Rooma, Mussolini ja hevoset

Ville Vuolanto
Kirjoittaja on historian dosentti Tampereen yliopistossa
Kuva: Creative Commons

"Kaupunkitila on monikerroksinen merkkien kudelma, ja kaupunkisuunnittelun merkitys poliittiselle propagandalle on ollut keskeinen antiikista nykypäiviin saakka. Erinomainen esimerkki tästä on Italian fasistihallinto."

Alustus! Mussolinille, joka oli myönnätyttänyt itselleen 'Rooman kansalaisuuden' vuonna 1924, Rooma oli pakkomielle – hän halusi ikuistaa fasistien ja omat jälkensä kaupunkikuvaan, lisätä omat merkkinsä ajan virtaan. Tarkoitukseni on tässä kirjoituksessa lähestyä Mussolinia ja Roomaa lähinnä hevosten kautta, jotka myös näyttävät muodostuneen Il Ducelle jonkinasteiseksi pakkomielteeksi.

Noustessaan 38-vuotiaana pääministeriksi vuonna 1922, Mussolini ryhtyi välittömästi rakentamaan itsestään kuvaa nuorekkaana traditionalistina sekä vallankumouksellisena konservatiivina. Tätä poliittista profiilia täydentämään kehitettiin kuva taitavasta, sankarillisesta ja lähes yli-inhimillisen tarmokkaasta yksityishenkilöstä.

Julkisuuteen levisi kuvia suuresta johtajasta miekkailemassa, syöttämässä leijonanpentua, uimassa, ja jopa hiihtämässä ja kelkkailemassa (mahdollisuuksien mukaan atleettisuutta korostaen, ilman paitaa). Kaikkein useimmin Mussolini esiintyi kuitenkin hevosen kanssa, ratsastamassa.

Mussolini, hevosmies – kuva vuodelta 1942. Oikealla alkuperäinen kuva, vasemmalla julkaistu kuva, josta hevosenhoitaja on retusoitu pois. Il Duce ei tarvitse hevosen käsittelyssä apua.

On vaikea sanoa, pitääkö paikkansa, että Mussolini olisi opetellut ratsastamaan vasta poliittisen uransa alussa, 1910-luvun lopulla. Joka tapauksessa, heti fasistien valtaannousun jälkeen päivittäinen ratsastuslenkki Rooman puistoissa kuului Mussolinin päiväohjelmaan, ja hänen hevostaidoistaan uutisoitiin maailman lehdistössä.

Myöhemmin Mussolini ratsun selässä kuului erottamattomasti julkisen elämän suuriin juhlatilaisuuksiin, ja Mussolini hevosen selässä oli vakioaineistoa ulkomaille lähteneissä uutisvälähdyksissä. Roomassa kaupunkikuvaa uudistaneita katuverkoston järjestelyitä rytmittivät avajaisparaatit, joissa suuri johtaja otti paikkansa ratsunsa selässä kulkueiden kärjessä; näin tehtiin esimerkiksi marraskuussa 1932 Via dell'Imperolla ja lokakuussa 1934 Via del Circo Massimolla (video sivupalkissa).

Luonnollisesti suurelle sotapäällikölle sopi triumfien juhlistaminen hevosen selässä – myös silloin, kun mitään ei varsinaisesti oltu valloitettu. Vuonna 1937 Mussolini teki vierailun Tripoliin johtaen hevosensa selästä sotilasparaatia. Libyaan hän palasi valkoisen hevosensa kanssa kesäkuussa 1942, voidakseen osallistua kenraali Rommelin kanssa voitonparaatiin Kairossa. Turhaan, kuten tiedämme.

Vierailuja tulee ja menee, mutta pronssi on ikuista. Tripoliin pystytettiinkin Mussolinin patsas muistuttamaan tämän vierailusta heti seuraavana vuonna. Siinä Suuri Johtaja on kuvattu ylväästi hevosensa selässä heiluttamassa 'Islamin miekkaa'. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen eikä kuuluisin Mussolinia esittävistä ratsastajapatsaista: jo vuonna 1929 oli Johtajan kunniaksi pystytetty jättiläiskokoinen pronssinen monumentti Bolognan Littoriale-stadionille.

