Uusi vuosi - vanhat kujeet

Harri Melin
Kirjoittaja on sosiologian professori Tampereen yliopistossa
Kuva: Creative Commons

"Onko meillä sitten varaa hyvinvointivaltioon? Jos uskomme talouden asiantuntijoita niin ei ole, sillä jo 1800-luvun lopusta lähtien talouden asiantuntijat ovat ilmoittaneet kerta toisensa jälkeen, meillä ei ole varaa sosiaalipoliittisiin uudistuksiin."

Alustus! Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on EVA:n mukaan edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA julkaisee raportteja sekä järjestää erilaisia keskustelutilaisuuksia. EVA:n johtajana työskentelee Matti Apunen. Hänen johtajakautensa aikana EVA on terävöittänyt otettaan yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa ja se julkaisee taajaan ajankohtaisia puheenvuoroja politiikan, talouden ja työelämän kysymyksistä.

Apunen arvioi joulukuun alussa (Helsingin Sanomat 4.12.) julkaisemassaan kirjoituksessaan tyttärensä yhteiskuntaopin oppikirjaa. Apunen on taitava kirjoittaja, joka osaa kiertää, väistää, korostaa ja iskeä. Apusen viesti oli, että suomalainen peruskoulu kasvattaa kuuliaisia veronmaksajia, joita valmistetaan korkeiden verojen välttämättömyyteen. Samalla hän kantaa huolta siitä, että oppikirjassa kasvu samastetaan kiireeseen ja huonoon elämänlaatuun. Lisäksi hassutukset ja suoranainen vastuuttomuus saavat kirjassa runsaasti tilaa ja vastuullinen talousliberalismi vain haaleita sivulauseen puolikkaita.

Apusen kirjoituksen taustalla on EVA:n viime lokakuussa julkaistu raportti ”Holhouksen alaiset. Seitsemän näkymää ylisääntelyn Suomeen”. Raportissa ruoditaan normeja ja sääntelyä. Viesti on selkeä, meitä holhotaan liikaa. Eikä tässä vielä kaikki, vastineeksi korkeista veroista siirrämme vastuutamme elämästämme yhteiskunnalle. ”Kansalaisuutemme kutistuu, normien lisääntyessä olemme enemmän hallintoalamaisia ja vähemmän itsenäisiä, kriittisiä, yhteistyökykyisiä kansalaisia” (mt., Esipuhe). Raportillaan EVA kantaa huolta siitä, että olemme siirtymässä holhousvaltioon, joka rajoittaa jo liikaan yksilön valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön uuden vuoden puhe on kirvoittanut vilkkaan keskustelun ajankohtaisesta talouskriisistä ja keinoista kriisin hoitamiseksi. Presidentti Niinistön mukaan on nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Enää ei toimita oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaan, vaan omaa etua korostaen. Poliitikoilta presidentti odottaa rohkeita ratkaisuja kriisin voittamiseksi. Samalla hän varoitti suomalaisia oleskeluyhteiskunnasta jossa odotetaan muiden kattavan pöydän, ja jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuuden käyttämättä.

EVA:n linjauksissa ja presidentti Niinistön puheessa on paljon yhteistä. Molemmat painottavat yksilöllisen vastuun ja yksilöllisen pärjäämisen merkitystä. Uhkana on liian suureksi paisunut hyvinvointivaltio ja se, että emme enää itse viitsi pitää itsestämme huolta.

Elämme talouskriisin aikaa. Teollisuutta myllertää rakennemuutos, vienti tökkii ja työttömyys on kasvussa. Väestö ikääntyy, eläkeläisten määrä kasvaa nopeasti, ja myös valtion velkaantuminen on oikea ongelma. Koulutus ja sosiaalimenotkin on maksettava. Taloudelliset kriisit on ratkaistava tavalla tai toisella. Kyse on ennen muuta poliittisista päätöksistä. Silloin kun meillä oli oma markka, taloutta kohennettiin devalvaatioilla. Puunjalostusteollisuuden kilpailukykyä parannettiin heikentämällä valuutan ulkoista arvoa. Laskun maksoivat kaikki kansalaiset. Nyt devalvaatio ei ole mahdollinen.

Mikä olisi tehtävä? EVA:n vastauksen tiedämme, mutta onko meillä vaihtoehtoa? Monet kriittiset yhteiskuntateoreetikot katsovat, että aikamme uudessa kapitalismissa on kyse myös ideologiasta. Monet eri ilmiöitä koskevat tulkinnat eivät välttämättä perustu tosiasiallisten muutosten kuvaukseen, vaan eräiden aikamme trendien ja tulevaisuuden mahdollisuuksien normatiiviseen ymmärrykseen.

Asiat esitetään, ei suinkaan sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin jotkut toivovat niiden olevan. Uuden kapitalismin tarina liioittelee systemaattisesti sosiaalisten prosessien muutettavuutta. Esimerkiksi globalisaatio ja tekninen muutos nähdään mieluusti täysin omalakisina ja omaa logiikkaansa toteuttavina. Markkinavoimat kuvataan luonnollisina, tyhjennettyinä kaikesta säätelystä ja suuntautuneina valtiottomaan taloudelliseen vaihtoon.

Mutta missä ovat toimijat, mikä tuottaa muutosta? Toimijoita toki löytyy. Aikakauden muutosta korostavan puheen taustalla häärii joukko think tankkeja, konsultteja, välittäjiä, pankkiireita ja yritysjohtajia joiden omana intressinä on saada laajat joukot uskomaan uuteen taloudelliseen ja teknologiseen aikakauteen. Ideologisen keskustelun sijaan kaivattaisiin kuitenkin analyysia yhteiskunnallisesta muutoksesta, joka huomioi strategisten toimijoiden merkityksen ja on samalla avoin empiirisesti perustellulle muutoksen kritiikille.

Oleskeluyhteiskunta ei ole oikea uhkakuva. Suomalaiset ovat arvostaneet kovaa työtä pärjäämisen perustana. Näin on edelleen, vuoden 2009 ISSP raportin (Blom, Kankainen, Melin: Jakaantunut Suomi) mukaan kaikissa sosiaaliryhmissä kovaa työtä pidetään tärkeimpänä elämässä menestymisen edellytyksenä.

Ajankohtaiset yhteiskunnalliset keskustelut kiertyvät paljolti hyvinvointivaltioon, onko meillä varaa hyvinvointivaltioon? Jos uskomme talouden asiantuntijoita niin ei ole, sillä jo 1800-luvun lopusta lähtien talouden asiantuntijat ovat ilmoittaneet kerta toisensa jälkeen, meillä ei ole varaa sosiaalipoliittisiin uudistuksiin.

Hyvinvointivaltiossa on kyse politiikasta ja intresseistä. Asioista voi puhua niiden oikeilla nimilläkin.