Paljon puhetta yritysvastuusta

Hannele Mäkelä
Kirjoittaja toimii laskentatoimen tutkijana ja yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa

"Yleisesti katsotaan, että hyvän yritysvastuuraportoinnin tulisi olla ”moniäänistä” eli heijastaa myös eri sidosryhmien näkemyksiä yrityksen toiminnasta sekä kannustaa vuorovaikutukseen, toisin sanoen mahdollistaa sidosryhmien osallistuminen raportointiprosessiin kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä suurin osa yritysvastuuraporteista kertoo tarinaansa ainoastaan yrityksen itsensä näkökulmasta."

Alustus! Mitä yhteistä on Stora Ensolla ja Keskolla? Molemmat ovat yrityksiä, joiden yritysvastuuongelmista on uutisoitu hiljattain. Stora Enson osalta kyse on veronkiertosyytöksistä, kun taas Keskon kohdalla huomio kiinnittyi viittauksiin sen henkilöstöjohtamisongelmista. Samaan aikaan molempia yrityksiä on kuitenkin kiitelty vastuun kannosta ja ansiokkaasta yritysvastuuraportoinnista; niiden vastuuraportit ovat voittaneet kilpailuja parhaista raporteista. Myös Talvivaara ja Fazer ovat viime aikoina saaneet osansa vastuuttomuussyytöksistä, eikä lisäesimerkkejä tarvitse haeskella kaukaa. Olisikin väärin olettaa, että yritysvastuukeskustelussa on kyse (ainoastaan) yksittäisten yritysten rikkomuksista ja ”syyllisten löytämisestä”, kyseessä on laajempi rakenteellinen ilmiö.

Yritysten yhteiskuntavastuu jaetaan yleensä kolmeen osa-alueeseen: ympäristövastuuseen sekä sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuuseen. Yritykset raportoivat näistä asioista tyypillisesti vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä julkaistavassa yhteiskuntavastuuraportissa. Tämä raportti voi olla joko omissa kansissaan julkaistava erillinen raportti tai vuosikertomuksen osana julkaistava ns. integroitu tai yhdistetty raportti. Raportissa kuvataan yrityksen edellisen vuoden tapahtumia sekä yrityksen toiminnan sosiaalisia, taloudellisia ja ekologisia vaikutuksia. Raportointi voi olla joko numeerista, kvantitatiivisiin indikaattoreihin perustuvaa, (näennäisen) eksaktia tietoa ja/tai sanallista, narratiivista raportointia.

Yritysvastuuraportit ovat se pääasiallinen väline, josta kiinnostunut kansalainen tai muu sidosryhmä saa tietoa yritystoiminnasta ja sen vaikutuksista. Raportit kuvaavat esimerkiksi yrityksen globaalin tuotantoketjun kokonaisuutta ja usein hämärtyviä kytköksiä suomalaisen suklaansyöjän ja eteläamerikkalaisen kaakaopavun viljelijän välillä. Myös ”logistiset ratkaisut” pyörittää globaalia toimintaa alhaisen verotuksen maassa on kuvattu vuosikertomuksissa, samoin kuin yhteisöverojen ja muiden maksettujen palkkioiden määrä. Lisäksi raporteissa kuvataan yritysten ympäristövaikutuksia, esimerkiksi kaivostoiminnan päästöjä, samoin kuin irtisanomistoimien kustannuksia. Tilinpäätöslukutaitoinen osaa tulkita yritystoimintaa ja sen yhteiskunnallisia vaikutuksia yrityksen tilinpäätöstietojen perusteella sekä myös kyseenalaistaa ja tulkita sitä osaa informaatiosta, joka tuntuu puuttuvan.

Yritysvastuuraportoinnin ajatellaan usein olevan tietylle taholla kohdistettua tietoa tarkkaan määrätystä asiasta: minkälaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia yritystoiminnalla on. Tähän raportointi pyrkii toki vastaamaankin. Ajatuksena on, että niin sanottu perinteinen, taloudellisiin asioihin ja rahamääreisiin painottuva tilinpäätösraportointi ei kykene tarjoamaan kokonaiskuvaa yritystoiminnan vaikutuksista, vaan että yritystoiminnalla on moninaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia, joiden tietoon saattaminen on eri sidosryhmien kannalta olennaista.