Fasistien valtaannousun 10-vuotisjuhlapostimerkki (1932): Mussolinin ratsastajapatsas Bolognan Littoriale –stadionilla.

Koska tämä patsas sulatettiin vuonna 1947 partisaanimuistomerkin aineksiksi, epäselväksi jää, oliko juuri tuo Tripolin patsas se, joka lopulta päätyi diktaattori Anastasio Somozan hankkimana Nicaraguaan, jossa päänvaihdon jälkeen se korosti Somozan suvun valtaa Managuassa. Nykyisin kyseiseen patsaaseen liittyy erilaisia urbaaneja legendoja.

Epäilemättä Mussolinia ratsain esittäviä patsaita on ollut muuallakin, mutta niistä ei ole jäljellä kuin hajanaisia mainintoja ja valokuvia, kuten pronssireliefistä joka koristi fasistien Milanon-päämajaa. Myöskään 1937 Pariisin maailmannäyttelyssä Italian paviljonkia koristaneen ja Il Ducelta hahmonsa lainanneen ratsastajapatsaan myöhemmistä vaiheista ei tietoa löydy.

Roomassa ei Mussolinin ratsastajapatsasta ole, vaikka suunnitelmissa kai oli, että Gianicolo-kukkulalle, Villa Lanten tienoille ja Giuseppe Garibaldin ratsastajapatsaan viereen olisi pystytettävä jättiläiskokoinen monumentti Mussolinista ratsain. Gianicololta toki löytyy fasismin aikainen ratsastajapatsas: Anita Garibaldi, Giuseppen brasilialais-syntyinen vaimo heiluttaa uhkaavan näköisenä pistooliaan pystyyn karkaavan hevosen selässä. Mussolinin esiintymistä patsaan avajaistilaisuudesssa vuonna 1932 voi yhä ihailla ajan uutiselokuvapätkissä.

Toinenkin fasismin propagandaa kuvastava ratsastajapatsas Roomassa yhä on: Piazza Albania, keskeisellä paikalla fasistisessa Roomassa Colosseumin ja Porta San Paolon välissä, suunniteltiin muistuttamaan kaupungilla kulkijoita Albanian liittämisestä Italian valtapiiriin vuonna 1939.

Keskeinen elementti aukiolla on albanialaisen 1400-luvun kansallissankarin Giergi Skënderbeun, eli italialaisen tuttavallisesti Giorgio Scanderbegin, 'länsimaisen sivilisaation puolustajan' (kuten patsaan jalusta julistaa), ratsastajapatsas vuodelta 1940. Tokikaan Mussolini ei voinut pitää näppejään täysin erossa Rooman kuuluisammasta ratsastajapatsaasta, Capitoliumin Marcus Aureliuksesta – patsasta ympäröivän aukion kiveys on toki Michelangelon suunnitelma, mutta toteutus on Mussolinin jäljiltä vuodelta 1940.

Tuskin yllättäen hevosteema löytyy myös EURin alueelta. Moderniksi ihannekaupungiksi ja fasismin muistomerkiksi suunnitellun alueen näkyvin rakennus on Palazzo della Civiltà Italiana, italialaisen sivistyksen palatsi, myös kuutio-Colosseumiksi kutsuttu (Colosseo Quadrato).

Sen jokaisessa kulmassa seisoo valtavan kokoinen hevosen kesyttäjää esittävä veistos – vaikka veistoksia on neljä, mallina teoksille ovat dioskuurit, Castor ja Pollux, ja vielä täsmällisemmin näitä esittävät roomalaiset veistokset, joiden alkuperäiskappaleet ovat Rooman keskustassa Palazzo Quirinalen – entisen kuninkaan asunnon, nykyisen presidentin palatsin – edessä.

Hevosenkesyttäjä EURista (P. Morbiducci 1940), takana Palazzo della Civiltà Italiana.

