Sotši, Ukraina ja Venäjän muuttuvat kasvot

Pia Koivunen
Kirjoittaja on historiantutkija Tampereen yliopistossa

"Venäjän toimet Ukrainan kriisissä laittavat pehmeän vallan ja sen todellisen merkityksen mittasuhteisiinsa. Pehmeä valta vaatii pitkäaikaista työtä ja paneutumista, mutta silloin kun on kyse valtiolle elämän ja kuoleman kysymyksistä, ulkokuoren kiillotuksella on lopulta vain symbolinen merkitys."

Alustus! Tämän kirjoituksen piti olla analyysi Sotšin talviolympialaisten vaikutuksesta Venäjän imagoon. Olympialaisten teho jäi kuitenkin suunniteltua lyhytaikaisemmaksi. Kun vielä päättäjäispuheessaan 23.2. olympialaisten järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Dmitri Tšernyšenko ilmoitti tyytyväisyyttä puhkuen kisojen näyttäneen Venäjän uudet kasvot, vain pari päivää myöhemmin maailmalle näyttäytyi aivan toisenlainen Venäjä. Presidentti Vladimir Putinin reaktio olympialaisten aikana kärjistyneeseen Ukrainan sisäpoliittiseen kriisiin yllätti lännen ja paljasti Venäjän vähemmän yhteistyökykyiset kasvot.

Olympialaiset, kuten muutkin megatapahtumat, suuriin joukkoihin vetoavat, globaalit kulttuurijuhlat, ovat olleet modernin ja post-modernin ajan keskeisiä foorumeja kaupunkien ja kansakuntien tunnetuksi tekemiselle (Roche, 2000). Megatapahtumat ovat osa niin sanotun pehmeän vallan (soft power) käyttöä. Amerikkalaistutkija Joseph Nyen kehittämä käsite viittaa imagon parantamiseen suostuttelun ja houkuttelun keinoin (Nye, 2004). Usein megaluokan kisojen järjestäminen on tuonutkin isännilleen kulttuurista ja taloudellista uskottavuutta, mutta mitenkään automaattisesti esimerkiksi olympiakisat eivät imagoa paranna. Sotšin tapaus osoittaa erityisen hyvin sen, kuinka kontekstisidonnaisia megatapahtumien tuomat mainehyödyt lopulta ovat.

Olympialaisten imagohyödyn ruotiminen voi tuntua tällä hetkellä jokseenkin turhalta, jopa irvokkaalta. On silti tarpeen tarkastella pehmeää valtaa ja sen merkitystä Venäjälle. Ukrainan kriisi päättyy aikanaan, ja kovan vallan tilalle tulevat taas pehmeämmät keinot.

Harkittu pesäero menneeseen

Nykymuotoisissa olympiakisoissa päähuomion vie ymmärrettävästi itse urheilu. Samalla arvioidaan aina myös kisojen järjestelyiden onnistumista. Esimerkiksi kisojen avajais- ja päättäjäisjuhlallisuuksia tulkitaan mielellään isäntävaltion maineen rakentamisena. Mitä Venäjän historiasta ja kulttuurista nostettiin Sotšin avajaisissa ja päättäjäisissä esiin? Millaista viestiä Venäjästä maailmalle esitettiin?

Neuvostoaikaisiin Moskovan vuoden 1980 kesäolympialaisten avajaisiin verrattuna Sotšin spektaakkeli tarjosi Venäjästä modernimman ja elegantimman, jopa satumaisen kuvan. Avajaisissa huikea tekninen toteutus yhdistettiin oivaltavalla tavalla venäläisen kulttuurin vahvuuksiin – rikkaaseen kansanperinteeseen, kuvataiteisiin, musiikkiin, tanssiin ja sirkukseen. Esityksessä läpikäytiin maan historia viikingeistä Pietari Suureen, 1800-luvun sotahistoriasta modernisoituvaan neuvostomaahan. Esillä olivat myös maailmankirjailijat Aleksandr Puškin, Fedor Dostojevski, Anton Tšehov ja Leo Tolstoi, Bolšoin ja Marinskin balettitähdet, avantgarde-taiteen kirkkaimmat venäläisnimet sekä tiedemiehet kemisti Dmitri Mendelejev, astronautiikan teoreetikko Konstantin Tsiolkovski ja aerodynamiikan kehittäjä Nikolai Žukovski. Lopputuloksena oli huikea elämys niin paikalla olleille kuin televisiokatsojillekin.

