FIFAn formaatti ja valtapeli

Sami Kolamo
Sami Kolamo on tutkija Viestinnän, median ja teatterin yksikössä Tampereen yliopistossa

"Nykyisin jalkapallon MM-kisoja ”suoritetaan” sovittamalla kisakaupungit FIFAn ja sen liittolaisten tahtoon. Tämä lähtökohta tulisi kääntää toisinpäin: jalkapallospektaakkelit tulisi sovittaa kisakaupunkeihin, niiden jokapäiväiseen elämään."

Alustus! Kun Brasilian jalkapallon MM-kisoissa (2014) erotuomari puhaltaa avausottelussa pilliinsä merkiksi pelien alkamiselle, siirtyy valtamedian katse kisakaupungeissa vellovista mielenosoituksista ottelutapahtumiin, jalkapallon sisäiseen draamaan. Ottelutapahtumat tunteisiin vetoavine yksityiskohtineen leviävät maailman eri kolkkiin yli kolmenkymmenen tv-kameran voimin.

Televisioidut jalkapallo-ottelut ovat tietoisen rakentamisen tulosta, jota MM-kisoissa säätelee tiukasti kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA. Ottelut sovitetaan vakiintuneeseen audiovisuaaliseen ilmaisukieleen. Niiden televisiointia voi ajatella yhtenä televisioviihteen formaattina, ohjelmakonseptina, joka on tehty toistettavaksi ja sopivaksi globaaleille markkinoille.

MM-kisojen kaltaisessa mediaspektaakkelissa tapahtumaformaattiin kirjatut säännöt eivät kuitenkaan koske vain television dramaturgiaa ja esimerkiksi sen kautta välittyvää ”oikea-oppista” miesruumiin kuvastoa. Tapahtumaformaatti määrää myös kaupunkitilojen organisointia ja esillepanoa. Globaalin medianäkyvyyden ja turistien arvioivien katseiden vuoksi kaupunkitiloja brändätään ja ”puhdistetaan”. Samalla keskitetään ihmisten huomiota haluttuihin symboleihin ja valvotaan heidän käyttäytymistään.

FIFAn ja sen partnereiden -- kisäisännän ja televisioyhtiöiden -- rakentama kaava perustuu asioiden ritualisoituun toistaminen erityisissä valvotuissa ja aidatuissa tiloissa, kuten stadion- ja Fan Fest -alueilla. Tapahtumakoneisto haluaa globaalin median leiriytyvän nimenomaan näihin tiloihin, jotta maailmalle leviäisi FIFAn imagoa kiillottavia karnevaalihenkisiä kuvia ja kertomuksia. Samalla pyrkimyksenä on tuottaa globaalia kollektiivista muistia tapahtumasta ja kisaisännästä.

Toistaminen kantaa tietysti aina mukanaan myös ”uusia” ja tuoreita – paikalliseen kulttuuriin kiinnittyviä – elementtejä. Mutta ne hyvin harvoin purkavat jalkapallon MM-kisojen valtarakennelmia. Kyse on pikemminkin uusista sankari- ja antisankaritarinoiden versioista tai turistisen stereotyyppisestä paikallisen kulttuurin esillepanosta. Vaikka jalkapallospektaakkeleita järjestävät kaupungit saavat usein suuren globaalin huomion, niiden paikallisista elämäntavoista ja yhteisöistä ei juurikaan välitetä syvällisempää tietoa.

FIFAn monopoli

FIFAn valta jalkapallospektaakkelin ohjaajana on pysyvää ja vakiintunutta. Sillä on suvereeni monopoliasema kansainvälisen jalkapallohierarkian huipulla. Siksi sen valtaa on vaikea horjuttaa. Kun tällainen pysyvä valtarakenne yhdistyy jalkapallon laajaan suosioon, valtioiden väliseen kilpailuun ja kansallistunteisiin sekä mainittuihin asioiden toistamisen ja myös kierrättämisen prosesseihin syntyy vetovoimainen jalkapallodraaman imu odotushorisontteineen ja etukäteen asetettuine toiveineen. Onkin hyvin kuvaavaa, että etenkin toimittajat valvovat tarkasti sitä, että tapahtuma kulkee suunnitellun kaavan mukaisesti. Jos formaatti ei toteudu odotetulla tavalla, alkaa puhe siitä, kuka mokasi ja kuka teki virheen.

