Huuhaata vai pätevää tiedettä? Rajanvetokiistat hyvän tieteen määrittämisen paikkoina

Pia Vuolanto
Kirjoittaja on sosiologian tutkija Tampereen yliopistossa

”Tapaus Himanen” paljastaa yhteiskuntatieteilijöiden halukkuuden määritellä hyvän tieteen rajoja ja ilmentää niitä moninaisia tapoja, jolla tätä rajanvetoa tehdään. Se osoittaa jälleen kerran, että ei ole itsestäänselvää, mikä on tiedettä, mikä ei.”

Alustus! Keskustelu Castellsin ja Himasen toimittamasta teoksesta Kestävän kasvun malli. Globaali näkökulma on pääasiassa keskittynyt osoittamaan teoksen heikkouksia ja erottamaan sen vakavasti otettavasta akateemisesta tutkimuksesta. Raportilla on myös puolustajansa, jotka ovat pyrkineet osoittamaan teoksen arvon poliittisen päätöksenteon ja Suomen tulevaisuutta koskevan poliittisen ohjelman työstämisen kannalta.

Keskustelun ongelmana on kuitenkin, että se ei ole kohdistunut Suomen tulevaisuuteen tai tuleviin ratkaisuihin, vaan aivan muuhun – hyvän tieteen määrittelyyn.

Kiistely Castellsin ja Himasen raportista on tyypillinen tieteen rajanvetokiista (Vuolanto 2013). Rajanvetokiistoissa keskustellaan harvoin tieteen tuottamista ratkaisuista ja sovelluksista sinänsä.

Tässä tapauksessa tämä tarkoittaisi keskustelua niistä ajatuksista, joita raportti herättää yhteiskunnallisten ongelmien - kuten valtion rahapulan tai sosiaali- ja terveydenhuollon taloudellisesti parhaan organisoimisen - ratkaisemiseen. Sen sijaan rajanvetokiistoissa on pitkälti kyse hyvän tieteen määrittelystä. Eli yhteiskunnallisten ongelmien ja ’kestävyysvajeen’ pohtimisen sijaan keskustellaan hyvän tieteen ominaispiirteistä, periaatteista ja tunnusmerkeistä.

Hyvää tiedettä määritellään retorisella työllä, jota tehdään tieteen sisällä, tieteenalojen välillä, tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksessa sekä tieteen ja kulttuurissa olevien muiden tiedon perinteiden välisessä vuoropuhelussa (Vuolanto 2013). Tieteen rajanvetokiista, kuten myös keskustelu Kestävän kasvun malli -raportista, sisältää piirteitä tieteen sisäisestä kärhämöinnistä, kuppikuntien kissanhännänvedosta ja tieteenalojen välisistä selkkauksista.

Vastaanotossa tulevat ilmi myös käsitykset tieteen roolista yhteiskunnassa ja poliittisessa päätöksenteossa. Erityistä huomiota on saanut rahasumman suuruus. Keskustelussa on pyritty erottamaan kaupallinen tutkimus akateemisesta perustutkimuksesta ja arvosteltu raporttia siitä, ettei se täytä odotuksia tieteellisyydestä.

Keskustelussa on myös pohdittu tieteen suhdetta uskonnollisiin pamfletteihin ja huuhaa-oppeihin. Nämä kiteytyvät sellaisissa ilmauksissa kuten ”puppugeneraattori” (Alasuutari 2013) tai verrataessa raporttia tieteen ulkopuolisiksi määriteltyihin poliittisiin tai ideologisiin julistuksiin, kuten Marxin kommunismiutopiaan, puolueohjelmaan tai Jeesuksen vuorisaarnaan (HS-raati).

Samalla kun keskustellaan Castellsin ja Himasen teoksesta, hahmotellaan ja luokitellaan erityisesti hyvän yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ominaispiirteitä: mitkä ovat tutkimuksen parhaat periaatteet ja mistä tunnistetaan hyvä tieteellinen tutkimus?

Jollekin se on sitä, että tekijällä on hyvä H-indeksiluku (Arminen 2013) ja toiselle sitä, että keskustelu käydään Säätytalolla, jossa myös Suomalainen tiedeakatemia arvovaltaisine tieteentekijöineen kokoontuu tekemään hyvää tiedettä (Uusikylä 2013). Hyvä tiede voi määrittyä myös teoreettisten avainkäsitteiden perusteellisena määrittelynä ja oikeiden lähdeviitteiden kautta (Uusikylä 2013).

Vai onko kriteerinä tiedon uutuusarvo? Kuka saa määritellä hyvän tieteen periaatteita: pääministeri, tutkijakoulutuksen saaneet ammattilaiset, kirjailijat vai kenties veronmaksaja? Joka tapauksessa vältetään puhumista siitä, mihin pääministeri luultavasti vastauksia halusi.

Onko pääministerillä syytä olla pettynyt? Ei siinä mielessä, että kalliisti maksettu ja jo ennalta arvostelua saanut raportti on saanut huomiota ja herättänyt keskustelua. On siinä mielessä, että toistaiseksi keskustelu ei ole edistänyt työtä suomalaisen yhteiskunnan kestävyysvajeen ja sote-uudistuksen parissa.

Keskustelu paljastaa yhteiskuntatieteilijöiden halukkuuden määritellä hyvän tieteen rajoja ja ilmentää niitä moninaisia tapoja, jolla tätä rajanvetoa tehdään. Se osoittaa jälleen kerran, että ei ole itsestäänselvää, mikä on tiedettä, mikä ei.

Viitteet:

Alasuutari, Pertti 2013. Kirja-arvio: Himasen teos on pamfletti, ei tutkimusta. Helsingin Sanomat 8.11.2013.

Arminen, Ilkka 2013. Himanen on hyvää kansainvälistä tasoa. Mielipide. Helsingin Sanomat 12.11.2013.

HS-raati. Mielipide. Helsingin Sanomat 9.11.2013.

Uusikylä, Kari 2013. Arvokas elämä on monelle mahdotonta. Mielipide. Helsingin Sanomat 12.11.2013.

Vuolanto, Pia 2013. Boundary-Work and the Vulnerability of Academic Status: the Case of Finnish Nursing Science. Acta Universitatis Tamperensis 1867. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1348. Tampere University Press.

[Editoitu 20.11.2013]

 

Pia Vuolannon väitöskirja

Pia Vuolannon väitöskirjan Boundary-work and the Vulnerability of Academic Status: the Case of Finnish Nursing Science sähköinen versio on luettavissa Tampereen yliopiston verkkosivuilla. Klikkaa väitöskirjan nimeä.

Kestävän kasvun malliin liittyvää muuta keskustelua Alustalla!

Pertti Alasuutari: Himasen arvokkuusindeksi ja episteeminen hallinta

Olli Herranen: Kestävän kasvun malli - Tampereen yliopiston näkökulma