Ylistettyjen avajaisten ohjelmaa arvosteltiin lähinnä siitä, että Venäjän historia esitettiin liian valikoivasti, ilman kurjuutta ja vainoja. Megatapahtumien avajaistradition pitkässä jatkumossa tämä on kuitenkin pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kukapa nyt haluaisi rakentaa kansallista itsetuntoa ja ulkoista imagoaan menneisyyden virheiden varaan? Venäjältä tällaista rehellisyyttä penätään läntisessä keskustelussa usein, sen sijaan samanlaisia vaatimuksia ei kuulunut Lontoon eikä edes Pekingin olympialaisten alla. Briteiltä ei odotettu tunnustuksia orjakaupasta tai siirtomaahallinnon ihmisoikeusloukkauksista. Kiinalaiset saivat rauhassa olla kommentoimatta Maon kulttuurivallankumouksen murhenäytelmää.

Kannattaa silti panna merkille, että avajaiset nostivat neuvostohistoriaa esille aivan uudella tavalla. Läpileikkaus korosti sosialistisen kokeilun myönteisiä puolia: nopeaa teollistamista, aikansa huipulla ollutta avaruustekniikkaa, 1950-luvun lopun kulttuurista avautumista länteen, sodanjälkeisen ajan länsimaisilla piirteillä maustettua nuorisokulttuuria sekä yhteiskunnan huolenpitoa kansalaisistaan. Ehkä huomattavin piirre avajaisshow’ssa oli neuvostoaikana vainottujen, formalistisiksi leimattujen taiteilijoiden, kuten säveltäjä Igor Stravinskyn, kirjailija Vladimir Nabokovin, sekä taidemaalareiden Kasimir Malevitšin, Vladimir Kandinskyn ja Marc Chagallin nostaminen näyttävästi esiin. Päättäjäisissä oli niin ikään mukana Stalinin aikana ja sen jälkeen vainottuja taiteilijoita: runoilijat Anna Ahmatova ja Marina Tsvetajeva sekä kirjailijat Mihail Bulgakov, Joseph Brodsky ja Aleksandr Solženitsin. Hyväksymällä neuvostovallan hylkimät taiteilijat mukaan Venäjän kulttuurihistorian tähtigalleriaan tehtiin selvä pesäero neuvostomenneisyyteen.

Monille suomalaisille Sotšin kisojen avajaisten ja päättäjäisten anti jäi todennäköisesti puolinaiseksi. Syynä tähän oli Ylen valitsema selostajakaksikko: urheilutoimittaja Niki Juusela ja näyttelijä, ”Venäjän tunnetuin suomalainen”, Ville Haapasalo. Liekö valmistautumisen vai sivistystason puutetta, mutta selostuksen taso ei oikein vastannut maailmanluokan spektaakkelia. Toisin oli esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa BBC oli rekrytoinut Venäjän kulttuurihistorian asiantuntijan Orlando Figesin kommentoimaan tv-spektaakkelin syvempiä merkityksiä ja kulttuurisia viittauksia.

Paljastavat valinnat

Vaikka avajais- ja päättäjäisjuhlallisuudet osoittivat Venäjän olevan kulttuurin suurvalta, ne paljastivat myös merkittävän heikkouden venäläisessä kulttuurintuotannossa. 1800-luvun maailmankirjallisuuden klassikoiden ja säveltäjäsuuruuksien, 1900-luvun alun avantgardetaiteilijoiden ja urheilutähtien rinnalla esiintyi hyvin kapea joukko uusia tähtiä. Nyky-Venäjän kulttuuria edustivat avajaisissa sopraano Anna Netrebko ja poppiduo T.A.T.U., päättäjäisissä kapellimestarit Valeri Gergijev ja Juri Bašmet sekä pianisti Denis Matsujev.

Nykykulttuurin tekijöistä Venäjällä ei suinkaan ole pulaa. Ongelman ydin on siinä, että vain harva heistä on tunnettu maan ulkopuolella. Avajais- ja päättäjäisseremoniat ohjanneen Konstantin Ernstin mukaan esimerkiksi T.A.T.U. valittiin esiintyjäksi siksi, että se on harvoja lännessä tunnistettavia venäläisiä pop-musiikin nimiä. Päättäjäisissä venäläisen pop-musiikin sijaan luotettiin 1990-luvun eurodiskoon. Lontoon 2012 kesäolympialaisten esiintyjäkaartiin (The Spice Girls, Take That, The Who) verrattuna ero on huima.

Pehmeän vallan perspektiivistä Venäjän tilanne on heikko. Se ei ole onnistunut ”amerikkalaisen unelman” tavoin tuotteistamaan omaa kulttuuriaan ja arvojaan. Vaikka Venäjä tuottaa jatkuvasti virtuoosimaisia kulttuuriosaajia, nämä klassisen kulttuurin tähdet jäävät usein pienen piirin etäisiksi sankareiksi. Tv-sarjojen suosikkihahmojen tai rock-tähtien kaltaisia globaalin samaistumisen kohteita ei venäläisen kulttuurin piiristä ole noussut. Jos ja kun Venäjä haluaa parantaa imagoaan, se tarvitsee uusia maailmantähtiä, uusia venäläisiä kulttuurin tuotteita. Angloamerikkalaisen kulttuurin ylivallan haastamiseksi tarvittaisiin myös venäjän kielen opetuksen ja osaamisen lisäämistä ulkomailla.