Jalkapallon MM-kisat ovat raivanneet tietä kaupunkitilan syvenevälle kaupallistumiselle ja keskiluokkaistamiselle eli gentrifikaatiolle. FIFAn kierrättäessä jalkapallon MM-kisaformaattia mantereelta toiselle yhteiskuntia on voimaperäisesti integroitu osaksi viihdebisnestä ja globaalin kapitalismin rakenteita. FIFA onkin ollut tärkeä airut neoliberaalien liiketoiminta- ja markkinointiformaattien käyttöönotossa.

Kisoista toiseen tyypillistä on ollut, että paikallinen kisaorganisaatio puhuu kansallisesta tehtävästä ja vaatii kaikkia ihmisiä osallistumaan tapahtumaan vieraanvaraisesti, vaikka julkisia varoja on korvamerkitty hakukirjoissa kisojen jälkeen lähes tyhjilleen jäävien megastadioneiden rakentamiseen, esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden kunnostamisen sijaan. Jalkapallon MM-kisatapahtuma onkin bravuuriesimerkki siitä, kuinka valta on valunut demokraattiselta poliittiselta järjestelmältä omaa logiikkaansa noudattaville globaaleille taloudellisille toimijoille, jotka siirtävät julkista rahaa yksityiselle sektorille.

Vallan mikro-ote

FIFAn valta toimii myös ruumiillisella mikrotasolla, etenkin television ottelulähetysten dramaturgian kautta. Se esimerkiksi vaikuttaa sekä siihen millaisiksi miehet nähdään että millaisiksi miehet näkevät itsensä. Jalkapallospektaakkelissa nykymiehen on oltava taitava mediaesiintyjä, jolla on sekä esteettistä että seksuaalista “ulkonäköruumiillista” tunnepääomaa.

Ulkonäöllä ja tyylillä pätevään ja jatkuvaa huomiota hakevaan ihanneruumiiseen kytkeytyvät myös uudet medioituneen ja spektaakkelisoituneen yhteiskunnan kontrollin ja vallan muodot ja alueet, kuten plastiikkakirurgia, kosmetiikkateollisuus ja stailistit. Kameroista tietoiset pelaajat haluavat performoida trimmattuja ja koristeltuja vartalojaan. Jalkapalloilijat muun muassa värjäävät ja laittavat hiuksiaan, nyppivät kulmakarvojaan ja ajavat rintakarvansa pois. Englannin maajoukkueen tähtihyökkääjä Wayne Rooney on teetättänyt kaljuuntuvaan päähänsä 36 000 euroa maksaneen hiussiirron.

Kovaan ääneen ihmetteleminen

Spektaakkelin äärellä olisikin hyvä pysähtyä myös ihmettelemään kovaan ääneen: Miten on mahdollista, että FIFAn formaatin annetaan muovata niin voimakkaasti ihmisten arkeen kielteisesti vaikuttavia käytäntöjä? Miksi suostumme tukemaan sellaista tuotantokoneistoa, jonka toiminta aiheuttaa laajoja negatiivisia yhteiskunnallisia seurauksia: ihmisten häätämistä kodeistaan, katukauppiaiden määrittämistä lainsuojattomaksi -- tai työlakien jäädyttämistä ja FIFAlle verovapauden sallimista MM-kisojen aikana?