Veistokset symboloivat Rooman itsenäisyyttä ja voittamattomuutta: Castor ja Pollux ilmestyivät kahtena hevosmiehenä taistelemaan Rooman tasavallan puolesta viimeistä Rooman kuningasta, Tarquinius Superbusta vastaan, ja voitetun taistelun jälkeen heidät nähtiin Rooman Forumilla juottamassa hevosiaan Juturnan lähteestä.

Patsaat viittaavat myös johtamiseen ja hyvään vallankäyttöön, jonka avulla vahvat ja potentiaalisesti vaarallisetkin voimat ohjataan oikein – kuten mies, joka kesyttää hevosensa ja käy ratsaille. Viesti on selkeä valtiossa, jonka johtaja on määrätietoisesti luonut itsestään kuvaa suurena hevosmiehenä.

EURista löytyy myös Mussolinin hevoskuvaston selväsanaisempi huipentuma: alueen 'pääkonttorin', Palazzo degli Uffici dell’Enten aulassa on korkea marmorireliefi, jossa kuvataan Rooman kaupungin historian merkittävimmät hetket; kuvaus alkaa ylhäältä Romuluksesta ja Remuksesta, esittelee Rooman keisarien suurtekoja (Jerusalemin valloitustakaan unohtamatta), Pietarinkirkon rakentamista ja aukion obeliskin pystyttämistä sekä Garibaldin saapumista Roomaan.

Hevosia reliefissä esiintyy lukuisia, ja itse asiassa koko teoksen suurin hahmo on hevonen, aivan reliefin alaosassa – selässään Mussolini, joka tervehtii kansanjoukkoja fasistisella tyylillään: Rooman historian huipentuma.

    *

Rakennettu ympäristö tuottaa jatkuvuuden kokemuksen – tila, jossa ihminen arjessaan toistuvasti liikkuu, muodostuu nopeasti pysyvyyden ja turvallisuuden kuvaksi. Ajan kerrokset näkyvät tilan muistissa, josta ohikulkija voi niitä palauttaa nykyhetkeen, kertomuksiksi.

Kaupunkitilan uudistajille ja manipuloijille tämä on kaksiteräinen miekka: toisaalta protestimieli valtaa ihmiset, joilta on viety vanha ympäristö ja 'oma' tila on väkivaltaisesti muutettu – toisaalta kaupungeissa, joissa liikkuu paljon uusia ihmisiä näiden taloudellisen, polittisen tai matkailullisen merkityksen vuoksi, muokattu kaupunkitila muuttuu nopeasti uudeksi standardiksi ja sitoutumisen kohteeksi.

Tämä korostuu entisestään, jos kyseinen tila saa laajempaa julkisuutta aikakauslehtien, elokuvien, tai vaikkapa internetin kautta: uusi rakennus, uusi merkki muuttuu nopeasti vanhan kaupunkitilan ja paradoksaalisesti juuri sen jatkuvuuden symboliksi. Näin esimerkiksi Tampereella sen horisonttiviivaa rajusti muuttanut Näsinneula on sulautunut osaksi kaupungin hyväksyttyä, 'jo vastaanotettua', ja ikoniseksi muodostunutta maisemaa.

Kuva: Ville Vuolanto

Kirjoitus on omistettu Marjaana Niemelle.

Kirjallisuutta:

Painter, Borden W., Mussolini's Rome: rebuilding the Eternal City. New York: Palgrave Macmillan, 2005.

Duggan, C., Gundle, S. and Pieri, G., eds, The Cult of the Duce: Mussolini and the Italians. Manchester: Manchester University Press, 2013.

Falasca-Zamponi, Simonetta, Fascist Spectacle: The Aesthetics of Power in Mussolini's Italy. Berkeley: University of California Press, 2000.

Craven, D., Art and Revolution in Latin America, 1910-1990. New Haven, NJ: Yale University Press, 2002.

 

Mussolini Via del Circo Massimolla lokakuussa 1934