Suomalaiset libertaarit, perintövero ja perimyskapitalismi

Matti Tuomala
Kirjoittaja on kansantaloustieteen professori Tampereen yliopistossa.

"Miten perintöjen verottomuus on sopusoinnussa kapita­listisen järjestelmän keskeisten ihanteiden kanssa? Miten epätasainen alkuvarantojen jakautuminen kunkin sukupolven sisällä voidaan sovittaa yhtäläisten mahdollisuuksien periaat­teen kanssa?"

Alustus! Monet oikeistopoliitikot ja elinkeinoelämän edustajat ovat vaatineet viimeisten vuosikymmenten aikana Suomessa perintöveron lakkauttamista tai ainakin sen radikaalia alentamista. Nämä vaatimukset saivat vauhtia Ruotsin demarihallituksen lakkautettua 2000-luvun alussa perintö- ja lahjaveron.

Suomi taas poisti vuoden 2006 alusta lähtien varallisuusveron. Ruotsissakin elinkeinoelämän järjestöt vaativat juuri varallisuusveron lakkauttamista. Hallitus päätyi perintöveroon, koska sen verotuotto oli selvästi pienempi kuin varallisuusveron. Suomen hallitus päätyi samalla verotuottologiikalla lakkauttamaan varallisuusveron. Nykyinen Ruotsin porvarihallitus vuorostaan lakkautti myös perintöveron. Juuri tästä syystä väitetään Björn Wahlroosin siirtäneen kirjansa Ruotsiin.

Perintöjen tai jäämistöjen verotuksen äänekästä vastustusta on viime vuosina ollut lähes kaikissa vauraissa maissa. Toki perintöverotuksesta on kiistelty iät ja ajat taloustieteessä, yhteiskuntafilosofiassa sekä poliittisessa että julkisessa keskustelussa. Äänekäs vastustus on tuottanut tulosta. Perintöverotus ja varallisuusverotus on monessa maassa lakkautettu tai niitä on vahvasti lievennetty.

”Kuoleman veron”, kuten veroa jotkut kutsuvat USA:ssa, vastustajat pitävät sitä moraalittomana ja epäreiluna. Se hankaloittaa sukupolvenvaihdoksia pienyrityksissä ja maataloudessa. On ymmärrettävää, että pienyritysten sukupolvenvaihdoksia (eikä suurten osakesalkkujen sukupolvenvaihdosta) käytetään poliittisessa propagandassa perusteluna perintöveron lakkauttamiselle. Vero voi myös kohdella eriarvoisesti samalla varallisuustasolla olevia, koska veron määrä riippuu siitä kuinka nokkela veronmaksaja on, ja/tai kuinka hyvin hän osaa käyttää verosuunnittelijoita perintöverojärjestelmän porsaanreikien löytämiseen.

Vastustajien mukaan ei ole oikeudenmukaista, että perintöomaisuudesta joutuu maksamaan toistamiseen veroa, koska tuloista on jo aiemmin maksettu veroa. Onko kyseessä poliittinen demagogia vai puhdas sekaannus? Toki monissa muissakin yhteyksissä moninkertaista verotusta on käytetty perusteluna tietyistä veroista luopumiselle. Tosin alan tutkimuksen perusteella tiedämme, että verotuksen oikeudenmukaisuus liittyy maksettujen verojen kokonaissummaan, ei maksukertojen lukumäärään.

Periminen ja kapitalismi

Usein perinnönjättömahdollisuuden katsotaan kuuluvan kapi­talis­miin luonnollisena osana. Oman aikamme ehkä merkittävimmän libertaarisen yhteiskuntanäkemyksen muotoilleen Robert Nozickin (1974) mukaan näin on. Jos omistusoikeus on reilulla tavalla hankittu, sen siirtäminen Nozickin maailmassa on kunkin yksilön oma asia. Onko tämä pe­rusteltua? Milton Friedman määrittelee kirjassaan Kapitalismi ja vapaus (1962) kaksi kapitalismin keskeistä ihannetta. Ensinnäkin tuotannon tulokset tulisi jakaa tuottavuuden perusteella: "Kul­lekin sen mukaan, mitä hän ja hänen omistamansa välineet tuotta­vat" (Friedman, 1962).

On tärkeää huomata, että toisin kuin libertaarit ei-libertaariset yhteiskuntanäkemykset eivät liitä markkinoiden tuottamaan tulonjakoon eettistä merkitystä. Toisen kapitalismin ihanteen mukaan tasa-arvoa ei tulisi määritellä lopputulosten suhteen, vaan yhtäläisten perusmahdollisuuksien suhteen. Miten perintöjen verottomuus on sopusoinnussa kapita­listisen järjestelmän keskeisten ihanteiden kanssa? Miten epätasainen alkuvarantojen jakautuminen kunkin sukupolven sisällä voidaan sovittaa yhtäläisten mahdollisuuksien periaat­teen kanssa?

