Rationaaliset, ylimieliset numeronmurskaajat?

Elina Tuominen
Kirjoittaja on taloustieteen jatko-opiskelija Tampereen yliopistossa

"Monien mielikuvissa taloustieteessä keskitytään vain pörssikursseihin, inflaatioon, valuuttakurssiheilahteluihin, talouskasvuun ja korkotason muutoksiin. Näitä kyseisiä aihepiirejä tippaakaan vähättelemättä haluan kuitenkin korostaa, että taloustieteilijät tutkivat paljon muutakin."

Alustus! Taloustieteilijöitä eli ekonomisteja pidetään usein ylimielisinä muita oppialoja kohtaan. Toki joissain tapauksissa näin onkin. Uskon kuitenkin, että useimmiten kyse on sekä oppialojen välisistä kielimuureista että osittain vanhentuneista mielikuvista – puolin ja toisin. Tästä syystä päätin kirjoittaa ajatuksiani siitä, miten itse näen taloustieteen (engl. economics) ja taloustieteilijät.

Olen kohdannut seuraavankaltaisia kommentteja useammin kuin monesti:

Taloustieteilijät keskittyvät vain numeroihin, oppiala on liian matemaattinen ja taloustieteen ihmiskuva on kylmä. Ekonomistit olettavat, että talouden toimijat tavoittelevat vain omaa etuaan ja ovat rationaalisia.

Kuva:
Be rational, Get Real (Leandro Ardissone) / CC BY 3.0
Kuvassa π (pii) viittaa irrationaalilukuun, jonka likiarvo kahden desimaalin tarkkuudella on 3,14. Irrationaaliluvut ovat reaalilukuja, joita ei voida esittää kahden kokonaisluvun osamääränä. Sen sijaan rationaaliluvut ovat reaalilukuja, jotka voidaan esittää kahden kokonaisluvun osamääränä. Kuvassa i viittaa kompleksiluvun imaginaariyksikköön, joka toteuttaa yhtälön i^2=-1. Kompleksilukua kutsutaan puhtaasti imaginaariseksi, kun sen reaaliosa on nolla.

Lisäksi olen havainnut, että moni ei osaa tehdä eroa taloustieteen ja kauppa- tai liiketaloustieteiden välillä. Kenties tästäkin syystä olen törmännyt hämmentyneisiin ilmeisiin, kun kerron teemoista, joiden parissa monet tuntemani ekonomistit työskentelevät.

Monien mielikuvissa taloustieteessä keskitytään vain pörssikursseihin, inflaatioon, valuuttakurssiheilahteluihin, talouskasvuun ja korkotason muutoksiin. Näitä kyseisiä aihepiirejä tippaakaan vähättelemättä haluan kuitenkin korostaa, että taloustieteilijät tutkivat paljon muutakin.

Mitä muuta taloustieteilijät sitten tutkivat? Esimerkiksi työttömyyttä ja sen kestoa, koulutusta ja sen hankkimisen kannattavuutta, tulonjakaumaa, köyhyyttä, terveydenhuoltoa, erilaisten taloudellisten ohjelmien vaikutuksia, päästökauppaa, eläkkeitä, kehitysapua ja sen vaikuttavuutta, kulutusta ja säästämistä, alueellisia eroja, verotusta, talouspolitiikkaa,… Toisin sanoen taloustieteen alan tutkimus voi käsitellä likimain mitä tahansa taloudellista toimintaa tai yhteiskunnallista ilmiötä.

Oppiaineena taloustiede (tai kansantaloustiede) on perinteinen yhteiskuntatiede. Perinteisyys korostuu erityisesti siinä, että taloustieteen opetus on vakiintunutta: taloustiedettä opetetaan sisällöllisesti hyvin samankaltaisesti ympäri Suomea – itse asiassa taloustieteen opiskelu on varsin samankaltaista ympäri maailmaa. Eri opiskelupaikkojen erot näkyvät selvimmin sovellusalojen opetuksessa ja painotuksessa. Tampereella taloustieteen sovellusopinnot ja tutkimus painottuvat erityisesti julkisen talouden ja työmarkkinoiden kysymyksiin, vaikka toki täällä tehdään myös esimerkiksi rahamarkkinatutkimusta.

Taloustieteen tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen lähestymistapaan (vastaavasti opetuksessa painotetaan näitä kumpaakin). Taloustieteen teoriat perustuvat usein vahvoihin oletuksiin, ja teoreettisten mallien esitystapa on usein varsin matemaattinen. Näitä piirteitä on hankala kieltääkään. Todellisuuden yksinkertaistuksia on kuitenkin tehtävä, jotta voitaisiin sanoa jotain ympäröivästä, monimutkaisesta maailmasta.

