Pelkoja, toiveita, Venäjää: talouden ja territorioiden logiikat kansainvälisessä politiikassa

Anni Kangas
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan tutkija Tampereen yliopistossa.

"Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, että taloudellisen toiminnan logiikan varaan rakentuva maailma ei ole vailla jakolinjoja, vaikka sen tikkaamat saumat eivät välttämättä mukaile valtioiden rajoja. Geoekonomisen sosiaalisen nousu on hämärtänyt sellaisia rajoja kuten julkisen ja yksityisen tai sodan ja rauhan välinen ero."

Alustus! Toivon ja pelon dynamiikka on kansainvälisen politiikan ytimessä. Tämä korostuu erityisesti konfliktitilanteissa. Todellisuuden kanssa kosketuksissa olevat pelot yhdistyneinä oikeutettuihin toiveisiin voivat mobilisoida muutosta, jota tarvitaan demokraattisemman, oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisemman maailman rakentamisessa. Turhilla peloilla siinä missä pohjattomilla toiveillakin voi sen sijaan olla tuhoisia seurauksia.

Venäjän voimapoliittinen sekaantuminen Ukrainan vallankumoukseen on luonut uudenlaisia pelkoja suomalaiseen poliittiseen puheeseen. Pelon ja toivon regiimeinä tässä keskustelussa ovat toimineet geopolitiikka ja geoekonomia – territorioiden ja markkinoiden logiikat. Tässä alustuksessa avaan sitä tapaa, jolla yhteiskuntatieteellinen politiikan tutkimus ymmärtää geopolitiikan ja geoekonomian.

Venäjä-keskustelun geoekonomia

Venäjän voimapoliittinen sekaantuminen Ukrainan vallankumouksen jälkeisiin tapahtumiin on synnyttänyt kansainvälispoliittisen kriisin, jonka julkinen käsittely suomalaisilla politiikan areenoilla ja tiedotusvälineissä on ollut huomattavan talouspainotteista.

Taloudellisen dynamiikan lakien kuten ruplan kurssin muutosten on odotettu pakottavan Venäjän muuttamaan toimintaansa. Taloudelliset sanktiot ovat olleet esillä valtioiden ja valtiollisten toimijoiden keskeisenä keinona kriisin ratkaisemiseksi. Niitä on edelleen problematisoitu mahdolliseen ”talouden takatalveen” vedoten (Alexander Stubb, Helsingin Sanomat, 16. maaliskuuta 2014).

Talous on nähty väkevänä kansainvälispoliittisena toimijana. Siinä missä vaikkapa Suomen tai Euroopan unionin toimien on pelätty olevan vääränlaisia, odotukset ovat kohdistuneet markkinoiden toimintaan: ”Kansainvälisillä sijoittajilla ei ollut eilen samanlaista ongelmaa [kuin EU:lla] tasapainotella viestissään Putinille. … Markkinat äänestivät rauhan puolesta sotaa vastaan” (Helsingin Sanomat, pääkirjoitus, 4. maaliskuuta 2014). Eurooppaministeri Stubb on osana sanktiokritiikkiään todennut rahan olevan ”maailman paras rauhanvälittäjä” (Helsingin Sanomat, 16. maaliskuuta 2014).

Näissä keskusteluissa geopolitiikka ja geoekonomia ovat latautuneet voimakkailla peloilla ja toiveilla: ”Viime vuosisadan suuret onnettomuudet liittyvät joidenkin suurvaltojen pyrkimykseen vetää rajoja ja vahvistaa itselleen etupiirejä. … Etupiiriajattelun ja voimapolitiikan sijasta vauraus ja hyvinvointi on tullut kansainvälisestä yhteistyöstä, tavaroiden, palveluiden, pääomien ja ihmisten vapaasta liikkumisesta” (kansanedustaja Tytti Tuppurainen, valtiopäiväasiakirjat, 12. maaliskuuta 2014).