Friedmanin kannat perintöveroon tai USA:ssa jäämistöveroon vaihtelivat. Kapitalismi ja vapaus -kirjassa ja myöhemmin Wall Street Journalissa (1996) Friedman vaati verotuksen porsaanreikien tukkimista ja parempaa koordinaatiota tuloverotuksen sekä jäämistö- ja lahjaverojen välillä. Myöhemmin elämänsä loppuvaiheessa Friedman liittyi jäämistöveron lakkauttamista vaativien joukkoon. Tällöin hänen keskeisiä perusteitaan oli veron vähäinen tuotto, koska varakkaat pystyivät eri keinoin minimoimaan veron määrän. Toisen talouden Nobelin voittaneen libertaarin James Buchananin (joka oli Tampere-klubin keskeisiä jäseniä) mukaan ristiriita voidaan ratkaista vain ankaralla perintöverolla. Hän kannatti 100 % perintöveroa.

Suomalaiset libertaarit näyttävät poimivan ihanteinaan pitämiensä ajattelijoiden näkemyksistä vain sopivia osia. Tämä pätee myös suhtautumisessa perintöveroon. Esimerkiksi Wahlroos on usein vedonnut Adam Smithiin. Varallisuuden kasaantumista koskevat kohdat Smithin kirjoituksissa Wahlroos näyttää hypänneen kokonaan yli [1].

Wahlroos ei suinkaan ole ainut, joka tulkitsee Adam Smithiä ”valikoivasti”. Maailmassa monet oikeistolaiset tahot ovat ilmeisen tietoisesti väärinkäyttäneet Adam Smithin kirjoituksia. Helsingissä toimivan Libera-ajatuspajan keskeinen perustajahahmo - Wahlroosin ohella - Gustav von Hertzen on kirjoittanut hyvin paljon ja erittäin arvostavasti Buchananin näkemyksistä. Viimeisin kirjoitus oli Buchananin muistokirjoitus Liberan kotisivuilla. Sanallakaan tässäkään kirjoituksessa hän ei mainitse Buchananin perintöveroa koskevia näkemyksiä. Ehkä yksi syy voi olla se, että Liberan taustalla vaikuttavat myös perheyritysten liiton keskeiset toimijat. Tuo liittohan on ollut aivan viime aikoina vaatimassa perintöveron korvaamista jonkinlaisella myyntivoittoverolla. On kuitenkin yllättävää, etteivät suomalaiset libertaarit vetoa argumentoinnissaan Nozickiin.

Varallisuuden demokratisointi

Vaatimus uuden sukupolven alkuva­ralli­suuden tasaisemmasta jaosta on kuulunut liberaaliin yhteiskunta-ajatte­luun (ei ole syytä sotkea libertaareihin [2]). Liberaalin yhteiskunta-ajatte­lun suurimmista hahmoista John Stuart Mill piti hyvin tärkeänä sitä, että kukin uuden sukupolven jäsen saisi edelli­sen suku­polven varallisuudesta samansuuruisen osan. Epäoikeuden­mukainen perintöjen jakautuminen olisi yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta turmiollista. Eikä Mill ole myöskään jäänyt yksin näiden ajatusten­sa kanssa. Nobel-taloustieteilijä James Meaden perintöveroehdo­tuksen voi­daan nähdä jatkavan milliläistä perinnettä ja pyrkivän saman­laisiin ta­voitteisiin.

Meade (mm. Meaden raportti 1978) on ehdotuksissaan kiin­nittänyt erityistä huomiota perhedynastioiden varallisuus­kasaumien estä­miseen. Meaden mukaan perintövero on tehokas ja oikeudenmukainen vero. Perintövero voi olla hyvin progressiivinen ja sillä on vähäiset kannustinvaikutukset, koska vero maksetaan kuoleman jälkeen ja se kohdistuu ei-ansaittuun varallisuuteen. Meaden raportin seuraaja Mirrlees Review (2010) jatkaa Meaden linjoilla ehdottamalla veroa, joka kohdistuu kaikkeen elinaikana vastaanotettuun varallisuuteen[3].

Vuoteen 1996 asti esimerkiksi Suomen perintö- ja lahjaverojärjestel­mässä perin­nönjättä­jän lähisukulaisia verotettiin lievemmin kuin muita. Tämä on ilmeisesti jäänne maatalousyhteiskunnasta, jossa omat lapset osallistuivat omaisuuden kartuttamiseen. Pienten varal­lisuuksien osalta on helppo löytää muitakin esimerkkejä, joiden perusteella käytäntö on perusteltu. Sen sijaan suurten varallisuuk­sien osalta tilanne on koko­naan toinen. Tällainen järjestelmä takaa vaivattoman keinon ylläpitää vaurautta saman dynastian sisällä sukupolvesta toiseen. Vuoden 1996 alusta Suomen perintöverotus muuttui ankarammaksi lähisukulaisille. Muutoksen perusteluja ei otettu Milliltä eikä Meadelta, vaan perusteet olivat puhtaasti fiskaa­li­set.