Taloustieteen peruskursseilla tiukkojen oletusten lievennyksiin ei pureuduta syvällisesti. On kuitenkin perusteltua, että oppialan kieli ja käsitteet tulevat opiskelijalle aluksi vastaan täydellisten markkinoiden maailmassa, jossa talouden toimijat ovat rationaalisia. Vasta tämän jälkeen on mielekästä käsitellä kehikkoja, joissa oletuksia on muutettu. Sillä sitä monimutkaisemmaksi kaikki muuttuu, mitä lähemmäs todellisuutta malleissa halutaan liikkua.

Lieneekin syytä todeta, että homo economicus (täydellisen rationaalinen, laskelmointiin kykenevä talouden toimija) ei ole taloustieteilijöiden keskuudessakaan mitenkään yksisilmäisesti ymmärretty otus. Hyvä esimerkki tästä on behavioraalinen taloustiede (engl. behavioural economics), jota myös psykologiseksi taloustieteeksi kutsutaan ja jossa yksilöiden ja muiden talouden toimijoiden käyttäytymistä pyritään kuvaamaan todentuntuisesti. Lisäksi lienee syytä todeta, että täydellisesti toimivia markkinoita ei pidetä taloustieteen alan tutkimuksissa itsestäänselvyytenä.

Taloustieteen empiirinen tutkimus perustuu tilastojen analysointiin. Kuitenkin taloudellisten mittareiden käyttäminen erilaisten asioiden indikaattoreina herättää usein muiden tieteenalojen edustajissa epäilyksiä.

Voiko yksi luku kertoa kaiken oleellisen? Minä en usko tähän, eikä usko moni muukaan taloustieteilijä. On olennaista tietää, miten tietty luku on laskettu, mitä se kertoo ja mitä se ei kerro. Yhtenä esimerkkinä mittareiden vajavaisuudesta voidaan mainita bruttokansantuotteen puutteellisuus hyvinvoinnin mittarina. Taloustieteen (ja muiden alojen!) tutkijat joutuvat kuitenkin toimimaan epätäydellisessä maailmassa. Saatavilla olevat tilastoaineistot eivät aina ole juuri sellaisia kuin itsekään toivoisimme.

Pitäisikö taloustieteilijöiden siis jättää mallien mutkikkuuden ja aineisto-ongelmien vuoksi monien asioiden tarkastelu kokonaan tekemättä? Käsittääkseni asioiden ja ilmiöiden tutkiminen kulloinkin saatavilla olevilla työkaluilla on parempi vaihtoehto kuin jättää tyystin yrittämättä. Tutkimusaineistot ja -menetelmät kehittyvät. Optimistina ajattelen, että tieto ja ymmärrys kumuloituvat.

Taloustieteilijöille matematiikka ja tilastotiede ovat työvälineitä – työvälineitä yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkasteluun. Näiden työkalujen avulla taloustieteilijä pukee monimutkaisia ilmiöitä jollain tavalla hahmotettavaan muotoon joko teoreettisesti tai empiirisesti. Toki on tunnustettava, että joskus ekonomistit hurmioituvat teoreettisten tai tilastollisten malliensa kauneudesta. Siihen mutkikkaaseen maailmaan onkin helppo hukkua, mutta se ei ole itsetarkoitus.

Laajan tutkimusaiheiden ja -menetelmien kirjon vuoksi ei tulisi olla yllätys, että ekonomistit ovat melkoisen heterogeeninen joukko. Erilaisten teoreettisten mallien esittäminen matemaattisesti ei johda siihen, että kaikki taloustieteilijät ajattelisivat täysin samalla tavalla. Jo pelkästään taloustieteilijöiden keskuudessa käydäänkin usein varsin kiivasta keskustelua eri koulukuntien välillä. Muiden yhteiskuntatieteilijöiden tavoin taloustieteilijät ottavat aktiivisesti osaa myös julkiseen keskusteluun.”Sisäpuoleltakin” katsoen kiivas keskustelutyyli saattaa joskus vaikuttaa harmillisen ylimieliseltä.

Toivottavasti myös muiden yhteiskuntatieteiden edustajat tuulettaisivat lähiaikoina minun ajatuksiani (ja muidenkin taloustieteilijöiden ajatuksia) kirjoittamalla omista oppialoistaan. Eivätköhän kielimuuritkin ole murrettavissa.