Esimerkiksi tuotantolaitoksen lakkauttaminen ja henkilöstön irtisanominen aiheuttavat välillisiä ja välittömiä vaikutuksia niin valtakunnan kuin paikallisyhteisön tasolla. Yritysvastuuraportoinnin on oletettu parantavan yritystoiminnan läpinäkyvyyttä tarjoamalla sidosryhmille kattavaa tietoa yritystoiminnan vaikutuksista. Lisäksi raportointiprosessin toivotaan edesauttavan mahdollisten negatiivisten vaikutusten tunnistamisessa ja ennaltaehkäisemisessä. Viimeaikaisten esimerkkien valossa voidaan pohtia, kuinka hyvin nykyiset vapaaehtoisuuteen perustuvat raportointikäytännöt ovat onnistuneet vastaamaan näihin tavoitteisiin?

Kaivosyhtiö Talvivaaran tilanne on viimeisen vuoden aikana ollut uutisten ykkösaihe. Kaivosteollisuudesta ja ennen kaikkea Talvivaarasta yhtenä ainoista suomalaisomisteisista kaivosyhtiöistä on toivottu ”uutta Nokiaa” ja poliitikot ovat päättäväisesti painottaneet sen kansantaloudellista merkitystä. Paikallisestikin kaivosteollisuudella voi olla merkittäviä sosioekonomisia vaikutuksia etenkin alueilla, joilla työllistymisen mahdollisuudet ovat kutistuneet minimiin. Talvivaaran toiminnan käynnistämisestä ja ympäristölupaprosesseista odotettiin ennakkotapausta ja mallia koko toimialalle.

Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi, että yritys on sittemmin niittänyt kyseenalaista mainetta etenkin vakavista ympäristöongelmistaan, mutta myös työturvallisuudesta, puutteellisesta tiedonkeruusta ja -jakamisesta, ja niin edelleen. Keskustelu on herännyt myös lainsäädäntöviranomaisten ja toimilupakäytäntöjen neutraaliudesta. Annettuja ennusteita Talvivaaran työllistämis- ja muista taloudellisista vaikutuksista on niin ikään kyseenalaistettu, etenkin nyt, kun ympäristöongelmien vuoksi kaivoksen tuotanto on osin pysäytettynä ja työntekijät on lomautettu. Kiinnostavimmaksikin taannoin rankatun sijoituskohteen osakekurssin hinta on pudonnut minimiin.

Talvivaara toimii koko ”komeudessaan” varsin havainnollistavana esimerkkinä siitä, miten taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia, vastuita ja tavoitteita käytännössä ”tasapainotetaan”. Vuoden 2011 raportoinnissaan Talvivaara painottaa, että ympäristö on sen kaiken toiminnan sydämessä ja ympäristöriskien minimointi on yritysstrategian keskeinen osa. Ympäristöasiantuntijoiden suorittamat ympäristövaikutusarvioinnit kertovat päästöistä, jotka ovat hallinnassa ja vähenemässä. Tämän tyyppistä on se informaatio, joka sidosryhmille tarjotaan, ja joka heillä on käytössään Talvivaaran toiminnan arviointiin vuoden 2012 alkaessa.

Nykyinen vapaaehtoisuuteen perustuva yritysvastuuraportointi onkin maailmanlaajuisesti saanut osakseen kritiikkiä sen riittämättömyydestä ja negatiivisten asioiden vaimentamisesta. Huolimatta monista ansiokkaista aloitteista on käytäntö edelleen puutteellinen. Vakavasti otettavan keskustelun käyminen yritysten yhteiskuntavastuusta onkin mahdotonta niin kauan, kuin sidosryhmillä ei ole käytössään kattavaa tietoa yritystoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten laajuudesta.

Yritysvastuun yhtenä toivottuna tavoitteena on ollut osallistaa ja valtaistaa yrityksen sidosryhmiä niin, että eri sidosryhmillä on mahdollisuus osallistua yritystä koskevaan päätöksentekoon ja saada äänensä kuuluviin. Tämän tulisi luonnollisesti näkyä myös vastuuraportoinnissa. Yleisesti katsotaankin, että hyvän yritysvastuuraportoinnin tulisi olla ”moniäänistä” eli heijastaa myös eri sidosryhmien näkemyksiä yrityksen toiminnasta sekä kannustaa vuorovaikutukseen, toisin sanoen mahdollistaa sidosryhmien osallistuminen raportointiprosessiin kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä suurin osa yritysvastuuraporteista kertoo tarinaansa ainoastaan yrityksen itsensä näkökulmasta.