Heti päättäjäisseremonioiden jälkeen lehdet tulvivat ylistäviä arvioita Putinin kisoista. Järjestelyt sujuivat, pelättyjä ongelmia ei esiintynyt ja sekä urheilijat että kisaturistit tuntuivat saaneen haluamansa. Etenkin turismin näkökulmasta Sotšin onnistuminen varmasti lisäsi ulkomaalaisten kiinnostusta Venäjään. Juuri siksi tuntuukin niin absurdilta, että vuosien työ ja kymmenien miljardien dollarien investointi heitettiin hukkaan parissa päivässä.

Venäjän toimet Ukrainan kriisissä laittavat pehmeän vallan ja sen todellisen merkityksen mittasuhteisiinsa. Pehmeä valta vaatii pitkäaikaista työtä ja paneutumista, mutta silloin kun on kyse valtiolle elämän ja kuoleman kysymyksistä, ulkokuoren kiillotuksella on lopulta vain symbolinen merkitys. Avajaisten olympiarengas-virheelleen nauramaan kyennyt Venäjä on juuri nyt väistynyt itsetuntoa uhkuvan ja koviin keinoihin valmiin suurvallan tieltä.

Viimeisimpien puheidensa perusteella Putin tuntuu vähät välittävän Venäjän imagosta tai siitä, mitä maasta sen rajojen ulkopuolella ajatellaan. Mutta kun Ukrainan kriisi lopulta ratkeaa ja suhteiden normalisoituminen Venäjän ja lännen välillä pääsee käyntiin, Venäjä tulee tarvitsemaan olympialaisten kaltaista imagon kohottajaa enemmän kuin pitkään aikaan. Seuraavat mahdollisuudet näyttäisivät olevan vuodelle 2017 kaavaillut nuorison ja opiskelijoiden festivaalit ja vuoden 2018 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut. Nähtäväksi jää, riittääkö Putinin rahasammossa vielä varoja olympialaisten kaltaisiin investointeihin ja ennen kaikkea, kyetäänkö uusia tilaisuuksia hyödyntämään -- edes hetkellisesti -- yhtä hyvin kuin Sotšissa.

Viitteet:

Chadband, Ian, ’Sochi 2014: New Russia revels in the Success of the Perfect Made-for-TV Winter Olympics’, Telegraph, 23.2.2014.

Conway, Richard, ’Sochi 2014: Does Sochi Success Signal a New Russia?’, BBC, 23.2.2014.

Koivunen, Pia, Performing Peace and Friendship – The World Youth Festival as a Tool of Soviet Cultural Diplomacy, 1947–1957, PhD diss., University of Tampere, 2013.

Koivunen, Pia, ’Nuorisofestivaali Venäjän kulttuuridiplomatian välineenä’, Idäntutkimus, 1/2014, 85–89.

Macur, Juliet, Amid the Triumphs, an Argument for Tolerance. Olympic Closing Ceremony Proves Russia a Worthy Host, New York Times, 23.2.2014.

Mustajoki, Arto, Sotšin avajaiset kremnologin silmin, blogi-kirjoitus, 11.2.2014.

Nechepurenko, Ivan & Kravtsova, Yekaterina, ’Sochi Hailed as Success despite minor Blips’, The Moscow Times, 24.2.2014.

Nye, Joseph S., The Means to Success in World Politics, New York: Public Affairs, 2004.

Roche, Maurice, Mega-events and Modernity: Olympics, Expos and the Growth of Global Culture, London: Routledge, 2000.

1 Sotšin olympialaisten avajaisshow’ssa yksi lumihiutaleista avautuneista olympiarenkaista jäi avautumatta ja olympia-logo näin vaillinaiseksi. Tätä parodioitiin päättäjäisten ohjelmassa, jossa yksi esiintyjien muodostamista olympiarenkaista jäi muita pidemmäksi aikaa muuttumatta lumihiutaleesta renkaaksi.

 

Katso Sotšin olympiakisojen avajaiset ja päättäjäiset

YLE Areena, Sotšin olympialaisten avajaiset, 7.2.2014 ja päättäjäiset, 23.3.2014.

Väitöskirja venäläisistä nuorisofestivaaleista

Pia Koivusen väitöskirja Performing Peace and Friendship – The World Youth Festival as a Tool of Soviet Cultural Diplomacy, 1947–1957 on luettavissa Tampereen yliopiston verkkosivuilla.