Pelon ja toivon maantiedettä

Geopolitiikka liitetään usein eräänlaiseen pelon maantieteeseen; se tuo mieleen jakolinjoja, rautaesirippuja ja pahan valtakuntia. Geoekonominen mielikuvitus sen sijaan maalaa kuvaa keskinäisriippuvaisesta, laajenevasta, tasaisesta ja inklusiivisesta poliksesta. Seinien kohdalla se näkee siltoja, blokkien paikalla jaettuja tiloja. Sen toiveikkaat fantasiat kohdistuvat kytkentöihin ja liikkeeseen. Geopolitiikan sanotaan edustavan vanhaa, geoekonomian tuoretta ja ajankohtaista (esim. Sparke 2007).

Tämänkaltainen vastakkainasettelu tuntuu nyt määrittävän suomalaista Venäjä-keskustelua. Venäjän reaktioita Ukrainan vallankumoukseen on useissa analyyseissä pidetty yllättävinä. Tätä on selitetty sillä, että maa toimii geopoliittisen logiikan pohjalta maailmassa, jota todellisuudessa määrittävät keskinäisriippuvaisuudet. Näin ollen Venäjän toiminta ei näyttäydy järkevänä, vaan vaikeasti ymmärrettävänä.

Miten tähän päädyttiin? Venäjän kannalta sen vuoksi, että länsimaat eivät alun perin tajunneet Ukrainan merkitsevän venäläisille geopoliittisesti ja henkisesti paljon enemmän kuin arvioitiin (uutispäällikkö Kreeta Karvala, Iltalehti, 14. maaliskuuta 2013).

Deborah Cowen ja Neil Smith (2009) kiinnittivät Antipode-lehdessä muutama vuosi sitten julkaistussa artikkelissa huomiota vastaavankaltaiseen ilmiöön. Vaikutti siltä, että 1990-luvulla kuolleeksi julkistetun geopolitiikan kieli oli tehnyt paluun yhdysvaltalaiseen maailmanpoliittiseen keskusteluun. Erityisesti terrorisminvastainen sota alkoi tuolloin haastaa globalisaatioideologiaa ja nosti esiin geopolitiikkapuhetta. Cowen ja Smith tulkitsivat tämän kertovan tilanteesta, jossa geopolitiikka on – Habermasin moderniusdiagnoosia mukaillen – ”dead but dominant” (Cowen & Smith 2009: 23).

Cowen ja Smith esittävät, että geoekonomian merkitys todellakin kasvaa. He kuitenkin torjuvat jyrkästi luttwakilaisen ajatuksen murroksesta, jonka jälkeen maailmaa määrittäisi geopolitiikan sijaan geoekonomia. Edward Luttwak on yhdysvaltalainen politiikan kommentaattori, jonka tuotoksista geoekonomiakeskustelu usein ammentaa. Luttwakilainen geoekonomiakeskustelu rakentuu ajatukselle, jonka mukaan globalisaatio markkinoiden evolutiivisena kehityksenä on johtanut tilanteeseen, jossa territorio on menettänyt merkitystänsä. Tämä pakottaisi valtiotoimijat panostamaan taloudelliseen kilpailuun (Luttwak 1990).

Cowen ja Smith ymmärtävät geopolitiikan kapeaa strategista tai voimapoliittista toimintaa yleisempänä yhteiskunnallisena rakennelmana, johon he viittaavat käsitteellä geopoliittinen sosiaalinen (engl. the geopolitical social). Se on materiaalinen ja ideationaalinen rakennelma, joka on kehittynyt määrätyssä historiallisessa tilanteessa ja joka pitää sisällään kattavan valikoiman kansallisesti skaalautuneita instituutioita. Geopoliittinen sosiaalinen liittyy modernien kansallisvaltioiden järjestelmän tapaan hahmottaa tilallisyhteiskunnallisia suhteita. Se olettaa poliittisen vallan perustuvan territoriaalisuudelle, jonka kanssa kulttuuriset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset dynamiikat ovat yhteismitallisia.