MM-kisojen valtakoneiston vaikutuksia kannattaa tarkastella samassa kehyksessä FIFAn julkisivutyön ja kisaisännän brändinrakentamisen kanssa. Silloin voi myös tapahtumaformaattia problematisoida, ja kysyä: Millä keinoin mediaspektaakkeli kääntää huomion pois sen omista tuotantoprosesseista, FIFAn vaatimuksista, salatuista sopimuksista ja muista asiakirjoista? Erilaisia johtolankoja jäljittämällä käy pian selväksi, että jalkapallon MM-kisoissa on kysymys näkyvän suostutteluvallan ja piiloisen pakottavan vallankäytön rajan hallinnasta.

Suostutteleva valta kiinnittyy ensisijaisesti paikallisen kisaorganisaation edustajien puheeseen kansallisen tehtävän suorittamisesta. Se tiivistyy tunteisiin vetoaviin lähikuviin pelaajien, valmentajien ja fanien eleistä ja ilmeistä television ottelulähetyksissä. Pakottava valta liittyy puolestaan niin symboliympäristön virallistamiseen kuin yksipuolisen näkemyksen rakentamiseen ihanteellisesta miesruumiista.

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta niin useat fanit kuin FIFAn puheenjohtaja Sepp Blatter ymmärtää jalkapallon ensisijaisesti viattomaksi ja reiluksi peliksi ja kilpailuksi. Siispä: jalkapalloa ei pidetä niinkään kulttuurisena instituutiona, joka sisältää jo lähtökohtaisesti sukupuolitettuja puhetapoja ja käyttäytymismalleja tai vakiintuneita arvoasetelmia ja tunnekoodeja. Puhumattakaan monisyisistä verkostomaisista kokonaisuuksista ja liittoutumista, joita jalkapallon MM-kisojen järjestäminen vaatii. Näiden liittoutumien ”sisäpiirimäisyydestä” viestivät Qatarin MM-kisaisännyyden (2022) valintaprosessia varjostavat lahjusepäilyt.

Tarvitaan kantaaottavaa, osallistuvaa tutkimusta, tutkivan journalismin tinkimätöntä kriittisyyttä, soraäänten vakavasti ottamista ja yhteiskunnallisten epäkohtien esiin nostamista eri foorumeilla. Tutkijoiden -- ja toimittajien -- tulisi vähintäänkin kysyä, millaisten ehtojen ja kenen määrittelyvallan alaisuudessa urheilun megatapahtumia tuotetaan.

John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria muistuttaa tarpeesta valvoa sitä, että MM-kisojen kaltaisia mediaspektaakkeleita organisoidessa yhteiskunnallisesti heikoimmassa asemassa olevien asemaa ei heikennetä. Yhteiskunnan demokraattisuutta, tasa-arvoisuutta ja eettisyyttä ”mitataan” tätä kautta, ei niinkään tuloslistoilla, maabrändäämisellä, vallanpitäjien masinoimilla konsulttitutkimuksilla tai nykyajalle tyypillisillä kameratietoisilla performansseilla. Näiden tarkoitus on usein on vain saada jo lukkoon lyödyt, pohjimmiltaan sopimusperusteiset asiat näyttämään järkeviltä ja perustelluilta -- ellei väistämättömiltä tai luonnollisilta.

Nykyisin jalkapallon MM-kisoja ”suoritetaan” sovittamalla kisakaupungit FIFAn ja sen liittolaisten tahtoon. Tämä lähtökohta tulisi kääntää toisinpäin: jalkapallospektaakkelit tulisi sovittaa kisakaupunkeihin, niiden jokapäiväiseen elämään. Jalkapallon MM-kisojen avulla tulisi -- ja voisi -- rakentaa kaikille, myös yhteiskunnallisesti heikossa asemassa oleville luokille ja seksuaalisuuksille, avoimia maailmanluokan kaupunkeja.

 

Sami Kolamon väitöskirja

Sami Kolamo väitteli tohtoriksi Tampereen yliopistossa 7.6.2014 aiheenaan "FIFAN VALTAPELI - Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisat 2010 keskitettynä mediaspektaakkelina". Väitöskirja on julkaistu Jyväskylän yliopiston NYKYKULTTUURI-julkaisusarjassa.