Yritysraportoinnilla voidaan nähdä olevan myös monenlaisia epäsuoria vaikutuksia yhteiskuntaan. Nykyisiä vapaaehtoisuuteen perustuvia yritysvastuukäytäntöjä ja niiden raportointia kritisoidaan usein siitä, että yrityksillä on nyt mahdollisuus yksipuolisesti määrittää, mitä niiden vastuuseen kuuluu ja mitä ei. Taloudellisesti haastavina aikoina vapaaehtoisista käytännöistä on myös helppo luopua. Lisäksi vapaaehtoisuuteen perustuvilla käytännöillä on myös lainsäädäntöä ennaltaehkäisevä vaikutus: kun omaehtoisesti luodaan kuva, että raportointi on jo hallussa, on paine pakottavan lainsäädännön syntymiselle pieni.

Toisaalta raportoinnin avulla voidaan luoda illuusio siitä, että vaikutukset ovat hallinnassa ja että yritystoiminnan yhteiskunnalliset vaikutukset ylipäänsä olisivat mitattavissa ja kontrolloitavissa. On kuitenkin aiheellista kysyä, miten esimerkiksi työilmapiiriä ja huonoa henkilöstöhallintoa ja niiden vaikutuksia voidaan mitata? Kuvastaako Talvivaaran raportointi sen toiminnan ympäristövaikutuksia riittävällä tarkkuudella? Vai tulisiko tällaisia asioita ylipäänsä pyrkiä mittaamaan ja rahamääräistämään?

Yritysraportointi, ”yrityspuhe”, vaikuttaa myös yleiseen ymmärrykseen siitä, mitä yritysten yhteiskuntavastuu tarkoittaa. Maailmanlaajuisesti erittäin vaikutusvaltaisina toimijoina yritykset omalla kielenkäytöllään määrittävät sitä kenttää, missä yritysvastuita arvioidaan ja missä rajoissa meillä on mahdollisuuksia ymmärtää yritysten yhteiskunnallisten vaikutusten laajuutta ja monitahoisuutta. Yritykset omalla puheellaan ja (usein ainoina) olennaisen informaation haltijoina määrittävät sitä, missä määrin meillä on ylipäänsä työkaluja ymmärtää tätä vaativaa kenttää.

Yritysten vastuuraporteissa esimerkiksi vilisee lauseita, kuten “kaikki ymmärtävät, että [...] meitä koskevat samat liiketoiminnan lainalaisuudet kuin muitakin” ja ”[tehtaan myynti] oli oikea päätös kaikkien sidosryhmiemme kannalta”. On kuitenkin aiheellista kysyä, keitä ovat nämä ”kaikki” – tällainen yrityksen intressien universalisoiminen jättää monien eri sidosryhmien näkemykset ja vaihtoehtoiset tulkinnat huomiotta ja sulkee pois mahdollisten intressiristiriitojen olemassaolon.

Yhtälailla toteamus, että irtisanomisiin johtanut tehtaan sulkeminen oli ”oikea päätös kaikkien kannalta” ei anna mahdollisuutta arvioida irtisanomisten todellisia, moninaisia vaikutuksia. Vetoaminen ”liiketoiminnan lainalaisuuksiin” puolestaan luo kummallisen kuvan liiketoiminnasta, kaupankäynnistä ja taloudellisista laskelmista, jotka perustuvat inhimilliseen päätöksentekoon, valintoihin ja sopimuksiin, eivätkä siis ole verrattavissa esimerkiksi luonnossa vallitseviin väistämättömiin lainalaisuuksiin. Kun yritystoiminnan negatiiviset vaikutukset ja yritysten aktiivinen rooli niiden aiheuttajana näin suljetaan pois yhteiskuntavastuun kentältä, näyttäytyy yritystoiminta helposti yksipuolisena ja liioitellun vastuullisena.

Kun yritysraportoinnin potentiaali sekä nykyisten käytäntöjen ongelmat on tunnistettu, on olennaista muistaa, että keskustelussa yritysten yhteiskuntavastuusta käydään aina samalla laajempaa arvokeskustelua siitä, mikä on yritysten rooli yhteiskunnassa ja minkälainen on yhteiskunnan eri toimijoiden välinen vastuunjako hyvinvoinnin tuottamisessa.