Geoekonomiseksi Cowen ja Smith nimittävät sellaista turvallisuuden, talouden ja vallan logiikkaa, joka ei ole yhteismitallinen geopoliittisen sosiaalisen kanssa. Geoekonominen tilallinen mielikuvitus korostaa kansallisesti skaalautuneen ja territoriaalisesti koherentin tilan sijaan kansallisen tason alapuolisia solmukohtia (esim. globaalikaupunkeja, teknologiakyliä) ja näitä solmukohtia toisiinsa poikkikansallisesti toisiinsa kytkeviä virtoja. Sen keskeinen elementti on tulevaisuuteen suuntautunut optimistinen visio, joka kuvittelee maailman vapaiden markkinavoimien pelikentäksi vailla väkivaltaa ja jakolinjoja (Sparke 2007).

Globaalin aktiivista rakentamista

Cowenin ja Smithin analyysin keskeinen opetus on, että väitteessä siirtymässä globaaliin geoekonomiseen maailmaan ei ole kyse evoluutiosta, johon vaikkapa valtiotoimijoiden tulee sopeutua. On kyse aktiivisesta rakennustyöstä, jossa keskinäisriippuvuuksien globaalia maailmaa samalla tehdään todeksi. Voidaankin ajatella, että sellainen suomalainen keskustelu, jossa geoekonomia näyttäytyy tulevaisuutena ja geopolitiikka menneisyytenä osallistuu määrätynlaisen globaalin todellisuuden konstituoimiseen.

Geopolitiikan ja geoekonomian vastakkainasettelussa on kyse performatiivisesta toiminnasta. Kun tämä vastakkainasettelu ladataan voimakkailla peloilla ja hartailla toiveilla, se tekee näkyväksi määrättyjä seikkoja ja unohtaa mainita toisia. Mitä nopeiden yhteyksien ja solmukohtien varaan rakentuva kuva geoekonomian maailmasta jättää mainitsematta? Kenen intresseistä käsin se hahmottuu?

Taloudellista keskinäisriippuvuutta korostava geoekonominen toivon regiimi rakennetaan markkinoiden toimintalogiikasta käsin. Kyseessä on kansainvälisen politiikan ottaminen haltuun ekonomisesti. Perustellaanhan geoekonomista visiota maailmasta pörssien toimintatavoilla, valuuttojen liikkeillä, supernopeilla tietoliikenneyhteyksillä ja arvonlisäyksen mahdollistavilla neliökilometreillä. Väite, jonka mukaan aikamme maailma rakentuu vetovoimaisten solmukohtien ja soljuvien virtojen varaan nojaa pitkälti suurten korporaatioiden ja finanssipääoman toimintaan ja tarpeisiin (Sassen 2001, 2008).

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, että taloudellisen toiminnan logiikan varaan rakentuva maailma ei ole vailla jakolinjoja, vaikka sen tikkaamat saumat eivät välttämättä mukaile valtioiden rajoja. Geoekonomisen sosiaalisen nousu on hämärtänyt sellaisia rajoja kuten julkisen ja yksityisen tai sodan ja rauhan välinen ero. Se on tuonut mukanaan päivittäisen elämän turvallistamista, poikkeustilojen normalisoimista ja kansainvälisten konventioiden romuttumista. Työläisiä, siirtolaisia ja kansalaisia hallitaan muuttuvin keinoin, mutta tehokkaasti (esim. Aradau & van Munster 2009).

Geoekonominen sosiaalinen ei ole väkivallalle immuuni. Sen turvallisuustoiminta perustuu usein valtion ulkoisen sotilaallisen toiminnan ja sisäisen poliisitoiminnan välisen rajan madaltumiselle ja hämärtymiselle. Eräänä geoekonomisen sosiaalisen paradigmaattisena ilmentymänä onkin pidetty erikoisjoukkoja, jotka operoivat ”sodan ja rauhan välisessä saumassa” (Goss 2006: 5).