Perintöverotusta, varallisuuden verotusta ja varallisuuden demokratisointia koskevalle keskustelulle uutta vauhtia antoi ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn kirjan Capital in the Twenty-First Century ilmestyminen tänä keväänä englanniksi. Kirja on saanut poikkeuksellisen paljon huomiota erityisesti USA:ssa. Kirjan keskeisiä havaintoja on, että emme ole ainoastaan monessa vauraassa maassa palanneet lähes sadan vuoden takaisiin tulo- ja varallisuuseroihin, vaan olemme kulkemassa takaisin kohti perimys(patrimoniaalista)kapitalismia.

Tällaisessa maailmassa taloutta eivät kontrolloi lahjakkaimmat vaan perhedynastiat. Vaikka Pikettya on syytetty marxilaisuudesta, vertaus Adam Smithiin tai John Stuart Milliin osuu paremmin kuin Karl Marxiin. Smith nimittäin piti korkeita yritysten voittoja (pääomien tuottoa) seurauksena siitä, että työläisten palkkoja pidettiin alhaisina. Smithin mukaan voiton metsästäjät menestyivät, koska he onnistuivat vakuuttamaan parlamentin jäsenet siitä, että matalat palkat olivat välttämätön ehto yritystoiminnan menestykselle. Smithin mukaan tässä onnistuttiin, koska parlamentin jäsenet eivät ymmärtäneet taloudesta mitään.

Onko Pikettyn kuvaama kehitys nähtävissä Suomessa? 1990-luvun laman jälkeisellä kymmenvuotisjaksolla Suomen tuloerojen kasvu oli OECD-maiden nopeinta. Erityisesti 1990-luvun loppupuolella tapahtunut ylimpien tulojen kasvu oli poikkeuksellista Suomen taloushistoriassa (ks. Jäntti & al. 2010). Ylimpien tulo-osuuksien voimakasta kasvua kuvaa hyvin se, että vuodesta 1993 vuoteen 2000 käytettävissä olevien tulojen kokonaiskasvusta meni suurituloisimmalle prosentille noin viidennes.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tuloerot näyttävät asettuneen pysyvästi korkeammalle tasolle. Tuloerojen ja erityisesti ylimpien tulo-osuuksien kasvun tärkein syy – eriytetty tuloverotus – pysyy edelleen myös nykyisen hallituksen aikana. Kotimainen ”veroparatiisi” eli tulojen muuntokanava ansiotuloista pääomatuloiksi jäi käytännössä ennalleen. Varakkaiden omistajien poliittinen vaikutusvalta, jota verojärjestelmämme on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana vahvistanut, näyttää estävän kohtuuttomiin ”saavutettuihin” etuihin puuttumiseen. Ylimpien tulo-osuuksien ennätyksellinen kasvu näkyy myös ylimpien varallisuus-osuuksien kasvuna. Varakkain yksi prosentti sai varallisuusveron lakkauttamisvuonna 2005 21.6 prosenttia veronalaisesta varallisuudesta 1998 tuo luku oli 17.3% (Roine et al). Perintöveron poistaminen Suomessa vankistaisi entisestään perimys(patrimoniaalista)kapitalismia.

Viitteet

[1] Adam Smith kannatti perityn varallisuuden verotusta.

[2] Libertarianismi asettaa keskeiseksi lähtökohdaksi omistusoikeuden. Nozickin kirja on systemaattisin esitys libertarianismista. Amartya Sen kirjassaan The Idea of Justice ei juuri muita libertarianismin versioita kelpuuta luokkaan no-nonsense. Tosin ei ole ollenkaan varmaa kuinka tosissaan Nozick kirjansa kirjoitti.

[3] Saman idean esitti Tony Atkinson (1972).

Kirjallisuus

Atkinson, T., (1972), Unequal Shares: Wealth in Britain. London: Allen Lane.

Nozick, R., (1974), Anarchy. State and Utopia, Blackwell, Oxford.

Friedman, M., (1962), Capitalism and Freedom, The University of Chicago Press.

Jäntti, M., Riihelä, M., Sullström, R. ja Tuomala, M., (2010), “Trends in top income shares in Finland”, teoksessa A. B. Atkinson and T. Piketty (toim.): Top incomes: A global perspective, Oxford University Press, Oxford.

Meade, J. E., et al. (1978), The Structure and Reform of Direct Taxation. London: Allen and Unwin.

Mirrlees Review (2011), Tax by Design. Institute for Fiscal Studies, Oxford University Press.

Piketty, T. (2014), Capital in the Twenty-first Century, Harvard University Press.

Roine, J. ja Waldenström, D., ilmestyy, “Long run trends in the distribution of income and wealth” teoksessa A. B Atkinson and F Bourguignon (toim.) Handbook of Income Distribution, volume 2, Elsevier, Amsterdam.

Rothschild, E., Sen, A., (2006), Adam Smith’s Economics. Teoksessa The Cambridge Companion to Adam Smith, K. Haakonssen (toim.). Cambridge: Cambridge University Press.