omiin tarpeisiin sopivaksi.

Tämänkaltainen tekeminen on käsityötä – vain koneellista sellaista. Käsityö tarkoittaa konkreettisesti käsin tekemisen ohella sitä, että tavara tehdään tarpeeseen mitoitettuna. Suurin syy käsityöhön nykypäivänä on juuri tämä. Kysymys herää jälleen: kuinka suuri arvo on itse käsin tekemisellä? Vastaus voi riippua osin siitä, kuinka romanttinen kokee olevansa.

Kysymys uniikkiudesta ja autenttisuudesta käsintehdyissä esineissä ja reproduktioissa kiinnosti eritoten saksalaista Frankfurtin koulukunnan jäsentä Walter Benjaminia. Esseessään The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction (1936) Benjamin yritti ratkaista kysymystä siitä, miksi esine menettää jotain olennaista, kun siitä tehdään reproduktio. Benjamin ratkaisi kysymyksen selittämällä, että käsintehdyistä esineistä löytyy aura, joka häviää, kun esine kopioidaan.

Benjaminin mystisen käsityksen takana oli romanttinen käsityövaltainen kulttuuri – sellainen kulttuuri, jota hänenkään aikanaan ei enää ollut. Koneet ja teollinen tuotanto muuttivat esineiden luonnetta ratkaisevasti, ja niitä ei voinut enää määritellä samalla tavalla kuin ennen eli käsin tekemiseen perustuen.

Aikojen saatossa käsitteet muuttavat muotoaan. Vaikka yhä ajattelemmekin esineistä romanttisesti niin, että vain käsintehty esine voi olla aito ja uniikki, kenties tulevaisuudessa uniikkius ei enää perustukaan käsin tekemiseen. Kenties tulevaisuudessa myös kopio tai koneellinen tuote voisi olla uniikki. 3D-tulostimen eräs suurin etu on se, että jokainen kopio voi olla erilainen. Tietokonepäätteellä voi sorvata käsityönä erilaisen designin joka tarkoitukseen. Jokainen design voisi olla uniikki siitä huolimatta, että se on helposti monistettavissa.

Kaunis tulevaisuus?

William Morris toivoi, että ihmiset kiinnostuisivat tavaroista ympärillään, jotta he arvostaisivat niiden esteettistä arvoa sekä niiden vaikutuksia ympäröivään maailmaan. 3D-tulostaminen kehittäisi juuri tätä tavaranvalmistuksen puolta, jota nykypäivänä tarvitsemme kipeästi. Kenties tavarakulttuuri, jossa käyttäjällä olisi osallistuvampi rooli, saisi meidät ajattelemaan kauneuden ohella myös biosfääriä, joka nykyisellään tukehtuu suunnattomaan jätemereen.

Tai sitten ei, sillä helposti kopioitava 3D-tulostettu esine on juuri sitä: helposti kopioitava 3D-tulostettu esine. Muovimassat meressä saattaisivat siis yhtä hyvin vain kasvaa – etenkin jos uusien materiaalien kehittäminen 3D-tulostimille hiipuu.

3D-tulostamiseen ja vertaistuotantoon perustuvassa tuotantojärjestelmässä laadun tavoittelu sen itsensä tähden, yhteisen hyvän kasvattaminen sekä osallistuva yhteiskunta olisivat kuitenkin ensisijalla. Sellainen maailma olisi tyystin toisenlainen kuin nykyinen kapitalistinen järjestelmä, jossa ensisijainen arvo on lähinnä voiton maksimointi.

William Morris ajoi tismalleen yllä mainitsemiani asioita, mutta ollessaan pohjimmiltaan esteetikko hän näki tärkeänä myös pitää kauneuden puolta. Morris näki, että saavutettuaan nämä demokraattiset tavoitteet myös kauneus voittaisi. Jos 3D-tulostus joskus syrjäyttää nykyisen tuotantojärjestelmän, toivokaamme, että hän oli oikeassa. Kukapa meistä haluaisi elää rumuuden keskellä?

Kirjallisuus

Bauwens, Michel (2009) Class and Capital in Peer Production. Capital & Class 33.97, 121–41.

Benjamin, Walter (1936) The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction. Marxists Internet Archive (luettu 3.7.2014).

Morris, William (1881) Art and the Beauty of the Earth. Marxists Internet Archive (luettu 3.7.2014).

Swer, Gregory Morgan (2004) Technics and (Para)Praxis: The Freudian Dimensions of Lewis Mumford’s Theories of Technology. History of the Human Sciences 17.4, 45–68.

Wright, Frank Lloyd (2000) “The Art and Craft of the Machine” [1901]. The Theory of Decorative Art: An Anthology of European & American Writings, 1750-1940. Ed. Isabelle Frank. New Haven and London: Yale University Press.

 

Pro gradu -tutkielma

Kirjoitus perustuu Lassi Patokorven englantilaisen filologian pro gradu -työhönThe Art and Craft of the Machine”: 3D Printing, the Arts and Crafts Movement and the Democratization of Art.