Putinismista voidaan löytää geoekonomisen siinä missä geopoliittisenkin logiikankin mukaisia piirteitä. Tämä pätee myös Venäjän toimintaan Ukrainassa. Krimin kriisin keskeinen elementti ovat olleet aseistautuneet joukot, jotka todennäköisesti toimivat Venäjän nimissä, mutta joiden on kiistetty olevan Venäjän armeijan alaisuudessa. On esitetty melko uskottavia väitteitä, joiden mukaan ainakin osa näistä tunnuksettomista joukoista olisi yksityisen turvallisuusyrityksen palkkalistoilla ja mahdollisesti ei-venäläisiä.

Juuri tämänkaltaista dynamiikkaa, jossa sotilaallinen toiminta kaupallistuu, yksityisten turvallisuusyritysten määrä kasvaa ja jossa ei-kansalaiset suorittavat valtion palveluksessa sotilaallisia operaatioita on pidetty eräänä geopoliittisen sosiaalisen uudelleen muotoutumisen piirteenä (Scahill 2007; Cowen & Smith 2009, 30). Taloudellisen vuorovaikutuksen mukaan mallinnetussa maailmassa on omanlainen pelon maantieteensä.

Ajopuuteoria 2.0?

Yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta väite lineaarisesta siirtymästä geopolitiikan maailmasta geoekonomian maailmaan ei ole uskottava. Yhtä ongelmallinen on ajatus, että toimijoita voitaisiin luonnehtia sen perusteella, kumpaa näistä logiikoista ne noudattavat. Geopolitiikan ja geoekonomian vastakkainasettelun ylläpitäminen ja vahvistaminen poliittisessa keskustelussa ei edistä todellisten valintojen näkemistä ja tekemistä.

Suomalaisen ulkopolitiikan ytimessä on perinteisesti ollut ajatus, että pienenkin valtion on mahdollista löytää toimintatilaa ”välttämättömyyksien” maailmassa. Toiveiden lataaminen juuri geoekonomisesti määrittyneisiin keskinäisriippuvuuksiin edustaisi sopeutumista sellaiseen maailmaan, joka on meille tarjolla. Sen sijaan, että yhteiskuntatieteellinen politiikan tutkimus ottaisi sen vastaan sellaisenaan, sen tehtävänä on kurottaa latautuneiden vastakkainasettelujen ohi ja näin mahdollistaa aktiivisen ulkopolitiikan vaihtoehtojen näkeminen.

Lähteet

Aradau, Claudia & Rens van Munster 2009. ”Exceptionalism and the ‘War on Terror’ Criminology Meets International Relations”. British Journal of Criminology, Vol. 49, No. 5, ss. 686–701.

Cowen, Deborah & Neil Smith ”After Geopolitics? From the Geopolitical Social to Geoeconomics”. Antipode, Vol. 41, No. 1, ss. 22–48.

Goss, Thomas 2006. ”’Who’s in Charge?’ New Challenges in Homeland Defense and Homeland Security”. Homeland Security Affairs, Vol. 1, No. 1 (http://www.hsaj.org/?fullarticle=2.1.2).

Luttwak, Edward 1990. ”From geopolitics to geoeconomics: Logic of conflict, grammar of commerce.” The National Interest, kesäkuu 1990, ss. 17–23.

Sassen, Saskia 2001. The Global City: New York, London, Tokyo. Princeton: Princeton University Press.

Sassen, Saskia 2008. Territory, Authority, Rights: From Medieval to Global Assemblages. Princeton: Princeton University Press.

Scahill, Jeremy 2007. Blackwater: The Rise of the World’s Most Powerful Mercenary Army. New York: Nation Books.

Sparke, Matthew 2007. ”Geopolitical Fears, Geoeconomic Hopes, and the Responsibilities of Geography”. Annals of the Association of American Geographers, Vol. 97, No. 2, ss. 338–349.