Joulupukista

Pekka Rantanen
Kirjoittaja on sosiologian tutkija Tampereen yliopistossa

"Näin joulun alla ei kannata hämmentyä, jos näkee vilauksen siivillä lentävästä jouluhahmosta. Se voi olla jouluenkeli, joka on palannut. Voihan olla jopa niinkin, että tapahtumassa on historiallinen murros, ja ensi vuonna hegemonisessa asemassa on jouluenkeli."

Alustus! Käsitys joulupukista on vahvasti vakiintunut, eikä meillä ole enää juuri muistissamme tietoa siitä, että asiat voisivat olla toisinkin. Viimeistään Coca-Colan punanuttuinen joulupukki asetti hahmon hegemoniseen asemaan. Suomessa joulupukin asemaa edistivät erityisesti vuonna 1964 perustettu Joulupukin kilta sekä Rovaniemellä vuonna 1967 perustettu Joulumaa oy.

1900-luvun alun suomalaisten ja osin ruotsalaisten joululehtien sisältö osoittaa, että joulupukin asema ainoana lahjojen antajana ei ollut vielä vakiintunut. Vaihtoehtoisia hahmoja oli useita, eikä kaikkien lahjojen luonne ollut välttämättä materiaalinen.

Ruotsalaisessa Kamraten-lehdessä julkaistiin vuonna 1900 runo nimeltä ”Syster-jul”, jonka kuvituksena on nuori enkelisiipinen nainen joulukuusi kädessään. Runossa tämä joulusisar kutsutaan tervetulleeksi: ”Kom med julens hemligheter uti mystiska paketer”. Suomalaisessa, muistaakseni Jouluaatto-lehdessä julkaistiin samankaltainen kuva enkelihahmosta, jossa jouluenkeli jakaa konkreettisesti joululahjoja lapsille.

Nämä esimerkit todentavat, että joulupukki ei ollut ainoa kuviteltavissa oleva vaihtoehto. Jouluenkelin lisäksi joululehdissä kuvattiin lahjojen antajaksi eläinhahmoinen pukki, kuten Nuorison Joulu -lehden kuvassa vuodelta 1907.

Eino Leinon runo ”Joululaulu lapsille” (Joulupukki, 1900) kertoo puolestaan seuraavasti:

Katso: Valo välkähtää, hanget kaikki kimmeltää, yli vuorten, metsien, käy kuin välke siipien.

Se on joulu-enkeli, Herra hänet lähetti kanssa joululahjojen luokse pienten lapsien.

Näin joulun alla ei siten kannata hämmentyä, jos näkee vilauksen siivillä lentävästä jouluhahmosta. Se voi olla jouluenkeli, joka on palannut. Voihan olla jopa niinkin, että tapahtumassa on historiallinen murros, ja ensi vuonna hegemonisessa asemassa on jouluenkeli. Enkeli olisi monessa suhteessa hyvin käytännöllinen ratkaisu, koska silloin ei tarvittaisi lentäviä poroja lahjojen kuljettamiseen. Enkeli laittaisi säkin selkään ja nousisi siivilleen.

Pohdintaa voi jatkaa toisenlaisiinkin suuntiin. Ehkäpä Hugo Simbergin maalaus ”Haavoittunut enkeli” kuvaakin jouluenkeliä. Silloin toisen kantajapojan surullinen ilme kertoo huolesta. Ehkä poika miettii, että mahtaako jouluenkeli tulla kuntoon jouluun mennessä. Kuka ne lahjat sitten tuo, jos jouluenkeli on siipirikkona?

Eino Leinon runossa jouluenkeli ei lopulta kuitenkaan tuo lapsille leluja. Runossa kysytään ”Mitä joulu-enkel tuo?”, ja vastaus on: ”Puhtahia aatteita, kultaisia kuvia.” Tällaiset ajatukset sopivat yhäkin yleisesti joulun ajan teemoihin ja symboliikkaan. Materiaalisten lahjojen antajista Leinolla on omat käsityksensä kertoessaan mitä jouluenkeli ei tuo:

Ei hän anna makeita eikä leikkikaluja niitä isä, äiti suo. Mitä joulu-enkel tuo?

Näinkin on 1900-luvun alussa joulusta voinut näemmä ajatella. Ensi jouluna kerron, miten Juhan af Grann ja sosiologi Erkki Asp liittyvät joulun monipuoliseen historiaan.

Hyvää Joulua!